saata minua riitaan eno Samin [Yhdysvaltain hallitus] kanssa."
"Siitä kyllä pidämme huolen", sanoo Estrabon merkitsevästi. Molemmat
toiset nuoret herrat sopivat sitten, että he menevät saarelle jahdilla
varhain iltapuolella ja lastaavat asevarat siihen saadakseen ne
varmempaan säilyyn.
"Me jätämme ne sinne vaan päiväksi tai korkeintaan kahdeksi, mr
Vanstone. Sitten tulen kyllä keksimään keinon saattaakseni ne oikeaan
paikkaan", sanoo Severance tahtonsa täytäntöön panemiseen tottuneen
miehen päättäväisyydellä.
Näitä suunnitelmia kuuntelee Estrabon loistavin silmin. Ehdotettu
toimenpide on askel eteenpäin tiellä, jonka hän on viittonut itselleen
-- ja muille.
Sikarinsa sytytettyhän menee hän ulos ja istuutuu verannan
varjokkaimpaan osaan imeskelemään yhtä erinomaisia Imperialestaan,
tuultumaan ja rauhassa asiaa ajattelemaan.
Pian kuulee hän vihellyksen, ja kun hän katsahtaa ylös, huomaa hän
höyrypurtensa liukuvan laiturin ääreen tuoden mukanaan hänen postinsa
Key Westistä.
Pari silmänräpäystä myöhemmin saa hän kirjeensä ja sanomalehtensä
venheen perämieheltä.
"Enempiä määräyksiä?" kysyy tämä.
"Pitäkää höyry vireillä. Minun täytyy lähteä pistäytymään Key Westissä
tänään." Neekeriperämies poistuu.
Lukematta kirjeitään, jotka kaikki koskevat tupakka-asioimisia,
pistää espanjalainen ne taskuunsa. Hänen polvillaan on sanomalehti,
_Päiväntasaajan kansanvaltainen_, jossa muutamat suurilla,
harvennetuilla kirjasimilla painetut päällysnimet vetävät hänen
katseensa puoleensa. Hän ottaa sen ylös ja lukee kasvavalla
mielenkiinnolla.
_Toverin_, sen aluksen; jota Mastic on haeskellut, on espanjalainen
tykkivenhe ottanut kolmen peninkulman päässä Kuuban rannikosta.
Laivassa oli aseita, ja sen matkustajat olivat suurimmaksi osaksi
Kuuban kansalaisia Yhdysvalloista, ehkä jotkut heistä olivat
sukuperältään amerikkalaisia, niiden joukossa muuan Ona Milton,
sanomalehtimies ja Key Westin _Moskiitto_ lehden ulosantaja. Vaikka
alus purjehti amerikkalaisella lipulla, ja vaikkei väestö eivätkä
matkustajat tehneet minkäänlaista vastarintaa, kumminkin kaikki
vangittiin, kahlehdittiin ja, ehkei tosin heitä heti paikalla
kuoliaaksi lyöty, kuten ensin oli ollut espanjalaisten aije, vietiin
he Havannaan ja heitettiin Mono Castleen vankeina _incommunicado_,
s.o. ilman oikeutta asettua yhteyteen kenenkään kanssa, käyttää
lakitieteellistä avustajaa tai edes ilmoittaa Amerikan hallituksen
edustajalle. Heidät tulisi tuomitsemaan sotaoikeus, ja otaksuttavasti
ammuttaisiin he samana päivänä. Niin väittää ainakin sanomalehti, joka
lisää, että koko Key West on suuresti kiihtynyt, siellä kun on monta
vangittujen ystävää.
Nämät ovat mieluisia uutisia don Balascolle, osittain sentähden, että
hän saa tietää muutamia Kuuban puoltajia lisää taas tuhotun, mutta
varsinkin sentähden, että ne tekevät sen sukkelan suunnitelman, mikä
hänellä on päässään, vahvaksi kuin toisen Gibraltarin.
"Indran täytyy saada kuulla tämä", ajattelee hän ja on pian sisällä
ruokasalissa, jossa häntä ympäröivät kauniit ja iloiset kasvot ja sirot
puvut, sillä naiset ovat vihdoinkin tulleet alas aamiaiselle, ja koska
lämpömittari antaa heille tilaisuuden siihen, ovat he pukeutuneet
ilmakkaimpaan muslimiin ja patistiin. He juttelevat innokkaasti
lähenevästä risteilyhuviretkestä, jonka Indra on luvannut heille, ja
Amy Ormiston huomauttaa: "Huomenna kiidämme raittiissa merituulessa."
"Älkää unohtako, don Balasco, että teillä on ylin huolenpito
huviretkestämme!" sanoo hänen nuori emäntänsä laiskeliaasti leyhytellen
itseään viuhkalla ja hymyillen katsahtaen häneen.
"Olen aina palvelukseksenne, señorita Vanstone", sanoo espanjalainen,
ääni keveästi värähtäen ja kumma välähdys silmässä, kun hän luo sen
Indraan.
Sillä juuri Indran virkkaessa: "Teillä on ylin huolenpito
huviretkestämme!" sikiää hänen viekkaissa aivoissansa hänen laatimansa
suunnitelman itse loppuponsi --- suunnitelman niin kekseliään
ja pirullisen, että itse Saatana olisi voinut siitä ylpeillä,
suunnitelman, jossa on monta eri astetta, mutta joka lopuksi oli
viepä Indra Vanstonen Estrabon Balascon syliin morsianna, joskin
vastahakoisena. Omituista kyllä, ei näet espanjalainen, kaikesta
aistillisesta intohimostaan huolimatta ole koskaan ajatellut muuta
kuin avioliittoa sen nuoren naisen yhteydessä, jonka hurmaava sulo on
vieroittanut hänet sanomaan itselleen: "Minä, Estrabon Balasco, olen
hänet voittava ja omistava, hänen kauneutensa on yksinomaan kuuluva
minulle eikä kenellekään muulle miehelle maan päällä!"
Tämän lentäessä hänen mielessänsä valtaa hänet niin raju voitonilo,
ettei hän, pelosta ilmaista itsensä, uskalla jäädä paikoilleen.
Luoden salavihaisen katseen "meidän Billyymme", joka istuu hilpeästi
keskustellen Amy Ormistonin kanssa, ja itsekseen nauraen:
"Ihmettelenpä, mitä tuo mies sanoisi tai tekisi... jos hän tietäisi...
jos hän tietäisi!" menee hän sentähden ulos etukatokseen ja alkaa
tupakoida taas, -- iloisena ja tyytyväisenä kuin paha henki, joka
ensiksi keksi amerikkalaisen valtioviisauden.
Pian sen jälkeen tulee miss Vanstone ulos hänen luoksensa ja sanoo
leikikkäästi: "Te näytätte hylkäävän minut tänään, señor Balasco." Ehkä
hän on arvannut jotakin, sillä hän jatkaa: "Minulla on pikku salaisuus
teille, -- minulle on tapahtunut jotakin hyvin onnellista. Viikon
päästä lähdemme täältä, ja kuukauden ajalla menemme mr Severance ja
minä naimisiin. Me toivomme, että tulette New Yorkiin häihin."
Tavassa, jolla hän sanoo tämän, on jotakin puolustelevaa. Kenties Indra
nyt näkee, että hän on ollut ystävällisempi don Estrabonia kohti, kuin
hänen ehkä olisi pitänyt olla.
Mutta Estrabon katsoo häneen ja vastaa iloisesti hymyillen: "Olen kyllä
oleva häissänne mukana, siihen saatatte luottaa."
"Se ilahduttaa minua sanomattomasti", vastaa miss Vanstone. "Mutta
minulla on toinen suosionosoitus teiltä pyydettävänä -- vapauttakaa
minut kokonaan pikku huviretkemme huolenpidosta. Minä..."
"Ahaa! Teillä on nyt jotain parempaa toimittamista?"
"Ehkä!" hymyilee tyttö veitikkamaisesti.
"Mr Severancella tulee luultavasti myöskin olemaan paljon tehtävää",
sanoo espanjalainen nauraen ja lisää innollisesti: "Älkää huolehtiko
mistään. Minä pidän huolen kaikesta."
"Hyvä, minä jätän koko asian käsiinne", sanoo Indra, "aina
juomavaroihin ja sampanjagroggeihin saakka!"
"Sampanjagroggit! Ne ne juuri ovat erikoisalaani", nauraa Balasco.
Ja Vanstone vanhempi, joka sattumalta pilkistää yhdestä ikkunasta,
menee tästä hänelle takuuseen sanoen: "Älkää suinkaan millään mokomin
antako kenenkään muun laittaa groggia huvimatkalla! Minä olen maistanut
don Estrabonin panosta Key Westissä."
Luoden silmäyksen vielä kädessään olevaan sanomalehteen ajattelee
Balasco yht'äkkiä: "Tulimaista, unohdin! Ilo viime hoksauksestani
karkoitti kertomuksen Toverista päästäni."
Sitten mutisee, hän merkitsevästi: "Hänen pitää tietää, mitä merkitystä
sillä on hänelle", ja koska Indra on palannut ruokasaliin, seuraa
hän häntä puhuakseen uutisen Amerikan kansalaisten vangitsemisesta
ja melkein varmasta kuolemasta tuskin sadan peninkulman päässä tästä
luontevan iloisuuden ja mukavan soreuden näyttämöstä.
Herrain kasvot käyvät vakaviksi, kun he saavat kuulla kertomuksen,
ja naiset lausuvat vapaasti ilmi sääliväisyytensä noita onnettomia
kohtaan, mutta se, mitä Balasco lukee, vaikuttaa enimmän Varonaan.
"Jos heidät sotaoikeuden tuomiosta ammutaan kuoliaaksi, merkitsee se
samaa kuin sota Amerikan ja Espanjan välillä ja teidän synnyinsaarenne
vapautuu!" sanoo Blackeley ja lyö Ramonia olkapäälle.
"Loruja", sanoo Vanstone. "He eivät tule tappamaan ketään
heistä. Meidän ulkoasiain toimikuntamme saa luvan ryhtyä asiaan.
Sopimuksen mukaan ovat he velvolliset asettamaan jokaisen heistä
siviilioikeusistuimen tuomittavaksi."
"Silloin", sanoo kuubalainen hitaasti, "-- pankaa sanani merkille --
tulee ensin aseita kuljettava ja Amerikan lipulla purjehtiva alus
jäljettömästi häviämään. Väestö hakataan kuoliaaksi ja alus upotetaan.
He eivät koskaan tule tilaisuuteen vedota Amerikan hallitukseen."
"Uskon olevanne oikeassa -- tiedän, että olette oikeassa, Varona,
ystäväni!" puhkeaa don Estrabon sanomaan, ja hänen silmänsä loistavat
kamalasta tulesta, jonka toiset luulevat olevan isänmaanrakkauden,
toiset epätoivon synnyttämän; mutta itse hän tietää, mitä se merkitsee,
sillä hänen sisässään kaikuvat lakkaamatta nuo kummat sanat: "Lippu ei
suojellut -- lippu ei suojellut!"
"_Dios_!" sanoo Varona. "Yhä useampia urhoollisia miehiä on menettänyt
henkensä saariparkamme takia", ja hän kiroilee espanjalaisia.
"Milton raukka! Hän oli S:t Augustinessa neljätoista päivää sitten
kirjoittaakseen sanomalehdelleen kirjeitä seuraelämästä siellä", sanoo
Amy Ormiston. "Herra Jumala, eivät kait toki aikone häntä tappaa!"
Mitä tyytyväisemmällä mielellä jättää espanjalainen tämän seurueen
suuttuneita miehiä ja mielenkuohuksissa olevia naisia ja menee
alas maallenousulaiturille, missä hänen höyrypurtensa odottaa
häntä viedäkseen hänet Key Westiin. Hän antaa muutamia käskyjä
peränpitäjälle, ja pursi liukuu Lentokalan luo, minkä kannella Balasco
pian seisoo neuvottelemassa kapteenin kanssa.
"Minä olen nyt ruoka- ja juomavarojen puolesta aivan kunnossa", sanoo
Thomas. "Toivon vaan, että väestön suhteen olisi yhtä hyvin laita.
Ensi koneenkäyttäjä täytyi minun jättää Miamiin, koska hänellä oli
jonkunlaatuinen kuume. Jos olisin pitänyt hänet laivassa, olisivat kait
naiset kuolleet kauhistuksesta ja luulleet, että se oli keltakuumetta.
Perämies joi itsensä päihinsä eilisiltana ja on useampaan päivään
kykenemätön. Minulla on vaan kaksi matruusia ja kaksi lämmittäjää, yksi
koneenkäyttäjä ja minä itse, paitsi kokkia ja kajuuttavahtia -- aivan
liian harvat tämän laivan liikehtimiseksi jos meidän on kulkeminen
pitkälti ja on monta matkustajaa huolehdittavana."
"Luulenpa voivani auttaa teitä, jos on sikseen", vastaa Balasco
iloisena näistä tiedonannoista. "Minun höyrypurteni koneenkäyttäjä,
vaikkakin neekeri, on hyvin taitava mies. Hän voi vuorotella teidän
koneenkäyttäjänne kanssa. Minun peränpitäjäni saattaa auttaa teitä
ruorirattaan ääressä, ja minulla on purressa kaksi matruusia, jotka
niinikään ovat käytettävinänne."
"Teillä on jotensakin lukuisa väestö niin pienelle venheelle",
huomauttaa kapteeni.
"Oo, se on kokonaista neljäkymmentä jalkaa pitkä", vastaa
Balasco. "Tahdotteko väkeäni?" Hän tekee tämän kysymyksen hiukan
huolestuksissaan, sillä hän pelkää hänen koneenkäyttäjänsä mustan
ihonvärin osoittautuvan voittamaksi esteeksi.
"Kyllä, lähettäkää heidät illalla laivaan. He voivat kyllä kelvata
pariksi päivää", sanoo Thomas ja lisää: "Minun hiilipoksini ovat
täynnä. Voisin ajaa täältä Bermudaan käymättä missään satamassa."
"Hyviä hiiliä?" kysyy Estrabon.
"Kaikkein parhaita. Mr Vanstone pitää nopeasta kulusta, eikä voida
sopivatta polttoaineetta saavuttaa mitään nopeutta."
"Hyvä. Olen takaisin kello kuusi." Ja järjestettyään muutamia pienempiä
erityisseikkoja, menee espanjalainen taas purteensa, ja Figaro höyryää
matkoihinsa, tervehtien muutamia mr Vanstonen puutarhassa olevia
naisia ja herroja kimeällä vihellyksellä, kohteliaisuus, johon naiset
vastaavat viipottamalla ja herrat huutamalla: "Onnellista matkaa ja
tervetullut pian takaisin!"
Ja venheen kiitäessä aaltojen yli Key Westiä kohden, laulaa sen
omistaja yhä laulukertoa: "Lippu ei suojellut! -- Lippu ei suojellut!"
Viidestoista luku.
Huviretki.
Kello on nyt yksitoista edeltä puolenpäivän.
Täydellä koneella ajaen saapuu höyrypursi saarikaupunkiin noin
puolessakolmatta tunnissa.
Hän menee sikaritehtaallensa, ja muutamia minuutteja
välinpitämättömästi puheltuansa toiminimen asioista muutaman
yhdysmiehensä kanssa, menee hän suureen saliin, missä sikarit
valmistetaan.
Vaikka työ käypi parhaillaan, huomaa hän työmiehensä, jotka kaikki ovat
kuubalaisia isänmaanystäviä, olevan kovasti kiihdyksissään uutisista,
mitkä heille julistaa heidän esilukijansa, jonka toimena on aamulehtien
tulkitseminen ja kääntäminen.
Tämä pitää juuri nyt kädessään lisälehteä, joka herättää yleistä
mielenkiintoa, ja sanoo innokkaasti espanjalaiselle tämän sisään
astuessa: "Heitä ei vielä ole ammuttu!"
"Jumalan kiitos siitä!" puhkeaa Balasco sanoiksi, vaikka hän sisässään
ei olekaan erin kiitollinen. Hän näet sangen mielellään tahtoisi viedä
miss Indra Vanstonelle tiedon, että Toverin väestöstä joka mies on
saanut kuoleman Cabanasin linnoituksessa.
Estrabon, vaeltaessaan läpi salin näennäisesti pitäen kevyttä
yleiskatsehnusta, menee molempain niiden miesten ohi, jotka Mastic
matkalla Tampasta oli pannut merkille. Heille kuiskaa hän: "Tavatkaa
minua kotonani niin pian kuin mahdollista."
Näihin sanoihin vastaavat Juan ja Pablo tarkoittavilla silmäyksillä.
Pian sen jälkeen jättää espanjalainen salin, mutta ulkona konttorissa
sanoo hän yhdelle kirjureista: "Hankkikaa minulle laatikko vahvimpia ja
mustimpia Invinciblesiänne."
Laatikko kädessä ja puhuttuaan liiketoverilleen, että hän viipyy
muutamia päiviä purjehdusmatkalla, lähtee Estrabon huvilaansa.
Hän tapaa molemmat miehet jo odottamassa häntä. Hän vie heidät sisään
ruokasaliin, sulkee kaikki ovet ja pitää pikaisen tarkastelun ollakseen
varma, ettei kukaan voi heitä kuulla. Sitten tekee hän kuiskien heille
ehdotuksen, joka saa heidät peljästymään ja vakuuttamaan, etteivät he
sitä tohdi, -- eivät, vaikka henki olisi kysymyksessä.
Siihen vastaa hän: "Mitä nyt! Kun te nyt olette Weylerin
suojeluksessa? Minulla on käsissäni papereita häneltä ja Espanjan
hallitukselta, jotka tekevät minut ja ne, mitkä minä osoitan, yhtä
varmoiksi kuin itse kenraalikuvernöörin kaikkialla, missä vaan Espanjan
lippu liehuu. Sitä paitsi on tässä tuhat dollaria teille."
Mutta miehet epäilevät yhä, ja Estrabon kertaa, mitä hän on sanonut,
ja tarjoo heille kaksi tuhatta dollaria kullassa -- tuhannen dollaria
kummallekin.
Hiljaa neuvoteltuansa suostuvat molemmat miehet ehdotukseen, vaikka
yhäkin tuskaisella ja vastahakoisella tavalla -- mutisten, että he
pitävät hengestänsä.
"Noo, enkö minä pidä omastani?" nauraa hän. "Lähtisinkö matkaan,
jollei minulla olisi kenraalikuvernöörin allekirjoitusta? Menkää heti
höyrypurteen, jossa teidän on palveleminen matruuseina. Teidän toimenne
tulee olemaan sama Lentokalassa. Ei mitään muuta."
"Mitä, siinäkö kaikki?" kysyy Pablo kummastuneena.
"Niin -- yksi seikka vaan vielä! Niin totta, kuin annatte
hyväntahtoisuudelleni arvoa, ette saa polttaa yhtään sikaria, niin
kauvan kun olette jahdissa."
"Eikö yhtään sikaria?" puhkeaa Juan sanomaan. "_Diablo_! Ei yhtään
sikaria!"
"Mutta niin monta sikarettia kuin vaan haluatte", vastaa Estrabon.
"Muistakaa, ei sikariakaan, niin totta kuin henki on teille rakas!"
Molemmat miehet poistuvat Pablon kuiskatessa toverilleen: "_Santos_!
Tämäpä oli kummallinen juttu!"
Sitten kiiruhtaa espanjalainen läheiseen apteekkiin ja ostaa isollaisen
määrän opiumia, jolloin hän sivumennen kysäsee proviisorilta, joka on
hänen vanha tuttavansa, Magendien morfiiniliuoksen ominaisuuksia.
Hetkistä myöhemmin on hän sähkösanomakonttorissa ja lähettää Havannaan
pitkän tärkeän salakirjainsähkösanoman.
Sieltä palaa hän huvilaansa, avaa laatikon, jossa väkevältä tuoksuvat
Invinciblesit ovat ja toisen, missä on erinomaisia Imperialesia, ja
sanoo nauraen: "Ihmettelen, olenko unohtanut poikasena saavuttamani
sikarien kiertämistaidon!" sekä alkaa käsitellä sikareja hyvin
omituisella tavalla.
Hän on tavattoman kätevä, ja työ kuluu nopeasti, etenkin kun
kummassakaan laatikossa ei ole viittäkolmatta sikaria enempää.
Kääriessään ne erityiseen pakettiin sanoo hän hymyillen: "Nämät
Imperialesit hienoille herroille ja nuo Inrinciblesit niille
miehistöstä, jotka pitävät tupakoimisesta."
Kymmenen minuuttia myöhemmin on hän höyrypurressaan, missä
suurikorvainen Juan ja tämän toveri odottavat häntä.
Juuri veneen irtautuessa rannasta tulee eräs konttoristi juosten
konttorista tuomaan hänelle Havannasta saapunutta tunnustusta, että
hänen sanomansa oli otettu vastaan.
Espanjalainen hymyilee tyytyväisesti silmäillessänsä sen läpi, ja
purren höyrytessä Smaragdisaareen päin, asettuu hän päiväkatoksen alle
ja syöpi kevyen lunchin, jonka hän on antanut lähettää muutamasta
ravintolasta, hänen aikansa kun on ollut liian kallis ruuan ja juoman
nauttimiseen tuhlattavaksi.
Syödessään tuumiskelee hän.
Ajatuksissaan liittää hän toisen erikoisseikan toiseen saadakseen
suunnitelmansa niin täydelliseksi kuin mahdollista ja mutisee:
"Samanlainen tapaus, aivan samanlainen tapaus!" Sitten heittää
hän tutkivan katseen miehistöön. Koneenkäyttäjä ja peränpitäjä
ovat espanjalaisia neekerejä, jotka jo kauvan ovat olleet hänen
palveluksessansa ja ovat häneen kiintyneitä, koska hän on antelias
isäntä. Heidän kanssaan on hän jo puhunut. "Toiset tekevät, mihin
heitä käsken", ajattelee hän; "toiset molemmat tietävät, mikä heidän
velvollisuutensa on, ja mitä he saavat, täyttääksensä sen."
Kello on nyt lähes kuusi. On yhäti tukahduttavan kuuma, mikä ei ole
tavatonta näissä seuduin kesän alussa. Vaikka aurinko on jotensakin
alhaalla taivaanrannalla, on hirmuisen tukala ilma, eikä mitään
maatuulta ole vielä alkanut puhaltaa.
Siitä näkyy pian selviä todisteita. Purren lähetessä Smaragdisaaren
maallenousulaituria, saattaa Balasco nähdä, että kaikki mr Vanstonen
verannalla olevat naiset lakkaamatta käyttävät viuhkojansa, vaikka
heidän pukunsa ovat ohuet kuni hämähäkinverkot.
Hän katselee ympärilleen ja havaitsee jotakin, joka tekee hänet sangen
tyytyväiseksi. Lentokala on ankkuria heittämäisillänsä, selvästi vasta
Korallisaarelta tultua. Sen kannella keksii hän Varonan ja Severancen,
jotka hiljakseen kävelevät päiväkatoksen alla, ja Jack Blackeleyn, joka
istuu saranatuolilla laiskeliaasti tupakoiden ja itseään leyhyttäen.
Estrabon antaa käskyn peränpitäjällensä, -- Figaro muuttaa heti suuntaa
ja liukuu jahdin luo, tämän juuri ankkuria laskiessa.
"Onko teillä ne kaikki?" huutaa Balasco innollisesti.
"On. Kiväärit, patroonit ja kanuunat ovat kaikkityyni lastihuoneeseen
pantuina", vastaa Severance.
"Kaikki paitsi dynamiitti!" virkkaa kapteeni Thomas; "sitä en tahdo
ottaa laivaan."
"Älkää sitte tulko maihin!" sanoo Estrabon.
"Miksikä ei?"
"Minulla on teille pikku äkkiyllätys", vastaa hän. "Tahtoisin tarjota
teille päivällistä laivassa. Ottakaamme mukaamme pari naista, niin
lähdemme hakemaan viileyttä. Merituuli on varmaankin alkanut puhaltaa
ulohtaampana Golfvirralla."
"Näyttää kuin tulisi hirveän helteinen ilta", sanoo Billy veltosti.
"Tänään ei synny mitään maatuulta", virkkaa Varona.
"Herra Jumala, ettehän toki sitä tarkoita! Mikä saa teidät sitä
luulemaan", kysyy Blackeley tylsän hämmästyksissään.
"Olen oleskellut liian kaavan Länsi-indiassa ollakseni tuntematta
tiempo caloroson enteitä", vastaa nuori kuubalainen. "Tulee polttavan
kuuma ilta -- vuoden ensimäinen."
"Se ei minua suurin hirvitä", sanoo Billy, "sillä Vanstonen perhe
ja minä lähdemme pian pohjoiseen päin. Mutta se ei estä meitä
voimasta laittaa iltaa itsellemme hieman mukavammaksi." Ja näin
sanoen huutaa hän Balascolle, jonka höyrypursi juuri nyt on jahdin
heittonuoraporrasten sivulla: "Pysähtykää silmänräpäykseksi! Se oli
hyvä aate teiltä, don Estrabon, -- antakaa minun tulla Figaroon ja
seurata muassanne maihin, niin noudamme ne naisista, jotka haluavat
olla muassa."
"Niin, päivällinen jahdissa ja ihana purjehdusmatka kuutamassa",
vastaa Estrabon innokkaasti. "Sanokaa kokille että minä tahdon puhua
hänen kanssansa", huutaa hän Thomasille, silmät loistaen kummasta
ilosta, sillä ankara kuumuus on tehnyt hänelle mahdolliseksi sangen
luonnollisella tavalla voittaa yhden suunnitelman suurimmista
vaikeuksista.
Kapteenin käskystä: "Ohoi, lähettäkää kokki perään", sukeltaa tämä
herra esiin kapiisista, ja don Estrabon antaa hänelle määräyksen
laittaa oivallinen päivällinen.
Sill'aikaa on Severance heittonuoraportaita myöten mennyt alas purteen,
joka nyt ohjaa kulkunsa maallenousulaiturille.
Niinä lyhyinä silmänräpäyksinä, mitkä tarvitaan sinne tulemiseen,
sopivat Billy ja Balasco asiasta.
"Hankkikaa ne naiset, mitkä voitte, mutta minä en ottaisi liian monta
mukaan, vaan parempi on, jos saamme olla hieman itseksemme", ehdottaa
Estrabon.
"Juuri minun ajatukseni", vastaa Severance, joka mieluisimmin ottaisi
mukaan ainoastaan yhden naisen, sillä toisetkin pitävät hänestä ja
mielellään tahtovat kuluttaa häneltä aikaa, joka hänen mielestänsä
pitäisi nyt omistaa jakamatta miss Indra Vanstonelle.
"Meillä tulee silloin olemaan hauskaa!" virkkaa espanjalainen heidän
rantaan tullessaan.
Mutta samassa kiinnittyy laituriin myöskin muuan soutuvene, ja Balasco
hätkähtää hämmästyneenä, sillä siitä nousee Mastic, tullisalapoliisi.
Tämän tulo saattaa tehdä tyhjiksi kaikki espanjalaisen toiveet
menestyksestä, sillä jos hän ottaa asevarat takavarikkoon -- hyvästi
silloin ijäksi kaikeksi Balascon suuri suunnitelma!
Hän sanoo kiirehtien Severancelle: "Olkaa kiltti ja menkää ylös
huvilaan ja pitäkää huoli, mitä tarvitaan. Tuo mies selvästi haluaa
puhutella minua." -- Mastic on näet jo hoilannut hänelle, ja seuraavana
silmänräpäyksenä on hän jo tullivirkamiehen luona.
"Mitenkäs menee. Estrabon?" kysyy salapoliisi ujostelematta, sillä hän
ei koskaan enää karsastele espanjalaista veljyttään. Sitten jatkaa
hän sanoilla, mitkä saattavat tämän epätoivoon: "Sain piljettinne
eilisiltana, mutta koko päivänä ei ole tuullut hitustakaan, ollut vaan
tukahduttavan kuuma ja Alligaattori-Pete ja minä olemme soutaneet
kaksitoista tuntia ja paahtuneet Sisiliskolla tänne tullessamme. Mutta
luulenpa tulevani ajoissa. Muutamasta purjeveneestä, jonka kohtasimme
Sokurikekosaaren luona, huudettiin minulle, että tuolla olisi
sahatavaroita." Hän osoittaa Korallisaarta.
"Niin", vastaa toinen innokkaasti, "kokonainen sissijoukkue ja joukko
aseita, ampumavaroja ja dynamiittia."
"Tulimaista! Sepä saattaa tuottaa minulle ylennystä, se!"
"Mutta te tulette hieman liian myöhään", jatkaa Balasco. "He
hyökkäsivät kaikki laivaan 'Kolme ystävää' eilisiltana ja lähtivät
Kuubaan Bouthwellin seuraamina, mikä nähtävästi on heidän
jäljillänsä."
"Kirottua! Ovatko he taas päässeet minulta pakoon?" ja salapoliisilta
pääsee muutamia kirouksia puoliääneen.
"Antakaa minun kuiskata teille jotakin korvaan", sanon espanjalainen,
joka nyt on tointunut ja nopeasti harkinnut seikan.
"Kuubalaiset roistot eivät ennättäneet ottaa kaikkia mukaansa, --
Bouthwell oli liian sukkela käänteissään. He jättivät kolmisen- tai
nelisenkymmentä ampumavaralaatikkoa y.m. jäljelle Korallisaarelle."
"Jotka Bouthwell otti talteen, arvaan", nurisee Mastic.
"Eikä, ne ovat vielä jäljellä luullakseni" sanoo Balasco, iloissaan,
että hän osaa valehdella niin hyvästi. Sillä jos Mastic tietäisi, että
aseet ovat Lentokalassa, ottaisi hän ne luonnollisesti takavarikkoon,
ja kaikki espanjalaisen sukkelat laskut olisivat turhia.
"Sitten otan ne ensi yönä! Alligaattori-Pete ja minä purjehdimme sinne
heti."
"Luuletteko pääsevänne sinne tällä tuulella?"
"Saammehan koettaa."