Samoinkuin retkellä Moskovaa vastaan oli Horn yhä edelleenkin tässä
sodassa ollut ylipäällikön oikeana kätenä. De la Gardie Novgorodissa
johti ja järjesti asiat; Eevert herra pani sitten tuumat toimeen, ajaen
vastaansattuvat viholliset hajalleen niinkuin tuuliaispää akanakekoa.
Ihmeteltävä ja ylentävä tosiaan oli näiden molempien jalojen miesten
välinen suhde. Ei ollut hituistakaan kateutta, ei kipinääkään
eripuraisuutta; kumpikin teki tehtävänsä isänmaan hyväksi, kysymättä
oliko hänen paikkansa korkeampi vai alhaisempi, oliko hänen oma
hyötynsä siitä suurempi vai pienempi.
Eevert Horn valloitti vuonna 1612 koko Inkerinmaan. Pähkinälinna, jonka
urhokas suomalainen _Klaus Slang_ oli pitkällisellä piirityksellä
kukistanut, avasi hänelle ensiksi porttinsa. Sieltä hän itse vei jouten
jääneen väen edemmäksi. Eikä aikaakaan, niin oli Kaprio hänen
hallussaan, kohta sen jälkeen Jaama, pian myös Audova, sitten
Joananlinna. Pihkova oli ainoa Venäjän rajakaupungeista, jota ei Hornin
onnistunut saada valtaansa hyvällä eikä pahalla. Kertakin olivat
pihkovalaiset pitkällisten puheitten perästä suostuneet päästämään
hänet sisään ja antautumaan herttua Kaarle Filipin alamaisiksi. Mutta
kun Eevert herra sitten iloisesti läheni porttia, paiskattiin se
yht'äkkiä kiinni hänen nenänsä edessä; kaupunkilaisten mieli oli sillä
välin jälleen muuttunut. Toisella kerralla oli eräänä yönä petardilla
lyöty portti rikki. Mutta ryntäysväki, kuullessaan petardimestarin
huutavan ennen ruudin sytyttämistä: "peräytykää!" oli luullut hänen
havainneen joitakin salaisia vehkeitä ja paennut leiriin asti.
Ennenkuin he pelostaan tointuivat ja jälleen lähenivät, oli kaupungissa
kaikki jo hereillä ja varustuksissa.
Saman Pihkovan edustalla saavutti surmakin viimein meidän sankarimme.
V. 1615 tehtiin tätä kaupunkia vastaan taas suuri yritys. Itse nuori
kuningas _Kustaa Aadolf_ oli tullut Ruotsista suuren sotavoiman kanssa.
Horn, niinkuin ainakin, oli etumaisena kaikissa kahakoissa. Niinpä hän
myös riensi uljaasti eturiviin, kun vihollinen heinäkuun lopulla
ryntäsi piirittäjien päälle. Tästä tappelusta ei hän enää palannut;
tykinluoti oli musertanut hänet.
Syvä oli kuninkaan suru tästä pahasta sanomasta. Kerran ennenkin oli
hän sanonut Hornista ja De la Gardiesta: "Kalliimpi minulle on teidän
henkenne kuin koko Suuri Novgorod." Syvä oli myös kaikkien kansalaisten
suru; sillä näin nuorelta mieheltä -- hän kuoli 34 vuoden iässä --
olisi vielä saattanut suuria töitä toivoa. Surivatpa häntä itse
vihollisetkin, jotka monta kertaa olivat nähneet ja kokeneet hänen
ritarillista, jaloa mieltänsä. Ruumis vietiin ensin Kankaisten
kartanoon, sitten Turun tuomiokirkkoon, ja laskettiin levolle sankarin
itsensä voittamien venäläisten lippujen varjoon. Kuningas itse oli
hautajaisjuhlallisuudessa läsnä.
Eevert herra, niinkuin ennenkin olemme nähneet olleen vanhana tapana
Hornin suvussa, oli saanut huolellisen kasvatuksen. Hän osasi perin
pohjin latinan, ranskan sekä saksan kieltä ja oli muutenkin
tieteellisesti oppinut mies. Matkustaessaan ulkomailla oli hän
hankkinut itselleen tietoa ihmisistä ja oloista ja samassa harjaantunut
länsimaiden hienompiin tapoihin.