Senvuoksi, että Mali-Oosa asui pappilassa ja että maisteri Callesson
ja hänen lempeä rouvansa Eva pitivät tyttöä kuin omana lapsenansa,
toveritkin kohtelivat häntä jonkunlaisella kunnioituksella, jota ei
köyhä suomalaisen uutisasukkaan tyttö suinkaan muuten olisi saanut
osaksensa.
Tultuansa nuorisoparveen näytti kuin hän olisi sen itseoikeutettu
hallitsijatar.
Ensimäisenä hän oli kaikessa. Maisteri Callessonin opetus oli ollut
erittäin hedelmiä tuottavaa, ja välistä maisteri itsekin hämmästyi
nopeista sattuvista vastauksista. Ja jos oli kyseessä leikki ja
teuhaaminen ei kukaan voinut hänen kanssansa kilpailla.
Mutta välistä hän kävi kovin ujoksi ja kainostelevaksi. Oli kuin olisi
suuri yksinäisyys metsistä käsin häntä huutanut — ja hänet valtasi
omituinen raskasmielinen kaiho, joka voi hänet kesken iloisinta
rallatusta panna hyräilemään surunvoittoista säveltä, joka sai leikkiä
laskevat ja hälinää pitävät nuoret surumielisiksi.
Pitkin pitäjää puhuttiin paljo Mali-Oosan eriskummallisesta
laulunlahjasta.
Ja varmaankin ihmiset menivät mieluummin kirkkoon kuuntelemaan
Mali-Oosan heleätä ääntä kuin kuullaksensa maisteri Callessonin
sydämellisiksi tarkotettuja, mutta silti kuivia saarnoja.
Korkeana ja vahvana kaikui hänen äänensä pienessä temppelissä, ja hän
lauloi riemuiten siitä, että Jumala oli hänelle antanut tämän lahjan
ennen muita ihmisiä, lohduttaaksensa ja tuottaaksensa laulullansa
hilpeyttä.
Rippikoulutovereissa ei ollut ketään, ei edes tyttöjen joukossa, joka
ei olisi pitänyt Mali-Oosasta ikäänkuin hän olisi ollut ylhäisempi
ja parempi, huolimatta siitä, että hän vain oli köyhän suomalaisen
tytär. Ja kun hän juhannusaattoiltana seisoi etumaisena käytävässä
yksinkertaisessa mustassa hameessansa, jonka oli saanut papinrouvalta,
ei ollut ketään, ei toveria eikä seurakuntalaista, joka olisi ollut
pahoillansa siitä, että Mali-Oosa, köyhin kaikista, oli saanut
käytävässä kunniasijan ennen kaikkia pitäjän rikkaimpia talollisten
tyttäriä.
Ja kyyneleet silmissä näki Olli, joka saloilta tallusteli kirkolle
katsomaan tyttärensä ripillepääsyä, mitenkä Mali-Oosaa yleensä
pidettiin suuremmassa arvossa kuin muita.
"Se on armoa", hän mutisi itseksensä, — "pelkkää armoa"...