portaita myöten, edellinen puettuna siniseen flanellipaitaan ja
lahkeet korkeihin saapasvarsiin pistettyinä, jälkimäinen somemmassa
urheilupuvussa, joka ei näytä milloinkaan ruudinsavua haistaneen, mutta
jossa on keltaiset nahkasäärykset ja monitaskuinen metsästystakki. Mr
Vortex nimittäin matkustaa aina suuri pukuvarasto muassaan, ja hänen
kolme suurta kohverttiaan ovat Lentokalan kapteenia suututtaneet paljoa
enemmän kuin kaikki naisten matkakapineet.
Kummallakin nuorella miehellä on kaksipiippuinen pyssy olalla, ja he
ovat selvästi menossa Korallisaarelle sen kurppia ampumaan.
Pian viepi muuan pienistä purjeveneistä heidät sinne, ja hetkistä
myöhemmin antaa Amy espanjalaisen poistua ajatellessaan: "Näyttääkseen
niin omituisen somalta, ei hän todellakaan ole huvittava."
Orjuudestaan vapaantuneena yhtyy Balasco miss Vanstonea ympäröivään
joukkoon. Tämä piammiten tekee hänet onnelliseksi menemällä hänen
sivullaan leveitä, pilarikäytävästä puutarhaan viepiä portaita alas
ja hilpeästi sanomalla: "Tulkaa, don Estrabon! Olen käskenyt jahdin
tulla laiturin viereen. Menkäämme sinne yhdessä ja sopikaamme kapteeni
Thomasin kanssa risteilystämme. Teidän on pidettävä ylin huoli siitä."
"Olen aina palvelukseksenne", vastaa Balasco ritarillisesti, eikä
kukaan ole ylpeämpänä kulkenut maaporrasten yli, kuin espanjalainen
auttaessaan ihanaistaan pienen höyrypurren lumivalkoiselle kannelle,
missä laivuri ottaa heidät vastaan tehden kunniaa sotilasten tavalla.
"Kapteeni Thomas, olemme tulleet laivaan sanomaan teille, että huomenna
alamme risteilyhuviretkemme", julistaa nuori nainen.
"Risteilyhuviretkenkö? Mitä hittoa se on? Pyydän anteeksi, miss, mutta
en käsitä teitä oikein", mutisee kapteeni. "Olen kuullut puhuttavan
huviretkestä, olen tehnyt risteilyjä, mutta en koskaan ole nähnyt
molempia yhdistettyinä. Eikö se olisi jotain samantapaista, kuin
asettaa ratsastava karjanpaimen komennuskannelle. Toinen kuuluu
maapohjalle ja toinen merelle, eikä minusta näytä, että ne sopisivat
yhteen."
"Rakas kapteeni", vastaa Estrabon, "tämä on uusien keksintöjen
aikakausi."
"Ja tämä on minun keksintöni", huutaa Indra innollisesti ja alkaa
kuvailla epäuskoiselta näyttävälle merimiehelle asian yksityisseikkoja.
"Hyvä", sanoo hän vihdoin, "hankkikaa minulle vaan hyviä
ankkuroimispaikkoja öiksi, niin pidän teistä huolen. Meillä on
riittävästi ruokavaroja laivassa ja kokki, joka osaa kiihottaa
merikipeän ruokahalua. Mutta aattelen meidän tarvitsevan vähän tuoretta
lihaa jääkaappiin."
"Lihaa, kanoja, metsänriistaa ja juomatavaroita tulee huomenna
laivaan", sanoo miss Vanstone mahdikkaasti.
"Niin, paljon juomatavaroita! Groggi on aina tarpeellista merellä",
nauraa kapteeni. "New Yorkin purjehdusseurassa ei koskaan ole ollut
alusta, jonka väestö olisi ehdottomasti raittiita."
Tätä lausuntoa tervehditään sellaisella riemulla, että merimies tulee
sangen tyytyväiseksi.
"Kalaa", jatkaa hän, "voitte saada niin paljon kuin tahdotte
heittämällä koukun mereen tuolta peräpeilin ylitse. Minulla on tosin
hieman vähän väkeä, mutta luullakseni riittää se jahdin liikehtimiseen
tässä myllylammikossa. Tahtoisitteko ehkä lukea, kuinka monta voimme
majoittaa."
"Kyllä kait se paras olisi", vastaa espanjalainen ja kapteenin
johdolla pitävät molemmat nuoret pikaisen jahdin tarkastuksen.
Se on sangen merikelpoinen ja nopeakulkuinen alus, ja vaikkakaan
se ei ole suuri, on sen kannella hyvää tilaa, koska siinä ei ole
muita kuin yksi salonki, jota käytetään ruokasaliksi, ja joka on
varustettu sokerivaahterasta tehdyllä huonekalustolla. Sen edessä
ja sen yhteydessä on pieni ohjaushytti, vaikka peräpuolessakin on
ylimääräinen ruoriratas tarvittaessa käytettävänä. Keulassa on kaksi
pientä kanuunaa tervehdyslaukauksia varten. Kansisalongista viepi
kajuuttaportaat allaolevaan naisten salonkiin, johon antavat kolme
hienosti sisustettua, vaaleista puulajeista tehdyillä huonekaluilla
varustettua hyttiä, ja joista omistajan salonki on yhteydessä puku-
ja kylpyhuoneitten kanssa. Yläpuolella olevassa salongissa voidaan
seinäkaapit muuttaa herroille makuupaikoiksi. Toisien, peremmällä
olevien portaitten kautta saattavat naiset tulla kajuuttaansa salongin
läpi kulkematta. Jahtiin saattaa kun saattaakin mukavasti sijoittaa
Vanstonen perheen nuoremmat jäsenet ja heidän vieraansa lyhyen
risteilyn ajaksi.
Tämän tarkastelun tapahtuessa sattuu pieni kohtaus, joka panee
rakastuneen espanjalaisen onnelliseen innostustilaan. Miss Indra
katsellessaan kauniita hyttejä vaaleansinisine poimutelmineen sanoo
huolettomalla, reippaalla, amerikkalaisella tavallaan: "Tämä olisi
juuri sopiva alus häämatkaa varten."
"Kies' auta!" puhkeaa Thomas sanomaan. "Ettehän vaan ajattele mennä
naimisiin, miss?"
"En ainakaan nyt heti", vastaa nuori nainen kevyesti punastuen
juostessaan portaita myöten kansisalonkiin.
Balasco, joka seisoo alhaalla, ahmii hänen sulokasta olentoaan
tulisilla silmäyksillä ja mutisee itsekseen: "_Mi querida_! Se oli
minulle tarkoitettua. Oo, näitä amerikkalaisia tyttöjä! He oikein
kosasevat, eikä heillä ole sivullaan duennoja, jotka kylmentävät.
Huomenna varhain puhun hänen isälleen, että Indra rakastaa minua, ja
pyydän hänen kättänsä."
Ehkä Balasco tekisi sen jo samana päivänä, jolleivät muutamat sanat,
jotka miss Indra sattuu kuulemaan, äkkiä olisi saaneet häntä erillään
pysyväisemmäksi, vähemmän vilkkaaksi ja kenties ei niin suuressa määrin
Espanjalaisen seuraa haluavaksi ehtoopäivän jäljellä olevana osana.
Heidän tullessaan takaisin jahdista menee nuori nainen ja hänen
kavaljeerinsa mrs Ormistonin ohi, joka ei ole oikein tyytyväinen
siihen, että espanjalainen hänet jätti, vaikkei hän tätä oikein
huvittavaksi löytänytkään. Hän katsahtaa ylös aikakauskirjastaan,
viittaa Indran luoksensa ja kuiskaa tämän korvaan: "Mitä _hän_
sanoisi?"
"Ken hän? En tiedä, kenestä puhut", vastaa miss Vanstone keveästi.
"Ka, mr Severance, luonnollisesti", nauraa leski. "Olen koko päivän
odottanut saavani nähdä hänen ilmestyvän tänne Smaragdisaarelle. Näin
hänet, kuten ehkä tiedät, Jacksonvillessä neljätoista päivää sitten ja
otaksuin hänen olleen matkalla tänne."
"En ole tavannut mr Severancea moneen kuukauteen", vastaa Indra
kylmästi, vaikka hänen äänessään huomaa vavahduksen vastoin hänen
tahtoaan. Sitten palaa hän Balascon luo, joka odottaa vähän matkan
päässä sieltä verannalla, mutta ei pysähdy kauvan tämän luona.
Sanoen syyksi valmistukset iltaa varten, vetäytyy hän pian erilleen
muusta seurueesta ja menee huoneeseensa, missä hän istuutuu ikkunan
ääreen ja huokaa: "Billyni! -- Billyni!"
Leski, joka nuorelle emännälleen on antanut tämän viattoman
tikarinpiston, taas katsoo omituisella silmäyksellä poismenevän tytön
jälkeen ja ajattelee: "Ihmettelenpä, teinkö Estrabonin rakkaudelle
pikku kepposet", sillä hän on lukenut paljoa selvemmin Espanjalaisen
sydämessä kuin Indra Vanstone.
Niin kuluu aika päivällisiin saakka, jonka jälkeen lähisaarilta
kutsutut vieraat tulevat ja tanssi alkaa.
Tälle juhlalliselle aterialle tulevat naiset vaaleissa, liehuvissa,
kimaltelevissa tanssijaispuvuissa, jotka täysin antavat heidän
valkoisten käsivarsiensa ja olkapäittensä esiintyä, ja Indra Vanstone
herättää suurta huomiota sipsuttaessaan esille.
"Indra näyttää oikein tahtoneen häikäistä jonkin", kuiskaa Gertie
leikikkäästi Estrabonille, "ihmettelenpä kenen?"
Kysymys saa Espanjalaisen, ehkä hieman itseluuloisesti, sivelemään
pitkiä viiksiään, hänen hurmaantuneena tuijottaessaan säteilevää
ilmiötä.
Kun hän ensi kerran näki Indran, näytti tämä hänestä meren aaltoihin
ja vaahtoon puetulta. Nyt väikkyy hän ympäriinsä troopillisen
auringonlaskun sateenkaarenvärisissä pilvissä. Hänen pukuansa
ei voi sanoilla kuvata. Se on sanalla sanoen hurmaava -- kevyt,
ilmainen, kiiltelevä sateenkaaren eri väreissä, mitkä hänen sulokkaan
vartalonsa jokaisella liikkeellä saavat uusia vivahduksia. Ja kaiken
muun väriloiston keskeltä kimaltelevat hänen kauniit olkapäänsä ja
hyvinmuodostuneet käsivartensa vielä valkoisempina kuin tavallisesti.
Hänen seisoessaan yhdessä kohti näyttää hän norsunluiselta,
sateenkaaren väreissä säkenöiviin usmapilviin kietoutuneelta
kuvapatsaalta; liikkuessaan on hän elävyyden, hilpeyden ja onnen
ruumiillisentunut kuva, sillä miss Indra on karkottanut alakuloisuuden
-- ainakin täksi illaksi.
Mutta toisetkin nuoret naiset ovat kauniita, päivällinen on tavattoman
hyvä, viinit erinomaisia, hilpeys tarttuvaa, ja mielientila tulee yhä
iloisemmaksi, kuta edemmäs päivällinen kuluu.
"Vaikka meillä ei olekaan mitkään suuret tanssijaiset tänä iltana",
sanoo Indra hänen vieressään istuvalle Jack Blackeleylle, "tulee
niistä kumminkin somat ja romantilliset." Sitten kuiskaa hän toisella
sivullaan istuvalle espanjalaiselle: "Ettehän toivoakseni ole
unohtaneet musikantteja, don Estrabon?"
"Ne ovat jo saapuneet Key Westistä", vastaa tämä. "Minä annoin heille
viittauksen pukeutua kuubalaiseen pukuun señor Varonan tähden. Jos
hän ummistaa silmänsä, voi hän luulla tanssivansa cacuchaa jonkin
maalaistytöntyngän kanssa Cuba Librestä."
"Veitsenisku estää minun cacuchasta, jossa minua pidettiin ylhäällä
Rubivuorissa hyvin poikana", sanoo nuori mies nauraen. "Ehken saatan
nilkuttaa yhden katrillin."
"Se on suuri vahinko", virkkaa miss Gertie. "Meillä on niin puute
kavaljeereista." Sitten kiitää hänen katseensa ympäri pöytää, ja hän
puhkeaa sanomaan: "Kah, missäs Rex ja mr Vortex ovat?"
"He eivät ole tulleet vielä kurppametsästykseltä kotia", vastaa
Blackeley.
"Niin minusta tuntuikin tavattoman hiljaiselta talo", huomauttaa
Vanstone. "Mutta kyllä he nälistyvät ja tulevat pian kotiin."
Molempien metsästäjien poissaolosta huolimatta kuluu päivällinen
yleisen tyytyväisyyden vallitessa loppuunsa.
Jättäen herrat ehtoosikariansa polttelemaan, menevät naiset verannalle,
missä heiltä pääsee ihastuneita huudahduksia, sillä puutarha on
valaistu kiinalaisilla lyhdyillä, ja biljaardihuone, missä heidän
on tanssittava, on yhtenä valomerenä. Sieltä kuuluvat mandoliinin,
gitarrin ja viulun äänet pehmoina ja hyväilevinä -- musiikki semmoinen,
jota ei mikään muu maa auringon alla kuin Kuuba ja Espanja voi tarjota.
Heti sen jälkeen tulee mr Vanstone tyttärensä luo ja sanoo: "Naapurimme
alkavat tulla." Pieni höyrylaiva näet tulee puhkaen läheisen saaren
niemen ympäri, ja siinä on pieni iloinen seurue Matacombasta.
"Se on Jacksonin perhe Cincinnatista", huutaa Gertie, joka nyt seisoo
sisaren vieressä ja lisää valittavasti: "Mutta Jacksonilaiset ovat
kaikki tyyni tyttöjä."
Tämän nuorten naisten runsauden pian korvaa kylliksi pärskyvä
hinaaja-alus, joka kimeästi viheltäen tulla porhaltaa, ja jolla on
muassa joukko herroja Key Westistä, nuori De Soto, pesusienimagnaatti,
ja George Jamesten ja Rafael Fernandez, kuuluisa sikaritehtailija,
ja pari linnoitusupseeria Fort Taylorista, puettuina poletteihin ja
sotilasloistoon. Sitten koko joukko kaikilta suunnilta tulleita kevyitä
purjeveneitä, joitten huojuvat lyhdyt valaisevat vettä, ja jotka ovat
täynnä nauravia tyttöjä ja siroja nuoria herroja.
Muutamia minuutteja myöhemmin ovat kaikki kokoontuneet
biljaardihuoneeseen, joka on muutettu tanssisaliksi. Useimmat
nuoret naiset ovat hyvin sieviä, kaikki ovat he puetut parhaimpiin
vierailupukuihinsa, ja kun Vanstone vanhempi avaa nuoren lesken kanssa
ensimäisen katrillin, tekee tanssisali iloisen ja vilkkaan vaikutuksen,
vaikka vieraat ovat kokoontuneet Yhdysvaltojen neljältä kulmalta
ja heissä ehkä on jotensakin erilaisia aineksia. Naiset ovat hyvin
ihastuneita siitä, että herroja on riittävästi -- jotakin tavatonta
Floridalaistanssijaisille -- ja kaikki tanssivia.
Kuubalaiset soittajat lisäävät taulun ihailtavaa väriloistoa. Pieneltä
palmujen ympäröimällä ja kukilla koristetulta estraadilta antavat nämät
synnyinsaarensa juhlapukuun puetut maanpakolaiset kuulua suloisen,
tahdikkaan ja lumoavan musiikkinsa, joka "saa sydämen rinnassa
tanssimaan", sen mukaan kuin miss Rivers ilmaisee kavaljeerillensa,
nuorelle Fernandezille Boca Chicasta.
Mutta koko tästä nauravasta, pakinoivasta ja tanssivasta joukosta on
Estrabon iloisin. Hänen silmänsä salamoivat voitonriemusta, ja hän
tuntee itsensä voittajaksi pannessaan ensi kerran käsivartensa Indra
Vanstonen hoikan vyötäisen ympärille ja ensi kerran tuntiessaan hänen
sydämensä tykyttävän omaansa vastaan. Se on kosketus, joka melkein saa
hänet pyörtymään, sillä hän luulee pitävänsä sylissään sitä, joka oli
tuleva hänen morsiamekseen.
Niin kuluvat tanssijaiset. Hetkisen perästä tahtoo Balasco
välttämättömästi näyttää heille cacuchaa ja tanssii sen miss Indran
kanssa, vaikka saapuvilla on muutamia kirkassilmäisiä señoritoja --
taidonnäyte, jonka hän, rakkautensa ja musiikin innostamana, suorittaa
erinomaisella reippaudella. Häntä avustaa hyvin hänen kaunis naisensa,
joka useimpien amerikkalaistyttöjen tavoin tanssii sangen sulokkaasti
ja taidokkaasti osaa liikutella pikku jalkojaan oivallisessa tahdissa,
minkä sävelen mukaan hyvänsä, jota vaan soitetaan.
Kahdestoista luku.
Mr Vortexin seikkailu.
Mutta äkkiä häiriintyy iloinen mieliala! Pikku Vortex tulee syöksyen
tanssisaliin, läähättäen: "Katsokaas minua!" ja naisilta pääsee kopeita
huudahduksia ja herrat nauraa hikertelevät. Nuoren herran ulkoasu ei
näet juuri ole tanssiaisiin sopiva. Hänen metsästyspukunsa on lian ja
liejun vallassa, toinen hänen hienoista kiiltonahkasäärystimistään ei
enään korista häntä ja toinen riippuu kiinni yhdestä ainoasta napista.
Hänen vääristyneissä kasvoissaan on orjantappura-okain piirtoja
ja kuivunutta verta. Kokonaisuudessaan tekee hän vaarallisesta
seikkailusta töin tuskin pelastuneen vaikutuksen.
"Suuri Jumala! Mitä on tapahtunut?" puhkeaa Vanstone sanomaan.
"Merirosvoja!" kuiskaa tuo muutamia tunteja sitten niin pönäkkä
urheilija kamalalla äänellä.
"Taivas! Missä on Rex?" huutaa Indra tuskaisesti.
"Eiväthän ole häntä tappaneet?" änkyttää Gertie.
"Eivät, hänellä oli nälkä ja meni huvilaan saadakseen päivällistä.
Mutta merirosvoja oli kaikissa tapauksissa."
"Mitä yksinkertaisia loruja sinä puhelet?" sanoo Blackeley ja kääntyy
kiukustuneena nuoreen herraan päin, jonka kummalliset päähänpistot hän
tuntee. "Palm Beachissä oli krokodiileja ja täällä on merirosvoja!"
"No niin, merirosvoja tai sissejä, se kait on jotenkin sama!" selittää
mr Vortex, joka tahtoo herättää huomiota. "Sen kait minusta näkee?"
"Sissejäkö? Ne varmaankin ovat matkalla Kuubaan! Kenties minä voisin
saada seurata heidän kerallaan", sanoo Varona innollisesti nuoren
hoitajattarensa isoksi kauhistukseksi.
"Tekö tahtoisitte seurata noitten kauheain ihmisten kanssa?"
sammaltelee Vortex hämillään, mutta lisää ratkaisevalla äänellä: "Mutta
sitä ette voi, näettekös. 'Kolme ystävää' -- se oli merirosvolaivan
nimi -- on jo matkalla Kuubaan. Suuri Jumala, millaista hamppua se
kiiti!"
"'Kolme ystävääkö?'" huudahtaa Balasco. "Siitä täytyy minun kuulla.
Kertokaa juttunne, _amigo_!"
"Kyllä, kyllä! Sentähdenhän minä laiminlyön päivällisenkin!" vastaa
Cortright kiihkeästi ja sanoo siinä puhtaan totuuden, sillä hän
mielellään tahtoo olla merkillisten seikkailujen sankarina ja on jo
useat kerrat avannut suunsa keventääkseen sydämensä, mutta kiihkeät
kysymykset ovat keskeyttäneet.
"Kuulkaa nyt, -- voitteko hankkia minulle lasin konjakkia ensin?"
mutisee hän. "Kertomus on pitkä, ja olen hiukan uuvuksissa..."
"Luonnollisesti", nauraa pesusienimagnaatti Key Westistä ja kiiruhtaa
tarjoiluhuoneeseen hakemaan konjakkilasillista.
"Se panee ydintä luihin", mutisee pikku Vortex lasia tyhjentäessään ja
alkaa:
"Te... hm... te tiedätte kaikki, mikä innokas urheilija minä olen. Olen
kiivennyt muutamille Kalliovuorien korkeimmista huipuista saadakseni
tähdätä vuorivuohia..."
"Ja aina ampunut ohi", virkkaa väliin Blackeley. "Mutta mitä on sinun
urheilukiihkollasi tekemistä merirosvojen kanssa?"
"Shs! Älkää häntä keskeyttäkö!" huutavat kiihkeät naisäänet, ja kauniit
silmät katselevat vihastuneina keskeyttäjää.
Pikku Vortex kohottaa poistavasti kättään ja sanoo valittavalla
äänellä: "Pitääkö minun alkaa uudelleen alusta taas! No, kuten sanottu,
olen niin innokas urheilija, että olen harjoittanut metsästystä
melkein ympäri koko maailman. Tänään olin niin halukas hankkimaan
vähän metsänriistaa teille, nuoret naiseni, huomiseksi aamiaiseksi,
että ryöstäydyin seurastanne. Korallisaarella on joukottani kurppia
-- me saavuimme onnellisesti ja hyvin sinne ja meillä oli sangen
hauskaa, ammuimme kolmisen tusinaa tai niin ensi katsahdukselta.
Olin kuljeksinut saaren pohjoispäähän ja seurasin juuri tiheän
pensasviitakon reunustaa, kun äkkiä -- tiedättehän, että saaren
luullaan olevan asumattoman -- minusta näytti metsäkauris vilahtavan
pensaitten välissä. Nähdä on ampua, niin pian kun minulla on pyssy
kädessä! -- urheilijan vaisto, käsitättekös! Silmänräpäyksessä
olin lauvaissut kaksipiippuisen pyssyni molemmat latingit suoraan
pensaikkoon.
"Silloin tapahtui jotain hirmuista. Raju, irlanniksi murtava ääni
kirkui: 'Pyhä Mooses! Hän on haavoittanut minua ta... pyydän anteeksi,
hyvät naiset... takapuoleen!
"Helvetinmoinen meteli syntyi samassa hiljaisessa viitakossa. Saari
tuntui olevan ryöväreitä täynnä. Suuri, karkea, parrakas roisto
hyökkäsi minua vastaan ja huusi: '_Caramba! Maltido diablo!_ Kuinka
uskallatte ampua minua?'
"Minä pötkin pakoon, mutta jäljissäni oli vähintäin sata ryöväriä,
jotka olivat viidakossa olleet piilossa. Heitin pois pyssyn, juoksin
henkeni kaupalla viidakon läpi ja piilottausin läähättäen muutaman
mangrovepensaan juurella olevaan liejuun heidän etsiessänsä minua.
"Vihdoin keksivät he minut.
"Muuan herra, joka näkyi olevan jonkinlainen päällikkö, heristi minulle
nyrkkiparia ja sanoi murteisella englanninkielellä: 'Tulkaa ulos
sieltä! -- Antakaa olla meitä ampumatta, muuten ammun pistoolillani
teitä.'
"'Älä säikäytä raukkaa kuoliaaksi', sanoi nauraen toinen hyvällä
englanninkielellä. 'Hän ei näytä tullivirkamieheltä taikka
espanjalaiselta vakoilijalta. Hän on vaan siivo urheilija, joka
on tervehtinyt Pat Mc Guirea ja Sanchez Esterdilloa muutamilla
kurppahauleilla.'
"Niin ympäröi minut kauhea ryövärijoukkue, oikeita italialaisia Fra
Diavolo-roistoja. Useimmat heistä polttelivat sikaria, mutta kellään
ei ollut pyssyn alkuakaan. Ylipäällikkö tuli luokseni ja sanoi
moitteettomalla englanninkielellä: 'Luulenpa, että minulla on ollut
huvi kohdata teidät Ponce de Leonissa, mr Vortex.'
"'Onpa niinkin, hitto soikoon -- nyt muistan teidät; teidän nimenne on
Alvarez', sanoin. 'Teitähän salapoliisit vainosivat S:t Augustinessa.'
"'Uskallanko kysyä, mitä te täällä saarella teette?' sanoi hän.
"'Tietysti -- minä metsästän kurppia.'
"'Olipa se paha onni', sanoi hän, 'että se johtui mieleenne juuri
tänään. Meidän ehkä on pakko pidättää teitä täällä muutamia tunteja,
señor Vortex.'
"'Tuhat tulimaista!' sanoin. 'Mitä Vanstonelaiset sanovat? Ei käy
päihinsä, että lyön laimin heidän tanssijaisensa tänä iltana. Ja mitä
nuoret naiset ajattelevat, jollei heidän veljensä tule takaisin?'
"'Heidän veljensä! Teillä on siis joku kanssanne täällä saarella',
puhkesi ystäväni S:t Augustinesta sanomaan ja äkkiä antoi
määräyksensä: 'Siepatkaa toinenkin kiinni, ennenkun hän hiipii
veneeseen ja lähtee tiehensä.'
"Niin meni parikymmentä ryöväriä eteläpäähän, missä Rex oli
metsästämässä, ja hetkisen kuluttua tuli hän heidän kanssaan, nauraen
ja kauhean harrastuneena. 'Teidätkö ilmaista!' huusi hän päällikölle.
'En, en edes itse Grover Clevelandille. Me amerikkalaiset olemme
puolellanne, me!'
"Sitten nauroi hän ivallisesti minulle ja sanoi: 'Vai niin, te olette
alkaneet paukuttaa kuubalaisia isänmaanystäviä, vanha Weyler siinä!'
Nuo sanat olisivat voineet tulla onnettomuudekseni, sillä pari heistä,
jotka eivät englanninkieltä ymmärtäneet, mulkoili vihasesti päälleni.
"Heidän johtajansa tuntui olevan leikikäs luonnoltaan, sillä hän sanoi
minulle: 'Hyvä señor Vortex, mies joka vahtii teitä, ei puhu muuta kuin
espanjaa. Seuraavasti eivät mitkään selitykset voi henkeänne pelastaa,
jos vaan koetatte karata.'
"Muttei kellään heistä ollut aseita.
"Äkkiä, tiedättekös, sattui jotain erittäin hämmästyttävää. Höyryalus
tuli varovasti liukuen, niin että propellien loisketta tuskin kuului,
koralliriutan luo saaren pohjoispuolella."
"Minkä näköinen se oli?" kysyy Balasco kiihkeästi.
"Oo, olihan jonkinlainen suuri hinaaja-alus, jolla oli kaksi matalaa
mastoa ja kannella kajuutta toisesta mastosta toiseen ja sen päällä
ohjaushytti ja vaan yksi savupiippu."
"'Kolme ystävää!'" huutaa Varona. "Minä tunnen sen. Jumala siunatkoon ja
suojelkoon sitä!"
Ja vieraat, jotka yleensä ovat kuubalaismielisiä, hurraavat, ja naiset
taputtavat käsiään.
"Mitä sitten tapahtui?" mutisee Estrabon käheästi.
"Niin, näettekös, se laski pitkän sivunsa riutan ääreen, ja lastina oli
sillä hiilisäkkejä etukansi täynnä. Pari leveää maaporrasta laskettiin
rannalle, ja hetikohta tuli merirosvoille kauhean kiirut kantaa laivaan
kirstuja ja laatikkoja, jotka olivat kätkettyinä tiheikköön. Kaikki
tekivät työtä kuin orjat, ja muuan suuri jättiläinen heidän seassaan
kantoi joka kerralla kaksi laatikkoa aseita tai ampumavaroja. Toiset
kutsuivat häntä nimellä 'Cid', -- hän näytti olevan niin suuri ja vahva
ja ritarillinen.
"Mutta vaikka he tekivät työtä kaikin voimin, ei se kumminkaan käynyt
kyllin sukkelaan.
"Äkkiä huutaa yksi heistä, joka istui toisessa mastonhuipussa
tähystämässä: 'Ohoi, siellä alhaalla kannella! Tullijahti tulee
tännepäin, noin kolmen peninkulman päässä täältä.'
"'Voitko nähdä, mikä se on?' huusi merirosvolaivan kapteeni, aika
ruokoton roikale.
"'Voin, luullakseni se on _Boutwell_!' Ja silmänräpäys sittemmin huusi
hän: 'Niin, se on Boutwell!'
"'Joka mies laivaan!' kiljui kapteeni täyttä kurkkua.
"Silloinpas ryöväreille tuli kiirut!
"'Emme ole vielä saaneet kaikkia laivaan, -- kaksi tusinaa
ampumavaralaatikkoja on vielä jäljellä', huutaa merirosvojen päällikkö.
"'Saamme ottaa ne ensi kerralla!' vastaa kapteeni. 'Kaikki miehet
laivaan!'
"'Kuulkaa nyt!' karjuu tähystäjä mastonhuipussa! 'Boutwell näkee
meidät. Se ohjaa kulkunsa suoraan meihin päin.'
"'Maaportaat sisään ja kaikki miehet laivaan!' komensi kapteeni
ohjaushytistä.
"Kylläpäs maaportaat tulivatkin sisään vauhdilla ja ryövärit
hyökkäsivät laivaan vitkastelematta. Heillä oli niin kiire, että he
jättivät yhden."
"Oo, kuinka nauroinkaan nähdessäni, että se oli tuo vahva veitikka.
Hänellä oli kaksi laatikkoa seljässä, ja toisen niistä viskasi hän
laivaan niin keveästi, kuin olisi se ollut höyhen. Hän oli juuri
toistakin viskaamaisillaan, kun kuulin kapteenin soittavan 'eteenpäin!'
ja alus lensi tiehensä. Se oli jo viidenkymmenen jalan päässä hänestä,
ennenkun hän tiesikään.
"'Otetaan mukaan ensi kerralla!' kiljui kapteeni hänelle.
"'Kirottua!' puhkesi suuri jättiläinen sanomaan, 'Olen maksanut tämän
matkueen, ja niin se menee minusta!' Ja niin pudisti hän päätänsä ja
mutisi: 'Enkö siis koskaan saa alkaa tehdä työtä?'