Yöllä satoi vettä kuin saavista kaataen. Karhu viimeistelee töitään.
Ikävälle tuntuu päästää miestänsä menemään, mutta rahavaratkin sitä
vaativat.
* * * * *
_Samana iltana eli oikeammin yöllä_. He ovat nyt poissa --
korvenraivaajani ovat tilitetyt. Olin juuri naurismaan kitkennästä
menossa heidän työnsä loppua katsomaan, kun he jo kuokkineen,
kirveineen kiipesivät ylös törmää. Kaikki työaseet he toivat koreasti
takaisin (mitkä mainiot kuokan varret he olivatkaan tekaisseet!) Ja
sitten kiivettiin talon tornikamariin ja pantiin sikariksi. Tehtiin
tili. Maksoinko liian paljon? Maksoinko liian vähän? Tiedänhän että
yhtiöt ja valtio eivät maksa penniäkään yli urakkasopimuksen. Mutta
jos tekisin kuten yhtiöt ja afäärilaitokset, tuntisinpa olevani
köyhän miehen nylkyri ja jonkunlainen pahantekijä. Sentähden,
laskettuani päivät -- ja tietäen kuinka _raskaita pitkiä_ päiviä ne
olivat olleet -- tunsin siveelliseksi velvollisuudekseni suorittaa
30 markkaa yli urakkasumman. Laskin näet näin: Iivana Karhu ei tunne
itseään miehen arvoiseksi ellei saa vähintään 2:50 päivältä. Ja
nuorukainen Risto Karhu ei ole apurin arvoinen ellei teettäjä hänelle
maksa vähintään markan päivältä. Siis 3:50 kertaa 23 päivää (hiukan
vajaa) = 80 markkaa + 35 metriä viemärin lisää à 20 penniä = 7 mk.,
summa summarum 87 markkaa. Mies oli ennestään ottanut 55 mk., sai
siis taskuunsa 32 markkaa.
Hän oli nöyrästi tyytyväinen -- olen varma että hän olisi ollut
tyytyväinen vähempäänkin. Mutta sanonpa suoraan että jos itse _niin
kovaa_ työtä tehtyäni viikosta viikkoon olisin saanut kouraani
säästöä ainoastaan nuo 32 markkaa, joista velipojan täytyi kai saada
joku markka (22!), niin tottatoisenkerran olisin "kironnut koko
yhteiskuntajärjestelmän".
Iivana Karhulla on kotona vaimo ja kolme lasta sekä vanha äiti. Oh
Jumala, kuinka julma onkaan kohtalo... Ja kuitenkin joku täkäläinen
saattaa kadehtien sanoa: maisterihan maksoi sille venäläiselle
(karjalaiselle) rapiasti. Vai maksoi? Kiitos paljon? Ja sivistyneet
toverini tietysti haukkuvat minut pahanpäiväisesti, jos kerron
maksaneeni työmiehelle yli urakan 30 markkaa liikaa. Tuo ikuinen
ristiriita! Missä lienee kapitalismin raja?
Me tupakoimme Iivana Karhun kera vielä puolen tuntia saaressa
kahvikupin ääressä ja -- sitten sitä erottiin. He ottivat konttinsa
ja kimssunsa ja hävisivät ääneti metsään. Metsä antoi, metsä otti!
Mutta työn jälki jäi korpeen. Viemäri pauhasi ja sarka- ja niska-ojat
lorisivat ja joku sauhun sininauha suikersi taivasta kohti... Siellä
seisoo nyt "musta muta" vuottaen viimeistä muokkaustansa. Kiitetty
olkoon Jumala että nyt ymmärrän, _miten_ korpea raivataan ihmisen
elinkeinoksi.
_Lorun loppu_:
Syyskuun 30 p.
Mitä ihmettä se merkitsee? Turhaan olen jo pari kertaa työntänyt
viestin sinne rajakylään, jossa Iivana Karhu asuu. Ei kuulu
vastausta, ei näy miestä. Petturiko? Sanansa syöjäkö? Ja kuitenkin
hän lähtiessään niin _pyhästi lupasi_ palata syyskuussa raivauksensa
rioja polttamaan. Minä olisin antanut hänelle vielä toisen mokoman
aareja lisää, sillä kerkesin mieltyä kunnon työmieheen. Mutta urosta
vain ei kuulu ja niittyraivaus seisoo surullisena, kesken-eräisenä...
Lokakuun 7 p.
Ei vieläkään! Pian tulee talvi, nyt jo rantoja riittelee ja
lumihiutaleita heittelee. Kuljin raivauksella ja koetin itse polttaa
nuo jättiläisröykkiöt. Viisi olen tänään polttanutkin, hirmuinen
roihu on räiskänyt ja sakea sauhu yli sinisen korven kiirinyt. Mutta
ei tästä tule hyvä ilman Iivanaa ja koskematon ala jääpi tykkänään
raivaamatta. Turhaan tiedustan raivaajaa Iivanan tilalle. Ei ole
_miestä_ Rämsänrannalla, on vain muikunpyytäjiä, lehmänteurastajia,
linjamiehiä ja noita ikuisia männynkäpykääpiöitä. Ei kenellekään
kelpaa _se_ raha, joka irtautuu niin raskaasta työstä, kuin on
minun juurikaskorpeni. On se kohtalon kiroa ettei _Suomessa_ enää
saa niitynraivaajaa. Väitätte ettei tämä ole tosi, mutta ainakin
minun taloni kohdalle on sattunut sellainen kohtalo. Olisin valmis
maksamaan korkeimmat päivärahat, jos tänä syksynä saisin niittyni
valmiiksi. -- Ja tätä sitten hokevat nälkämaaksi!