höyrylaivan jälkeen. Suuri luoja! miten se kiiti tiehensä! Oli niihin
aikoihin aivan pimeä, mutta vaikka sillä ei ollut lyhtyjä, tuntui
tullijahti kuitenkin näkevän sen, sillä se ei välittänyt meistä,
vaikka minä viittailin käsivarsilla ja hoilasin sille, sen vilistäessä
ohitsemme ryövärien jälkeen.
"Sitten astuimme Rex ja minä venheeseemme, jota onneksi ei oltu
lävistetty upoksiin ja tulimme takaisin tänne. Mutta nuo toiset olivat
lähteneet kauhealla kiireellä. Rex sanoo, että hänen luullaksensa he
jättivät kolmisenkymmentä tai nelisenkymmentä kappaletta laatikkoja
jäljelle."
"Kolmekymmentä tai neljäkymmentä aselaatikkoa _Cuba Librelle_", puhkeaa
Varona sanoiksi, "Nämät aseet ovat ehkä isänmaani elinverta. Meidän
täytyy ottaa ne talteen. Teidän, señor Balasco, pitää isänmaanystävänä
auttaa minua niitä suojaamaan."
"Mitä se auttaa?" vastaa Estrabon puoleksi huolettomasti, puoleksi
pilkallisesti. "Onhan tuo suuri mies, jota he 'Cidiksi' kutsuivat,
siellä ja pitää niistä huolen."
"Herra Jumala! Onko hän yksinään saarella koko yön", huutaa Gertie
tuskaisesti, "ehkä vielä ruuattakin!"
"Oo, Cid ei ole semmoisia, luulisin, jotka paljoakaan perustavat,
vaikka olisivatkin yksin koko yön ulkona", nauraa Vortex. "Muuten
tulikin hän tänne Rexin ja minun kanssani."
"Missä hän on?" kysyvät kuorossa naiset, jotka tuntuvat halukkailta
tekemään sankarin tästä suuresta ja vahvasta tuntemattomasta.
"Hän on ruokasalissa Rexin kanssa ja saa vähän nälkäänsä. Hän sanoi,
ettei ollut saanut kunnon puolipäivästä neljääntoista päivään. Ehkä
hänellä ei ole halua tulla naisten seuraan. Kenties ei hän myöskään
katsonut pukuaan, korkeita saappaitaan ja harmaata villapaitaansa
oikein sopiviksi, ymmärrättehän, tähän iloiseen tilaisuuteen. Itse
tuskin olen juhlapuvussa, mutta en tahtonut pidättää teiltä uutista,
vaan juoksin sentähden tänne ensiksi. Syön vaan vähän ensin, heitän
hännystakin ylleni ja olen pian takaisin taas. Saanko luvan tanssia
kanssanne kotiljongin, miss Rivers? Tuhat kiitosta. Jack Blackeleykö se
johtaa? Ta ta, vaan silmänräpäys", ja pikku mies mennä letustelee pois,
jättäen kaikki vilkkaasti tapauksesta keskustelemaan.
Kolmastoista luku.
"Minun Billyni."
Mutta mr Vortex ei mene yksin: Gertie mennä leuhottaa hänen edellään.
Varona sanoo Balascolle: "Tulkaa, _mi amigo_! Pudistakaamme yhden
Kuuban ystävän kättä."
"Sinun pitää mennä ja tervehtiä häntä ja saada hänet kodistuneeksi",
sanoo miss Vanstone kiihkeästi isällensä ja ehdottaa sitten: "Don
Estrabon, jos hän on mukiinmenevä, niin me kutsumme 'Cidin'
risteilyhuviretkellemme!"
Isännän viittauksesta menevät perheen lähimmät ystävät huvilaan
vastatullutta tervehtimään, sill'aikaa kun sankari ei herätä niin
suuressa määrin mielenkiintoa läheisiltä saarilta olevissa vieraissa,
jotka varsin hyvin tuntevat kuubalaisten sissien ulkonäön, ja
soittajain alkaessa soittaa hilpeätä habaneraa, ryhtyvät he taas
tanssimaan samalla innolla ja halulla, jota he osoittivat, ennenkun
pikku Vortex tuli sisään ja keskeytti heidät juttujaan kertomalla.
Simpukankuorilla sirotelluilla käytävillä puutarhassa, missä
kiinalaiset lyhdyt levittävät moniväristä valoa, kävelee Balasco
jutellen ja onnellisena nuoren emäntänsä rinnalla. Eikö tämä ole
sanonut hänelle: "_Meidän_ täytyy ottaa hänet risteilyllemme?" --
"_Diantre_!" nauraa espanjalainen itsekseen; "aina kuuluu nyt vaan _me_
ja _meidän_", ja katsoo omistajan silmäyksellä nuorta tyttöä, joka nyt
liehuvassa tanssijaispuvussa astuu ruokasaliin.
Päivällispöydän ääressä istuvat Rex ja suuri, karkeatekoinen,
ujostelematon jättiläinen, puettu löyhästi päälläolevaan harmaaseen
puseroon, vyö vyötäisillä ja lahkeet korkeain, yli polven ulottuvain
saapasvarsien sisässä. Avonainen puseronkaulus näyttää jänteikkään
kaulan, mikä juuri on alkanut säästä ja päivästä ruskettua. Sen yllä
kohoaa rehelliset anglosaksilaiset kasvot, joita kehystää ruskea
kiherä tukka ja valaisee pari vaaleanruskeita silmiä. Nyt hän istuu
ja tupakoitsee, mutta sekä hänen katsantonsa että ryhtinsä osoittavat
väsymystä ja ikävystymystä. Tämä kasvojen ilme kuitenkin katoaa miss
Gertien virkahtaessa: "Indra on tässä!" ja Rex huutaa: "Isäukkoseni,
minä olen ottanut Billy Severancen mukanani kotiin."
"Niin, meidän Billymme on Cid!" sanoo Gertie ja taputtaa käsiään.
"Niin, olen tullut tänne päivällistä syömään", huomauttaa harmaaseen
paitaan puettu Herkules. "Meidän kokkimme meni höyrylaivan mukana
tiehensä, näettekös." Näin sanoen nousee hän pystyyn, kumartaa
luontevasti ja lisää: "Hyvää iltaa, miss Vanstone."
Mutta tyttö ei vastaa. Estrabon, joka seisoo hänen vieressänsä, luulee
kuulevansa syvän läähättävän henkäyksen samalla aikaa, kun muut tulevat
huoneeseen.
Pikku miss Rivers puhkeaa sanoiksi: "Kah, sehän on mr Severance!" ja
jatkaa innollisesti: "Hänen täytyy johtaa kotiljonki! Siinä hän on
mestari."
"Pelkään, että saatte tänä iltana suoda minulle anteeksi", sanoo
vieras hymyillen katsahtaen pukuaan, joka on repaleinen ja liejun ja
korallitomun likaama. "Kohverttini ovat Jacksonvillessä, ja olen hieman
liian pitkä Rexin vaatteille, vaikka hän hyväntahtoisesti on tarjonnut
minulle toisen hännyspukunsa."
"No, eikö minun onnistunut hyvin salata hänen nimensä?" livertelee
pikku Vortex. "Koetin saada hänet kanssani tanssisaliin, missä hänen
korkeavartiset saappaansa ja merirosvon tapainen varustuksensa olisivat
tehneet suurenmoisen vaikutuksen, mutta hän oli niin kauhean nälkäinen,
näettekös!"
Tässä keskeyttää hänet mr Vanstone, joka ojennetuin käsin
sydämellisesti huudahtaa: "Olipa hauska saada nähdä sinut, poikani!
Mutta mitä tulimaista ajattelit antautuessasi sissiksi ja pannessasi
henkesi vaaraan kuin joku... joku..."
"Bayard", täyttää Flora Woodbridge.
"Oo, ymmärrättehän, minua kehoitettiin tekemään työtä", vastaa meidän
Billymme tyynesti. "Sain myöskin tietää, ettei pallosillaolo ole
mitään työtä, ja ettei valjakon ajaminen ole mikään sopiva toimi
miehelle. Valtiolliseen elämään antautumasta ei piireissämme pidetä
oikein soveliaana. Olin liian vanha mennäkseni sotakouluun ja samasta
syystä en voinut tulla meriupseeriksikaan. Ajattelin ensin auttaa
armeenialaisia, mutta sanomalehdet sanoivat, että ne olivat kaikkityyni
tapetut, ja siksi päätin tehdä vähän työtä saman asian eduksi, jonka
hyväksi George Washington taisteli satasen vuotta sitten. Minulla oli
juuri hiukan rahoja liikenemään pankkiirini luona, ja neuvoteltuani
muutamain henkilöjen kanssa New Yorkissa, lähdin siis Jacksonvilleen,
sijoitin rahani sopivanlaatuisiin tavaroihin ja aijoin mennä Kuubaan
pienelle retkelle."
Kaikkea tätä sanottaessa silmäilee don Estrabon Indra Vanstonea, ja
tämän kasvoissa näkee hän jotakin, jota hän niissä ei koskaan ennen ole
nähnyt -- jotakin, mikä antaa hänelle kuolettavan haavan.
Koko Indran ryhti, hänen siinä seisoessaan toinen käsi tervetuloa
toivovasti ojennettuna ja povi aaltoillen, todistaa ylenpalttisesta
riemusta ja uudestaanheränneestä rakkaudesta.
Juuri samassa menee hän pöydän luo, katsoo "Cidiä" suoraan
silmiin ja mutisee: "Suuri hupakko, ihmisten kuoliaaksilyöminen ja
kaulanleikkaaminen ei ole työtä, mikä teille soveltuu!" ja liikkeessä,
jolla hän ojentaa Severancelle kätensä, on jotain melkein hyväilevää.
"Eikö?" vastaa Severance tarttuessaan hienoihin sormiin.
"Tahdotteko ehkä hyväntahtoisesti ensi kerralla olla vähän selvempi
määritellessänne miehen velvollisuuksia?"
"Kuulitteko?" kuiskaa miss Woodbridge Blackeleylle. "Indra Vanstonehan
se 'Cidille' antoikin tämän määräykset."
"Niin, ja nyt peruuttaa hän ne takaisin taas!" huomauttaa Jack sotto
voce. "Jupiterin kautta! Itse mielelläni rupeaisin sissiksi sellaisesta
katseesta."
Mutta Indra ei saa pitää sankaria yksinomaan itselleen. Toiset nuoret
naiset tunkeilevat tämän ympärillä ja Ethel Rivers, miss Woodbridge ja
Amy Ormiston liehivät ja pyörivät hänen edessään.
Kaunis sukupuoli on aina pitänyt mr Severancesta, sillä hänellä
on ujostelematon, miehekäs, huoleton käytöstapa, joka naisväkeä
miellyttää, ja tätä suosiota lisää yhä hänen viimeinen seikkailunsa,
sillä naiset jumaloivat aina vahvakätisiä, keveämielisiä ja urhoollisia
miehiä. Herratkin, omituista kyllä, pitävät myöskin hänestä hauskana,
avosydämisenä toverina, jolla on alati avonainen käsi ja sangen
täyteläinen kukkaro.
Herratkin tunkeilevat hänen ympärillänsä ja ovat iloisia häntä
tapaamastansa. Jack Blackeley, joka on hänen hyviä ystäviänsä, taputtaa
häntä selkään. Varona pudistaa hänen kättänsä ja mutisee: "Eräänä
päivänä taistelemme toistemme sivulla."
Estraboninkin on pakko, kun miss Vanstone hänet esittää, sanoa: "Kuuban
ystävä on minunkin ystäväni!" Mutta hänen silmänsä ovat kadottaneet
loistonsa ja hänen huulensa vavahtelevat. Hän on kuni halvattu. Hän
ei voi, hän ei tahdo uskoa sitä -- mutta nauravat kuiskaukset, mitkä
saavuttavat hänen korvansa, tekevät hänet melkein mielipuoleksi.
"Ajatelkaas, don Balasco", sanoo Gertie leikikkäästi hänelle, "tuhma
Rex väitti, että Indra oli hänelle antanut eropassit. Mutta Billy on
takaisin voittanut alan."
Tämän vahvistaa se, mitä hän kuulee nuorelta naiselta ja nuorelta
herralta itseltään.
Varonan puhe taistelusta kaikuu vielä Indran korvissa, ja hän kuiskaa:
"Isä, meidän pitää estää Billymme menemästä uudestaan sotaan."
"Te tiedätte, että on vaan yksi tapa tehdä se", sanoo Cid tyynesti,
mutta hänen silmänsä antavat painoa hänen sanoilleen.
Tyttö luopi silmänsä maahan hänen katseensa edessä ja mutisee kukkaa
rikki poimiessaan: "Minun täytyy mennä tanssisaliin vieraitamme
katsomaan ja pitää huoli, että he tanssivat." Mutta samalla kun hän
menee avonaisesta lasiovesta, heittää hän hellän silmäyksen Billyyn ja
sanoo kädellään viitaten: "Olen silmänräpäyksessä takaisin."
Se on silmäys, joka tekee espanjalaisen epätoivoiseksi, sillä nyt
_uskoo_ hän.
Hän horjuu verannalle ja saa siellä uuden pistoksen Rexiltä, joka lyö
hilpeästi häntä olkapäälle ja sanoo nauraen:
"Näittekös? Romeo ja Julia taas. He olivat ennen toisiinsa
rakastuneita, mutta Indra käyttäytyi kuin oikea hupakko, mutta nyt
luulen kaiken tulevan selville taas."
Että kaikki tulee selville taas, merkitsee don Balascolle, että kaikki
menee hullusti. Hän kuljeksii puutarhan varjoisilla kujanteilla,
väännellen käsiään ja oihkuu: "_Dios mio_! Olen niin avuton!" ja
epätoivossaan käyden intomieliseksi, mutisee hän: "Jumala armahtakoon
Balasco raukkaa, jonka sydän vuotaa verta."
Samassa satuttaa ilkeä sattumus, että hän kuulee ääniä ylhäältä
verannalta. Ne tulevat Flora Woodbridgelta ja Amy Ormistonilta.
"Ja kuinka käy nyt toisen, Espanjalaisparan, nyt kun sir Lancelot on
saapunut?" nauraa Flora.
"Oo, romantillinen espanjalainen saattoi ajanvietteenä käydä laatuun.
Miss Vanstone pitää huvittelemisesta", mutisee kaunis leski.
Silloin herää äkkiä Estrabonin espanjalaisessa sydämessä tuo
etelämaisen intohimon toisintolaji, joka sen tekee usein vaaralliseksi,
niin, onnettomuutta luottavaksikin sen esineelle. Hän mutisee käheästi
itsekseen: "Kostoa! Indra, olen muistava valani. Sinun kauneutesi
on kuuluva minulle, eikä kellekään muulle!" ja niin kuljeskelee hän
troopillisten lehtokujien läpi puoleksi tupertuneena iskusta, joka
on hänelle muuttanut tämän kauniin illan Helvetin haamuja täynnä
olevaksi Vapunyöksi, jonka kuluessa hän sisäisesti keskustelee hänen
saatanallisen majesteettinsa kanssa.
Tässä ei häntä häiritse juuri kukaan, sillä kaikki muut huvittelevat
oivallisesti. Musiikin sävelet kuuluvat hyväilevinä tanssisalista,
missä nyt tanssitaan _farandolia_, sillä juhla on vähitellen saanut
kuubalaisen leiman vastatulleen sissin kunniaksi.
Mutta vaikka Severance menee sinne, ei hän astu tanssisaliin sisään,
vaan istuu ulkona pikku verannalla ja tyytyy katselemaan sisään. Kaikki
nuoret naiset tulevat juosten hänen luoksensa kotiljongin paussien
aikana, ja kaikki laulavat ne samaa nuottia: "Ettehän anna pukunne
estää ottamasta illallisiin osaa?"
"En", vastaa sir Galahad, joka huomaa Venuksen ihanuuden yhtä
miellyttäväksi kuin Marsin urhoollisuuden, "minä tulen sinne yhtaikaa
sampanjan kanssa."
Niin kuluu juhla kaikessa riemussa, ilman että kukaan näyttää kaipaavan
Balascoa erittäin paljon, ehkä Gertie kerran kysyy: "Rex, missä on don
Estrabon?"
Ja poika vastaa: "Oo, hän on alhaalla puutarhassa. Kysyin, puuttuiko
häneltä jotain, ja hän vastasi, että häntä vaivasi hermokipu."
"Hyvä, jollei hän tule paremmaksi, niin on minulla jotain, mikä tuottaa
hänelle helpotusta", sanoo miss Gertie, joka ei vielä ole unohtanut
olleensa sairaanhoitajatar.
Sitten kokoontuvat kaikki pallohuoneeseen kruunaamaan iloista iltaa
kunnon illallisella.
Raikuvien hurraahuutojen kuuluessa esittää Ramon maljan uudelle Kuuban
ystävälle, ja se tyhjennetään vaahtoavassa sampanjassa.
Mutta kaikella on loppunsa, hauskallakin. Vieraat ovat menneet pois,
muutamat huvilaan makaamaan, toiset veneille lähteäkseen kukin
kotiinsa.
Suuri hinaaja-alus on juuri puhkien mennyt matkoihinsa viimeisten
Key Westistä olleiden vieraitten kera, mutta Billy Severance istuu
yhä tupakoiden yhdellä biljaardihuoneen ulkopuolella olevista pikku
verannoista, ja Indra Vanstone menee hänen luoksensa ja sanoo: "Nyt
ovat ne kaikki poissa."
Veranta on jotensakin eroitettuna muusta maailmasta, sillä sitä
kehystävät molemmilla puolilla tiheät pensaikot, ja sitä peittää suuri
markiisi, vaikkakin sitä etupuolelta suojaavat ainoastaan kukkivat
oleanderit.
"Olen ajatellut, miss Vanstone", sanoo nuori mies, hitaasti imeskellen
sikariaan, "että elämäni on kuni yksi noita loppuunpalaneita
kiinalaisia lyhtyjä, joita olette ripustelleet tänne ympäriinsä -- ne
eivät koskaan enää valaise, ja jos ne sammuvat niitä tuskin kannattaa
sytyttää uudelleen."
"Ajattelette yhä mennä Kuubaan?" kysyy Indra pelokkaasti.
"Niin, enpä luule minulla olevan mitään muuta tekemistä. Olen luvannut
tulla. On vaan yksi asia olemassa, joka säädyllisesti voisi minut siitä
pidättää."
"Ja mikä se on?" Nuori nainen luo silmänsä alas ja näyttää kainon ja
suloisen näköiseltä hänen yläpuolellaan riippuvan, sammumaisillaan
olevan kiinalaisen lyhdyn heikossa valossa.
"Sinä!"
"Oo, Billy!"
"Ajatteletko taasen kehoittaa minua rupeamaan työtä tekemään?"
"En, Billy!"
Heidän silmänsä kohtaavat toisensa, ja nuori mies kuiskaa: "Mitä nyt?
Itketkö?"
Vastaukseksi änkyttää tyttö: "Billyni! Minä... minä olen ollut niin
onneton!" Mutta ei ole sitä enään, sillä väkevät käsivarret, joita hän
rakastaa, ympäröivät hänet, ja hänet painetaan leveää rintaa vastaan,
jota hän on ikävöinyt, ja huomaa olevansa siinä niin onnellinen, kuin
nainen voi olla.
Mutta tämä on hirmuinen näky don Estrabonille, joka juuri sattuu
kulkemaan ohi, ja se herättää rajuja intohimoja hänen rinnassansa.
Hän horjuu pois ja mutisee itseksensä: "Billyni! Minun Billyni! Hän
tahtoi lähteä sotaan. Jospa autettaisiin häntä siihen!"
Niin sukeltaa hänen nopeatajuisissa aivoissansa esiin viekas neuvo
hänen saatanalliselta majesteetiltansa, hänen silmänsä loistavat
vahingonilosta, ja hän nauraa matalaa, soinnukasta naurua ja mutisee
pehmeällä etelämaisella murteellansa: "Minun Billyni tahtoi lähteä
Kuubaan! _Dios mio_! Hän on saapa tulla sinne!"
Niin kuljeksii Estrabon ympäriinsä neuvotellen Mefistofeleen [piru]
kanssa, siksi kunnes hän sattuu luomaan silmänsä Lentokalaan, jolloin
don Balasco hitaasti, paussi joka sanan välissä, ikäänkuin kahta ja
kahta yhteensovittaen, lausuu: "Jahti... aseet ... Varona! Se on sama
kuin sissi!"
Mutta päästäen epätoivon huudon oihkii hän sitten: "_Mi querida!
Mi alma!_ Se ei voi sinua minulle lahjoittaa takaisin!" Ja äkkiä
muuttunein mielentiloin purskahtaa espanjalainen raivokkaaseen itkuun,
kuten pikku lapsi, jolta on lelu ryöstetty.
Kolmas kirja.
Don Balascon huviretki.
Neljästoista luku.
Suunnitelma kypsyy.
Tukahuttaen mielenliikutuksensa mutisee espanjalainen. "Minun täytyy
nukkua. Minun täytyy olla vahva huomenna. Minun pitää voittaa itseni,
jotta voin voittaa heidät", ja niin sanoen jättää hän puutarhan, missä
hän on pitänyt neuvottelunsa Asmodeuksen [piru] kanssa, menee leveitä
portaita ylös ja astuu huvilaan, jonka ovet ovat yhä auki, sillä vaikka
yö on jo jotensakin pitkälle kulunut, ei osa vieraista ja suurin osa
palvelijoita vielä ole mennyt makaamaan.
Kohteliaasti eväten Blackeleyn kehoituksen istuutumaan ja polttamaan
sikarin hänen kanssaan, menee Estrabon suuren eteisen läpi ja portaita
ylös, missä avun enkeli hänet kohtaa.
Se on pikku Gertie, joka sanoo: "Kuulin Rexiltä, että teillä oli
hermokipuja, ja olen ottanut mukaani jotakin, joka voi auttaa teitä
nukkumaan. Te todellakin näytätte olevan sen tarpeessa. Parka! Teillä
on täytynyt olla hirmuiset tuskat!"
Kasvot, jotka hän näkee, näet osoittavat jälkiä rajusta
mielenliikutuksesta. Balasco näyttää äkkiä vanhentuneen. Hänen
silmissään on raivokas ja kärsivä ilme, hänen huulensa vavahtelevat,
ja kädet vapisevat hermokkaasti.
"Tässä on minulla jotakin, jonka tohtori Granite jätti Ramonia varten,
jos hän tulisi hermoheikoksi ja levottomaksi. Onneksi on hän tullut
niin vahvaksi ja tukevaksi, että pullo on aivan liikuttamaton."
Hän ojentaa espanjalaiselle pienen morfiiniruiskun ja pullon, jossa on
nimilappu: "Magendien morfiiniliuosta" "Kymmenen tippaa tätä", sanoo
hän kokeneen sairaanhoitajattaren varmuudella, "on kolmasosa grammaa,
ja se on parahultainen annos; mutta jos se ei tuottaisi lepoa, niin
ottakaa tunnin kuluttua kymmenen lisää."
"Kuinka pitkän unen se antaa minulle?" kysyy Estrabon nopeasti.
"Tohtori Granite sanoi, että yksinkertainen annos luultavasti antaa
kuuden tunnin unen."
"Ah, kuusi tuntia on juuri, mitä tarvitsen. Kuuden tunnin unhotus!
Sitte olen kylläksi vahva täyttääkseni työni."
Ja niin sanoen menee hän kiiruusti huoneeseensa nuoren naisen hieman
ihmetellen katsoessa hänen jälkeensä ja ajatellessa: "Hänen työnsä!
Mutta hänellähän ei ole mitään!"
Sitten luulottelee hän, että sen täytyy olla Indran risteilyhuviretki,
jolle Estrabon omistaa huomionsa, tai jokin isänmaallinen toimi.
"Ajatteles, jos hän aikoisi houkutella Ramonin ulos sotaan!" mutisee
tyttö kauhusta värähtäen, mutta tyyntyy sitten virkkaen: "Pah! Ramon ei
ole kylliksi vahva taistelemaan vielä moneen viikkoon, ja siitä olen
iloissani!" Kummallinen tunne sairaanhoitajattaressa!
Sisällä huoneessansa sanoo Balasco: "Kuusi tuntia! Niin, sitä
tarvitsen", ja täyttää pikku ruiskun kymmenellä tipalla, mutta
pysäyttää itsensä äkkiä ja mutisee: "Hitto viel Tässä minulla on haettu
kortti! Nyt ei minun enään tarvitse tuumiskella sitä -- suunnitelmani
avainta!" Hän luo omituisen silmäyksen morfiiniliuokseen ja puhkeaa
sanomaan: "Kiitos, pikku kullannuppuseni, joka annoit sen käteeni!"
samalla heittäen lentomuiskun sille suunnalle, jossa hän otaksuu miss
Gertiellä olevan huoneensa ja kiittää häntä asiasta, mikä saisi tämän
hellän pikku sydämensä jähmettymään, jos hän siitä tietäisi.
Seuraavana silmänräpäyksenä rupeaa hän levolle, pistettyään ruiskun
terävän pään käsivarteensa ja ruiskautettuansa nesteen siihen, ja
huolimatta häntä yhä vahaavista sieluntuskista, nukahtaa hän hymy
huulilla ja mutisten: "Huomenna tulevat he nukkumaan. _Caramba_!
semmoinen herääminen!"
Kuuden tunnin ruumiillisen virkistyksen jälkeen hypähtää Estrabon
sängystä. Häntä kohtaa polttavan kuuma päivä. Tuskin tuulahdustakaan
käypi, ja polttava aurinko osoittaa, että ollaan huhtikuussa, ja että
Smaragdisaari on kuuman vyöhykkeen rajalla.
Kello on lähes kymmenen.
Hän pukeutuu kiireesti ja päättävästi ja menee ruokasaliin, missä hän
löytää useat herroista. Useimmat naiset eivät vielä ole näyttäytyneet,
mutta miss Vanstone on siellä ja näyttää hieman kainolta, vaikka
säteilevän kauniilta, uusi loiste silmissään -- hänellähän on
kihlattunsa vieressään.
Severance on yhä harmaassa puserossa, korkeavartisissa saappaissa,
niinkuin eilisiltanakin, mutta ne ovat perusteellisesti harjatut. Sitä
paitsi on hänellä yllään kevyt päällystakki, joka on mr Blackeleyn
oma ja liian pieni hänelle. Hän nauraa itse pukuaan ja sanoo: "Jack
on ainoa, joka koossa lähenee minua, vaikka hänen takkinsa on hiukan
liiaksi ahdas, mutta paitojen puolesta ei kukaan Smaragdisaarella voi
minua avustaa."
"Minä menen Key Westiin tänään höyrypurrrellani, -- sähkötänkö teidän
kohverttejanne?" kysyy Balasco.
"Olkaa hyvä ja sähköttäkää S:t Jamesin hotelliin Jacksonvillessä",
sanoo Billy ja lisää: "Olen rajattoman kiitollinen teille."
"Ja minäkin olen sitä", selittää Indra, "mutta se on vaan yksi don
Estrabonin minulle tekemistä palveluksista."
Hänen silmänsä ovat kiitollisuutta täynnä, ja hän kokoaisi hehkuvia
hiiliä espanjalaisen pään päälle, jollei tämä jo palaisi etelämaisesta
intohimosta. Balascon rakkaus ei ole sitä laatua, joka tyytyy tulemaan
hyljätyksi, vaan intohimo, joka on sekä uhkaus että vaara naiselle,
joka on sen esineenä.
"Milloin alkaa risteilyhuviretki, Indra?" kysyy mr Vanstone pöydän
päästä.
"Ei ennen kuin huomenna, -- emme voi lähteä matkalle tänään. Naiset
tuolla ylhäällä ovat niin väsyksissä eilisen juhlallisuuden jälkeen
-- sitäpaitsi Gertie on kerrassa pitkiä pukuja vailla", hymyilee
miss Vanstone veitikkamaisesti ja katsoo sisartansa, joka punastuu
koulutyttömäisellä kainoudella ja painaa päänsä.
"Pitkiä pukuja vailla?" huutaa Rex. "Hänhän juuri justiinsa on saanut
ne."
"Mutta Annie, ompelijattaremme, parastaikaa ompelee muutamia uusia",
ilmoittaa Indra.
"No, sinä varmaan pian itse tulet tarvitsemaan joukon pukuja, otaksun
minä", nauraa Vanstone ja lisää isällisen näköisenä: "Billy, miksi
Indra tahtoo meitä kaikkia New Yorkiin ensi viikolla?"
Sitten kuulee Estrabonin korvat joitakuita sanoja, jotka ärsyttävät
häntä ja herättävät hänen vihaansa, ja jolleivät hänen hermonsa
olisi vahvistuneet unesta ja niitä pidetty ankarassa kurissa, olisi
espanjalaiselta kentiesi päässyt raju; raivokas mielen purkaus.
Hän kuulee nimittäin Rexin koulupoikamaisella leikillisyydellä
puoliääneen kuiskaavan nuoremman sisarensa korvaan: "Otaksun, että asia
päätettiin eilen illalla verannalla. Gertie, milloin pannaan Billy
teurastuslavalle?"
Gertie vastaa iloisella naurunhihityksellä, ja Balasco kertaa ivallinen
vapajaminen pehmeässä äänessään: "Milloin pannaan meidän Billymme
teurastuslavalle? _Diantre_! Se oli hauskuttava lausetapa!" ja hän
päästää vahingoniloisen naurun.
Mutta miss Vanstone on liian onnellinen antaakseen muutamain
pilasanojen häiritä itseään. Hän punastuu kevyesti ja katsoo vieressään
istuvaa jättiläistä sanoessansa: "Billyä ei ollenkaan teurasteta, minä
en aijo antaa hänen mennä sotaan."
"Eikö hän lähde Kuubaan?" kysyy Varona pöydän toisesta päästä. "Mutta
nuo asevarat sitten? Olin ymmärtävänäni mr Vortexin kertomuksesta,
että kolmisen tai nelisenkymmentä laatikkoa on vielä jäljellä tuolla
saarella."
"Niin. Kaksikymmentä laatikkoa patroonia ja viisikolmatta kiväärejä ja
yksi pikaa-ampuva kanuuna", vastaa Severance kevyesti.
"Ne eivät saa mennä hyvältä asialta hukkaan!"
"Oo, yöilma ei niitä ollenkaan vahingoita. Minä katsoin itse, että
ne olivat preseningeillä hyvin peitetyt, ennenkun tulin tänne. Mutta
ajattelen kumminkin olevan parasta, että ryhdymme niiden kera toimiin",
huomauttaa amerikkalainen.
"Miksei mentäisi jahdilla saarelle ja haettaisi ne?" ehdottaa Estrabon
innollisesti.
"Niin, se olisi oivallista! Jollei teillä ole mitään sitä vastaan, mr
Vanstone?" sanoo Ramon.