ollut vaarallinen koketti; nykyisissä oloissa, nuorena, iloisena ja
terveenä ollen, yksinäiseen saareen karkotettuna, pulska kavaljeeri
sivullaan, ei hän voi olla tätä parhaiten kohtelematta niin, kuin
hänen kasvatuksensa on häntä opettanut, ja se on koettaa tehdä tämä
nöyräksi ihailijakseen -- sangen vaarallista, kun on kysymyksessä
Espanjalaisluonteinen ja arkatuntoisesti kastilialaisen ylpeä mies.
Mutta tulevat tapaukset eivät luo varjoa edelleen, ja nuori nainen
alkaa vieraansa kanssa luontevan keskustelun, sanoen: "Isä tulee
muutamien minuuttien perästä. Arvatakseni on hän tapansa mukaan
ananaasikentällään. Gertie... pikku sisareni... tehän olette
luullakseni nähnyt hänet."
"Olen", vastaa Estrabon hymyillen, "minulla oli huvi tavata señorita
Gertrud ja nuori veljenne Key Westissä, missä suureksi ilokseni saatoin
auttaa heitä heidän matkakalujensa kera. Hän on vilkas pikku neiti."
"Siitä tulee hän pian teille osottamaan enempiä todisteita", nauraa
Indra. "Mutta me emme syö päivällistä ennenkuin seitsemän aikaan, niin
että kerkeän näyttää teille puutarhat sitä ennen. Täällä on paljon
muuttunut, sitten kun isä osti saaren."
"Muuttunutko? Niin. _Caspita_! Kookospähkinälehdosta,
mangrovelammikosta ja ananaasikentästä olette luoneet oikean jumalien
paradiisin."
"En tiedä, ketä 'jumalilla' tarkoitatte, jollei Rexiä, joka varmaankin
nyt on kalastamassa."
"No, mutta tämän saaren '_jumalatar_' sitten!" virkkaa Estrabon
ahmiessaan silmillänsä nuorta kaunotarta, joka hänen edellään sipsuttaa
puutarhan läpi.
"Ettekö ole oppineet, että kaikki naiset ovat kuolevaisia?" kysyy
Indra veitikkamaisesti ja tekee Espanjalaisen sydämessä yhä
pahempia hävityksiä eloisalla vilkkaudellaan ja vastustamattomalla
hurmaavaisuudellaan.
Pian sen jälkeen istuvat he kookospalmujen alla, pakisten ja
nauraen kuni vanhat ystävät, Balascon kertoessa kohtauksia elämästä
päiväntasaajan seuduilla ja Indran jutellessa juoruja New Yorkin
seurapiiristä. Esitystänsä valaistakseen menee espanjalainen sitten
ananaasikentälle ja näyttää seuraajalleen, miten tätä hedelmää Kuubassa
syödään, ja heillä on yksissä hyvin hauska iltapäivä. Estrabonilla on
nimittäin kohtelias ja miellyttävä käytöstapa ja vilkas luonto, sekä
tuntee ominaisuutensa, ja nuorella naisella ei ole ollut mukiinmenevää
kavaljeeria sivullaan pariin kolmeen viikkoon.
Aika lentää nopeasti, varjot alkavat pidentyä, ja maatuuli rupeaa
puhaltamaan, kun miss Indra äkkiä puhkeaa sanomaan: "Oo, siunatkoon!
Eikö Lentokalassa soitettu neljä kertaa? Kellon täytyy olla kuusi! Se
aika, jolloin minun olisi annettava potilaalleni lääkettä. Olin aivan
unohtanut hänet!"
"Ja minä olin unohtanut paljon enemmän", hymyillen virkkaa hänen
kavaljeerinsa onnellisella äänellä ja lisää rukoilevasti: "Pitääkö
teidän todellakin mennä?"
"Pitää varmaan", vastaa Indra, "minä olen sairaanhoitajatar."
"Ah niin. Ja te olette luonnollisesti hyvin kiintynyt...
velvollisuuteenne?"
"Sen kait voitte ajatella!"
Nämät sanat ahdistavat espanjalaisen sydäntä hänen seuratessa
lumoojatartansa. Mutta ahdistus lakkaa heidän tullessansa huvilan
luo, sillä siellä tulee miss Gertie syöksyen leveitä tammiportaita
alas yläkerrasta ja huutaa kiivaasti: "Kylläpä oletkin hieno
sairaanhoitajatar! Sinä unohdat potilaamme!" Sitten lisää hän
pilkallisesti: "Niin, et tarvitse vaivata itseäsi, rakas Indra -- minä
olen antanut Ramonille hänen lääkkeensä oikeaan aikaan. Jos sinusta
vaan riippuisi, hän ehdottomasti kuolisi, raukka."
"No niin, ole nyt vaiti loruinesi ja tule tänne!" sanoo sisar nauraen.
"Etkö muista don Balascoa?"
"Ahaa, nyt näen, mikä on saanut sinut unhottamaan Ramonin", huomauttaa
Gertie ja niiaten espanjalaiselle jatkaa hän: "Minua ilahduttaa
saattaessani kertoa teille, don Estrabon, että ystävänne pian on terve
ja vahva taas."
"Ah, ketä eivät sellaiset sairaanhoitajat henkiin herättäisi... heidän
tähtensä elämään", sanoo Balasco, lapsen ajattelemattomista sanoista
ihastuneena.
"Luuletteko todellakin, don Balasco, että herrojen on helppo rakastua
nuoriin naisiin, jotka heitä hoitavat heidän kipeinä ollessaan?"
kysähtää Gertie kiihkeästi. "Tohtori Granite sanoo, etteivät ne niin
koskaan tee. New Yorkin sairashuoneessa on joukkue kauneimpia nuoria
sairaanhoitajattaria, ja hän väittää, etteivät miessairaat koskaan
huoli, tultuansa terveiksi ja päästyänsä sieltä pois, hitustakaan
niistä. Hän sanoo, että heitä nämät muistuttavat tuskista ja lääkkeistä
ja... Mutta Granite on jörö-jukka, ja meidän kesken puhuen, minä en
häntä usko."
"Pah!" sanoo Estrabon, "kukaan ihmisteurastaja ei kykene rakkautta
perinjuurin käsittämään."
"No, te saatatte väitellä asiasta ihmisteurastajan kanssa päivällisen
kestäessä, hän istuu vieressänne pöydässä", nauraa miss Vanstone heidän
astuessaan huvilaan.
Estrabon huomaa, että hänet on majoitettu ilmakkaaseen ja mukavaan
huoneeseen yläkerrassa. Hänen palvelijansa ja matkakapineensa ovat
tulleet laivasta, ja kolmenkymmenen minuutin kuluttua astuu hän
salonkiin puvultaan ja ryhdiltään yhtä moitteettomana kuin jokin New
Yorkilainen keikari.
Täällä tervehtii häntä hänen isäntänsä, joka sanoo: "Olisin ennemmin
pudistanut kättä kanssanne, muttei kukaan tiennyt, missä olin. Minä
olin, näettekös, kiintyneenä ankaraan taisteluun muurahaisia vastaan
ananaasieni puolesta."
"Niin, niin", vastaa Balasco, "meidän täytyy kaikkien taistella
herkkupalain puolesta täällä maailmassa."
"Niin suokaa minun kiittää teitä niistä viidestäsadasta erinomaisesta
sikarista, jotka minulle lähetitte."
"Rohkenin lähettää ne teille vähäiseksi lahjaksi kuultuani señor
Masticilta, miten paljon niistä piditte."
"Mutta en voi sallia..." väittää Vanstone vastaan.
"Minä en voi niitä muulla tavoin teille antaa, siitä huolimatta, että
olen sikaritehtailija ja mielihyvällä möisin teille jokaista muuta
lajia", vastaa don Estrabon. "Mutta näitä saatan ainoastaan lahjoittaa,
koskapa itsekin olen ne saanut lahjaksi..." hän pysäyttää puheensa,
eikä sano "Kuuban kenraalikuvernööriltä", vaan "henkilöltä, jota en voi
nimittää. Sattuuhan, että täällä on yksi ja toinen salakuljettaja."
"Silläkös lailla siis tullimies olikin sikarinsa saanut!" hymyilee
Vanstone.
Molempain herrain puhellessa ovat muut päivällisvieraat tulleet
sisään, ja Estrabon esitetään kuuluisalle lääkärille, joka, vaikkakin
tyranni sairashuoneessa ja huolimattomien sairaanhoitajattarien ja
vastaleivottujen nuorien lääketieteentutkijain kauhu, on hyvin hauska
seuraihminen.
Nuori herra Rex saapuu myöskin joltakin kalastus- tai metsästysretkellä
ja tervehtii espanjalaista vanhana ystävänä, muistaen tämän
kohteliaisuuden häntä kohtaan Key Westissä. Balascolla on nimittäin
suuri taito kohdella hyvin nuoria ihmisiä, niinkuin he olisivat vanhaa
väkeä, taito, mikä hyvin suuresti on molempaa sukupuolta olevista
nuorukaisista mieleen. Sekä Gertiestä että Rexistä tulee sangen pian
hänen uskolliset seuralaisensa, niin, jopa leikkitoveritkin, sillä
kuten monessa muussa latinalaisrotuisessa, on espanjalaisessa jotain
lapsen luontoista... sen uhkuvaa riemukkaisuutta... sen hillitsemätöntä
intohimosuutta.
Pian sen jälkeen puhkeaa Granite sanomaan: "Katsos, tuossa ovat
molemmat Punasen Ristin vapaaehtoiseni!" ja Indra ja Gertie astuvat
sisään, vaikkeivät sairaanhoitajatarunivormuissa. Miss Vanstonella on
sama puku, mikä ennenkin -- arvattavasti, jottei hänen menestyksensä
kävisi liian suureksi -- mutta Gertie on vaihtanut esiliinan ja lakin
vaaleaan ehtoopukuun, joka pukee häntä viehättävästi.
Ilmoitetaan, että päivällinen on valmis, ja he menevät iloisille
päivällisille, missä keskustelu käy yleiseksi jo ostroneja ja lientä
tarjotessa. Tohtori Granite kestitsee heitä jotenkin kamalalla
kuvauksella New Yorkissa äskettäin tekemästään leikkauksesta ja
lopettaa sanoen: "Minä leikkasin potilaan paloiksi kahdessakymmenessä
minuutissa ja ompelin hänet kokoon kolmessakymmenessä."
"Ja hautasin hänet jäljellä-olevina kymmenenä minuuttina", virkkaa Rex,
joka on nuorten tapaan taipuvainen pilan tekoon.
"Minä en koskaan puhu onnistumattomista leikkauksista, nuori mies",
selittää tohtori. "Minä olen kirurgi, jolla on onnea."
Mutta Rexiä, joka on saanut muut suupieltä vetäsemään, rupeaa nyt
ahdistamaan kiihkeä halu, että häntä pidettäisiin kokkapuheisena, ja
hän nuorukaisen itsevarmuudella alkaa jaella sukkeluuksiaan ympäri
pöytää, saaden aikaan yleistä harmia.
"Gertie", sanoo hän ankarasti tälle puheliaalle nuorelle naiselle,
"lasten tulee näkyä eikä kuulua."
"Ole hyvä, ja paina se itse mieleesi!" vastaa tyttö kiivaasti. "Tohtori
Granite saattaa sinulle sanoa, että olen nainen sairashuoneessa."
"Niin, hän suoriutuu toimestaan sangen hyvin", sanoo lääkäri, "nyt kun
sisaresi on paikkansa jättänyt."
"Niinpä niinkin", virkkaa Rex, "nyt _toisen_ potilaan tultua. Se on
niin Indran tapaista. Vaihtelu huvittaa, se on hänen mielipiteensä.
Kun hän oli viisitoistavuotias, oli se Sammy Ranson, paksu poika:
hänen ollessaan kuudentoista vuotias, oli Sammy saanut matkapassin ja
tämän sijassa vallitsi Julian Sturges, taitavin tanssija Dodsworthin
tanssikoulussa; hänen ollessaan seitsemäntoista vanha, oli Sturges
pantu toimesta pois, sillä Billy oli Suur-Mogul, ja nyt on Billykin,
ilkeä poika, valtaistuimelta kukistettu. Kuka nyt ensiksi tulee?" ja
hän katsoo nauraen don Estrabonia.
Miss Vanstone ei näytä tälle puheelle omistavan pienintäkään huomiota,
vaikka hänen kasvonsa ovat saaneet kauniin punasen värin, hänen
näyttäessä olevan syvästi kiintynyt _Pompano à la crèoléensa_
[ruokalaji].
Mutta Balasco höristää korviansa kaikin voimin kuullessaan "Meidän
Billymme" nimen, jota salapoliisi edellisenä päivänä on toitottanut
hänen korviinsa, ja kuunnellessaan tekee hän omituisen erehdyksen.
Espanjalainen taitaa englannin kieltä sangen hyvin, mutta hän ei tunne
New Yorkin nuorison ujostelematonta puhetapaa, ja hänen suureksi
riemukseen ja tyydytyksekseen kuulee hän nyt "meidän Billystämme"
puhuttavan kuni poikasesta ainakin. Senpä vuoksi karkottaakin hän
enemmittä mutkitta ajatuksistaan mr William Arthur Severancen, luullen
häntä seitsentoistavuotiseksi poikanulikaksi, joka ei ole hänen
huomionsa eikä luulevaisuutensa arvoinen.
Hän ehkä saisi tarkempia tietoja sanotusta herrasta, jollei Rexin
puheliaisuus olisi saanut häpeällistä loppua. Mr Vanstone katsahtaa
ylös lautasestaan ja sanoo: "Rex, mitäs aivan äsken Gertielle
sanoitkaan?"
"Minä tiedän, isä", huutaa Gertie hilpeästi. "Hän sanoi: lasten tulee
näkyä eikä kuulua."
"Niin, nyt sanon minä aivan samoin!" selittää isäntä ja antaa
painoa sanoilleen tuimasti rypistämällä silmäkulmiaan, niin että
nuorempi Vanstone vaikenee ja kiinnittää mielensä yksinomaan ruokiin.
Poikamaisesta pilanteosta vapautettuna voivat seuran muut jäsenet
häiritsemättä jatkaa iloista keskusteluaan, minkä kestäessä Balasco
omistaa suurimman osan ajastaan vieressään istuvalle miss Indralle,
jonka veitikkamaiset silmäykset, suloiset eleet ja iloinen pakina
täydentävät hänen muotokuvansa alkaman valloituksen. Mutta Balasco ei
uskalla vielä Indralle kertoa valokuvasta. Se saa jäädä tuonnemmaksi,
ajattelee hän, kun... ja hänen silmänsä kiiltävät intohimosta, joka on
koko hänen Espanjalaisen sydämensä vallannut.
Kahvin jälkeen otetaan hänen erinomaisia sikarejaan esiin, ja
Granitekin hymyilee hyvänsuopaisesti niiden sinisten savurenkaiden läpi
ja sanoi: "Tämä on ainoa myrkky, jota itselleni määrään."
"Määrätkää sitten tuolla ylhäällä olevalle potilaallennekin", virkkaa
Gertie innokkaasti ja hämmästyttää lääkäriä sanomalla: "Ramon on
kerjännyt ja pyytänyt sikareja aina siitä saakka, kun hän tointui
tainnoksista."
"Suuri Jumala! Et kait toki ole niitä hänelle antanut?" mutisee Granite
kauhistuneena.
"En, mutta lapasin hänelle parisen niin pian..."
"Niin pian kun olen huomenna lähtenyt", täydentää tohtori terävästi.
"Luuletteko, että señor Varona on kylliksi tervehtynyt voidaksenne
lähteä?" kysyy Indra.
"Luulen, viikon päästä on tuo nuori herra, joka saa voimat takaisin
niin nopeasti kuin elämä raittiissa ilmassa terveelle kahdenkymmenen
viiden vuoden ikäiselle miehelle suinkin voi tehdä mahdolliseksi, vahva
kuin härkä -- jollette ota häneltä henkeä liian paljolla ruualla,
sikareilla ja ystävällisyydellä."
"Lähdetkö niin pian?" kysyy hänen isäntänsä pöydän päästä.
"Minun täytyy. Sähkösanomistani päättäen näyttää puoli New Yorkia
kuolevan, ennenkun ennätän takaisin", hymyilee lääkäri. "Luuletko, että
voit lainata minulle Lentokalan?"
"Mielelläni", vastaa Vanstone, ja Indra ehdottaa: "Miksikä ei anneta
viedä sen teidät Miamiin? Sieltä voitte ottaa salonkivaunun suoraan New
Yorkiin."
"Jollei vaan siitä ole teille mitään vastusta...?"
"Ei ollenkaan. Jahti voi silloin ottaa vieraamme mukaansa Palm
Beachistä."
"Se sopii minulle oivallisesti", sanoo Granite. "Minä lähden huomenna
iltapuoleen. Niihin aikoihin olen saanut kuubalaisen sankarin portaita
alas."
"Niin, ja minä olen saapa señor Ramonnin viikossa kyllin terveeksi
tekemään retkeilyjä!" huutaa Gertie loistavin silmin. "Ette voi uskoa,
miten hänen kasvonsa valistuvat tullessani huoneeseen!"
"Kuka ei sitä uskoisi, kun on sellainen sairaanhoitajatar?" mutisee
tohtori -- huomautus, mikä tekee nuoren naisen sanomattoman
onnelliseksi.
Pian sen jälkeen menevät nuoret naiset ulos verannalle, ja
espanjalainen seuraa heitä.
"Teidän ei tarvitse heittää sikaria pois", huomauttaa Indra. "Minä
pidän niin paljon sytytetyn sikarin tuoksusta. Sitä paitsi pitää minun
tuolla ylhäällä olevan potilaani vuoksi jättää teidät vähäksi aikaa."
Silloin sattuu pieni tapaus, joka sytyttää intohimosen toivon
Estrabonin tulisessa mielessä.
Miss Gertie puhkeaa sanoihin kiivaasti: "Miksi aina kutsut häntä sinun
potilaaksesi, Indra? Minun mielestäni sinun pitäisi hävetä... sinä olet
aina niin kauhean ahne!"
Sitten jatkaa hän, omituinen väreily äänessä: "Luonnollisesti tiedän,
että sinä se hänet tapasit veneessä Golfviralla, mutta minä olen
vaalinut Ramonia paljon enemmän kuin sinä, ja kun hän nyt tulee
terveeksi ja kauniiksi taas, niin minun mielestäni et tee kiltisti
kutsuessasi häntä sinun potilaaksesi. Voisi luulla, että hän on sinun
omaisuuttasi."
"Hyvä, minä tartun sanoihisi, Gertie", nauraa Indra, "ja annan hänet
sinulle. Luutnantti Varona on sinun potilaasi! Mutta pysy nyt vaan
sairashuoneessa! Mene pian sinne ylös, lapsukaiseni!" Mutta lauseen
loppuosa ei ole mieliksi.
"_Lapsukainen_!" puhkeaa miss Gertrud sanomaan ja taistelunhaluinen
hehku silmissään lähenee hän sisartaan. "Kuinka uskallat minua lapseksi
kutsua? Tiedän mukamas, että se on tekeytyäksesi tärkeäksi _hänen_
silmissään." Viime sanoja seuraa tarkoittava silmäys Balascoon päin.
"Mutta siinä teet, Indra, hyvin ilkeästi, sinun ijälläsi. Jos olisit
viidenkolmatta tai kolmenkymmenen vanha, voisin sen sietää; mutta
hävytöntä on yhdeksäntoistavuotiaan nuhdella kuudentoista vuoden
vanhaa siitä, että tämä on liian nuori." Mutta äkkiä lopettaa hän
nuhdesaarnan, hänen sinisilmänsä täyttyvät kyynelistä, hän mutisee:
"Sinä... sinä olet hyvin ilkeä?" ja hyökkää tiehensä verannan nurkan
ympäri.
Mutta sisar kiiruhtaa hänen jälkeensä, ottaa pakolaisen kiinni,
hyväilee ja lohduttaa häntä, ja kenties arvaten miss Gertien valituksen
syyn, väittää hän viekkaasti kyllä, että tohtori Granite on hänelle
sanonut señor Varonan ottavan mieluummin lääkkeensä señorita Gertrudin
kuin kenenkään muun käsistä.
"Se on siksi, ettet huoli hänestä -- mutta minä saatan sinulle kertoa,
että luutnantti Varona tulee hyvin kauniiksi", nyyhkyttää nuorempi.
"Ikäänkuin en tietäisi sitä yhtä hyvin kun sinäkin?" nauraa Indra.
"Mutta kiiruhda nyt kuubalaisen sankarisi luo." Sen jälkeen lisää hän
kevyesti: "Ehkä en olisikaan ollut yhtä jalomielinen eilen."
Espanjalainen, joka on seisonut ja tupakoinut, ei ole paljoa kuullut
siitä, mitä nurkan toisella puolella on sanottu, mutta Indran tullessa
takaisin hänen luoksensa loistavat hänen silmänsä kuin opaalit,
ja tyttö punehtuu kasvoiltaan ja ihmettelee: "Liekö hän kuullut
ajattelemattomat sanani? Saattaisinpa purra kieleni poikki, kun tulin
ne sanoneeksi."
Mutta Estrabonin käytöstapa saa pian hänet ujostelemattomaksi taas,
ja he istuvat ja puhelevat kahden kesken, sillä Vanstone ja Granite
ovat vielä ruokasalissa, Rex on kävellyt matkoihinsa, ja Gertie toimii
sairaanhoitajattarena. Silloin saa nuoressa naisessa, joka on tottunut
ihailuun ja nyt on ollut sen puutteessa tällä saarella, Eevan-luonto
ylivallan, ja Indra Vanstone tekeytyy niin miellyttäväksi ja
hurmaavaksi, että jokainen hänen virkkamansa iloinen sana ja jokainen
hänen Estrabon Balascolle heittämänsä veitikkamainen katse saa tämän
sydämen kovemmin sykkimään.
Niin kuluu troopillinen ehtoo nuoren miehen luullessa olevansa
taivaassa ja nuoren naisen tietäessä olevansa maan päällä. Ja
laulettuaan don Estrabonille pari espanjalaista rakkauslaulua,
joita esittäessään hän on säestänyt itseään gitarrilla ja ollut niin
lumoavan keimailevainen, että, jos vaan se olisi kestänyt vielä pari
minuuttia, hidalgo olisi aivan päänsä kadottanut ja virkkanut sanoja,
mitkä olisivat äkkiä hänen romaanistaan lopun tehneet, sanoo Indra
Vanstone kavaljeerilleen hyvää yötä ja sipsuttaa ylös huoneeseensa,
sanoen itsekseen: "Espanjalainen on hyvin hauska, ja minulla on ollut
miellyttävä ilta."
Niin sytyttää hän ajattelemattomasti kiihkon, jonka hän on huomaava
hyvin vaikeaksi sammuttaa, sillä hän on Espanjalaisen ihailijansa
sydämessä herättänyt ensi luokan etelämaisen intohimon, sen laatuisen,
joka saa sen omaajan tekemään sangen eriskummallisia asioita, jos se
tulee hyljätyksi tai jää ilman vastausta.
Nuoren naisen parhaillaan kömpiessä valkeaan sänkyynsä, istuu sanottu
herra alhaalla verannalla ja rakentaa ruusunpunasia ilmalinnoja ja
mutisee itsekseen nämät sanat, jotka panisivat tytön kauhistumaan, jos
hän ne kuulisi: "Indra, _mi querida_, sinun kauneutesi ja rakkautesi
pitää kuulua yksin minulle eikä kellekään muulle miehelle maan päällä
-- sen vannon minä, Estrabon Balasco, tässä itselleni pyhästi ja
kalliisti!"
Seitsemäs luku.
"Minä tahdon pitkän hameen."
Seuraavana aamuna tulee miss Indra aamiaiselle ihanana kuin kasteinen
ruusunnuppu, ja alkaa taas leikkiä tulen kanssa -- ihan viattomasti,
ehkä tietämättänsä ja aivan varmaan aavistamatta, miten pahoin hän on
polttava sormensa don Balascon sydämen espanjalaisessa tulipalossa.
Tämä herra on selvästi vartonut hänen tuloansa, sillä muut kaikki ovat
aamuateriansa päättäneet ja menneet tiehensä, mutta Espanjalainen
istuu jäljellä hyljättyänsä sekä mr Vanstonen kutsumuksen tulla mukaan
tarkastamaan hänen ananaasejansa, että Rexin esityksen biljaardierästä.
"Te olette minua odottaneet -- se oli kiltisti", sanoo miss Indra
ystävällisesti, kaataessaan itselleen kahvia. "Jos voitte pitkittää
hedelmäin syömistänne siksi, kun tavotan teidät, tarjoamme Goliah ja
minä teille puolen tunnin purjehduksen ja minä kerron teille uudesta
keksinnöstäni."
"Uudesta keksinnöstännekö?"
"Niin, huvipurjehdusretkestäni. Minulla on valmisteilla pikkuinen
äkkihämmästys muille, mutta tarvitsen apuanne, ja sen takia otan teidät
salaisuudesta osalliseksi."
"Luottamuksenne ihastuttaa minua."
"Oo, siitä tulee ihastuttavan omituista! Ajattelin sitä eilen illalla
mentyäni huoneeseeni. Lupasin itselleni, että siitä tulisi oikeaa
elämää raittiissa ilmassa, mustalaismaista, romantillista", sanoo Indra
innostuneena. "Tarvitsen neuvoanne siitä, kuinka monta Lentokalaan
mukavasti mahtuu, ja te voitte myös hankkia kuubalaiset soittajat. Eikö
totta, tahdottehan auttaa minua, _mi caballero_?" lisää hän hiukeevasti
katsahtaen.
"Henkeni palvelukseksenne!" vastaa espanjalainen, ja hänen silmänsä
säteilevät, sillä hän on tottumaton amerikkalaisten nuorten naisten
ujostelemattomaan tapaan, ja paljoa, mitä miss Vanstone tekee hänen
piireissään tavallisella vapaudella, arvostelee hidalgo vieraan
tapainlain mukaan ja ihastuneena pitää sitä hänen lämpimän suosionsa
osoitteena.
"No, jos olette lopettaneet, niin lähdemme. Merellä selitän
teille tarkemmin risteilyhuviretken aijetta", huomauttaa hänen
hurmaajattarensa luontevasti. "Tahdotteko ottaa päivänvarjoni, sillä
ruoho on kasteista, ja tarvitsen kädet hametta kannattaakseni."
Sillä tavalla puhellen sipsuttaa hän Estrabonin sivulla puutarhojen
läpi maallenousulaiturille, missä vene ja Goliah odottavat, ja he
viettävät hauskan puolituntisen merellä. Nuori nainen ohjaa purtensa
Lentokalan ympäri, jonka väestö parhaillaan varustelee saman päivän
ehtoopuolella tapahtuvaa lähtöä, jolloin heidän on vietävä tohtori
Granite Miamiin, Floridan itäisen rannikkoradan päätepisteeseen.
"Se kiitää kuin päivänkorento veden yli" sanoo Indra, luoden silmäyksen
jahdin solakkaan runkoon. "Kun se tulee takaisin vierainemme, panen
fandangon jälkeen risteilyhuviretkeni toimeen." Sitten uskoo hän
espanjalaiselle uudet vieraiden huvittelutuumansa, ja tekee hänet hyvin
onnelliseksi sanoessaan lopuksi: "Pariksi päiväksi pitää tämän jäädä
_meidän_ pikku salaisuudeksemme."
"Ja eikös meillä kerran ole oleva toinenkin pikku salaisuus
keskenämme?" kysyy Estrabon, jonka pää on tällä hetkellä aivan pyörällä
nuoren kaunottaren miellyttävän tuttavallisuuden vuoksi.
"Oo, puoli tusinaa, toivoakseni, jonakin kauniina päivänä", sanoo Indra
ujostelemattomasti, kiiruhtaessaan kepeästi pois veneestä, joka taas on
laiturin ääressä.
"_Dios mio_!" mutisee espanjalainen ällistyneenä. "Mitä hän sillä
tarkoitti?" Ja hän auttaa ritarillisella kohteliaisuudella nuoren
naisen rantatielle viepiä portaita ylös, ja tekee silloin huomion, että
miss Vanstonella on maailman kauneimmat jalat ja sievimmät jalanrinnat.
Rex, joka istuu verannalla, näkee heidän tulevan, ja tämä
nuorukaisfilosoofi sanoo silloin itsekseen: "Tulimaista, jos vaan mies
on näkyvissä, aina sen pitää Indraa kierrellä", ja hän lisää huoaten:
"Billyraukka, ihmettelenpä, missä hän nyt leijonan osaa näyttelee?
Joskus luulen, että Indra katuu antaneensa hänelle eropassit."
Mutta Estrabon ei ensinkään Billyä tai ketään toista ajattele, ollen
onnellinen saadessaan astella Indran vieressä hilpeästi haastellen.
Verannan portailla kohtaa heidät mr Vanstone, joka iloisesti sanoo:
"Minä olen pitänyt huolta vieraistasi, Indra, katsomalla, että
Lentokala on kunnollisesti varustettu ruokatavaroilla matkaksi Miamiin
ja sieltä tänne."
"Et kait unohda sanoa kapteeni Thomasille, että hänen on odottaminen
siellä siksi, kun mrs Ormiston, Flora Woodbridge ja Ethel Rivers
tulevat laivaan yhdessä Jack Blakelyn ja nuoren Vortex'in kanssa?"
sanoo Indra.
"Luonnollisesti en", nauraa hänen isänsä. "Minä en paljostakaan rahasta
tahtoisi pikku Cortright Vortexia jäämään pois."
"Näettekös, Vortex joutuu aina seikkailuihin", lisää hän kääntyen
Balascon puoleen. "Palm Beachissa hän pari viikkoa sitten eksyi
rämemaille ja vietti siellä koko yön alligaattorien ympäröimänä."
"Niin, sanomalehtiuutisessa siitä oli luettavana, että hänen hiuksensa
olisivat vaalenneet, jollei ne olisi olleet niin vaaleanvärisiä
ennestään", virkkaa Indra.