Viemäri kaivettu puhki palstan, se ampuu nyt 60 metriä hiekkarantaan
muodostaen kuin mikä pikku Niili "deltan" järveen tullessaan. Mutta
pohjassa piilee vielä sulamaton routa...
Jos minulla olisi aikaa, niin kenties seuraisin tuntikausia Iivanani
työntekoa, mutta minä teen itsekkin työtä kotonani ja käyn vain
pikimältäni raivauksella. Tänään makasin sentään jonkun minuutin
heidän havumajavuoteellaan ja puhuimme Iivanan kanssa Lapin
tuntureista ja lappalaisten poroajosta. Risto, hän vain hissukseen
irvistelee, sanomatta juuri mitään. En saa vielä selvää, onko siinä
pojassa henkeä. Nämä taitavat olla erämaan leimaamia sieluja,
mittaamattomia umpilampia...
Kun iltaverkoillani kävin, oli Iivana ja Risto jo raivaamassa itse
niittypalstaa, yksi kulma oli jo raivattu. Mutta ikävän uutisen
minulle Iivana ilmoitti: viimeinen leipäpalanen oli menossa
eikä joutaisi keskellä viikkoa kannikan perässä juoksemaan.
Omanpitäjäläinen menee vaikka kolmenpeninkulman päähän hartsujensa
hankintaan, eikä laske _aikaa_, mutta tämä rajavienalainen näkyy
älyävän ettei raivaus edisty, jos mies vaeltaa kyliä. Mikäs siis
auttaa muu kuin antaa heille limppua omista ruuistamme. Ja vielä
makeat saijut särpimiksi. Nyt sataa vettä, päivä on ollut kuuma ja
aurinkoinen, kaakkurit kaakattavat ja palokärki rimputtelee salolla.
Mutta yöksi ei tyynny lännen liehka.