täyttänyt seitsemäätoista vielä."
"En, minä en ole täyttänyt seitsemäätoista vielä", kuiskaa nuori nainen
valittavalla äänellä; "mutta kauhea vaara, joka uhkaa Ramonia, tekee
minusta ennen aikojani vanhan. Luuletko, että hän aikoo palata takaisin
taisteluun ja kuolemaan."
"En, jos hän vaan käsittää voittaneensa aarteen", vastaa vanhempi sisar
ja katsoo tarkoittavasti nuorempaan, sillä Gertie on niin suloinen,
kuin seitsentoistavuotias saattaa, ja lupaa vuoden tai parin päästä
tulla vielä viehättävämmäksi.
Näiden huomautusten esine taas istuu verannalla ja polttaa miettivänä
sikarettia. Samaa tekevät toiset herrat.
Mutta äänettömyys keskeytyy Rexin virkkaessa: "Kas! Sepäs oli
merkillistä!"
"Mikä sitten?" kysyy hänen isänsä.
"Valo tuolla saarella! En ole koskaan ennen nähnyt mitään valoa
korallisaarella."
"En minäkään, Siellä on kait jokin kilpikonnia pyytämässä", sanoo mr
Vanstone.
"Korallisaarellako?" huutaa Espanjalainen harrastuneena, hänen silmänsä
noudattaessa pojan kättä, joka viittaa tulisoihdusta tahi lyhdystä noin
kahden peninkulman päässä sieltä lähtevään valonsäteeseen. Hänelle
muistuu mieleen, mitä Mastic oli kertonut, että Alligaattori-Pete oli
nähnyt merkkivalkean kysymyksessä olevalla saarella.
"_Caramba_!" sanoo Varona. "Siellä on nyt kolme valoa -- katsokaas,
kolmikulmassa. Se muistuttaa minua merkistä, minkä annoimme 'Kolmelle
ystävälle', kun sen oli laskettava maihin Cabanasin seuduilla."
He jännittävät kaikki silmiään, mutta pimeys on liian tiheä, ja he
erottavat vaan kolme valoa, jotka lopuksi muutetaan riviin ja sitten
katoavat.
Mutta Ramonin huolimaton huomautus antaa espanjalaiselle
ajattelemista. Hän on saanut joitakin epämääräisiä tietoja
kuubalaisesta ase- ja ampumavarasto-säilytyspaikasta Smaragdisaaren
läheisyydessä. "Tämä on kenties paikka", ajattelee hän. "Minä purjehdin
sinne ja tarkastelen saarta."
Silmäten vieressään olevaan nuoreen mieheen ihmettelee hän: "Mitähän
Varona tekisi, jos hän aavistaisi, että minä olen ollut hänen
onnettomuuksiensa aiheena."
"No, valot ovat sammuneet", sanoo mr Vanstone noustessaan ylös.
"Luulenpa, että menen sisään. Señor Ramon, kertomuksenne on tehnyt
meidät kaikki alakuloisiksi. Mutta huomenna, poikani, olemme taas
nykyaikaisissa oloissa. Kauneus ja somuus tulevat luoksemme Palm
Beachistä."
"Ja eikö teillä ole kylläksi kauneutta täällä ennestään?" kysyy nauraen
nuori kuubalainen.
"On, enemmän kuin kylläksi!" huudahtaa Balasco. "Señor Vanstone, en
voi suvaita teidän halventavan kauniita tyttäriänne. Teidän pitäisi
olla onnellinen mies." Ja luoden ystävällisen katseen sen nuoren naisen
isään, minkä hän on päättänyt tehdä morsiamekseen, menee don Estrabon
iloisesti makaamaan ja uneksimaan hänestä -- ihana unelma, joka
seuraavana päivänä on muuttuva kamalaksi painajaiseksi.
Kymmenes luku.
Vieraat Palm Beachistä.
Mutta tietämättä siitä, mikä häntä on kohtaava, nukkuu don Balasco
vanhurskaan unta ja herää varhain seuraavana aamuna, iloisena ja
eloisana.
Hän laulaa pukeutuessaan hilpeätä espanjalaista laulua ja mutisee:
"Vielä päivä yksissä hänen kanssaan!" mutta väännältää sitten muikeasti
muotoaan ja sanoo: "Pah, tuo seurue Palm Beachistä tulee häiritsemään
rakkauttamme!" ja menee alas höyrypurrellensa, joka on kiinnitettynä
pienen maallenousulaiturin ääreen -- ja hidalgo on mielellään
onnellinen ja lempeä, kuin koskaan ihanan donnan kättä suudellut.
Näin hyvällä tuulella ollen polttaa hän sikarinsa, hänen väkensä
lämmittäessä Figaron höyryä vireille, ja kun se on tehty, panee
masinisti koneen käymään, ja peränpitäjä ohjaa espanjalaisen käskystä
Korallisaarta kohden, mistä valot olivat edellisenä iltana näkyneet.
Väli ei ole pitkä, ja höyrypursi, joka kulkee aika hyvää vauhtia näissä
tyynissä kulkuvesissä, tekee matkan viidessätoista minuutissa.
Sillä välin tarkastelee espanjalainen epäluulon alaista saarta
tutkivin silmäyksin, mutta ei keksi mitään, joka viittaisi, että valot
olisivat lähteneet mistään muusta kuin ympäriinsä kuljeskelevain
kilpikonnanpyytäjäin tahi pesusienenkokoojain veneistä. Vihdoin menee
hän, luoden surkuttelevan silmäyksen kiiltonahkasaappaisiinsa, maihin
saarelle.
Se on noin puolta peninkulmaa pitkä ja viisisataa metriä leveä, sekä
on suoraan pohjoisesta etelään pitkin. Keskusosa on hietikkoa, johon
muutamia harvoja mäntyjä on juurtunut. Rannikko melkein ylt'ympäriinsä
on tiheätä mangroveviitakkoa, ainoastaan eteläpuolella päättyy hietikko
vesiperäiseen niittyyn, minkä yllä sadottain rantasipejä risteilee.
Tämän vastakohtana kohoaa saaren pohjapuolella kalliosärkkä, joka
on pari kolme jalkaa muuta saarta korkeampi. Aivan sen vieressä on
nousuvesikanava, missä käy vahva virta, ja missä Espanjalaisen laskun
mukaan on viisitoista tai kaksikymmentä jalkaa vettä.
Tätä paikkaa juuri Alligaattori-Pete muutamia päiviä sitten
seuralaiselleen kuvaili erinomaiseksi satamaksi, ja tässä nousee
Espanjalainenkin maihin.
Heti siinä vieressä näkee hän ihmisjälkiä. Valkeaa tuhkaa, kaksi eli
kolme puoleksi palanutta halonkapulaa, ja joukon jalanjälkiä pehmeässä
sannassa sisempänä saarella. Se näyttää, että saarella on käyty
edellisenä päivänä. Luultavasti jokin kalastus- tai metsästysjoukkue.
Estrabon etsiskelee niin tarkkaan kuin vaan voi mäntyjen keskellä,
mutta ei löydä mitään. Mangroveviitakko uhmaa hänen hienoja
kiiltonahkasaappaitansa.
Muutamien minuuttien tutkimisen jälkeen päättää hän jättää asian
Masticin huostaan, joka yhä on hänen käytettävänään Key Westissä, ja
joka viime päivinä Balascon kehoituksesta on koettanut ottaa selvän,
mitä amerikkalaisesta _Toveri_-nimisestä skuunarista, joka muutamia
päiviä varemmin oli salaperäisesti kadonnut tämän kaupungin satamasta,
on tullut.
Etsiskelyssään on Balasco osittain unohtanut ilon sydämessään,
mutta kun pursi kotimatkalla kääntyy saaren niemekkeen ympäri, ja
Smaragdisaari tulee näkyviin, näkee Estrabon valkean puvun liehuvan
huvilaa ympäröivässä puutarhassa ja hänen kasvonsa loistavat
ihastuksesta hänen kuiskatessaan: "_Estrella mia_!"
Välimatka on aivan liian suuri, jotta ketään voisi tuntea, mutta hänen
sydämensä sanoo hänelle, että se on Indra Vanstone.
Siihen saapi hän pian todistuksenkin, sillä nuori nainen, huomatessaan
lähestyvän purren, juoksee rantalaiturille, viipoittaa tervetuloa ja
panee sulokkailla liikkeillään ja hurmaavalla äänellä hänet tuleen ja
liekkeihin.
"_Dentro de poco_" huutaa Estrabon, "ja minä olen luonanne!" Ja hänen
silmänsä säteilevät ihastuksesta hänen hypätessään laiturille.
Indra Vanstone on nimittäin erittäin kaunis tänä aamuna, seisoessaan
siinä laiturilla, kasvot auringon valaisemina ja tuuli liekuttaen
kesäpukua, joka edullisesti esiinnyttää hänen hienon, uhkean
vartalonsa hahmopiirteet ja näyttää vilahduksen ihastuttavaa jalkaa
ja jalanrintaa. Hän on puettuna vaaleanheleillä nauhoilla ja kukilla
koristettuun valkoiseen. Hänen pikku jaloissansakin on kengät
samaa hienoa väriä. Hänen kasvonsa ovat paljasta liljaa ja ruusua,
lukuun-ottamatta sinisiä silmiä, jotka ystävällisesti säteilevät don
Balascoa kohden tänä kauniina kevätaamuna.
Mutta hänen ihailijaansa ei viehätä ainoastaan hänen kauneutensa.
Hänellä on käytöksessään suloa, joka miellyttää melkein kaikkia miehiä,
ja mikä on kaikista parasta, se lähtee hyvästä sydämestä ja jalosta
mielestä.
"Meneekö teidän purtenne Key Westiin tänään?" huutaa miss Vanstone
laiturilta.
"Se on käytettävänänne."
"Ja tulee takaisin illalla?"
"Se voi tulla takaisin mihin aikaan vaan suvaitsette määrätä!"
"Pyytäkää sitten heitä, etteivät unohda kuubalaisia soittajia, joitten
on soitettava illalla tanssimusiikkia", sanoo tyttö iloisesti.
"Soittajat tulevat", vastaa espanjalainen kursailevasti laiturilta,
mihin hän juuri on noussut. "Teidän käskynne on lakini." Ja hän
kumartaa hänelle vanhanaikaisen kohteliaasti.
"Niin", vastaa nuori tyttö keveästi. "Jokainen yleensä tekee, mitä
tahdon. Se on minulla tapana."
Ja hän puhuu totta, sillä Indra on yksi niitä onnensuosikkeja, joitten
tahtoa isä ja äiti noudattavat, ja joitten tahtoa myöskin rakastajat
ja aviomiehet tulevat tottelemaan; joille nykyaikainen amerikkalainen
järjestelmämme on opettanut, että maailma on heidän, että heidän
tehtävänsä on vallitseminen, että vanhempien, jotka ovat heidät
synnyttäneet, rakastajan, joka heitä kosii, ja miehen, joka heidän
kanssaan menee naimisiin, on jumaloiminen ja palveleminen heitä, --
mihin jumalatar- ja valtijatartoimeen Amerikan ihanat tyttäret hyvin
taipuisasti ja tyytyväisesti antautuvat.
"Hyvä, kun nyt huoli musiikista on mieleltäni nostettu", sanoo miss
Vanstone, kun espanjalainen tulee hänen luoksensa rantakäytävälle,
"niin ehkä saatatte minut aamiaispöytään? Minulla on kauhean nälkä. Ja
niin kait on teidänkin laitanne, don Balasco, aamuretkeilynne jälkeen."
Heidän kävellessään huvilaa kohden, kysyy hän hieman uteliaasti:
"Mitä löysitte Korallisaarelta? Minä näin Lentokalan kannelta
merikiikarillani siellä tässä muutamana päivänä joukkueen miehiä."
"Mitä heillä oli tekemistä?" kysyy Estrabon innokkaasti.
"He kantoivat tavarajoukkoa, -- mutta mitä ne olivat, en voinut
eroittaa, en edes kaukolasilla. Niiden täytyi olla kilpikonnia tahi
pesusienikimppuja, joita he tahtoivat auringonpaisteessa kuivata",
sanoo tyttö tuumivasti ja lisää sitten: "Niin, luulenpa niiden olleen
kilpikonnia. Kimalteleeko niiden kuori auringonpaisteessa?"
"Hyvin usein", vastaa espanjalainen, mutta tämä tiedonanto saa hänet
päättämään käskeä salapoliisin heti ryhtymään toimeen.
He ovat nyt ehtineet huvilan luo.
"Teillä on joitakuita kukkia kädessänne", sanoo Balasco merkitsevästi.
"On. Tahdotteko yhden?" kysyy Indra ja ojentaa hänelle heleän
ruusunnupun.
Kun Balasco ottaa yhden, tarttuu hänen kätensä hetkiseksi Indran
käteen, ja tämä, joka tapaa silmäyksen hänen silmistään, huomaa
niissä jotakin, joka häntä hieman kainostuttaa -- ehkäpä hiukan
peljästyttääkin. Hän vetäytyy kiivaasti poispäin.
"Mikä teitä vaivaa?" mutisee espanjalainen.
"Minua... minua pisti oka", änkyttää Indra, mutta jatkaa iloisesti:
"Oo, tunnen kahvin tuoksua", sekä menee vieraan edellä ruokasaliin.
Täällä tervehtii häntä pöytäseurue suurella sydämellisyydellä. Miss
Gertrud sanoo: "Me olimme viivytiämäisillämme aamiaista teidän
tähtenne", ja luo häneen ystävällisen silmäyksen, sillä hän muistaa,
että espanjalainen oli onnitellut hänen sankariaan edellisenä iltana
siitä, että tämä oli taistellut Maceon sivulla.
Samaa huomaavaisuutta nuorta kuubalaista kohtaan osoittaa Balasco
nytkin, sillä hän sanoo kahvia maistellessaan: "Luutnantti Varona,
arvelen teidän palaavan saarellenne niin pian kun haavanne ovat
paranneet. Kuuba tarvitsee teidänlaisianne."
"Niin, minun täytyy taas ryhtyä toimeen niin pian kun mahdollista",
vastaa nuori mies, vaikka lause, joka on alkanut iloisesti, loppuu
keveällä huokauksella: "Kovaa on kääntää selkänsä sivistykselle,
sillä meidän sotilaselämämme on parhaassa tapauksessa puutteita
tuolla ylhäällä kuubalaisten vuorileirissä. Mutta minun täytyy tehdä
velvollisuuteni -- ja siitä puhuen, don Balasco, niin olettehan te
osallinen niiden matkueitten varustamisessa, jotka tuovat maihin
aseita Kuuban rannikoilla. Niin pian kun olen sotaan kykenevä, pitää
teidän hankkia minulle tilaisuus seurata jotakin niistä -- 'Kolmea
ystävää' esimerkiksi. Se on nopeakulkuinen alus -- ja sillä on onni
kerallaan. Kuuba on kerran pystyttävä muistomerkin tälle laivalle ja
sen kapteenille. Koettakaa, jos voitte, laittaa niin, että pääsen sillä
Kuubaan."
"Koetan", vastaa Estrabon suopeasti. "Tahtoisin mielelläni tietää,
milloin 'Kolme ystävää' lähtee, ja missä se menee maihin."
Tällä keskustelulla on hirmuinen vaikutus Gertie-parkaan. Hän katsoo
tuskallisena sankariinsa, jonka hän hellällä hoidollaan on henkiin
herättänyt jälleen, ja ajattelee kauhistuen: "Jokainen suupala, minkä
Ramon nielee terveyttä ja voimia saadakseen takaisin, vie hänet
lähemmäksi vaaraa ja kuolemaa ja kauvemmaksi minusta."
Hänen itsehillitsemiskykynsä ei kyllä kestäisi koko aamiaisen aikaa,
sillä luutnantilla on kelpo ruokahalu tänä aamuna, ja hän on jo itkuun
purskahtamaisillansa, jollei Rex, joka on ulkona verannalla, olisi
pistänyt päänsä sisään ikkunasta ja huutanut: "Hurraa! Lentokala on jo
näkyvissä! Tulkaa auttamaan naisia maihin!"
Niinmuodoin menee koko seurue heti ulos ruohokentälle katsomaan jahdin
lähenemistä ja pian sen jälkeen alaalle rantakäytävälle vieraita
ottamaan vastaan.
Don Estrabon, joka on kävellyt ennen Vanstonen perhettä laiturille,
lähettää purtensa Key Westiin ja uskoo neekeriperämiehen huostaan
kirjelapun, jonka hän kiireessä on kirjoittanut salapoliisille.
"Jos tuolla saarella on jotakin hullutuksia", ajattelee luultu Kuuban
ystävä, "niin on Mastic osoitusteni mukaan aivan varmaan saava ne
käsiinsä."
Niin kuulee hän kimeitten naisäänien huudahduksia ja tervehdyksiä.
Joukosta kuuluu pikku Vortex innokkaasti sanovan: "Kiitoksia paljon, --
elossa minä vielä olen!" ja pitkä Jack Blackeley miehekkäästi kysyvän:
"Kuinkas kaikki voitte?"
Balasco kääntyy Lentokalaan päin, joka jo on laiturin vieressä. Sen
kannella näkyy soreita herroja ja kauniita naisia, jotka näkyvät
tuovan pohjan ylellisyyttä tähän yksinäiseen saareen ja saattavan sen
kosketukseen riehuvan maailman kanssa. Mutta espanjalainen ajattelee
luoden halveksivan silmäyksen: "Pah! Noita koreita lintuja ei voi
verrata häneen", ja tuijottaa lakkaamatta Indraan, joka menee laivaan
vieraitansa toivottamaan tervetulleiksi.
Ja Estrabonilla on oikein, sillä vaikka mrs Ormiston, joka nyt menee
maaporrasten yli ja ojentaa mr Vanstonelle hienosti hansikoidun käden,
on puettu mitä somimpaan purjehduspukuun, ja kaunis pikku Ethel
Rivers Baltimoresta on niin viehättävä kuin kukaan tämän kaunottarien
kaupungin tytär, ja Flora Woodbridge, joka on upeampaa tyyppiä, ja
jolla on siro bostonilainen käytöstapa, on täydellisen eleganssin
perikuva, ei kukaan heistä voi kilpailla heidän emäntänään esiintyvän
yksinkertaiseen, valkoiseen kesäpukuun puetun nuoren tytön kanssa.
Mutta huolimatta siitä, mitä tunteita he herättävät don Balascon
mielessä, ovat vieraat ja heidän isäntäväkensä täysin kiintyneet
toistensa tervehtimiseen, niinkuin sopii hyvin kasvatettujen ihmisten,
jotka toivovat kuluttavansa aikaa yksissä muutamien hauskojen päivien
kestäessä.
Kaikki kolme vastasaapunutta naista luovat harrastuneita silmäyksiä
luutnantti Varonaan ja tulevat vielä uteliaimmiksi, kun he kuulevat
miss Gertien kuiskaavan: "Hän on haavoitettu sankari, joka on
taistellut Maceon sivulla."
Mutta mrs Ormiston, vielä Ramonia tervehtiessään, kääntää silmäyksensä
hänestä ja kiinnittää sen Estrabonin ihantavaan hahmoon, joka tulee
portaita ylös maallenousulaiturilta ja nyt esitetään naisille.
"Olipa hauskaa tavata teitä, don Balasco", sanoo leski ja kääntyy
häneen päin. "Te varmaankin harvoin tulette New Yorkiin, mutta minä
kuulin puhuttavan teistä Tampassa."
"Niin", vastaa espanjalainen, "minä käyn harvoin pääkaupungissanne
muuta kuin asioissa. Mutta minulla on kumminkin ollut kunnia eräänä
iltana nähdä teidät parterrilooshissa, kiikarini seuratessa kaikkien
ympärilläni istuvien herrain silmäysten suuntaa."
"Oo, jospa olisimme tavanneet New Yorklssa!" puhkeaa kaunis leski
sanomaan ihastuneena noin hurmaavan mustasilmäisen herran
korulauseesta.
Amy Ormiston on nimittäin leski, jolla on kolmekymmenlukuun pitkä matka
jäljellä, ja joka ei vielä ole kadottanut toivoa toisesta, niin, jopa
kolmannestakin miehestä, jos kohtalo sellaisen tuo hänen tiellensä.
"Niin, se oli suuri pahaonni, jonka tunnen nyt syvemmin, sitten kun
olen saanut kuulla ääntänne ja suudella kättänne", sopertelee Estrabon
lempeällä äänellä, sillä hän on aina hyvin kohtelias naisia kohtaan.
"Hyvä, sitten täytyy meidän kiirehtiä voittaaksemme kadotetun ajan
takaisin", keskeyttää leski iloisesti, ja espanjalaisen pitää
tahtomattansakin saatella häntä huvilaan, vaikka hän useammat kerrat
kääntää päänsä nähdäkseen miss Indran, joka nyt seisoo jahdin kannella
pakisten toisten naisten kanssa, joitten ympärillä pikku Vortex, nuori
vilkaseleinen, kimeä-ääninen ja ylen huolellisesti pukeutunut herra,
lakkaamatta kiertelee, laverrellen huomautuksia:
"Kauhean hauska retki, tiedättekös! En koskaan ole niin hauskassa ollut
mukana. Huvijahdissa on niin romantillista, ettekö tekin niin pidä?
Ei koskaan olisi tietänyt, mitä pikku rakkausjuttuja Blackeley ja
minä olisimme voineet panna alkuun nuorten naisten kanssa, jollei mrs
Ormiston olisi näytellyt oikean lohikäärmeen tavoin esiliinan osaa."
Hänen purkauksiinsa vastaavat kysymyksessä olevat kaksi nuorta naista
ylpeillä silmäyksillä ja Jack Blackeley, voimakas bostonilainen, joka
auttaa miss Riversin maaporrasten yli, virkkamalla ylenkatseellisesti:
"No niin, pikku lörppöseni, älä tekeydy pahemmaksi narriksi kuin olet."
Mutta pikku Vortex on niitä ihmisiä, jotka eivät anna itseään
tiuskaisemalla ajaa pois, ja hellittämättömyytensä takia onnistuukin
hänen usein, tavallisesti sulottaren epätoivoksi ja raivoksi, vallata
hoiviinsa vallitseva kaunotar siinä piirissä, jota hän sattuu
suvaitsemaan läsnäolollaan kunnioittamaan.
Niin on nytkin. Miss Vanstone, joka on paljoa taipuisampi kuin
muut, näkee itsensä pakoitetuksi ottamaan vastaan nuoren herran
huomaavaisuuksia, ja tämä saattelee hänet koko ylpeänä maaportaitten
yli, Joe Thomasin, Lentokalan kelpo kapteenin katsoessa vihaisesti
hänen jälkeensä ja virkkaessa vanhan merikarhun suorasukaisuudella:
"Olipas hyvä, että tuosta pääsi erilleen!"
Muutamia minuutteja myöhemmin ovat he huvilassa, missä miss Indra
lunchia syötäessä selittää aikeensa panna toimeen risteilyhuviretken.
Se otetaan vastaan yleisellä mieltymyksellä.
"Me purjehdimme saarien ympäri", sanoo Indra, "itäänpäin aina Key
Largoon ja ehkäpä länteenkinpäin aina Dry Tortugasiin saakka. Voimme
laittaa yöleirin jollekin saarista."
"Ulosko raittiiseen ilmaan? Se on terveellistä ja vahvistavaa",
huomauttaa miss Woodbridge.
"Oo, sitä en tahdo ajatella", virkkaa pikku Ethel Rivers. "Saattaisihan
olla käärmeitä." Viimeiset sanat lausuu hän tehden pikku kasvojen
väänteen, minkä hän tietää olevan miellyttävän, ja joka erittäin on
suunnattu hänen vieressään istuvalle Jack Blackeleylle.
"Sen suhteen saatte tehdä, miten haluatte. Te voitte saada joko hytin
jahdissa tahi peitteen maalla. _Chacun à son goût_", selittää don
Balasco.
"Siitä tulee viehättävän romantillista! Kauniita naissilmiä leiritulen
ympärillä. Älkää vaan menkö yöllä kuljeksimaan, sillä silloin
saattaisin luulla teitä metsänriistaksi ja ampua." Tämän epätoivoisen
sukkeluuden yrityksen virkkaa pikku Vortex, joka kunnianhimoisesti
pyrkii suuren sanailijan ja urheilijan maineeseen.
"Jos te olette niin innokas saamaan jotain ampuaksenne, niin voin
teille hankkia. Don Balasco kertoi minulle, että Korallisaarella
on joukottain kurppia. Haluatteko koettaa niiden ampumista tänään
ehtoopuoleen?"
"Minä heti myöntyisin, rakas poikani... mutta... hm... pelkään... että
naisilla voisi olla minua tarvis iltapuoleen."
"Oo, me voimme elää ilman teitäkin pari tuntia", sanoo Flora Woodbridge
ivallisesti.
"Ja tiedättehän, että niin kauhean mielelläni söisin jotain
ampumaanne", lisää miss Rivers. "Kaikki ihmiset ovat kuulleet
puhuttavan metsästyksistänne, mutta kukaan ei ole milloinkaan nähnyt
saalistanne."
"Ei koskaan nähnyt saalistani!" kirkuu Vortex ja lisää, Rexin
puoleen kääntyen: "Päätetty, poikani! Hyvät naiset, te saatte kurppia
aamiaiseksi huomenna, niin totta kuin nimeni on Vortex."
Niin siis kiireessä sovitaan, että risteilyhuviretki alkaa päivän tai
parin päästä ja pannaan toimeen mustalais- ja ulkoilmaperiaatetten
mukaan. Öisin voivat ne, jotka tahtovat nukkua taivasalla, tehdä niin,
ja toiset mukavasti mennä maata jahtiin.
"En ole koskaan ennen kuullut puhuttavan risteilyhuviretkestä",
huomauttaa heidän isäntänsä, heidän pöydästä noustessaan. "Se kait on
joku uusi kuje, mukamas, ja miellyttää sen vuoksi suuresti. Mutta älkää
tulko kotia kaikki kihloissa, tytöt. Muistakaa, että olen leski, ja
sentähden pitää minutkin ottaa laskuun."
"Sitä olemme ajatelleet, aina siitä saakka kun Palm Beachistä
lähdimme", sanoo miss Woodbridge niin viattoman vilpittömästi, että
kaikki purskahtavat nauruun ja espanjalainen kaikkein hilpeimmin.
Sillä heidän mennessään huoneesta ulos, panee hänen nuori emäntänsä
käden kevyesti hänen käsivarrelleen ja sanoo tuttavallisesti hänelle:
"Niin pian kun olen laittanut kaikki mukavaksi muille iltapäiväksi,
tulkaa kanssani alas Lentokalaan, niin tarkastamme sen ja teemme
varustuksia risteilyä varten", sekä lisää äänellä, joka saa Balascon
uskomaan, että hän jo on tuon ihanan olennon ja kaiken hänen
omaisuutensa herra: "Minä aijoin jättää yksityisseikat teidän käsiinne.
Te olette oleva juhlamenojen yliohjaaja, mutta laittakaa vaan, että
hankitte meille täysin määrin Espanjalaista romantiikkia." Ja sen
sanottuaan sipsuttelee hän iloisesti vieraittensa luo tekemään mitä voi
valmistaakseen heille hauskan iltapäivän.
Mitä espanjalaiseen tulee, niin on hän seitsemännessä taivaassa
onnellisuudesta. Hän polttaa sikariansa, viheltelee hilpeästi ja
mutisee: "Santos! Estrabon, sinä olet hitonmoinen mies!"
Yhdestoista luku.
Tanssijaiset Smaragdisaarella.
Mutta hitonmoisena miehenä olemisella on hankaluutensa. Naiset vaativat
usein huomaavaisuutta sellaisilta herroilta, ja semmoinen nainen on Amy
Ormiston.
Kauniin lesken mieltä kiinnittää Estrabonin etelämainen ulkonäkö
ja käytös. Hän tietää, että Balascoa pidetään varakkaana, tämä kun
omistaa Key Westissä suuren tehtaan, jolla on melkoinen haaraliike
New Yorkissa. Hän on kaunis, kohtelias ja omituinen sekä täydellinen
vastakohta lesken ensimäiselle miehelle, joka oli jäykkä, kuiva ja
kaavoihin piintynyt yankee.
Otettuaan haltuunsa enimmän syrjässä olevan riippumaton leveässä
pylväskäytävässä, onnistuu hänen saada aikaan kahdenkeskenolo
Espanjalaisen kanssa. Mutta nuoren lesken suloista huolimatta -- ja
hän on hyvin viehättävä -- ei don Balasco sikaria poltellessaan, voi
olla silmillään seuraamatta rakkautensa esinettä, joka sipsuttelee
ympäriinsä iloisesti puhellen vieraittensa kanssa ja koettaen
saada heidät tuntemaan itsensä rattoisiksi ja uuteen ympäristöönsä
kodistuneiksi.
Hänen vaikutuksestaan on seurueella hauska, laiskelias,
troopillinen iltapäivä, sillä on tavattoman lämmin päivä. Pari
menee biljaardihuoneeseen pelaamaan verkkaisen erän. Yksi tai kaksi
naista asettuvat ihailtaviin asemiin riippumattoihin verannalla ja
harjoittavat hieman kurtiisia mitä reippaimmalla ja viattomimmalla
tavalla -- urheilutapa, jossa pikku Rivers on sangen harjaantunut,
vaikka Amy Ormiston tänä iltapuolena vie etusijan.
Hänen viettelytempuistaan huolimatta polttelee espanjalainen
sikariaan levottomalla, hajamielisellä, hurmaavaa leskeä sangen
vähän imartelevalla tavalla, eikä tämä, maatessaan riippumatossaan
tietoisena, että hän näyttää oivalliselta, käsitä, mikä miehellä on.