naiset sekä mr Mastic menevät alas ruokasaliin, missä mr tullivirkamies
tutustuu aamiaiseen, jollaisen ainoastaan rikas mies voi saada aikaan
niin syrjäisessä maailman kolkassa.
Se on ateria, missä ilmanalasta ei ole väliä pidetty, ja jokainen
ajateltava mukavuus, niin, ylellisyyskin, on huolettomalla
tuhlaavaisuudella tuotu tähän troopilliseen saareen etelämaisessa
meressä. Pöytä on katettu ja koristettu kukilla, hiotuilla laseilla
sekä astioilla pelkkää hopeaa ja hienointa porsliinia. Liina on
lumivalkoinen ja passaus mahtipontista, koskapa sen toimittaa
New Yorkista tuotettu livreeseen puettu hovimestari ja lakeija.
Luonnollisesti on siinä kaikkea, mikä on saarelle omituista --
kalaa, vasta merestä pyydettyä, hedelmiä, vasta puista otettuja, ja
vihanneksia, joita on ateriaa varten poimittu. Mutta biffipaisti, joka
Masticilla on lautasellaan, on parhaalta teurastajalta New Yorkissa
ja on ollut viikon ison, kookospalmujen varjoaman jääkellarin
jäähdytyshuoneessa. Erinomaiset ranskalaiset munakkaat ja hienot
ranskalaiset hillokset kutkuttavat hänen kitalakeaan. Apollinaris ja
soodavesi, tarjottuina hiotuissa laseissa, korvaavat tämän ylellisen
pöydän ääressä Floridasaarien lähdeveden, joka usein on hieman karkeaa,
rikiltämaistuvaa ja kaikkea muuta kuin maukasta. Keveitä hienoja
viinejä on myös mr Masticille juotavana, ja niinikään tarjotaan hänelle
Mokkakahvikupin päälle liköörejä ja konjakkia sekä whiskyäkin, kun hän
on maininnut pitävänsä enimmän viimeksimainitusta juomasta.
Nuorien naisten pakinoiminen on iloista, vilkasta ja huvittavaa,
ja jokainen töykeän totisuuden häivä, minkä salapoliisi on ehkä
katsonut tarpeelliseksi virkansa vuoksi pitää, sulaa pois kauneuden
vierasvaraisen hymyilyn tieltä. Indrasta ja hänen sisarestaan on
erityisen hauskaa koota salapoliisin lautaselle kaikkia mahdollisia
hyviä syötäviä, sitten kun hän nyt on vapauttanut heidät kaikista
peloista haavoitetun upseerin suhteen, josta hänen molemmille
omalupaisille hoitajattarilleen on tullut jotain hoidettavaa,
suojeltavaa ja ehkäpä rakastettavaakin. Sillä nainen rakastaa enin
sitä, jota hän hellii, ja jonka edestä hän uhrautuu.
Keskellä tätä herkullista ateriaa, joka kuluu hyvin rattoisasti, sillä
mr Mastic kertoo muutamia hauskimpia juttujaan tullipalveluksesta, ja
nuoret naiset kuvaavat vilkkaasti hänelle viimeistä hevosnäyttelyä
New Yorkissa -- Mastic on syntyisin kentuckilainen ja semmoisena
suuri hevosten ystävä -- astuu talon herra ja sen molempain kaunisten
emäntäin isä sisään.
Hän on kaunis noin viidenkymmenen vuoden vanha mies, jolla on
terävät, viekkaat silmät, hyvänsävyinen kasvojen ilme ja ystävällinen
käytöstapa. Asioista erottuaan antautuu mr Vanstone puutarhuritaidon
riemuja nauttimaan ja tulee juuri ananaasi-istutuksiltaan. Häntä
seuraa Rex, joka on nälästynyt biljardia pelatessaan.
Liikemiehen rattoisa vieraanvaraisuus saa salapoliisin pian tuntemaan
itsensä kotiutuneeksi. Hän antaa isännälleen sydämellisen kädenlyönnin
ja huomauttaa ystävällisesti Rexille:
"Minä näin teidät, nuori mies, sisarinenne matkalla Tampasta tänne."
"Totta tosiaan, muistan teidät", vastaa poika iloisesti ja kääntää
huomionsa siihen, mitä hovimestari asettaa hänen eteensä, Indran
kiiruusti isälleen selittäessä, että Masticilla ei ole mitään aikomusta
vangita yläkerrassa olevaa haavoitettua, sekä kertoessa juttua hänen
tuntemisestaan, ja että tohtori Granite nyt luulee heidän turvattinsa
tervehtyvän.
"Vai niin, nuoren herran nimi on Varona", huomauttaa Vanstone vanhempi
ja lisää tyytyväisesti nauraen: "Enkö sanonut, että Amerikan hallitus
ei häiritsisi häntä? Mutta sinä olet ollut niin huolissasi tuon
veitikan takia, jonka Golfvirrasta kalastit, Indra, että voisi luulla
sinun rakastuneen häneen."
"Mitä sanot? Rakastunutko muuhun kuin meidän Billyymme?" virkahtaa
Gertie harmistuneesti.
"Oo, sepäs olisi liian kovin Severancea vastaan", sanoo Rex
naureskellen.
Mutta nyt muuttuvat mr Vanstonen kasvonpiirteet totisiksi, ja hän
mutisee jotain, joka kuulostaa kuin "kirottu lurjus!" Sitten kääntyy
hän poikansa puoleen ja sanoo ankarasti: "Tee hyvin äläkä mr Severancea
enempää mainitse. Hän on käyttäynyt hyvin pahasti."
"Eipäs ole, isä", keskeyttää Indra hämistä tulipunasena kasvoiltaan:
"mr Severance on vaan tehnyt, mihin olen häntä kehoittanut."
Jalomielisen luonteensa vaikutuksesta unohtaen silmänräpäykseksi
kaiken muun lisää tyttö innokkaasti: "En voi sallia, että teet väärin
poissaolevaa ystävää kohtaan, joka on kohdellut minua paremmin kuin
ansaitsinkaan." Mutta nyt keksii hän sattumalta Masticin silmäilyn,
puree äkkiä huultaan ja sanoo: "Mutta enpä luule tarvitsevamme asiasta
tällä erää enempää keskustella." Sen jälkeen nousee hän pöydästä,
menee verannalle ja kaihoen silmäilee sinivesille pohjoiseenpäin,
kuni toivoen jonkun tulevan sieltä -- tapa, johon nuori nainen oli
antautunut aina siitä saakka, kun hän tuli Floridasaarille.
Muutamia minuutteja myöhemmin seisoo Mastic miss Gertien seuraamana
hänen vieressään.
"Suokaa anteeksi, miss", sanoo salapoliisi, "mutta minun täytyy lähteä.
Alligaattori-Peten ja minun on näiltä saarilta etsittävä kätkettyjä
asevarastoja. Ymmärrätte, että minun täytyy toimittaa virkamääräykseni,
vaikkapa tuon nuoren veitikan tuolla yläkerrassa ei tarvitsekaan
mitään peljätä -- minulta." Sitten kysyy hän, viitaten Korallisaarta,
jonnepäin Indra yhä silmäilee: "Tiedättekö, onko tuossa saaressa
asukkaita, miss Vanstone?"
"Ei ole. Tiedän varmaan, ettei ole", vastaa Indra varmasti. "Olen
kymmenet kerrat purjehtinut sen ympäri. Miksi kysytte sitä?"
"Niin, Alligaattori-Petestä näytti, että hän tänä aamuna näki sieltä
valoa."
"Oo, silloin on niiden täytynyt olla huvimatkailijoita tai kalastajia",
huomauttaa Indra. "Te luulitte kait, että ne olivat sissejä, arvaan.
Kuinka epäluuloinen olettekaan. Arvelenpa, että se kuuluu ammattiinne."
"Niin", virkkaa Gertie innokkaasti, "hän on paras salapoliisi, minkä
milloinkaan olen nähnyt. Hän on Floridasaarien Vidocq [Vidocq oli
kuuluisa ranskalainen rosvo ja salapoliisi], ja hän auttaa meitä
potilaamme suhteen."
"Ja siitä asiasta täytyy minun puhua kanssanne", sanoo Indra hymyillen
Gertien lausumalle, tietämättään epäkohteliaalle vertaukselle. "Mutta
onko teillä kiirut? Me seuraamme teitä veneelle, niin voin sanoa sen
teille matkalla."
"Teidän luvallanne sytytän sikarin", sanoo Mastic. "Jos vaan teillä ei
ole mitään sitä vastaan, luonnollisesti", lisää hän kohteliaasti.
"Ei ollenkaan", vastaa nuori nainen. "Pienestä saakka olen tottunut
tupakan savuun. Rex, isä ja meidän..." Hän äkkiä keskeyttää ja huutaa:
"Gertie, juokse hakemassa muutamia sikareja mr Masticille."
"Kiitoksia, isänne tarjosi äsken minulle yhtä, mutta minä sain hänet
puhutelluksi koettamaan yhtä minun sikareistani. Hetkisen päästä huutaa
hän sen takia ihastuksesta", naurelee Mastic tyytyväisesti ottaessaan
esiin yhden Balascon erinomaisia Imperialesia.
Samassa kuuluukin mr Vanstonen ihastunut ääni tupakoimishuoneesta:
"Tuhat tulimaista, mr Mastic, mistä olette saaneet tämän sikarin?"
Ja talon isäntä tulee ulos sinisiin savupyörteisiin kietoutuneena ja
kiihkeän nautinnon ilme kasvoissaan. "Se on paras, mikä milloinkaan on
ollut huulieni välissä", jatkaa hän ja virkahtaa luoden leikillisen
silmäyksen salapoliisiin: "Mistä olette sen ottaneet takavarikkoon?"
"En ole sitä virkatoimissani saanut", vastaa Mastic nauraen, "mutta jos
käännytte don Balascon puoleen Key Westissä, ehkä hän voi toimittaa
teille muutamia kappaleita."
"Ahaa, don Estrabon -- hänhän se oli niiden herrain asiamies, joilta
tämän saaren ostin", sanoo kauppias.
"Suuri sikaritehtailija ja kuubalainen isänmaanystävä", puuttuu Indra
puheeseen. "En ole häntä koskaan nähnyt."
"Mutta minäpä olen", huudahtaa Gertie innokkaasti. "Hän on tumma,
romantillinen ja kaunis, hyvin espanjalainen ja etelämaalainen
puolisaappaineen, punasine vöineen ja panamahattuineen. Hän sanoi, että
hän tulisi tänne meitä tervehtimään. Miten romantilliseksi hän tämän
saaren tekisikään."
"Hän on tehnyt meille paljon palveluksia", huomauttaa mr Vanstone,
"ja minä olen pyytänyt häntä käymään meillä. Minulla ja Rexillä
saattaisi olla hänestä paljon hupia, -- hän on tavattoman taitava
biljaardinpelaaja, kuten pari kertaa olen kokenut Key Westissä. Vai
niin, täytyykö teidän mennä, mr Mastic? Olen teille hyvin kiitollinen,
että olette hajoittanut tyttäreni levottomuuden potilaansa suhteen, ja
minua ilahduttaa nähdä teitä niin usein kuin te satutte purjehtimaan
tällä taholla."
Salapoliisi suuntaa kulkunsa veneelle, miss Indra oikealla sivullaan
ja Gertie tanssien heidän edessään puettuna valkeaan musliiniin,
olkihattuun ja liehuviin nauhoihin -- soma kuva lapsesta, joka juuri on
immeksi kehittymäisillään.
"Señor Balasco", sanoo Indra, "hänhän on se herra, jonka sanoitte
tuntevan luutnantti Ramon Varonan. Palaatteko pian Key Westiin?"
"Pian, arvelen olevani siellä viidenkolmatta tunnin kuluessa."
"Tahdotteko sitten tehdä hyvin ja ilmoittaa don Balascolle hänen
haavoitettua ystäväänsä kohdanneen kovan onnen. Don Estrabon on
todellinen kuubalainen isänmaanystävä, tiedän sen. Näin ollen ehkä
olisi parasta, että kysyisitte häneltä, voisiko hän pistäytyä käymään
täällä don Ramonia tapaamassa. Hän voisi tälle toimittaa asioita,
joita me emme voi."
Masticin kieltä kutkuttaa puhua nuorelle tytölle tätä Cuba Libren
luultua ystävää koskeva totuus, mutta se on ammattisalaisuus ja
semmoisena hautaa hän sen rintaansa ajatellen: "Minut ajettaisiin
virasta pois, jos lörpöttelisin, ja señorin kimppuun karattaisiin,
ehkäpä hänet murhattaisiinkin tuolla Key Westissä, yhtä varmaan kuin
hänellä on puolisaappaat jalassaan."
"Pyydättehän señor Balascoa käymään meillä", kertaa nuori nainen heidän
rantaa lähestyessään.
"Pyydän, jos niin haluatte", vastaa Mastic hitaasti ja hymyily
lennähtää hänen kasvoilleen hänen ajatellessaan: "Kuinkahan hän
Espanjalaisia korpinreikiään aukoneekaan saadessaan nähdä tämän nuoren
kaunottaren."
"Kiitos", sanoo Indra. "Te olette lopettaneet levottomuuteni
nuoreen upseeriin nähden ja... Hyvästi!" Hän ojentaa Masticille
kätensä, sillä he ovat laiturilla, joka nyt näyttää hyvin eloisalta.
Siinä on "Lentokalan" vene ottamassa sisään vihannesvarastoa, ja
maallenoususillalla seisoo Goliah puhellen alligaattorintappajan
kanssa.
"Nöyrä palvelijanne, miss", vastaa Mastic ja menee portaita myöten
pienelle sillalle, missä Gertie, joka on kiiruhtanut ennen häntä alas,
paraikaa kyselee luotsilta yhtä ja toista.
"Indra!" huutaa hän innokkaasti, "tämä on se niin kuuluisa
Alligaattori-Pete. Goliah sanoo, että hän on tappanut useampia
alligaattoreja kuin kukaan muu maailmassa."
"Se ei ole oikein totta, miss", huomauttaa Pete nauraa virnistäen.
"Alligaattori-Pratt, vanha toverini muinoin, tappoi useampia kuin minä
olen edes vilahdukseltakaan nähnyt. Siihen aikaan olikin noita elukoita
enemmälti."
"No niin, te olette kaikissa tapauksissa etevin nykyään elävä
alligaattorintappaja", sanoo Gertie, joka ei tahdo antaa
sankariaan itseltään ryöstää. "Goliah, toivon, että olet antanut
Alligaattori- Petelle hyvän aamiaisen ja riittävästi juomista?"
"Onpa niinkin", vastaa Pete, "Goliah on minua runsaasti kestittänyt.
Olen aivan täpötäysi."
Seuraavana silmänräpäyksenä kiitää vene pois, kummankin nuoren tytön
huiskutusten tervehtimänä.
"Ajatteles, kuinka viehättävää!" puhkeaa Gertie innostuneena sanomaan.
"Don Balasco, tuo romantillinen kuubalainen isänmaanystävä, tulee tänne
Ramon Varonaa, kuubalaista sankaria, tervehtimään." Lapsen tavoin
huolettomasti naurellen lisää hän: "Toinen minulle, toinen sinulle!"
mutta ei tiedä, kuinka totta hän ennustaa.
"Älä puhu niin paljon tyhmyyksiä, Gertie", sanoo vanhempi sisar
ankarasti ja menee takaisin huvilaan.
Verannalla silmää Indra taas pohjoiseenpäin ja surullinen ilme
lennähtää hänen kauniille kasvoilleen ja hän mutisee: "Minulla oli onni
kädessäni -- eikö siinä ollut kyllin?"
"Oo, tiedänpä, mitä ajattelet", kuiskaa Gertie, joka on juossut
portaita ylös hänen jäljessään. "Kun katsot tuolle suunnalle, ajattelet
Billyämme. Mutta sinä... sinähän itket, Indra!"
"Loruja!" sanoo miss Vanstone terävästi. "Älä nyt ole hupakko, Gertie,
muuten et saakaan hoitaa minun potilastani enään."
"_Sinun_ potilastasi!" kirkasee tyttö. "Enköhän minä ole tänään antanut
lääkkeitä neljä kertaa useammin kuin sinä? Minä en perusta siitä, että
sinä olit se, joka hänet Golfvirrasta kalastit. _Minun_ potilaani on
hän kaikissa tapauksissa!"
Seuraavana aamuna silmäilee miss Indra Vanstone, aukaistuaan kauniissa
huoneessaan akkunanvarjostimet, samaa tyyntä vettä. "Skuunertti on
kadonnut näkyvistä", sanoo hän itsekseen. "Aattelen, että mr Mastic
näihin aikoihin on Key Westissä, ja huomenna tai ylihuomenna voimme
odottaa don Balascoa." Mutta sitten lisää hän huolimattomasti: "Ehkäpä
mr Mastic ei viekään sanaa, taikkapa kuubalaisella on liian paljon
tekemistä. No niin, minulle se on oikeastaan samantekevä."
Ehkäpä miss Vanstone ei olisi niin välinpitämätön, jos hän voisi kuulla
keskustelua, jota samana kauniina kevätaamuna pidetään herran luona,
josta hän puhuu, Key Westissä kolmekymmentä peninkulmaa sieltä.
Se on Balascon ruokasalissa. Salapoliisi on kaikkea mahdollista
varovaisuutta noudattaen mennyt skuunertista huvilaan. He istuvat
kumpikin aamiaispöydän ääressä ja Mastic polttaa yhtä Espanjalaisen
erinomaisista sikareista.
"Siinäkö kaikki, mitä teillä on kertomista?" kysyy Estrabon pettynein
äänin. "Ettekö löytäneet mitään kätketyitä aseita Smaragdisaarella tai
jollain sen läheisyydessä olevalla saarella?"
"En, Pete ja minä etsimme läpeensä useimmat eilen ehtoopäivällä
ja muutamia yöllä, mutta emme voineet löytää jälkeäkään mistään
epäiltävästä koko seudussa."
"Ja nuori nainen, miss Indra Vanstone, on hyvin levoton haavoittuneen
kuubalaisen kapinoitsijansa takia?" kysyy don Balasco ja lisää nauraen:
"Onko siinä ehkä ensi silmäyksellä syttyneen rakkauden tapaus?"
"Eikä ole, mikäli häneen tulee", hymyilee Mastic. "Mutta luulenpa että
nuorempi sisar... miss Gertie... on hieman pikiintynyt nuoreen Ramon
Varonaan... hän on Varonan hoitajattarena. Olisittepa nähneet, miten
hän vei minut syrjään... suurimmassa salaisuudessa, niin ettei kukaan
mitään aavistaisi... ja pyysi ja rukoili minua olemaan vangitsematta
miestä, joka oli niin jalo, isänmaata rakastava ja urhoollinen.
Sellainen lapsellinen haaveilu miellyttää minua aina."
"Ohoo! _Diantre_! Onko pikku _muchachita_ rakastunut? Ha, ha, sepäs
hupaisata! Mitäs kaunis miss Indra sanoo siitä, että hänen pikku
sisarellaan... lyhyeen hameeseen puetulla lapsella... on rakkausjuoni
haavoitetun kapinoitsijan kanssa?" kysyy Estrabon nauraen.
"Oo, miss Indra ei sano mitään, arvellakseni", huomauttaa salapoliisi
vetäessään pari filosoofin imausta sikaristaan, ajatellessaan
arvaamatonta tietoa, mikä hänellä on don Balascolle varattuna. "He
kiusaavat häntä nuoreen mieheen, minkä hän on lähettänyt pois, ja jota
he kutsuvat 'meidän Billyksemme'."
"Jota he kutsuvat 'meidän Billyksemme?'" kertaa espanjalainen yhäti
nauraen. "_Que aburricion_! Mr Vanstonella on romantillinen perhe."
Sitten lisää hän noustessaan ylös keskustelua lopettaaksensa:
"En luule, että lähden tuota haavoitettua kuubalaista katsomaan.
Tunnen hiukan Ramon Varonaa, enkä vihaa häntä enemmän kuin jokaista
muutakaan, joka tahtoo autioittaa ja nöyryyttää maatani. Jos nyt
kävisin mr Vanstonen luona, olisin pakoitettu näyttelemään kuubalaista
isänmaanystävää -- ja siihen alan väsyä!"
"Kaikissa tapauksissa lyön vetoa, että menette sinne!"
"Mikä minut sinne veisi?"
"Uteliaisuus."
"Uteliaisuusko? Pah! Se ei ole luonnossani. Nuorta kuubalaista koskeva
uteliaisuusko?"
"Niin, uteliaisuus -- tai jokin muu", sanoo Mastic tarkoittavalla
äänellä. Sitten lisää hän: "Luuletteko, että antaisitte minulle satasen
noita taivaallisia sikareja lisää, jos voisin kertoa teille, missä
töytäisitte salongissanne olevan väritetyn valokuvan originaalin?"
"Hänen nimensäkö?" Sanat tulevat esiin intohimoisella kiihkolla.
"Saanko satasen sikareja?"
"Luonnollisesti! Hänen nimensä?" Espanjalaisen silmät salamoivat.
"Indra Vanstone!"
"Oletteko... oletteko varmat siitä?" änkyttää Estrabon, hyökkää ulos
ruokasalista, tullakseen takaisin valokuvan kanssa, jota hän kiiltävin
silmin katselee. "Sanokaa minulle, oletteko varma, että se on hän?"
"Varmako, olen! Valokuva vaan ei likimainkaan piisaa."
"Onko hän vielä sitä kauniimpi? Mahdotonta!"
"Yhtä paljon kuin liha ja veri ovat paperia ja maalia kauniimmat."
"Dios mio!" mutisee Balasco ahmien valokuvaa himokkain silmäyksin.
"Luulenpa, että menen sinne, -- mutta en uteliaisuudesta. Tarkemmin
harkitessani asiaa olen tullut johtopäätökseen, että Smaragdisaaren
läheisyydessä täytyy olla aseita kätkössä ja tahdon itse niitä
etsiskellä. Mutta haluan myös apuanne. Minä lähetän sähkösanoman
esimiehellenne teidän enemmistä määräyksistänne."
"Kuten haluatte", myöntää Mastic. "Tämä on arvatakseni täysi
laatikko", ja hän valikoipi tarjoimistosta paketin sikareja, jotka
ovat hänet hurmanneet. "Te tapaatte minut Peten skuunertista
eteläisen rantalaiturin ääreltä. Kiitoksia, otanpa todellakin sikarin
lisää." Sytytettyänsä sen poistuu hän, mutta ovessa mutisee hän
hymyillen: "Tulimaista, sellainen katse kun hänellä oli silmissä!
Hidalgo [herrasmies] on ihan hurmaantunut valokuvaan. Hänestä tulee
huokaileva Romeo. Kenties olen tehnyt käänteen Espanjalaisen elämässä."
Mutta Mastic tuskin hymyilisi hilpeästi, jos hän tietäisi, minkä
käänteen hän oikeastaan on tehnyt.
Muutoin on hän arvannut oikein. Estrabon pitää juuri valokuvaa valoa
vasten, katselee sitä ja mutisee: "Mikä kaunotar! _Santa Maria_! Olenko
hänet näkevä elävänä edessäni? -- Tämänkö kuvan, joka on herättänyt
kuumemman intohimon rinnassani, kuin mitä koskaan olen tuntenut lihaa
ja verta kohtaan?"
Toinen kirja.
Seuraelämää tropiikeissa.
Kuudes luku.
Hidalgon tulo.
Merituulonen henkäilee vielä, kun Balascon höyrypursi Figaro seuraavana
iltapäivänä liukuu Smaragdisaaren laiturin vieressä olevan pienen
maallenoususillan ääreen.
Tuskin on pursi rantaan kiinnitetty, kun sen omistaja troopillisen
keikarin tavoin puettuna kiiltonahkasaappaisiin, valkeaan
flanellipukuun, tulipunaseen vyöhyeeseen, lumivalkoiseen liinaan ja
_sombrero de Guayaquiliin_, hienoimmista troopillisista ruohoista
kudottuun, kiiruhtaa portaita ylös laiturille ja ohjaa kulkunsa
kauniiden puutarhain kautta Vanstonen huvilaan.
Kulkiessaan mutisee hän itsekseen, kevyt vapistus hienoilla huulillaan:
"Olen hänet näkevä! Valokuva saa minulle elon, hänen sinisilmänsä
loistavat vastaani, hänen punahuulensa puhuvat minulle."
Kertasen pysähtyy hän kumminkin ja ajattelee, kuni itseään ivaten:
"Pah, koko jutusta tulee vain pettymys. Ehkä salapoliisi on
erehtynytkin. Koetinhan New Yorkiin kirjoittamalla saada selville, ken
nuori nainen oli -- mutta tuloksetta! Valokuva on vaan näytekortti,
jossa ei ole edes valokuvaajan nimileimaa?"
Mutta äkkiä juoksee hän kiihkeästi huvilan uhkeita portaita ylös,
ajatuksen ajamana: "Hän on ihan lähellä minua. _Dios mio_! Minähän
pidätän silmiltäni näyn, jota ne kauvan ovat himonneet."
Hän soittaa ison, avonaisen porttikäytävän vieressä olevaa kelloa. Sen
kutsua heti seuraa palvelija, mikä kunnioittavasti sanoo: "Don Balasco,
luullakseni? Niin, jättäkää nimikorttini naisille ja mr Vanstonelle?"
"Heti, sir. Herrasväki odottaa teitä. Teidän luvallanne lähetän
matkatavaroitanne veneeltä hakemaan?"
"_Gracias_, siitä pitää palvelijani huolen. Jättäkää vaan korttini niin
pian kuin suinkin", sanoo espanjalainen kärsimättömäsi!
Seuraavana silmänräpäyksenä on Estrabon salongissa, missä hän istuutuu
odottamaan, sydän tykyttäen kiivaammin kuin on tavallista tulevaa
mielenliikuststa aavistaessa, ja sitä saakin hän runsain määrin tuntea
Indra Vanstonen huoneeseen liitäessä.
Jos hän erityisesti olisi pukeutunut aikomuksessa Balascon
auttamattomasti hurmata, ei hän olisi voinut taitavammin menetellä.
Jokainen jälki haavoitetun sairasvuoteen ääressä valvomisesta oli
kadonnut hänen ihanilta kasvoiltaan, jotka säteilivät nuoruutta ja
kauneutta.
Puku, mihin hän tänä ehtoopäivänä oli pukeutunut, oli ihan
yksinkertainen, mutta sen vaikutus häntä tervehtimään nousevaan
vieraaseen on sanomaton. Indra näyttää hänestä häikäisevältä
viehättävän keikailevaisuuden ilmiöltä, joka esiintyy viheriästä
harsopilvestä, missä on siellä täällä aallonvaahdolta näyttäviä
valkojuomuja, ja romantillinen muistelo mielessään mutisee hän
itsekseen: "Venus Afrodite!"
Mutta jos Balasco pitää Indraa kauneuden jumalattarena, niin on tämä
samalla kertaa vieraanvaraisuuden haltiatar. Hän sanoo ystävällisesti:
"Tervetuloa Kookospähkinälehtoon!" ja ojentaa hänelle kätensä Amerikan
tavan mukaan.
Balasco suutelee sitä ritarillisesti, kuten tosi Espanjalaisen tulee ja
sopii, ja keveän hämin punastuksen noustessa tytön hienoille kasvoille
jatkaa tämä: "Eilen saimme kirjelappusenne, señor Balasco. Kiitän teitä
sydämellisesti siitä, että niin kohta vastasitte tuolla ylhäällä olevaa
haavoitettua upseeria koskevaan pyyntööni."
"Nuori Varona on toivoakseni parempi?" sanoo espanjalainen. "Onko
hän teille kertonut, miten hän haavoittui avonaisessa veneessä
Golfvirralla?"
"Se kysymys osoittaa, ettette tunne tohtori Granitea!" vastaa nuori
nainen iloisesti. "Hän on oikea tyranni sairashuoneessa. Luuletteko,
että hän antaisi meidän tervehtyvältä sairaalta mitään kysyä? Mutta
tohtori Granite sanoo, että señor Ramon on nyt paljoa parempi. Huomenna
viimeistään saatte häntä tavata."
"Ah, se tekee minut onnelliseksi", virkkaa Estrabon kohteliaasti,
"sillä silloin saan viipyä täällä vielä päivän."
"Oo, paljoa kauvemmin toivoakseni", esittää Indra vieraanvaraisesti.
"Isä sanoo, että teidän täytyy viipyä tanssijaisiin, jotka aiomme
pitää."
"Ahaa, fandangon!"
"Niin, me odotamme muutamia ystäviä Palm Beachistä parin päivän
päästä. Me kutsumme kaikki ihmiset Largosaaren etäisyydeltä saakka
ympäristöstä", sanoo tyttö. "Sitä paitse on luutnantti Varona
silloin toipumassa, ja te voitte hänen kanssaan neuvotella rakkaasta
saarestanne."
"Ah niin", vastaa Estrabon. "Isänmaanystävä ajattelee aina _Cuba
libreä_. Olettehan toivoakseni asiamme ystävä?"
"Niin paljon kuin amerikkalainen nainen voi olla", vastaa Indra
sydämellisesti.
"Siinä riittää", puhkeaa espanjalainen innostuneesti sanomaan, vaikka
hän itsekseen lisää: "Minä muutan hänen mielipiteensä sen asian
suhteen. _Mi queridan_ pitää tulla espanjattareksi, kun hänestä
tulee..." tässä pysähtyy hän, itsekin melkein hämmästyneenä rohkeasta
ja äkillisestä halustaan. Sillä nuoren naisen hopeanheleä ääni,
miellyttävä vieraanvaraisuus, vilkas käytös ja pirteästi vaihteleva
kasvojenilme ovat sytyttäneet palavan rakkauden Balascon tulisessa
sydämessä, rakkauden, jonka miss Indra -- ehkä tietämättänsä,
muttei silti vähemmän tehokkaasti -- saa kiihtymään leikikkäällä
kiemailemisella amerikkalaistyttöjen tapaan, joille on opetettu, että
miehen pitää ryömiä tomussa heidän edessään, ja että he voivat kaikkia
miehiä vapaasti komentaa ja niiden kanssa huvitella.