Pihkovan piiritystä ei Hornin kuoleman jälkeen enää jatkettu kauan
aikaa. Englanti ja Hollanti, joiden kaupalle tuo pitkällinen Ruotsin ja
Venäjän välinen sota oli haitallinen, kokivat kaikin tavoin saada
viholliset sopimaan. Heidän kehoituksistaan lakkautti Kustaa Aadolf
piirityksen, jotta siitä ei olisi estettä rauhanhieromisen
alottamiselle. Sovinnon aikaansaaminen ei kuitenkaan ollut helpoimpia
toimia, sillä molemmin puolin olivat vaatimukset ensi alussa aivan
kohtuuttomat. Ruotsi tahtoi pitää kaikki, mitä se oli valloittanut,
nimittäin paitsi Käkisalmen lääniä ja Inkerinmaata, Audovan ja
Porkhovan rajalinnat, Staraja Rusan kalliit suolakaivokset, vieläpä
itse Novgorodinkin, Rurikin vallan pesäpaikan. Tsaari puolestaan ei
olisi tahtonut luopua mistään, päinvastoin hän vaati Vironmaankin
omakseen. Tuskinpa he lienevät sentään itsekään pitäneet näitä
ehtojansa mahdollisina; suuresta osasta luovuttiin siis kohta, mutta
kestipä sentään vielä enemmän kuin vuoden aikaa, ennenkuin lopullisesti
sovittiin. Venäläiset myönsivät ruotsalaisille Käkisalmen läänin,
tarjoten rahaa, muutamia satoja tuhansia ruplia muista linnoista. Mutta
ruotsinpuoliset sovintomiehet eivät siihen suostuneet millään ehdolla,
ei varsinkaan Pähkinälinnan takaisinantamiseen. "Omenoita ja
päärynöitä", vastasivat he, "saattaa rahasta antaa, vaan ei tämmöistä
pähkinää!" Samaa mieltä oli myös kuningas. Sillä Kustaa Aadolfin terävä
äly ymmärsi sen, että Ruotsille olisi vaaraa siitä, jos Venäjä kauemmin
saisi pitää jonkun sataman Itämeren rannalla, vaikkei se vielä ollut
osannutkaan käyttää hyväkseen siitä johtuvia etuja. Vimmoissansa
uhkasivat venäläiset sopia puolalaisten kanssa ja yhdistynein voimin
käydä Ruotsin kimppuun. Mutta Sigismundin ehdot olivat vielä kovemmat.
Täytyi siis kun täytyikin suostua Kustaa Aadolfin vaatimuksiin.
Rauhansovinto päätettiin Stolbovassa Olhavajoen varrella helmik. 27 p.
1617. Ruotsi sai pitää Käkisalmen lääninensä ja linnat, lisäksi koko
Inkerinmaan sekä siihen kuuluvat Pähkinän, Joanan ja Kaprion linnat.
Munkkien, aatelismiesten ja porvarien näissä maakunnissa piti saada
muuttaa tsaarin alueelle, jos niin tahtoivat. Vaan talonpojille sitä
valinnanvaltaa ei suotu. Jäipä muuten usea venäläinen pajarikin maahan
asumaan ja vannoi uskollisuudenvalansa Ruotsin kuninkaalle. Tällä
lailla esim. on laaja Aminoffien suku muuttunut suomalaiseksi.
Suomi oli tässä sodassa suurimman rasituksen kantanut. Se oli
varoillansa maksanut melkein kaikki kulungit, sillä Ruotsi ponnisteli
silloin kaikin voimin Tanskaa vastaan; se oli myös säästämättä antanut
parhaitten poikiensa veren vuotaa. Mutta Suomen osaksi tulikin suurin
hyöty ja voitto. Uudet rajalinnat tekivät venäläisten ryöstöretket
meidän maahan melkein mahdottomiksi. Vielä suurempi oli se etu, että
erillään olleet karjalaiset Käkisalmen läänissä sekä Inkerissä nyt
tulivat saman hallitsijan alle kuin heidän sukulaisensa. Aivan yhteen
Suomen suuriruhtinaskunnan kanssa ei näitä voittomaita kuitenkaan
yhdistetty. Ne pysyivät erinäisenä päämaaherrakuntana, eikä niiden
asukkaat saaneet lähettää edusmiehiä Ruotsin valtiopäiville.
Suuri oli myös ilo Ruotsissa. "Nyt", lausui riemuiten Kustaa Aadolf,
"on venäläinen niin suljettu pois Itämerestä, ettei hän voi työntää
pientä venettäkään sen vesille. Suomenmaa, Ruotsin eteinen", niin hän
jatkoi vielä, "on nyt saanut vahvan suojan Nevajoesta ja Laatokasta, ja
sen ojan yli ei venäläinen aivan hopussa hypänne!"
Venäjällä sitä vastoin kaikui haikea valitus ja parku, kun oli täytynyt
jättää niin suuri kappale vanhaa, pyhää perintömaata vääräuskoisten
käsiin. Mutta keskeltä tätä valitusta jo kuului myös toisiakin, koston
ja toivon ääniä. Kaksi vanhaa pyhää miestä, niin kävi yleinen huhu
venäläisten parissa, oli noussut haudasta nuhtelemaan ja lohduttamaan.
"Tämä nykyinen onnettomuus", olivat he sanoneet, "on ansaittu
rangaistus kansan suurista synneistä. Mutta se päivä on kuitenkin
kerran koittava, jolloin Venäjän raja toisessa sodassa siirretään
jälleen lännemmäksi, siirretään itse Turun taakse."
Viiteselitykset:
[1] "Tule Pyhä Henki Luoja".
[2] Malaspina merkitsee suomeksi "paha oka".
[3] Onko tässä kertomuksessa perää, siitä on lausuttu epäilyksiä.
[4] Luterilaisilla oli siihen aikaan yleisesti tapana sättiä paavia
Antikristukseksi.
[5] Tätä lausetta herttua muulloinkin usein käytti, sitoaksensa Ruotsin
säädyt itseensä. Senvuoksi Sigismund sanoikin sitä "herttuan
lintupaulaksi".
[6] Pohjanmaata siihen aikaan ei vielä luettukaan Suomeen, vaan
pidettiin Maanselkää Suomen pohjoisrajana.
[7] Ikkunalaseja ei nähty silloin muiden kuin kaikkein rikkaimpien
taloissa.
[8] Nykyinen Kakolanmäki.
[9] Sen ajan kielellä = ylimalkaan torni.
[10] Sotamiehet.
[11] Useampia pienempiä luoteja, jotka olivat vitjoilla kiinnitetyt
toisiinsa.
[12] Sen pilkkanimen olivat puolalaiset keksineet Sigismundille siitä
syystä, että hän oli veltto vetelys.
[13] Vuolteen herra.
[14] Siihen aikaan ei ollut vielä nalli- eikä piilukkojakaan pyssyissä,
vaan laukaistiin latinki sillä keinoin, että palava sytyke pistettiin
sankkireikään.