kuuluvaa Maceon esikuntaan, mikäli olen kuullut mainittavan. Toiseksi
on suuri varasto aseita, ampumatavaroja ja dynamiittia kätkettynä joko
Smaragdisaarella tai jollakin aivan läheisellä saarella. Kun aika on
käsissä, saatetaan joukkue isänmaanystäviä Key Westistä, kuubalainen
upseeri, piilotetut aseet ja höyry huvijahti yhteyteen, ja kymmenen
tunnin kuluessa voivat nämä aseet olla Espanjan vihollisten käsissä
veljieni ampumista ja maani autioittamista varten. _Santa Maria_!
Aatelkaapas sitä, _americano_! Aatelkaapa mitä on nähdä näitten
petturien polkevan maahan suurinta valtakuntaa, minkä maailma on
nähnyt, maailman ylväintä kansakuntaa."
Espanjalaisen silmät salamoivat, ja vahva kiihtymys ilmestyy sekä hänen
äänenpainossaan että eleissään.
"Hyvä! Mitä tahdotte minun tekevän tässä asiassa?" kysyy salapoliisi
karskisti ja ja puree poikki nenän vielä yhdestä Estrabonin
verrattomia havannoita.
"Minä tahdon, että hankitte itsellenne veneen ja otatte selvän, missä
piilotettu asevarasto on, niin että sen voi ottaa takavarikkoon. Tahdon
myöskin, että urkitte, kuka kuubalainen upseeri, joka nykyään oleskelee
mr Vanstonen ja hänen perheensä luona, on, ja joko hän on loukannut
amerikkalaista puolueettomuutta, niin että vangitsemiskäsky voidaan
häntä vastaan antaa. Se asia täytyy teidän itse huolehtia. Tässä on
rahoja menojenne korvaamiseksi."
"Yhdysvaltojen hallitus on kassanhoitajani", selittää salapoliisi
lyhyesti ja työntää pois tarjotun kullan.
"Niin, luonnollisesti! Teillä on oikein. Tehän olette suuren
presidentin palkassa. Antakaa minulle raportti niin pian kuin
mahdollista. Luuletteko voivanne toimittaa, mitä haluan?"
"Aivan varmaan. Minä olen tutustunut Floridasaariin ja tiedän, kuinka
niiden seassa on kulkeminen", vastaa Mastic.
"Voinko luottaa teihin? On niin monta maamiehistänne, jotka ovat
myötätuntoisia noita koiria kohtaan, jotka tahtovat nöyryyttää
Espanjaa. Joukko _americanos_ vihaa maatani?" Viime sanat virkkaa hän
jotensakin alakuloisesti.
"Voitte luottaa minuun", vastaa tullivirkamies varmasti. "Mikä
myötätuntoisuuteni onkaan, niin olen Yhdysvaltojen hallituksen
palveluksessa ja olen tekevä velvollisuuteni ruumiini viime
veripisaraan ja kurkkuni viime hengenvetoon asti."
"Niin, niin, luonnollisesti voin luottaa amerikkalaiseen", sanoo don
Estrabon. "Te kylmäveriset amerikkalaiset ette koskaan anna
tunteittenne voittaa velvollisuuttanne."
"Emme usein", vastaa salapoliisi nauraen, "mutta kun sen teemme, olemme
anthraciitin kaltaisia, vaikeita sytyttää, mutta vaikeampia sammuttaa."
"Enkö saa vielä jotain teille tarjota, señor Mastic", kysyy hänen
isäntänsä.
"Hm, minulla on edessäni kolmen päivän risteily Floridan saaristossa",
huomauttaa salapoliisi miettiväisesti, "ja jos saisin olla rohkea, niin
laatikollinen noita erinomaisia sikareja kyllä pitäisi moskitokärpäset
kaukana."
"Ahaa -- hyvin mielelläni luonnollisesti. Eivätkö ne ole herttaisia."
Samalla tuppaa Balasco salapoliisille satasen tosioivia sikarejaan, vie
hänet uloskäytävälle ja kuiskaa varovasti:
"Niin muodoin luotan, että pian saan teistä kuulla. Nykyään on muuan
tullikutteri satamassa. _Raleigh_ tulee tänne kolmen päivän kuluttua --
se on nyt merellä ja ajaa noita kirottuja 'Kolme ystävää', joita se ei
koskaan saa kiinni."
"En luule, että se koskaan saa, niin kauvan kun Nap Broward on 'Kolmen
ystävän' kapteenina", nauraa Mastic.
"Oo, jospa meillä olisi tuo Broward Havannassa... silloin olisi asia
pian selvitetty... _eh, mi amigo_?"
Viime sanat olivat espanjalaiselle vaarallista puhetta; Mastic
puristaa kovasti vankkaa nyrkkiään, ja vaikka don Balascolla ei ole
aavistustakaan siitä, on sangen lähellä, että hänen mustat salamoivat
silmänsä saisivat nähdä seitsemän aurinkoa yhdellä kertaa ja hänen
kauniit etelämaiset kasvonsa saisivat tuntea sanotun nyrkin kosketusta.
Amerikkalainen hillitsee kumminkin itseään ja sanoo lyhyesti: "Kolmen
eli neljän päivän päästä saatte minusta kuulla", jonka jälkeen hän
pyörähtää kantapäillään, ja menee simpukoilla sirotettua käytävää
kadulle, mutisee itsekseen: "Ei, se ei olisi käynyt laatuun. Minut
olisi ajettu virasta pois, jos olisin señoria naamaan lyönyt. Ja nyt on
minun luonnollisesti pakko tehdä velvollisuuteni ja ajaa vielä naula
Kuuban ruumisarkkuun. Kirottuja hankkeita! Minä mieluummin varustaisin
sissimatkueen noita saatanaraukkoja auttaman, kuin ryöstäisin heiltä
aseet, joilla he tahtovat puolustautua tulemasta maahan hakatuiksi."
Sitten hymyilee hän tyytyväisesti itsekseen. "Enpä voinut olla
ottamatta señorin sikareja. Sitä ei kukaan tupakoitsija olisi voinut
-- niin jumalaisia ne ovat... mutta hänen rahojaan! -- Tulimaista,
jos niihin olisin tarttunut, olisi minusta tuntunut, ikäänkuin
olisin myönyt vapauden jumalattaren puhtaasta rahasta."
Kolmas luku.
Tyttö purjeveneessä.
"Annas kun ajattelen, miten täyttäisin velvollisuuteni Amerikan
hallitusta kohtaan", tuumiskelee salapoliisi.
Seuraavana hetkenä jättää hän Key Westin pääkadun ja ramuttuaan
kaupungin kuubalaisen kortteerin tomuiset solakadut läpi, saapuu hän
Etelä-rantakadun läheisyyteen. Täällä koputtaa hän ovelle eräässä
talossa, jolla ympäröivistä palmuista, papajista ja kookospähkinäpuista
huolimatta on jotenkin merimiesmäinen ulkomuoto. Oven ulkopuolella
riippuu kalaverkkoja ja joukko seipäitä ja koukkuja, joita pesusienen
pyytäjät käyttävät.
Kello on tuskin yhdeksän illalla ja oven avaa heti vanha neekeritär,
joka selvästi on talon valtijatar.
Hänelle sanoo Mastic: "Muistatteko minua, täti Dinah?"
"Kyllä, te olette massa Mass-Tick"
"Aivan oikein, täti. Onko Alligaattori-Pete kuultavissa?"
"Oijoi, massa Mass-Tick, teillä on onni. Jos olisitte ehtoopuolella
tulleet ja kysyneet, missä massa Alligaattori-Pete on, niin olisin
vastannut: Vaikka löisitte kuoliaaksi, en sitä tiedä. Mutta nyt
sanon, että hän on tullut Kurppasaaresta skuunertillaan tänään ruokaa
ostamaan."
Sitten korottaa hän äänensä ja huutaa: "Massa Alligaattori-Pete, massa
Massa-Tick Valtojen hallituksesta kysyy teitä!"
Vastaus kuuluu: "Sanokaa hallitukselle, että tulee sisään, täti. Minä
en ole ollut salakuljetuksella ja hauskaa on pudistaa Tom Masticin
kättä."
Seuraavana silmänräpäyksenä on salapoliisi vastatusten laihaa,
ahavoittunutta, epämääräisen ikäistä miestä, jonka nimi kauvan sitten
maailmassa on ollut Petter Smith, mutta nyt yleiseen tunnetaan
Alligaattori-Peten nimellä.
Nykyhetkellä on ainoastaan yksi sivunimi, joka on häneen sopiva,
ja se on "kuivunut." Ainoata, mikä hänessä on kuivumatonta, ovat
hänen silmänsä, jotka ovat kirkkaat, salamoivat ja teräksenharmaat,
mutta muuten ei Floridan polttava aurinko tunnusta muuta jättäneen
jäljelle kuin lihaksia, jänteitä ja luita. Hänen ryhtinsä on suora
ja hänen käyntinsä keveä ja joustava, vaikka hiukan heiluva, sillä
Alligaattori-Pete on samalla kertaa laajalti kuuluisa metsästäjä
ja puoleksi merimies. Johtaen sukuperänsä eräästä Etelä-Floridan
kuuluisimpia ampujaperheitä, on Alligaattori-Pete nuoruusajoiltaan asti
antautunut hävittämään matelijoita, joista hän on saanut nimensä.
Niinkuin useat laatuisensa, on Pete kulkulainen, mutta viime vuosina
on hän viettänyt aikansa pyytämällä pesusieniä Floridasaaristossa,
tuon tuostakin tehden väliin satunnaisia tupakan salakuljetusretkiä.
Häntä pidetään nyt yhtenä Floridan saarimeren taitavimpia luotsia,
ja on hän sellaisena ollut hyödyksi mr Masticille, jota hän joskus
on auttanutkin takaa-ajoretkillä salakuljettajia vastaan. Useammilla
risteilyillä on siten yhteisen vaaran ja molemminpuolisen avun side
vetänyt molempia miehiä toisiinsa kiintymään, ja molemmat ovat
oppineet tuntemaan toisensa miehiksi, joihin voi ankaralla säällä ja
myrskyisellä merellä luottaa.
"Hauskaa tavata sinua, Pete", sanoo salapoliisi.
"Samaa sanon", vastaa toinen. "Onko kysymyksessä asioita vai huvi?"
"Asioita", vastaa tullimies lyhyesti. "Minä haluaisin tietää -- mutta
se jää välillemme -- voitko viedä minut muutamalle Smaragdisaaren
läheisyydessä olevalle saarelle skuunertillasi ja risteillä sen
ympäristössä kanssani kolme neljä päivää pyytämässä etkä nähdä mitään
muuta kuin pyyntiä."
"Kyllä vaan, aattelen, sen saattaa tehdä." Sitten katsoo hän viekkaasti
jatkaessaan: "Olipa onni, että sanoit asian hetimiten, Mastic, sillä
vastainen puoli puhui kanssani jotain ensi viikosta, ja silloin,
näetkös, olisin saattanut olla sinua ja hallitusta vastaan."
"Kuka puhui kanssasi?" kysyy salapoliisi äkkiä.
"Hm, sepä olisi kielimistä", hymyilee Pete, "ja minä tällä kertaa
tulen ottamaan enemmän palkkaa, Mastic, vaikkeihän se sinua
haittaa, koskapa se on eno Sam [Uncle Sam on Yhdysvaltojen hallituksen
pilkkanimi], joka kukkaroa karistaa. Sissialuksia ja tullijahteja
liikuskelee saarien seassa siinä määrin, näetkös, että luotsien ja
oppaitten taksa on paisunut kuni alligaattori, joka makaa ja liejussa
lekottelee."
"Ehdot saat itse määrätä", selittää tullimies sillä ujostelemattomalla
välinpitämättömyydellä, jolla ihmiset aina valtion rahoja maksavat
pois.
"Hyvä, päätetty! Ja kun nyt olen puolellasi, niin puistakaamme
käpälää!"
Tarttuessaan luotsin luiseviin, kuivuneisiin sormiin tietää Mastic,
että, niin kauvan kun Alligaattori-Pete ottaa palkkaa valtiolta, on
hän ehdottomasti sen puolella ja ehdottomasti jokaista vastaan,
joka rikkoo sen lakeja, vaikka häntä ei haittaisi ottaa osaa
salakuljetus- ja muihin Yhdysvaltojen puolueettomuutta loukkaaviin
retkiin, hetki sen jälkeen kun hän on jättänyt sen palveluksen.
"Lähtekäämme heti liikkeelle", sanoo tullivirkamies innokkaasti.
"Meidän täytyy joutua matkalle jo tänä iltana."
"Hyvä, -- laivassa olet oleva kahdessakymmenessä minuutissa", vastaa
alligaattorintappaja. Sanottuaan täti Dinah'ille, että hän katsoisi
pesusienten kuivumista takakartanolla, jatkaa hän: "Mene kaupunkiin
ja ota kamsusi, niin minä lähden veneelle ja panen sen selväksi
purjehtimaan. Olipa onni, että juuri olen varustaunut uudella
varastolla säilykkeitä ja juomatavaroita, jotka nyt luonnollisesti
tulevat hallituksen laskuun."
"Luonnollisesti!" vastaa Mastic ja lähtee kiirein askelin kaupunkiin
hotelliinsa, missä hän ilmoittaa emännälle, että hän on onnistunut
ostamaan joukon huokeita pesusieniä eräällä Dry Tortugasiin päin
olevalla saarella ja aikoo mennä sinne samana iltana.
Muutamia minuuttia myöhemmin on hän taas Etelä-rantakadulla, ja
Alligaattori-Pete soutaa hänet pienessä ruuhessa skuunerttiinsa
_Sisiliskoon_. Se on pieni noin neljänkymmenen jalan pituinen
centerboarddivene, ja vartioi sitä poika, joka "lurjusnulikan" nimellä
palvelee perämiehenä, väestönä, passaajana ja joskus kokkina aluksessa.
"Halloo, oletkos se sinä, lurjusnulikka!" huutaa Mastic hilpeästi.
"Halloo itse, tullikamari!" vastaa poika samaan tapaan. "Mitäs
hirmumaisuuksia hallituksella on nyt hankkeissa?"
"Älä riipu vanteissa? lurjusnulikka, sido kiinni vene perään ja auta
sitten suurpurjetta nostamaan", kirkuu Pete. Sen tehtyä nostavat he
keulapurjeenkin. "Ja kaikki miehet nyt vintturille avittamaan, jotta
saamme ankkurin ylös."
Sitten vetävät lurjusnulikka ja Mastic viistopurjeen ylös Peten
tarttuessa peräsimeen, ja pikku alus kiitää ensin eteläänpäin Key
Westistä, siksi kun se on päässyt riutoista selväksi ja ohjaa sitten
itäänpäin.
"Nyt voit ryömiä kojuun, jos tahdot, Mastic. Ei ole tarpeen, että pysyt
kannella. Lurjusnulikka ja minä voimme kyllä hoitaa aluksen. Jos minun
tarvitsee hilata purjenuoria, niin herätän sinut. Ei, en tahdo, että
ryhdyt perää pitämään tänä iltana, sillä tässä pimeässä karahuttaisit
meidät vedenalaiselle karille. Voinhan nukkua huomenna sill'aikaa kun
lurjusnulikka hoitaa venettä ja sinä pyyntiäsi. Mitäs kaloja sinä nyt
pyydät -- salakuljettajiako vai kuubalaisia?"
"Se olisi kielimistä", nauraa salapoliisi ja katselee ympäriinsä
löytääkseen hyvän makuupaikan.
Yö on ihana ja kannella on paljon parempi kuin tukalassa pikku
kapyysissä.
Masticilla ei mene paljoa aikaa kääriytyessään pariin vilttiin ja
asettuessaan mukavasti makaamaan suojan puolelle kantta, ja pian nukkuu
hän vanhurskaan unta, josta hänet ainoastaan laivuri pari kertaa
herättää, kun venheen on tehtävä käänne. Seurauksena on, että kun
tullimies aamulla herää ja katselee ympäriinsä, luulee hän olevansa
satumaassa. Skuunertti on ankkuroituna pienen saaren luona, joka
trooppisesta kasvullisuudesta viheriöiden uipi sinervällä vedellä.
Kauvempana idässäpäin ovat Suuri ja Pieni Petäjäsaari, joissa
molemmissa, vaikkakin sekaisin päiväntasaajaseutujen kasvien kanssa,
kasvaa puita, joista ne ovat nimensä saaneet.
Lumoavia saaria on hajallaan näiden ympärillä, ja näistä
merenkosteikoista tulevat tuulahdukset lemuavat hedelmä- ja
kukkastuoksuista.
Etelässäpäin on toinen viheriöivä saari, läpimitaltaan ehkei
puoltatoista peninkulmaa suurempi, trooppisia hedelmäpuita kasvava.
Viheriäisten kasvien peitossa sijaitsee suuri valkoinen huvila, yhtä
kokolias kuin mikään herraskartano Berkshirekukkulain keskellä. Sen
ympärillä kukkii rikkaita puutarhoja ja siitä johtaa kaunis polku alas
pienelle sievoselle rantasillalle, joka pistää ulos kirkkaalle vedelle.
Sen ääressä on pieniä pursia ja ruuhia: kauvempaa näkyy tasapohjainen
purjevene, ja noin sadan kyynärän päässä rannasta on ankkurissa
valkoinen höyryjahti, jonka mr Mastic heti tuntee Lentokalaksi.
Lurjusnulikka kolistelee vadeilla ja lautasilla laittaessaan pöytää
kuntoon kannella, ja Pete tulee juuri ulos kajuutasta, josta tuleva
kahvin tuoksu ja paistetun kalan, omenamunkkien, munan ja kinkun haju
julistavat, että aamiainen lähestyy.
Nouseva aurinko värittää veden lämpimiin, loistaviin väreihin, ja
etelätuulonen sitä kevyesti väräyttelee. Kokonaisuudessaan on se niin
kaunis ja hymyilevä taulu, kuin mr Mastic on milloinkaan nähnyt.
Näköala näyttää myöskin Alligaattori-Peten mieltä kiinnittävän, sillä
hän varjostaa useammat kerrat silmänsä kädellään ja katsoo pienelle,
alavalle, pari peninkulmaa itään olevalle saarelle päin. Siinä näkyy
muutamia tuuheita ja mataloita petäjiä, Floridan saarilla tavallisten
mangrove- ja sykomoritiheikköjen ympäröiminä.
"Mitä katselet niin tutkivasti?" kysyy Mastic.
"Minä koetin nähdä, mikä sai aikaan valon tuolla. Tahdon tulla
kadotetuksi, jos sen käsitän. Tuolla saarella ei ole mitään asukkaita,
ja kumminkin voin vannoa nähneeni siellä valon heittäessämme ankkurin
tänä aamuna."
"Valo siellä eikä asukkaita?" puhkeaa Mastic sanomaan. "Jospa
lähtisimme ja pyytäisimme sillä taholla tänään."
"Tosiaan. Korallisaari on yhtä hyvä paikka, kuin mikään, jonka voisit
keksiä", vastaa Alligaattori-Pete. "On sangen merkillistä, ettei
kukaan ole asettunut sinne asumaan. Se on paras maallenousupaikka
näillä saarilla. Pitkin sen reunaa on väylä, ja viidensadan tonnin
laiva voisi yhtä mukavasti kiinnittyä sen korallikallioiden kuin
höyrylaivalaiturinkin ääreen. Mutta tällä hetkellä kiinnittää mieltäni
aamiainen enemmän kuin alukset ja rannassakäynnit. Laita tänne syötävä,
lurjusnulikka!"
He istuutuvat kannelle ja pakinoivat aterian kestäessä siitä, mitä
ympärillään näkevät, ja Mastic koettaa saada joitakin tietoja Vanstonen
perheestä.
"Minulla ei ole paljoa selvillä ukosta", sanoo Pete. "Kaikki
mitä tiedän, on, että hänellä on yhtä paljon rahoja kuin
Havanna-arpajaisissa -- niin, piru tiesi, jollei ole enemmänkin! Hän on
liian rikas juodakseen tavallista vettä, vaan tänne tuodaan sellaista
rautalangoilla sidotuissa pulloissa, jottei mitään siitä hukkaan
pirahtaisi, niin kirotun kallisarvoista se on."
"Äsh, sehän ei ole mitään", keskeyttää lurjusnulikka innokkaana
kertomaan, mitä hän tietää. "Niillä on joukottain jäätä tuolla ja
jäähdytyskellari lihaa varten. Eräänä yönä muuan neekeri hiipi sinne
kellariin varastamaan, ja kuinka hän nyt menettelikään, niin jäi hän
sinne lukon taa, ja seuraavana aamuna löydettiin sieltä paleltunut
neekeri. Saatatte lyödä vetoa, että he varovat ukko Vanstonen
biffimakasiinia toisella kertaa. Muuten kaikkine rahoineen on hän
hirveän raihnainen. Minä voin kertoa teille, että tohtori on ollut
siellä viime viikolla."
"Tohtori?" kertaa Mastic, jossa tämä tiedonanto herättää jonkun verran
kummastusta.
"Niinpä niin", vakuuttaa poika. "Minä tiedän, että se oli tohtori,
sillä Joe Vance, joka vei hänet sinne hinausaluksella, kertoi minulle,
että hän sai kymmenen dollaria jokaiselta kymmeneltä minuutilta, mitkä
hän saattoi ajasta lyhentää. Ja se kait todistanee, että ukkoparka on
hirveän huonossa reilassa, koskapa hän oli niin kiireellinen saamaan
lääkärin apua. Hän ei huoline, mitä hän itselleen kustantaa."
"No niin, Vanstonella ei missään tapauksessa voi olla parempia sikareja
kuin nämät", sanoo Mastic nauraen ja ottaa esiin muutamia sikareja
niistä, mitkä Balasco on hänelle antanut.
"Tuhat tulimaista!" sanoo Alligaattori-Pete puhaltaessaan laiskeliaasti
savua. "Nämätpäs ovat oikein tavattoman oivallisia! Mistä maailmasta
sinä nämät olet kopannut?"
Mutta Masticin vastauksen keskeyttää ulvonta, minkä päästää keulaan
pesuastioita viemään mennyt lurjusnulikka.
"Herra siunatkoon!" kirkuu poika, "Tulee vene, joka suuntaa kulkunsa
suoraan meitä kohti, ja siinä on tyttö, joka ohjaa, ja hän on korein,
minkä milloinkaan olen nähnyt. Hän on taklattu juuri kun menisi
kemuihin taivaanvaltakunnassa."
Pete ja Mastic menevät keulaan, ja noudattaen lurjusnulikan etusormen
suuntaa, havaitsevat he näyn, joka saa alligaattorintappajan
killistämään silmiään ja antaa salapoliisille tuumailemista.
Kevyt, tasapohjainen purjevene, eritoten sopiva purjehtimiseen
Floridalahden matalissa kulkuvesissä, tulee suoraan heitä kohden, niin
nopeaan kuin lempeä tuulonen vaan voi kuljettaa sitä. Keulassa istun
valkohiuksinen neekeri ja perässä niin ihana kappale naissukupuolta,
kuin koskaan on miehen sydämen hurmannut.
"Oletko koskaan semmoista rikiä nähnyt ennen?" kysyy luotsi. "Hän on
hiukkasen sievempi, kuin nuo akankuvat whiskey-pullojen päällä, vai?"
Mutta Mastic ei vastaa. Vene on aivan lähellä heitä, ja tyrmistys
valtaa salapoliisin, sillä nuori nainen, joka niin soreasti
ohjaa purjevenettä, on sama kaunotar, minkä valokuvilla Balascon
hienotunteisuus oli estänyt häntä koristamasta sikarilaatikkoja. Mutta
tämä olento lihaa ja verta on maalattuun kuvaansa verrattuna kuin
aurinko tähtiin.
Kevyesti liehuilevassa lumivalkoisessa puvussa, jota ainoastaan
kolmessa kohdin hieno ruusunpunanen värivivahdus keskeyttää --
pehmoinen silkkivyöhyt solakan vyötäisen ympärillä, joitakuita
ruusunsolmikoita valkeassa olkihatussa ja hänen nuoruutta ja terveyttä
kukoistavat poskensa -- on hän merenneidon, ei, veden Afroditen
näköinen.
Vaikka Mastic ei ensi kohtauksella voikaan arvostaa hänen
ihanuuttaan, sillä nuorella tytöllä on viehättäviä sekä ulkonaisia
että sisällisiä suloja, joita hän ei vielä tunne, tekee sen kauneus
joka silmänräpäykseltä suuremman vaikutuksen häneen ja samaten
Alligaattori-Peteen ja lurjusnulikkaan, joka suu auki tuijottaa siihen.
"Varokaa!" huutaa Pete ritarillisesti, sillä nuori nainen on nyt
kuulomatkalla; "muutoin syöstätte meidät upoksiin, miss!"
"Ei ole mitään vaaraa, kapteeni", huutaa takaisin raikas ja sointuisa
tytönääni; "siksi paljon merimiestä on minussa. Heittäkää köysi
Goliah'ille niin olen silmänräpäyksessä pitkänlaitanne vieressä."
"Ken hitto on Goliah?" kysyy Pete, jota tytön kauneus liiaksi viehättää
kuunnellakseen hänen sanojaan.
"Minä olen Goliah, massa!" sanoo neekeri veneen keulassa.
Samalla aikaa kuuluu naisellisen rukoilevasti. "Oo, olkaa hyvä ja
heittäkää köysi, pian!" Pettyneellä äänenpainolla jatkaa hän: "Ettepä
pitäneet vaaria. Nyt meidän täytyy tehdä luovi."
Sen tekeekin hän, ohjaten venettä kalastajatytön taidolla, ja veneen
kääntyessä tuuleen huutaa hän uudestaan: "Tahdotteko olla kiltti ja
heittää alas köyden?"
Tällä kertaa tottelevat he häntä, ja hänen veneensä liukuu Sisiliskon
sivulle.
"Suokaa anteeksi, miss" sanoo Alligaattori-Pete ottaessaan lakin
päästään ja tehdessään suuremmoisen kumarruksen. "Mutta minä ja
lurjusnulikka olimme niin kiintyneet katselemaan teitä, ettemme tulleet
mitään muuta tehneeksi teidän ensi kerran purjehtiessanne ohi."
Nuori nainen ei kumminkaan tunnu luovan sievistelyyn huomiota; hän
sanoo vaan: "Minä olen miss Vanstone. Tehän olette Alligaattori-Pete,
vai kuinka?"
"Olen, miss; ja tämä tässä on mr Mastic, ja täällä on kokkini,
kajuuttavahtini, ensimäinen perämieheni ja miehistöni, lurjusnulikka",
nauraa luotsi ja lisää: "Ettekö tahdo nousta alukseen, miss?"
"En, kiitoksia paljon", vastaa tyttö, Masticin tehdessä parhaan
kumarruksensa ja lurjusnulikan, jolla ei mitään lakkia otettavana,
tukkaansa vetäessä ja nauraa hikertäessä. Sen jälkeen jatkaa hän,
kumma hermostuneen epäilyksen väre äänessä, mikä herättää salapoliisin
kummastelua: "Minä... minä olen tullut ostamaan kaloja aamiaiseksi.
Tehän olette... olette kalastaja, luullakseni."
"Hitto eikä kalastaja", puhkeaa sanomaan lurjusnulikka, joka selvästi
haluaa ottaa keskusteluun osaa.
"Kuules, poikani", keskeyttää hänen kapteeninsa lauhkealla mutta
ilmeisellä äänellä. "Laittaudu keulaan ja pidä suusi kiinni."
"Emme ole kalastajia", lisää Mastic, "mutta jos tarvitsette kaloja
aamiaiseksi, niin voi tuo neekerinne, jos hän johonkin kelpaa,
kahdessakymmenessä minuutissa hankkia teille koko kannannaisen tuolta
niemen luota."
"Odottakaa, me teemme sen teille", sanoo Alligaattori-Pete, palveliaana
kaunottarelle.
Mutta juuri samassa kirkasee lurjusnulikka, joka myöskin tahtoo
tekeytyä tärkeäksi: "Ohoi, tullikamari, liinaa vene eteenpäin!"
"Tullikamari" sanan vaikutus tyttöön on silmänräpäyksellinen. Ruusut
poistuvat poskilta, hän kalpenee äkkiä ja kumman tuskainen ilme tulee
hänen kauniisiin silmiinsä hänen änkyttäessään: "Tekö... te olette
tullivirkamies?"
"Niin, miss", vastaa Mastic, kiroillen itsekseen poikaa, joka
on ilmaissut hänen ammattinsa henkilölle siitä perheestä,
jota vakoilemaan hän oli tullut. "Yhdysvaltain tullivirkamies
salakuljettajia etsimässä."
"Ahaa! Siinä tapauksessa en tahdo ottaa teitä pois
velvollisuudestanne... enkä salakuljettajista", sanoo nuori nainen.
"Goliah, päästä köysi!" huutaa hän sitten, ja vene liukuu värehtivän
vedenpinnan yli, vieden pois kauniin näyn.
Masticin salapoliisivaisto sanoo hänelle, että kaunis tyttö jostakin
tuntemattomasta syystä pelkää Yhdysvaltojen tullikamaria, ja hän
tuumii: "miksikä?"
Mutta hänen mietiskelyjään keskeyttää huuto ja ulina, joita päästää
onneton lurjusnulikka tanssiessaan sottista pampun viuhkuvien lyöntien
käsissä.
"Minä opetan sinut aukasemaan kirotun leukasi, kun olen sanonut
sinulle pitää se kiinni, penikka! Joka kerta kun jotain suustasi
päästit, peljästytit tuota enkelimäistä olentoa. Ja niin sinä ilmaisit
salapoliisin, kirottu nulikka! Enkö sanonut sinulle, että tästä tulisi
vakoilemispurjehdus?"
Mutta jos lurjusnulikan ääni on karkoittanut miss Vanstonen, tuopi
se hänet takaisinkin. Mastic näkee hänen veneensä nopeaan kääntyvän
ympäri, ja ennenkun poika on lopettanut tanssinsa ja musiikkinsa, on se
taas skuunertin rinnalla. Tytön silmät salamoivat närkästyksestä, ja
hän huutaa: "Miksi lyötte poikaparkaa?"