Mahtava ja avara Venäjän valtakunta oli tähän aikaan aivan
raukeamaisillaan. Tsaari Feodor oli kuollut v. 1598; hänen mukanaan oli
Rurikin ikivanha suku sammunut. Oli hänellä tosin ollut nuorempi veli,
Dimitri nimeltään; mutta sen olivat salamurhaajat surmanneet muutamia
vuosia ennen tsaarin kuolemaa. Yleisesti syytettiin tästä ilkityöstä
Boris Godunovia, Feodorin vaimon veljeä. Tämäpä se nyt anastikin vallan
käsiinsä, vaikka hän vain oli tavallinen pajari eli aatelismies.
Suostuttaakseen muita herroja puolellensa oli hän tehnyt talonpoikien
orjuuden entistänsä vielä kovemmaksi. Mutta tällä häijyllä asetuksella
käänsi hän vain rahvaan mielen itseään vastaan, eikä saanut kuitenkaan
ylimyksiä ystävikseen. Pajarit yhä edelleen kadehtivat ja vihasivat
entistä vertaistansa.
Yleistä tyytymättömyyttä käytti viekas petturi, nimeltä _Grishka
Otrepjev_ hyväksensä. Hän oli aivan halpasukuinen munkki, mutta
ihmeellisesti tuon murhatun Dimitrin näköinen. Siitä syntyi nyt hänelle
uhkarohkea, kunnianhimoinen tuuma päähän. Hän karkasi luostaristaan ja
meni Puolaan, joka paikassa sanoen itseänsä prinssi Dimitriksi.
Murhaajat, niin hän väitti, olivat erehdyksestä tappaneet toisen pojan,
hänen leikkikumppaninsa. Sangen moni ottikin näitä puheita uskoaksensa.
Sandomirin voivoda (linnanisäntä) Mniszek kihlasi hänelle tyttärensä
Marinan ja lupasi auttaa häntä huoveillansa. Saman lupauksen antoivat
myös useammat muut mahtavat herrat. Puolan kuningaskin salaa suosi
näitä hankkeita, vaikka hän Venäjän kanssa nykyään tehdyn
rauhansovinnon tähden ei tahtonut itse ottaa osaa sotaan.
Melkein yhtä yleisen suosion saavutti Valhe-Dimitri Venäjällekin
tultuansa. Niin pajarit kuin talonpojatkin luopuivat parvittain hänen
puolellensa, eikä aikaakaan, niin hän seisoi jo suurilukuisen
sotavoiman kanssa Moskovan edustalla. Godunov huomasi nyt tuhon hetkeen
tulleen; hän myrkytti itsensä, ettei elävältä joutuisi vihollisen
julmuuden alaiseksi.
Näin saatua valtaansa ei Valhe-Dimitri sentään osannutkaan kovin kauan
pitää. Pian huomattiin, että tsaarin suosio yksinomaan kohdistui hänen
kanssaan tulleihin puolalaisiin. Venäläisiä sitä vastoin joka
tilaisuudessa sysättiin syrjään ja ylenkatsottiin. He olivat liian
raa'at tavoiltaan uuden hallitsijan mielestä. Eipä tälle myöskään
Venäjän vanha uskonto sen paremmin kelvannut; siitäkin yhä tehtiin
pilaa hovissa. Tästä kaikesta venäläiset tietysti viimein vimmastuivat.
Kapina nousi, Valhe-Dimitri tapettiin ja hänen puolisonsa suljettiin
luostariin. Se tapahtui vuonna 1606, juuri vuotta sen jälkeen kuin
petturi oli voittajana pannut tsaarin hiipan päähänsä.
Mahtava pajari _Vasili Shuiski_ valittiin nyt tsaariksi. Hän oli
hyväntahtoinen, viisas mies, vaan eipä hänellekään ollut rauhallisempaa
aikaa sallittu. Pian ilmaantui taas uusi Valhe-Dimitri, joka sanoi
ikäänkuin ihmeellä pelastuneensa kapinoitsevien moskovalaisten käsistä.
Moni uskoi häntä, useimmat olivat ensialussa uskomatta. Tuotiin siis
Marina esiin; hänen piti päättää, oliko tämä todellinen tsaari vai ei.
Ja tuo kunnianhimoinen nainen heittäytyikin heti oudon miehen kaulaan,
suuteli, hyväili häntä, niinkuin puolisoansa ainakin; hän näet tahtoi
jälleen saavuttaa menetetyn korkeutensa. Nyt menivät taas kaikki
Valhe-Dimitrin entiset puoluelaiset, varsinkin kasakat, uuden petturin
puolelle. Puolastakin saapui apua, ja Shuiski oli pian piiritetty
Moskovaan.
Hädissänsä kääntyi tsaari Ruotsin kuninkaan puoleen, ja Kaarle IX
olikin kohta apuun valmis. Sillä hän pelkäsi myös itselleen koituvan
siitä vaaraa, jos Puolan liittomies tulisi Venäjän hallitsijaksi. Olipa
jo ensimäinenkin Valhe-Dimitri uhannut ylpeästi, vaatien Ruotsin
kruunua takaisin Sigismundille. Helmik. 28 p. 1609 solmittiin siis
Viipurissa liitto Shuiskin ja Kaarlen välillä. Ruotsin kuninkaan piti
lähettää 2,000 huovia ja 3,000 jalkamiestä. Tsaari puolestaan lupasi
tälle apujoukolle toimittaa palkan sekä tarpeellisen elatuksen. Sen
lisäksi oli Käkisalmen linna lääninensä annettava Ruotsille ikuiseksi
omaisuudeksi.
Tuumasta toimeen ei kulunut Kaarle kuninkaalta koskaan pitkää aikaa.
Nytkin hän oli liiton hieromisen aikana varustanut kaikki valmiiksi, ja
maaliskuun 11 p. hänen armeijansa marssi jo rajan yli. Siinä oli koko
12,000 miestä, siis kaksi sen vertaa kuin mitä oli luvattu.
Ylipäälliköksi oli Kaarle asettanut _Jaakko De la Gardien_, vanhan,
kuuluisan Pontus-herran pojan. Tämä tosin oli vasta 26 vuoden vanha,
mutta kuitenkin jo tietty ja taattu ylen taitavaksi sotaherraksi.
Palveltuansa useampia vuosia ulkomailla Oranian Mauritsin, sen ajan
mainioimman soturin johdon alla, oli hän juuri nyt palannut kotimaahan,
tuon suuren opettajansa ylistyskirjat mukanaan. De la Gardie oli
ruotsalainen syntyään, mutta kasvatettu Suomessa, niin että me puoleksi
voimme kehua häntä omaksemme. Alapäälliköistä olivat mainittavimmat
kaikki suomalaisia, nimittäin vanha _Aksel Kurki, Antti Boije, Krister
Some_ ynnä nuori sankari _Eevert Horn_, kuuluisan Kaarle Hornin poika.
Samoin oli myös suuri osa sotamiehiä Suomen poikia; muut olivat
muukalaisia palkkasotureita Ranskasta, Saksasta ja Englannista.
Maaliskuun lopulla saavuttiin Suuren Novgorodin edustalle, joka oli
Shuiskille uskollinen. Sotamiehiä ei viety kaupunkiin siitä pelosta,
että he ehkä rupeaisivat vallattomuutta harjoittamaan. Mutta De la
Gardie alapäällikköinensä ratsasti Novgorodiin ja otettiin suurella
juhlallisuudella vastaan. Tykit paukkuivat ja kirkkojen kellot
helisivät vieraitten kunniaksi. Portilla kohtasi heidät läänin
maaherra, tsaarin likeinen sukulainen, nuori ruhtinas Mikael Shuiski.
Hän tervehti De la Gardieta veljellisellä syleilyllä. Molemmat nuoret
herrat suuresti mieltyivät toisiinsa ja heidän välillään syntyi tässä
luja ystävyys, jonka vain Shuiskin aikainen kuolema saattoi rikkoa.
Vähemmän tyydyttävä kuin vastaanotto oli kuitenkin luvatun palkan
laita; tsaari ei ollut siitä mitään huolta pitänyt. Sotamiehet
rupesivat siis nurisemaan, ja De la Gardiekin uhkasi palata takaisin
kotiinsa, kun ei sovinnon ehtoja täytetty. Mutta Mikael ruhtinas
rukoili hartaasti ja haali myös kaupungin porvareilta kokoon muutamia
tuhansia ruplia osaksi soopelin nahkoina, osaksi kankaina, osaksi
rahana, joilla sotaväki siksi kertaa tyydytettiin.