Tunteeko joku Joonas Sirviötä eli Salmelinia? Vahinko jos ei, sillä
hänen isänsä Archihald Sirviö eli Salmelin on aikoinaan ollut
neljäntenä amiraalina Norjan laivastossa, asunut Kristianiassa
Sommero- ja Trammesveikatujen kulmauksessa -- lähellä sitä paikkaa,
mistä Norjan virkakunnalle palkka maksetaan, mutta eläkkeelle
jouduttuaan siirtynyt Utsjoelle Suomen Lappiin.
Kerran vuodessa on Utsjoen papilla edessään sangen tiukka paikka.
Silloin saapuu nimittäin Joonas Sirviö Salmelin pappilaan papinkirjan
hakuun isälleen, eläkkeen nostoa varten. Se eläke ei ole mikään
tavallinen eläke, ei verrattavissakaan metsänvartijoiden taikka
poliisien vaivaisiin valtioapuhin, vaan kerrassaan suurenmoinen --
kaksisataatuhatta kruunua vuodessa Norjan valtiolta, joka tällä
mitättömällä summalla on edes hiukan tahtonut korvata niitä
palveluksia, jotka amiraali Sirviö on entiselle isänmaalleen tehnyt. --
Papinkirja lähtisi helposti, jollei Joonas-poika pitäisi kiinni isänsä
juhlallisesta arvonimestä. Sitä ei ole merkitty Utsjoen pieneen
kirkonkirjaan. Mutta hyvänen aika! Pappi silmäisi hiukan kirjan
loppuakin. Siellä pitäisi muutamalla sivulla löytyä päällekirjoitus:
'Säätyhenkilöitä'. (Joonas Sirviö huomauttaa siitä kuin anteeksi
pyytäen.) Ja aivan oikein: -- sieltähän löytyykin entinen Norjan
laivaston neljäs amiraali -- _admiraali_ oikein kirjaimellisesti --
Archibald Sirviö eli Salmelin. Kas, sillä nimellä -- tuolla
viimeksimainitulla -- on isä tunnettu kautta koko Ruijan riikin ja
ennen kaikkea _Riksforsikkringsanstalt'issa_, mistä eläkkeet vanhoille
valtion virkamiehille maksetaan. Pappi tuumii hetkisen, hymähtää sitten
pari kertaa ja niin saa entinen Norjan laivaston neljäs amiraali
Archibald Sirviö papintodistuksen ja hänen poikansa Joonas pääsee
lähtemään, sulkeuduttuaan sitä ennen arvoisan _sogneprestin_
suosiolliseen huomioon.
Papinkirja siis kyllä on kunnossa ja pantu huolella postiin, mutta
missä viipyvät entisen neljännen amiraalin eläkerahat? Joonas Sirviö
istuu Sirman kauppakartanon konttorihuoneessa, poltellen kahden äyrin
sikaria. Olisiko sähköttää Kristianiaan ja tiedustaa asiaa, sillä
Sirmastahan lähtee lanka, jota pitkin pääsee vaikka Australiaan.
Kauppias ojentaa hänelle sähkösanomakaavakkeen, mutta jokikinen kerta
jää sähkösanoma lähettämättä. Joonas Sirviö tietää varsin hyvin,
minkävuoksi eläkerahat viipyvät: -- Syylingin ryssät ovat taas
ryöstäneet valtakunnan kassan. Niin, niin se on. Onko _handelsman_
käynyt Kristianiassa? Vai on. No sitten _handelsman_ tietää.
Sommero- ja Trammesveikatujen kulmauksesta ei ole kuin kivenheitto
riikin kassalle, ei pitempi kuin konttorihuoneesta kauppiaan saunaan.
Siinä seisoo kaksi sotilasta oven edessä ja kaksi vartioi kassaa
sisällä. Mutta siitä huolimatta vievät Syylingin ryssät rahat kuin
puhaltamalla, sillä ne ovat viekasta väkeä eivätkä pelkää mitään.
Sellaisten tapausten jälkeen syttyy valtakunnassa suuri sota. _Haakon
ten Synte_, Ruijan kuningas, lähtee yksin Syylingin ryssiä vastaan,
aseenaan englantilainen metsästyskivääri. Hän ampuu niitä varallakin
yhtä paljon kuin hyvä metsämies jäniksiä kauniilla syyskuun säällä. Ei
hän viitsi armeijaa liikekannalle asettaa, ei, hän suoriutuu yksikin
Syylingin ryssistä, sillä apunaan hänellä on prinssit Huula, Olavi ja
Mikael, jotka eivät tosin ammu, vaan heittävät keihästä.
Joonas Sirviö hymyilee salaperäisenä. Kummakos, kun mies kertoo
tällaisia valtionsalaisuuksia, joista sanomalehdetkään eivät
mitään hiisku. Mutta Joonas Sirviö tietää asiat, sillä hänellä on
ylhäisiä sukulaisia: yksi sedistä on naimisissa Tanskan kuninkaan
Fredrik-vainajan toisen vaimon kanssa -- sen saman, joka jäi
leskeksi kuninkaan kuoleman jälkeen -- ja yksi hänen veljistään on
_taksminister_ Michelsenin vävy. Kyllähän sellaiset henkilöi asioista
selvän saavat. Entäs sitten setä Matti, joka hallitsee kuninkaana
_Polkessa_ ja toinen, setä Kaaperi, jonka äskettäin valitsivat
kuninkaaksi _Österiikiin_. Kyllähän siinä Englanti ja Montenegro
panivat vastaan. Mutta kun _Säkki Solovakki_ sanoi, että mitä niitä
turhia, kyllä Kaaperi kuninkaaksi kelpaa, sillä hän on hyvä mies ja
muutenkin itsestään pitävä, niin eivät auttaneet Englannin paremmin
kuin Montenegronkaan vastalauseet. Siellä on nyt Kaaperi-setä ja hyvin
kuuluu viihtyvän. Palkkaakin saa riittävästi: sata helleriä päivässä ja
vapaan ylöspidon. Ja sitten vielä talosta kaksi vaatekertaa vuodessa.
Niin kuuluvat rinnukset kumisevan kuin metallipelti. Mikäs siellä,
lämpimässä maassa, jossa ei tarvita villaisia iholla pitää.
Joonas Sirviö nyökkää merkitsevästi päätään. Pukuseikat häntä hiukan
hermostuttavat, sillä itsellään hänellä on tällä erää yllä vain sangen
vaatimaton vaatekerta, nyppylangoista tehty ruskea puku, joka kyllä
uutena on ollut hieno, mutta nyt jo kulunut ja haalistunut. Kyllä hänen
isänsä, amiraali Archibald, suuttuisi, jos saisi tietää, minkälaisessa
puvussa hänen poikansa esiintyy, hän, joka aina harrastaa lastensa
parasta ja haluaa heidän käyvän siististi puettuina.
Joonas Sirviö on kotimatkallaan pysähtynyt perunannostoon kauppias
Kuusimaahan. Saattaahan eteenpäin pyrkivä mies väliaikoina ruumiillista
työtäkin tehdä, vaikka onkin virkauralle aikova ja ministeri
_Kynessenin_ lapsuudentuttu. Neljännen amiraalin virka on vieläkin
täyttämättä. _Taksminister_ Michelsen on sen Joonaalle luvannut, ja
olisi tämä sen jo saanutkin, jollei espanjantauti olisi tullut väliin
ja sotkenut kaikki suunnittelut. Mutta mikäs hänellä sentään on
yrittäessä, kun on tuttu jokainen Ruijan mies. Kristianiassakin hän
tunsi jok'ikisen, Sekin ylikenraali, joka parastaikaa on matkalla
Nordkapia valloittamaan, on yhtä läheinen kuin oma veli. Hänen nimeään
ei Joonas Sirviö tällä hetkellä muista, vaan miehen hän tuntisi
pimeässäkin. He ovat aikoinaan pelanneet nappikuoppaa Sommero- ja
Trammesveikatujen kulmauksessa ja kolmantena heillä oli Oskari-veli,
joka nyt on kuollut ja makaa palsamoituna muutamassa kirkossa Drammenin
takana.
Joonas Sirviö kuokkii ja hymyilee. Hänen on hiukan vaikea käsittää,
että niin kuuluisan miehen poika työskentelee tavallisena
päiväpalkkalaisena kauppias Kuusimaan pellolla. Mutta kun hän nyt kerta
on tähän työhön ryhtynyt, haluaa hän suorittaa sen loppuun. Sitä paitsi
on kauppias Kuusimaa rento mies. Hän maksaa hyvin.
Ihmeen hyvin häntä oli täällä kohdeltukin. Ihmiset tiesivät hänen
korkean lähtönsä ja suhtautuivat sen mukaan. Kauppiaan rouvakaan ei
ollut yhtään pahastunut, vaikka hän oli komentanut vehnäset pöytään
muutamalla kahvinjuontikerralla. Kun kerran talossa kahdesti
viikossa leivottiin, sai siitä jo saada osansa Archibald Sirviön
Joonas-poikakin.
Onko hän muuten nainut mies? _Juuda_, hänen rouvansa on Röroosista
Trondhjemin takaa ja ihan ummikko. Ei ymmärrä suomea enemmän kuin
seinä. Sen saattoi vaikka myydä. Mutta puhupas ruijaa, silloin saat
nähdä -- niin juoksee korea kieli kuin vesi, niin luistaa yhtä
sulavasti.
-- _Hyr koor the i daa?_ kysyy Joonas papilta, joka on matkalla
postiin. Pappi osaa hiukan norjaa ja Joonas Sirviö keskustelee
mielellään hänen kanssaan. Hänen suunsa hymyilee ystävällisesti ja
silmät loistavat kuin viisivuotiaalla pojalla.
-- _Ny haar jei fooe' reene önderkläär_, puhelee Joonas osoittaen
puhdasta paidanrinnusta. Hän sanoo sen veitikka silmäkulmassa, sillä
hän on käynyt pappilassa pyytämässä lainaksi puhdasta aluvaatekertaa,
saadakseen omansa pesuun. Pappi ei ollut antanut. Oli vain neuvonut
rantaan pesemään ja käskenyt pitää takkia ilman paitaa, siksi kunnes
pyykki kuivuisi. Mutta hänkö, amiraali Archibald Sirviön poika, kulkisi
ilman paitaa! Hän antoi papille anteeksi, sillä tämä ei silloin vielä
tiennyt, kenen kanssa oli tekemisiin joutunut. Nyt käyttäytyi pappikin
eri miehen tavoin, tarjosi tupakan ja haasteli ruijaa, kysellen
Joonaksen kotioloista ynnä muusta.
-- Joo, minulla on kahdeksan poikaa. Neljä on konttoristeinä Alkkulan
paperitehtaalla ja neljä kotona. Vankkoja miehiä niistä tuli. Näkisipä
_sogneprest_ nuorimmankin: -- kuuden kuukauden vanhana tämä jo väänsi
kissanpojalta niskat nurin.
-- Ovatpa ne poikia.
-- Ovat ne. Vanhin, Kristian, saa kymmenentuhatta markkaa kuukaudessa.
-- Onpa siinä palkkaa. Eikö se koskaan isälle lähetä?
Joonas Sirviö hymyilee kaikkein ylhäisintä hymyään.
Näkee, että hän on Archibald Sirviön poika.
-- Meidän suvussamme on tapana, että jokainen tulee omillaan toimeen.
Enhän minäkään ottanut vastaan raha-apua kirkkoherralta, vaikka olin
sillä kertaa ihan pennitön. Me saamme olla köyhiä kuin kirkon hiiret,
mutta silti on meidän aina muistettava korkea sukuperämme. Me emme voi
pyytää edes toisiltamme.
Jonas Sirviö ojentaa vartensa ylhäisen suoraksi ja hymyilee lempeästi
papille.
-- Mutta ensi kesänä taas Utsjoella vieras vilahtaa. Silloin saapuvat
isän veljet, Polken kuningas, setä Kaaperi Österiikistä ja ministeri
_Hans Altrik_, sama joka on nainut sen Fredrik-vainajan lesken, ja itse
Haakon ten Synte. He haluavat nähdä poroja. Silloin saan minäkin taas
seurustella vähän parempien ihmisten kanssa. Olikin hyvä, että lähetin
pyhäpuvun jo etukäteen Utsjoelle. Sillä näissä pukimissa ei silloin
sovi esiintyä.
Joonas Sirviö silmäilee hymyillen rikkinäisiä housujaan ja ryhtyy taas
perunoita kuokkimaan.
-- Mutta sitä minä vain ajattelen, että saisi alkaa uudestaan se
Japanin sota, huutaa hän vielä papin jälkeen.
-- No miksi niin?
-- No kun nämä Kuusimaan perunat ovat pieniä ja pyöreitä kuin
pyssynluodit. Näillä olisi hauska tapella.
Ja kuin erityiseksi suosionosoitukseksi heittää Joonas perunan pappia
kohti, nauraen makeasti.