Myrskyisessä vastatuulessa palasin tänään pikkutyttöineni pappilasta
soutaen ja ehdin vasta iltamyöhällä korpikarjalaisteni puheille.
Suuria risuröykkiöitä kohosi kuokoksella ja Iivana istui kuivaillen
sukkiaan tulella.
-- Kunpa tässä vielä huomisen päivän pärjäisi, sanoi hän, jotta
pääsisi sapuskoita tiedustamaan.
-- Niin, sanoin minä, kyllä teidän pitäisi tämä eväsasia järjestää,
eihän syömättä jaksa.
He olivat nyt jyrsineet koko viikon kuivaa leipää ilman voin
mykyrääkään ja ilman kupillistakaan lehmänantia, ainoastaan vanhoja
perunoita ja vanhettuneita muikkuja oli miehillä ollut lainakannikan
palan paineena. Säälitti minua, samalla kun ylpeydellä ajattelin
korpi-ihmisen sielun ja ruumiin voimaa. Ei omankyläläiseni näin
rasvattomilla ruuilla _sellaista työtä_ tekemään kyhäytyisi. Mutta
rajalainen ei ruikuta.
Pistimme tupakaksi ja astelimme vaiteliaina taloni pihaan. Minua
hävetti etten saattanut pyytää miehiäni lämpöiseen pirttiin, vaan
täytyi heidän hiipiä taas navettani ylisille nukkumaan. Yömyrsky
yhä pauhasi, kesäistä tunnelmaa ei ollut, vaikka koivun lehti
voimakkaasti vihoitti...