ettei hän totellut käskyä. Laivassa pitää olla kuri", mutisee
Alligaattori-Pete, joka on hyväsydäminen mies, mutta vaatii, että häntä
totellaan. "Minä tein sen vaan pojan omaksi parhaaksi", lisää hän ja
näyttää hieman häpeilevältä.
"Ei, se ei ollut hänen parhaaksensa. Elkää niin minulle sanoko,
Alligaattori-Pete", sanoo tyttö kiivastuneena. "Se oli siksi, että
hän kertoi minulle mr Masticin olevan amerikkalainen tullivirkamies
salakuljettajia etsimässä." Sitten änkyttää hän nämät kummalliset
sanat: "Se... se todistaa, että asia on niinkuin pelkäsin." Närkästys
voittaa taas, ja hän lisää: "Te, herra tullivirkamies, olette täällä
etsiäksenne kuubalaisia kapinallisia -- tulkaa luokseni tänään kello
yksitoista, ja minä näytän teille yhden."
"Te ymmärrätte minua väärin, miss", mutisee salapoliisi.
Mutta tyttö vaan kertaa käskevästi: "Tulkaa, se on velvollisuutenne...
Tulkaa!"
Pikku kätösellään ojentaa hän sitten jotain pahantekijälle, joka yhä
hieroo sääriään ja tyyskyttää tukehtuneesti, sekä sanoo: "Poika parka,
tässä on sulle jotakin, joka saattaa auttaa sinua nauramaan ensi kerran
maalle tullessasi."
"Taivaan talikynttilät", kirkuu poika, "nythän olen rutirikas." Ja hän
huutaa tytön jälkeen: "Te varmaankin erehdyitte. Tämä ei ole mikään
dollarin seteli!"
Mutta vene jatkaa kulkuaan, ja pullistellen kultakutriaan kääntyy tyttö
häneenpäin ja hymyilee. Hän jättää lurjusnulikan itkemään iloisen
kiitollisuuden kyyneliä ja tuijottamaan kahdenkymmenen dollarin
seteliin, joka tuntuu tästä melkein Rotschildin rikkaudelta, ja jonka
tämä on eräänä päivänä maksava takaisin suuremman koron kanssa, kuin
Schylock koskaan uneksi -- eräänä päivänä, jolloin toivo oli jättänyt
nämät sinisilmät, ja epätoivo astunut sen sijaan, ja tämä kaunis maa
tuntui helvetin henkien asumalta.
"Siitä hinnasta, lurjusnulikka, olisin minäkin antanut itseäni
löylyttää. Mutta koska se loukkaa hänen tunteitaan, niin lupaan olla
sinua lyömättä tällä purjehdusmatkalla, jos vaan käyttäydyt jotakuinkin
mukiinmenevästi", sanoo Pete häpeilevällä, ystävällisellä äänellä.
Sitten kääntyy hän Masticin puoleen ja kysyy: "Arvelen, että menet
tervehtimään hänen armoaan kello yhdentoista aikaan?"
"Luulenpa sen!" vastaa salapoliisi. "Sekä siksi, että se on
velvollisuuteni, että sentähden, että hän on kaunein tytöntynkä, minkä
milloinkaan olen nähnyt."
Sitten rupeaa hän ihmettelemään, onko ukko Vanstonella todellakin
sissimatkueen varustamispuuhia, ja mitä tällä nuorella, sorealla,
viehättävällä tytöllä on tekemistä semmoisten asiain kanssa.
Mutta kun on kysymys nuorista herroista, saattavat joskus soreat ja
viehättävät impysetkin sekaantua kummallisiin metkuihin.
Neljäs luku.
Haavoitettu kuubalainen.
Mutta mitkä salapoliisin yksityiset ajatukset tehtävästä
vieraissakäynnistä ovatkaan, on hän selvästi päättänyt tehdä hyvän
vaikutuksen nuoreen naiseen, joka hänet on sinne kutsunut.
Alhaalla Sisiliskon kapyysissa puistaa Mastic vuosisatain tomun
vaatteistaan ja koettaa ajaa parran niistä osista kasvojaan, joita ei
komista hänen muhkeat kokopartansa ja viiksensä. Sitten kaivelee hän
kapsäkkiään, jonka hän on tuonut mukanaan Tampasta, ja ryhtyy niin
laajoihin vaatetuspuuhiin, että lurjusnulikka ylhäällä kannella saa
aihetta pilkallisiin huomautuksiin.
"Tulimaista, Pete!" huutaa hän virnistellen katsellessaan alas Masticin
valmistuksia. "Tulimaista, uskotteko, että tullikamari ottaa päällensä
tärkkipaidan ja punapilkkuisen kaulahuivin. Ja nyt kiitoksia paljon --
nyt panee hän uniformulakinkin päähänsä!"
Mr Masticin tullessa ylös kannelle, näkyvät lurjusnulikan ilmoitukset
tosiksi, sillä Mastic on antanut itselleen niin sivistyneen ja
virkamiesmäisen ulkonäön, kuin olot myöntävät.
"Märssyt ja purjeet!" puhkeaa Alligaattori-Pete sanomaan soutaessaan
tullimiestä Smaragdisaarelle. "Voisipa luulla, että menet
liehittelemään, Mastic, sen sijaan, että sinulla on mielessä tehdä
tytön isälle oiva kepposet." Molemmat ystävykset ovat nimittäin
tuumineet asiasta ja puolittain tulleet siihen johtopäätökseen, että
Vanstonella on jotakin sissihankkeitten kanssa tekemistä.
"Tahdonpa panna vetoa, että olen sen arvannut", sanoo Mastic. "Ukko
aikoo itse aselastineen mennä Kuubaan, ja tyttönen on peloissaan, että
Espanjalaiset ottavat hänet kiinni ja nipistävät kaulan poikki häneltä;
sentähden tahtoo hän käyttää minua estämään häntä."
"Eipä ihmetyttäisi minua, jos sinulla olisi oikein", vastaa Pete.
"Kaikissa tapauksissa on hänellä yhtä kiirut huoli kuin sinullakin.
Pilkistäpäs, tuonne on hän tullut sinua kohtaamaan." Ja hän viittaa
miss Indra Vanstoneen päin, joka seisoo laiturilla selvästi heitä
odotellen ja muodostaen kauniin taulun.
Paikka, missä hän seisoo, on soma aittarakennus, joka menee kylläksi
syvälle vedelle, jotta Lentokala, jos niin tarvitaan, voisi tulla sen
viereen, ja siten vältettäisiin vaiva mennä jahtiin veneellä. Se johtaa
suoraan leveälle, simpukoilla sirotetulle käytävälle, joka kukoistavien
puutarhojen läpi viepi suuren valkoisen talon pylväskatokselle.
Tämän takana, kookospalmujen, banaanien, papajien, leilipuiden ja
sapadillojen keskellä näkyy kaksi sievää pagoodityyliin rakennettua
rakennusta, joista toista ja suurinta käytetään biljaardihuoneena ja
pallosillaoloratana, ja toinen on talli, joka omituisena vastakohtana
huvilan laajuudelle on ylen pieni -- mutta hevoset ovatkin vähäksi
hyödyksi Floridasaarilla.
Purren liukuessa nuoren tytön ohi, joka yhä on valkeassa,
liehuilevassa kesäpuvussa, vaikka hän nyt on lisännyt sitä valkoisella
auringonsuojalla, heiluttaa tämä heille tervetuloa ja huutaa: "Kiitos
puheenne pitämästä, mr Mastic."
Seuraavana silmänräpäyksenä on salapoliisi noussut veneestä, juossut
lyhyitä, laiturille viepiä portaita ylös, ja hänet otetaan vastaan
tavalla, joka hänen omain sanainsa mukaan "panee hänen päänsä aivan
pyörälle." Nuori nainen nimittäin suvaitsee tullimiestä kohtaan käyttää
kaikkea sitä viehättävää, tyttömäisen teeskentelemätöntä lumousvoimaa,
jota hänellä on niin suuri varasto.
"Teitte hyvin kiltisti tullessanne pyynnöstäni", sanoo hän, ojentaen
Masticille hienosti hansikoidun pikku kätösensä.
"Olen palvelukseksenne", vastaa salapoliisi ritarillisesti, samalla kun
hän puristaa hienoja sormia niin kelpo lailla, että niiden omistaja
melkein hypähtää.
Mutta siitä huolimatta jatkaa neitonen ystävällisesti: "Tulkaa kanssani
huvilaan", ja ohjaa vieraansa ihanan luonnon näköalan kautta, joka
saa tämän huomauttamaan: "Tämä muistuttaa minusta Tampan Bay-hotellia
ja Ponce de Leonia, vaikka ahtaammassa muodossa." Huvilan ympäristöt
ovat nimittäin erinomaisen hyvin hoidetut ja sangen troopillisesti
kauniit, ja pagodista, missä Rex harjoittelee iskemään erityistä taitoa
kysyviä palloja, kuuluva biljaardipallojen kolina antaa etelämaiselle
yksinäisyydelle sivumaun nykyaikuista amerikkalaista arkielämää.
Kulkiessaan eteenpäin Masticin sivulla ihmetyttää nuori tyttö tätä
sanomalla: "Luulisi, että nämä saaret ovat hiljaisen levon ja rauhan
tyyssijoja! Ja niin olisikin, jollei murhaava sota raivoaisi tuskin
sata peninkulmaa täältä Golfvirran toisella puolella, mistä jotain sen
verisestä kurjuudesta ja epätoivosta ajelehtaa tännekin luoksemme."
Salapoliisi ei vastaa, vaan ainoastaan kummastuneena haristaa silmänsä,
sillä tytön käytöksestä ilmenee sisällinen kiihtymys. Mutta kohta sen
jälkeen on miss Vanstone selvästi lannistanut mielenliikutuksensa,
sillä hän jatkaa: "Isä piti parhaana jättää koko asia minun huostaani",
ja lisää viehättävästi vääntäen kasvojaan: "Ihmiset yleensä antavat
minun saada tahtoni täytetyksi, näettekös."
"Sitä en ihmettele", selittää salapoliisi hymyillen. "Se joka voisi
teiltä jotain kieltää, ei olisi arvollinen olemaan edes indiaani."
"Olen iloinen, että niin arvelette", vastaa nuori nainen. "Menkäämme
huvilaan, siellä" -- hänen äänensä kevyesti värähtelee -- "siellä on
minulla jotain teille kertomista. Sitten isä itse tervehtii teitä
Kookoslehtoon tervetulleeksi."
"Hyvin hauskaa oli kuulla sitä", keskeyttää Mastic, "sillä olin
peloissani, että saisin käyttää käsirautoja."
"Käsirautoja! Käsirautojako haavoitetulle? Se olisi liian julmaa, liian
hirveätä!" änkkää tyttö, samalla kun hänen solakka vartalonsa vavahtaa.
Mutta niin muuttuu hänen ryhtinsä käskeväksi, hänen silmänsä salamoivat
närkästyksestä ja hän sanoo ylpeästi: "Tulkaa sisään, saatte itse
nähdä!"
Seuraavana silmänräpäyksenä seisovat he huvilan leveällä verannalla ja
Mastic näkee, että mr Vanstonen asunto on rakennettu aito etelämaiseen
tyyliin. Ympäri sen, paitsi takasivulla, on valtava veranta. Sen läpi
menee pylväskäytävä, josta sen suuret ilmakkaat huoneet ovat myös
yhteydessä keskenään leveän talon toisesta päästä toiseen kulkevan
käytävän kautta. Korkeat ikkunaovet päästävät kaikista alakerroksen
huoneista vapaasti verannalle. Koko talo on varustettu keveillä
korihuonekaluilla; lattia on paneelilla pantu ja pienten mattojen
peittämä. Päiväntasaajaseutujen mukavuus sekoittuu lauhkean vyöhykkeen
luontevuuteen.
Masticin astuessa sisään tuntuu joka ikkuna olevan auki, ja leudot,
mutta kumminkin virkistävät tuulenhenkäykset tuovat mukanaan kypsyvien
hedelmien ja kukkien tuoksua.
Mutta nuori nainen ei anna hänelle paljon aikaa katselemiseen, selvästi
on hänellä kiire puhelemaan asiasta, joka painaa hänen mieltään. Hän
sanoo vakavasti, hetkisen mietittyään: "Ylhäällä huoneessani voin
paremmin kertoa teille tarinan ja näyttää teille jotakin, joka saa
teidät häpeämään tointanne täällä."
"En ymmärrä oikein teitä, miss", änkyttää Mastic seuratessaan Indraa
leveitä tammirappusia ylös. Heidän mentyään kalliissa ruukuissa
olevilla kukilla ja palmuilla koristetun eteisen läpi avaa Indra
viehättävän kammion oven ja sanoo: "Olkaa hyvä ja astukaa sisään."
Sitten jatkaa hän hieman kainostellen: "Pyydän antakaa anteeksi viime
sanani. Teidän tulonne on tehnyt minut niin hätääntyneeksi. Istukaa
älkääkä keskeyttäkö minua, vaan antakaa minun kertoa kaikkityyni.
Sitten tehkää velvollisuutenne, muistakaa vaan, että teillä on sydän
rinnassa -- hyvä sydän. Jumalan kiitos, minä voin nähdä, että teillä on
hyvä sydän!"
"No niin, miss, olen täällä teitä kuunnellakseni", vastaa Mastic
hieman hämillään ja koko lailla viehättyneenä tästä esipuheesta, jonka
neitonen esittää kiihtynein kasvoin ja kiihkein, vaikka miellyttävin
elein.
Samalla tullivirkamies vajoo istumaan matalaan, pehmeään nojatuoliin,
ja Indra Vanstone alkaa:
"Tultuani saarelle kaksi viikkoa sitten olen huvitellut purjehtimalla
ympäriinsä näillä kauniilla kulkuvesillä. Luotsinani on ollut neekeri
Goliah, joka on minuun kiintynyt ja tuntee jok'ikisen saaren täältä
Biscayneen saakka. Eräänä päivänä viime viikolla olimme olleet Suurella
Petäjäsaarella tuolla ostamassa ostroneja tai kaloja -- olen unhottanut
mitä, mutta se on sama. Kotimatkalla oli meillä ihan vastatuuli, niin
että meidän täytyi ulostua kappale Golf-virralle. Sää oli kaunis ja
vaikka tuima lounanen puhalsi, ei meri käynyt. Peninkulma tai kaksi
Kalliosaaren tuolla puolen olin juuri ryhtymäisilläni luovia tekemään,
kun Goliah'in huudahdus, hänen, jolla on silmät kuin kotkalla, sai
minutkin vaivaamaan silmiäni. Minusta tuntui kuin näkisin palasen
ajopuuta, tukkipuun -- jonkun noita mahtavia puita, joita suuret
troopilliset joet joskus kuljettavat Golfvirtaan. Minä en olisi pannut
siihen mitään enempää merkitystä, mutta Goliah selitti, että se oli
tuuliajolla oleva vene.
"Aatelien, että se voisi olla jostakin haaksirikkoon joutuneesta
aluksesta, ja että voisin olla joillekin haaksirikon tehneille
merimiehille avuksi, ohjasin venheeni sitä kohden, vaikka pitikin mennä
viisi kuusi peninkulmaa aukinaiselle merelle. Mutta päivä oli kaunis,
ei pilveäkään ollut taivaalla, ja minä olin innokas hätääntyneille
tulemaan avuksi.
"Puolen tunnin purjehdus toi minut veneen läheisyyteen. Voin nähdä,
että sille oli tapahtunut jokin onnettomuus. Sen kapean maston ja
pikku purjeen oli myrskynpuuska osittain repinyt pois. Seuraavana
silmänräpäyksenä olin heittänyt silmäyksen partaan yli veneeseen.
"Vaikka Jumala antaisi minun elää sadan vuoden vanhaksi, mr Mastic,
en koskaan unhota sitä näkyä. Olin odottanut näkeväni kärsiviä, ehkä
kuoliaaksi nälkääntyneitä ihmisiä, mutta en uneksinut verestä. Kolme
miestä makasi kuolleina teljoilla veneessä, mutta ei haaksirikon
seurauksista kuolleina, vaan kuulilla ja veitsillä tapettuina -- niillä
oli syvät haavat, joista veri oli tulvehtinut. Muuan, joka myös oli
haavoitettu, mutta eli vielä, makasi pitkällään peräpuolessa. Minä
en voinut häntä tutkia, mutta Goliah teki sen ja nosti hänet meidän
purteemme. Me otimme veneen kuolleineen jälkeemme, ja minä kaasin
vettä haavoittuneen kalpeitten huulien väliin ja koetin herättää
hänet tajuntaan. Mutta hän vaan mutisi kamaloita sanoja, milloin
englanniksi, milloin espanjaksi. Hän oli puettuna pukuun, joka taisi
olla kuubalaisen upseerin univormu. Sanat, jotka häneltä kuumehoureessa
pääsivät, ilmaisivat, ettei hän ollut espanjalainen; vaikka minä
luonnollisesti olisin hoivaillut yhtä niistä aivan samalla tapaa.
"Kahden tunnin kuluttua olimme kotona. Goliah kantoi haavoitetun
huvilaamme, ja palvelijamme hautasivat kuolleet kookospalmujen alle
tuonne..." tyttö viittaa ulos avonaisesta ikkunasta ja lisää: "Minä
olen pystyttänyt heidän yllensä ristin."
"Onneksi oli täällä juuri muuan hinaajalaiva tuomassa hiililastia
jahdillemme. Sillä oli höyry vireillä ja kuudessa tunnissa haimme Key
Westistä ystävämme, erään newyorkilaisen lääkärin, joka sattumalta
vietti muutamia päiviä siellä. Hänen taitava kätensä veti kuulan
ulos, ja minä ja sisareni -- joka tulostansa saakka on minua
tässä auttanut -- olemme hoitaneet häntä niin huolellisesti, että
vihdoinkin, sen mukaan kuin tänään olen kuullut, on toiveita hänen
henkensä pelastumisesta. Luuletteko nyt, että minä aijon teidän antaa
vangitsemalla hänet hallituksen käskystä tehdä tyhjäksi nämät toiveet.
Sillä sitä varten olette tänne tulleet. Sen ymmärsin käytöksestänne
nähdessänne, että sain selville teidän olevan tullivirkamies."
"Erehdytte, miss Vanstone", vastaa salapoliisi tehden poistavan eleen,
sillä nuoren tytön ääni on nuhteleva, ja hänen ryhtinsä ilmaisee uhmaa.
"Yhdysvaltojen raha-asiain toimikunta panee ainoastaan sellaisia
syytteeseen, jotka rikkovat maan puolueettomuuden menemällä Kuubaan,
eikä niitä, jotka sieltä tulevat."
"Loruja!" vastaa Indra kiihkeästi. "Tietänenhän toki, että on syytetty
upseereja, jotka ovat palanneet Kuubasta, siitä syystä että... että
he ovat ennemmin varustaneet matkueita! Espanjan konsulit jättävät
kirjallisen todistuksen, raha-asiain toimikunta panee heidät
syytökseen, mutta, Jumalan kiitos, vielä ei ole mikään amerikkalainen
valamiehistö langettanut heitä. Enkö näe yö yöltä tullijahtienne
risteilevän näitten saarien ympärillä? Keitähän ne ajavat takaa?
Niin, miehiä, jotka tahtovat mennä taistelemaan kotisaarensa vapauden
puolesta. Enkö ole öisin nähnyt mustan savun Raleigh'istä, joka on
risteillyt edes takaisin merellä täällä ulkona estääkseen kansaraukkaa
saamasta aseita, jotka suojeleisivat heitä tulemasta teurastetuiksi?
Eikö Yhdysvaltain hallitus ole estänyt tusinan matkueita saapumasta
Kuubaan, samalla kun Espanjalaiset ovat estäneet yhden. Oo, minä tiedän
kyllä, kuinka paljon hallitus Washingtonissa rakastaa Kuubaa!"
"Kaikissa tapauksissa", vastaa salapoliisi kohteliaasti, "on tehtäväni
täällä ainoastaan yllättää ja ehkäistä niitä, jotka purjehtivat
saarelle. Haavoitettu, josta puhutte, on täysin turvassa minulta.
Muuten olen vilpitön teitä kohtaan, koska näen, ettette ole sellainen,
joka ilmaisisi lurjusraukan ja antaisi hänet alttiiksi tulla päätään
lyhemmäksi. Neljä viidettä osaa virkamiehistä täällä tekevät, mitä
heille käsketään, vaan sen vuoksi, ettei heillä ole muuta neuvoa. He
ovat kuubalaisia kohtaan yhtä suuresti myötätuntoisia kuin tekin?
"Niin, ja te olette yksi niistä, sen näen myöskin", sanoo tyttö,
innokkaasti ojentaessaan esiin kätensä ja saadessaan vastaan uuden
puristuksen, mikä häntä säpsäyttää.
Sitten jatkaa salapoliisi: "Ehkäpä minä -- jos voisitte sanoa
minulle, ken haavoitettu on -- saattaisin ottaa selvän, onko mitään
todennäköisyyttä, että Espanjalainen konsuli Key Westissä olisi antanut
mitään vangitsemiskäskyä häntä vastaan, tai tokko mikään muu vaara
uhkaa häntä, ja ajoissa antaa teille viittauksen."
"En tiedä hänen nimeään", vastaa Indra. "Me katselimme koko hänen
univormunsa, joka oli yhtenä riepu-, lika- ja verikekona, mutta
löysimme vaan pari kirjoitettua muistiinpanoa, jotka näyttävät
viittaavaan, että hän joko oli Maceon esikunnassa tahi palveli hänen
johtonsa alla."
"Mutta sanat, joita hän on virkkanut houreissaan -- eivätkö ne ole
teille mitään ilmoittaneet?"
Salapoliisin vielä puhuessa kuuluu vieressä olevasta huoneesta huuto.
"Ilmoittaisiko tämä teille mitään?" kuiskaa tyttö kalpein huulin,
huutojen, kirkauksien ja kuumehoureiden, jotka saavat veren
jähmettymään hänen suonissaan -- sellaisista kamaloista tapahtumista ne
vihjaavat -- tunkiessa Masticin korviin.
"_Cuba libre! Al machete!_ Pelastakaa haavoitetut!" Se kaikuu kuin
upseerin kehoitushuuto sotilailleen. Mutta sitte käy äänenpaino
rukoilevaksi, valittavaksi, kauhistuneeksi hänen kirkuessaan: "_Santa
Maria_! Älkää haavoitettuja iskekö! Pyövelit! Paholaiset! Tehän
tapatte lääkärin ja sairaanhoitajattaret!" Ja hänen äänensä vajoo
nyyhkytykseksi. "_Madre de Dios_, he ovat murhanneet koko lasaretin!"
"Tästä juuri voin tietää, että hän on kuubalainen", sanoo tyttö
kiivaasti. "Panevatko kuubalaiset toimeen verilöylyjä lasareteissa?
Lukekaa amerikkalaisia sanomalehtiä ja katsokaa, keitä ne ovat, jotka
murhaavat haavoitetut heidän vuoteisiinsa ja iskevät kuoliaaksi ne,
jotka kantavat punasta Genève-ristiä. [Genèven kaupungissa Sveitsissä
perustetun 'Punasen ristin' jäsenet, jotka sodissa sairaita hoitavat,
kantavat merkiksi punasta ristiä käsivarressaan.] Kuulitteko, mitä hän
sanoi? Hän sanoi, että he löivät kuoliaaksi lääkärin, jonka auttavat
kädet vaalivat sairaita ja kuolevia. Nuo kamalat huudot ne ovat
herättäneet vihani Espanjaa vastaan. Kaksi viikkoa sitten olin
välinpitämätön ja huoleton. Mitä huolin minä kaikesta tuosta? Mutta nyt
on Kuuballa ystävä lisää."
Pian sen jälkeen lisää Indra vähemmän intohimosella äänellä: "Hän on
nyt tyynempi. Hän hourailee harvemmin, ja hänen äänensä on vahvempi.
Tohtori luulee että se on hyvä merkki -- että se merkitsee palauvaa
elinvoimaa. Haluaisitteko ehkä mennä sisään ja katsoa häntä? Kenties
tiedätte, ken hän on. Hänhän on saattanut oleskella Key Westissä jonkun
aikaa. Te voitte estämättä mennä sisään hänen luokseen, hän ei tunne
ketään."
"Teidän luvallanne heitän häneen silmäyksen", sanoo salapoliisi.
Nuori nainen avaa oven ja vie mr Masticin suureen, ilmakkaaseen,
sirosti kalustettuun huoneeseen, missä nuori mies makaa pitsillä
koristetuilla patjoilla, ja häntä vaalivat herra, joka nähtävästi on
lääkäri, ja nuorekas hoitajatar, jossa Mastic heti tuntee neiti Gertien
Tampamatkalta.
Tohtori kohottaa varoittavasti kättään ja kuiskaa: "Olkaa kilttejä
ja kävelkää hiljaa. Olen antanut hänelle unijuomaa. Luulen, että hän
vaipuu taas uneen. Teidän ei tarvitse peljätä katsoessanne häntä. Hän
ei teitä tuntisi -- toivon vaan, että hän sen tekisi."
Mastic menee sängyn luo ja huomaa nuoren seitsemänkolmattavuotiaan
miehen, jonka kasvot taudista huolimatta vielä ovat rusehtuneita
alituisesta ulkonaolosta paahtavassa auringonpaisteessa. Kasvonpiirteet
olisivat kauniit, jolleivät olisi kärsimysten ja puutteiden uurtamat,
ja jollei niitä jossain määrin rumentaisi otsassa oleva iskunhaava,
mikä kumminkin nyt on osittain parantunut. Hänen silmänsä ovat
kiinni, mutta seuraavana silmänräpäyksenä aukeavat ne ja tuijottavat
rauhattomasti ympärilleen sulkeutuakseen taas, näyttämättä mitään
nähneen.
Lähtiessään huoneesta kuiskaa salapoliisi miss Vanstonelle: "Olen
iloinen, että annoitte minun nähdä hänet. Teidän ei tarvitse ollenkaan
peljätä mitään harmillisuuksia Amerikan hallituksen tai Espanjan
konsulin puolelta. Haavoitettu on kuubalainen. Olen nähnyt hänet
useammat kerrat Key Westissä, missä hänellä on ystäviä. Hänen nimensä
on..." Tullimies empii, aattelee hetkisen ja sanoo sitten ripeästi:
"Ramon Varona."
"Oletteko varma siitä?"
"Täydellisesti! Olen usein nähnyt hänet yhdessä don Balascon,
sikaritehtailijan kanssa." Tässä pysähtyy Mastic äkkiä, arvellen, että
hän ehkä on ollut liian suora.
Mutta Indra ei havaitse hänen empimistään, vaan lentää sairashuoneesen,
samalla kun hän kiihkeästi puhkeaa sanomaan: "Gertie, minä tiedän hänen
nimensä. Se on Ramon Varona!"
"Ramon Varona?" kertaa Gertie. "Niin kaunis nimi, -- Ramon Varona!"
Ja nuori mies nousee koholle vuoteessa ja huutaa:
"Niin, Ramon Varona, luutnantti Banderan brigaadista ja komennettu
vartioimaan salaista lasarettia kuusi peninkulmaa Cabanasista
itäänpäin." Sitten katselee hän kummastunein silmäyksin ympärilleen
huoneessa ja mutisee: "_Dios mio_! Missä olen? Olin avonaisessa
veneessä, mutta..." Hänen äänensä käy äkkiä pitkäveteiseksi: "Minua
nukuttaa -- tahdon levätä", ja hänen päänsä vajoaa takaisin tyynylle.
Tohtori nojaa hänen ylitsensä ja kuiskaa: "Hän nukkuu, Jumalan kiitosi
Läheltä piti, ettei käynyt hullusti." Sitten tarttuu hän nuoria
naisia kumpaakin käsivarresta, vie heidät huoneesta ulos, sulkee
oven takanaan ja sanoo: "Mitä tulimaista te tarkoitatte hyökkäämällä
sisään ja kirkumalla potilaani korviin hänen nimeänsä? Jumalan avulla
ja enemmän onnesta kuin ansiosta ette ottaneet hänestä henkeä, vaan
palautitte hänet tajuntaan. Niin, te olette juuri pari siivoja
sairaanhoitajattaria, te! Te saatte lasaretista eronne, eikä kannata
teidän pistää jalkaanne sairashuoneeseen jälleen!"
"Oo, tohtori Granite", sanoo Gertie rukoilevasta "Hänhän tervehtyy --
älkää sulkeko minua nyt ulos! Tehän sanoitte, että minä juuri olen
Ramonin pelastanut. Sitä paitsi tulee hän niin kauniiksi, kun hän
tervehtyy taas."
Vanhempi sisar taas osaltaan sanoo: "Minä unhotin itseni saadessani
äkkiä tietää, kuka luutnantti Varona oli. Pyydän anteeksi ja teen, mitä
sanotte minulle. Myönnätte kait, että tällä poikkeuksella olen koko
ajan tehnyt velvollisuuteni."
"Olette, kuin enkeli", mutisee vanha Granite kyynel silmässä. "Menkää
nyt, kumpikin -- minä otan miettiäkseni asianne, jollei vaan poika
tuolla sisällä käy liian kauniiksi tummine silmineen ja riippuvine
viiksineen. Menkää alas ja syökää aamiaista! Potilas tuolla sisällä
tulee nukkumaan muutamia tunteja, ja herätessään luulen hänen olevan
paranemaan päin."
"Te teette kait aamiaisella meille seuraa, mr Mastic?" sanoo Indra
ystävällisesti. "Tiedän, että isä ihastuisi saadessaan teitä tavata.
Hän hylkäsi ylenkatseella joka ajatuksen siitä, että teillä olisi
vangitsemiskäsky mukananne, ja isäni on herra, josta aina on mieleen
tietää, että hänellä on oikein."
Viides luku.
Valokuva.