Novgorodin takana oli kaikki maa tsaarin vihollisten vallassa; tästä
lähtien piti marssittaman etujoukko edellä, niinkuin sodassa ainakin.
Päälliköksi tälle etujoukolle pantiin nuori _Eevert Horn_, joka niin
muodoin sai tilaisuuden moneen uljaaseen urhotyöhön.
Ensi toimekseen hän läksi 200:n huovin ja 40:n pyssyllisen suksimiehen
kanssa Staraja Rusan kaupunkia tiedustelemaan. Siellä näet sanottiin
puolalaisen päällikön Karnasinskin majailevan jommoisenkin
dimitriläisjoukon kanssa. Meidän miehet lähenivät varovasti, sillä
heitä oli liian vähän niin suuren voiman kimppuun käydäkseen. Mutta kas
kummaa ja ihmettä! Kaupunki olikin heidän tullessaan aivan autio,
puoleksi poltettu. Elävää vihollista ei yhtään näkyvissä; sitä vastoin
olivat tiet ja joet täynnä surmattuja. "Ohoh", nauroivat Hornin miehet,
"näinkö mukavaa onkin täällä sodankäynti! Viholliset tappavat itsensä
valmiiksi, ei jää meille huoleksi muu kuin raatojen kuoppaan
multaaminen!" Dimitriläisten kesken oli näet sanoma De la Gardien
tulosta synnyttänyt riidan. Puolalaiset olisivat tahtoneet peräytyä
oman maansa rajalle, viedäkseen suuret saaliinsa talteen. Kasakat
puolestaan eivät olleet sitä sallineet. Riidasta oli viimein tullut
verinen tappelu. Nyt he seisoivat muutamia peninkulmia etempänä
Moskovan ja Smolenskin teiden haarassa.
Seuraavana päivänä kajahti toiselta puolen jokea julma karjunta. Sinne
oli saapunut 300 kasakkaa, jotka tahtoivat peloittaa meidän miehet
pakoon. Mutta näille oli vihollisen ääni vain kiihoitukseksi; he
riensivät joelle ja rupesivat kahlaamaan yli. Tuskinpa olivat
ensimäiset kuusi huovia päässeet toiseen rantaan, niin jo kasakat
pyörähtivät ympäri ja pötkivät tiehensä. Hornin huovit jäljestä, eikä
aikaakaan, niin he ilmestyivät takaisin, kukin taluttaen yhtä vankia
perässänsä.
Pari päivää myöhemmin joutui De la Gardie päävoiman kanssa Staraja
Rusaan; Hornin sopi siis jälleen rientää edeltäpäin. Tällä kertaa sai
hän vielä 500 huovia ynnä 200 venäläistä pyssymiestä joukkonsa lisäksi,
sillä nyt aikoi hän täydellä todella käydä voittosille Karnasinskin
kanssa. Dimitriläiset yhä vielä seisoivat yllämainitussa tienhaarassa
Kamenkin kylän luona. Siellä oli heillä vahva asema vesien, soiden
takana, ja luottaen sekä siihen että suurempaan lukuunsa he alussa
yrittivät lujaa vastarintaa. Mutta Hornin väki kahlasi pelkäämättä
veden poikki ja ryntäsi päälle kerta toisensa perästä, ja viimeinpä
kääntyivät viholliset pakoon, Karnasinski itse ensimäisenä. Koko hänen
joukkonsa surmattiin, vangittiin tai hajoitettiin. Liput, ampumavarat,
tykit ynnä suuri lauma kelpo hevosia jäi voittajien käsiin. Olisipa
ollut saalista paljon enemmänkin saatavana, sillä leiri oli täynnä
rahaa, kulta- ja hopea-astioita ynnä silkkivaatteita. Mutta Hornin
joukon lisänä olevat venäläiset olivat jo kesken tappelua ruvenneet
ryöstämään ja ahneessa puuhassansa päästäneet valkean irti, niin että
leiri aarteinensa paloi tuhaksi. Tulipalosta kuitenkin saatiin
pelastetuksi suuri parvi venäläisiä rouvia sekä neitosia, jotka
dimitriläiset luultavasti olivat antaneet pantiksi lähiseutujen
pajarien uskollisuudesta. Horn otti ne kohta suojelukseensa ja lähetti
sitten ilman mitään lunnaita sukulaisille takaisin.
Siitä ritarillisesta teostansa sai hän sitten suuren maineen ja suosion
venäläisten parissa. Kun sitten De la Gardie kerkesi paikalle, kiitti
hän kaikkia miehiä heidän uljuudestansa; mutta kaikkein enimmin hän
täydellä syyllä kiitti Eevert Hornia. Palkinnokseen sai tämä parhaan
vangeista omakseen; se oli nuori puolalainen aatelisherra, Tapani
Silaski, jonka äärettömän rikkaat vanhemmat sitten maksoivat Hornille
kelpo lunnaat.
Vielä suuremman voiton saavutti Horn sitten jonkun aikaa myöhemmin
Torshokin kaupungin luona, jossa toinen dimitriläisjoukko Zborovskin
johdolla lyötiin hajalleen. Hänen nimensä tuli peljätyksi ja
kuuluisaksi koko Venäjällä, mutta venäläiset, kun he eivät osanneet
hänen nimeänsä oikein lausua, väänsivät sen "Ivelgorodiksi" (gorod
merkitsee venäjäksi kaupunkia, linnaa).