Helsinki oli alkuansa aiottu suureksi kauppakaupungiksi; silloin ei
kukaan voinut aavistaa, että siitä kerta oli tuleva Suomen oppineitten
pesäpaikka. Sittenkin -- lieneekö ollut aavistusta -- oli aivan
ensimäisten Helsingissä syntyneitten lasten parissa Suomen ensimäinen
tieteenharjoittaja. _Sigfrid Aaroninpoika_ oli hänen nimensä, johon hän
sen ajan tavan mukaan liitti syntymäpaikkansa mukaan otetun latinaisen
liikanimen _Forsius_ s.o. Helsinkiläinen. Alkuoppinsa hän sai,
samoinkuin muut meidän maamme etevimmät oppineet tähän aikaan, Turun
koulussa. Sitten hän oleskeli useampia vuosia Pohjois-Saksan
yliopistoissa, tutkien varsinkin luonnontieteitä, matematiikkaa sekä
tähtitiedettä. Kotimaahan palattuansa vihitti hän itsensä papiksi.
Vähän sen jälkeen teki Kaarle herttua toisen retkensä Suomen herroja
vastaan. Forsius asettui hänen puolellensa, ruveten erään Ruotsin
ratsuväen lippukunnan sotapapiksi. Semmoisena seurasi hän sitten myös
sotaväkeä Liivinmaalle.
Tällä tavoin Kaarle herttua oppi tuntemaan Forsiuksen, ja huomattuaan
miehen tavattoman matemaattisen opin hän päätti käyttää sitä
valtakunnan hyödyksi. Maita ja mantereita oli jo 16:nnella vuosisadalla
täälläkin yritetty mitata ja karttojakin kyhätä; mutta kun mittausta ei
oltu osattu tieteellisellä tavalla tehdä, niin olivat kartat tulleet
aika hullunkurisiksi. Suomenlahti niissä käypi aina melkein suoraan
pohjoiseen rinnan Pohjanlahden kanssa. Suikaleessa niiden välillä, joka
on Suomenmaa olevinansa, on tällä tavoin Viipurin kaupunki yhtä
korkealla pohjoisessa kuin nykyinen Vaasa. Onpa eräässä kartassa
Uusimaa pohjoisempana kuin Häme ja sitten Karjala niiden ja Pohjanmaan
välillä! Laajat Lapinmaat olivat vielä aivan mittaamatta. Tähän
viimeksimainittuun seutuun lähetettiin nyt Forsius v. 1602 yhdessä
erään asessori Birckholzin ja Turun piirityksestä tunnetun Daniel
Hjortin kanssa. He kulkivat ja tutkivat koko sen kulman, niin pitkältä
kuin mannerta ulottui, aina _Norkumin_ (Nordkynin) niemelle asti.
Nykyinen Ruija oli näet silloin vielä riidanalainen, ja Ruotsi arveli
itsellään olevan yhtä suuren oikeuden siihen kuin Tanskalla. Matkaa
kesti noin vuoden ajan. Hauskaa ja opettavaista on nähdä, kuinka
vähillä varoilla siihen aikaan suuret ja tärkeät työt tulivat
tehdyiksi. Mittaajat saivat jokainen 20 (sanoo: kaksikymmentä) talaria
palkkaa; paitsi sitä vielä sudennahkaisen turkin ynnä eväikseen 2
tynnyriä rukiita leiväksi, 8 leiviskää lihaa, 3 leiviskää voita ja 3
leiviskää suoloja. Vähän anteliaammin oli sydämen karaistuksesta Pohjan
pakkasia vastaan pidetty huoli; heille näet oli pantu mukaan 8 tynnyriä
ohria "paloviinaksi".
Takaisin tultuansa käytti Forsius oppiansa toiseen yleishyödylliseen
työhön. Vuodesta 1606 näet alkoi ilmestyä hänen toimittamiansa
almanakkoja (kuitenkin ruotsinkielellä), jotka olivat ensimäiset
laatuansa Suomessa. Siihen asti oli meillä vain riimusauvat olleet ajan
määrääjinä, taikka jos jollakulla olikin painettu almanakka ollut, oli
se ulkomaalainen, eikä sopinut meidän pohjoisen maan oloihin.
Senaikuinen tähtitiede oli suuresti taikauskon sekainen. Yhtä varmaan
kuin nyt saattaa ennakolta määrätä kuun ja päivän pimenemisajan sekä
pyrstötähtien tulon, yhtä varmaan silloin uskottiin voitavan tähtien
keskinäisestä asemasta ynnä muista luonnonilmiöistä ennustaa tulevia
tapauksia. Forsiuskin aina liitti almanakkaansa ennustuksia, ei
ainoastaan ilmoista, vaan myös taudeista, katovuosista, jopa sodistakin
ja hallitsijain kuolemasta. Tämän taitonsa hän sai kuitenkin pian
kalliisti maksaa. Hän oli ennen Kirkholman tappelua ennustanut
Liivinmaalla pahoin käyvän. Sen ottivat muutamat hoviherrat, jotka
olivat hänelle suutuksissaan, syyksi ja nostivat häntä vastaan kanteen
salavehkeistä Sigismund kuninkaan hyväksi. Forsius parka otettiin
kiinni, kidutettiin ja pantiin kovaan vankeuteen Gripsholmaan. Siellä
hän olisi kenties puutteeseen menehtynyt, jollei hän aina välistä olisi
ansainnut rahaa ihmisiltä, jotka antoivat hänen ennustaa käsistä
tulevaa kohtaloaan. Kävipä kerran itse kuninkaan rouva hovineitosineen
siellä siinä asiassa ja toivat hänelle ruokaa sekä rahaa.
Vuoden perästä vihdoin Forsiuksen onnistui saada viattomuutensa toteen
näytetyksi. Korvaukseksi kärsitystä vääryydestä nimitti kuningas hänet
nyt astrologian s.o. tähtiennustustieteen professoriksi Upsalaan. Mutta
siinä paikassa ei Sigfrid Aaroninpoika kauan viihtynyt. Uusi aika oli
jo Upsalassa alkanut koittaa. Forsius valittaa katkerasti, että hänen
"jaloa tiedettänsä haukutaan" tyhjäksi loruksi. Suuttuneena hän jätti
parin vuoden perästä virkansa ja muutti Tukholmaan, jossa hän sai
kuninkaallisen hovitähtitutkijan arvonimen ynnä yksinoikeuden
almanakkojen painattamiseen Ruotsin valtakunnassa. Vaan eipä aikaakaan,
niin kohtasi häntä taas kova vastoinkäyminen. Papisto oli jo kauan
aikaa katsonut karsain silmin hänen ennustuksiansa, noita muka pirun
avulla tehtyjä konsteja. Kerran Forsius, varomattomasti kyllä, oli
kirjallisesti puolustanut erästä talonpoikaa, joka profeettana kulki
ympäri, ja silloin myrsky häntä vastaan rehahti ilmi. Kanne nostettiin,
Forsius menetti hovivirkansa ja samalla myös kirkkoherranpaikkansa
Riddarholman seurakunnassa, ja häntä kiellettiin ankarasti koskaan enää
ennustamasta.
Mies parka oli nyt virkaheittona, leivätönnä. Hyväksi onneksi armahti
häntä kreivi Leijonhufvud ja soi hänelle kirkkoherranviran Tammisaaren
kaupungissa, joka kuului Raaseporin kreivikuntaan. Siellä vietti sitten
Forsius loppuikänsä rauhassa, joutoaikoinaan yhä vielä tutkien rakkaita
tähtiänsä. Monasti makasi hän kirkkaina talviöinä kaupungin
ulkopuolella hangella selällään, paksuun Lapin peskiin (turkkiin)
puettuna, suuri kirja rinnallaan. Kerta näki hänet siellä
sivutsekulkeva matkustaja ja säikähtyi pahasti. Peloissaan hän
laukaisi pyssynsä tuota outoa otusta vastaan nähdäkseen, oliko se
kummitus vai elävä olento. Kaikeksi onneksi ei kuitenkaan luoti
sattunut. Almanakkojakin Forsius toimitti yhä edelleen melkein
kuolemaansa asti. Vaan ennustuksia ei niissä nyt enää ollut muusta kuin
ilmoista. Tämmöisiä ilman vaiheitten ennustuksia kuultiin häneltä
muuten usein suullisestikin. Kerta esim. piti Tammisaaren asukasten
mennä lahden poikki häihin. Aamu oli tyyni ja ihana; mutta Forsius
kielsi vesille lähtemästä, sanoi rajuilman olevan tulossa. Hääväki ei
ottanut varoitusta korviinsa ja joka henki hukkui, kun ukkosilman
mukana tullut tuuliaispää kaatoi veneen kumoon. Kirkkoherra, joka oli
kiertänyt maata myöten, pääsi onnellisesti perille. Vuonna 1624 vaipui
vanhus viimein levolle monista vaivoistansa. Vähää ennen sanotaan hänen
käyneen erästä kipeää virkaveljeään katsomassa. Tämän kysyttyä ennusti
hän sairaan kuolevan samana päivänä, johon vielä lisäsi; "ja kuuden
viikon perästä tulee minunkin vuoroni". Sekin hänen viimeinen
ennustuksensa kuuluu käyneen toteen.
Forsius on paitsi almanakkoja kirjoittanut myös Suomen aikakirjan sekä
fysikan eli luonnontieteen ja kivennäisopin, jotka kuitenkin kaikki
jäivät painamatta. Niissäkin näkyy kovasti paljon sen ajan taikauskoa
ja tietämättömyyttä luonnon asioista. Kultaa esim. hän luulee syntyvän
punaisen elohopean ja palamattoman rikin sekoituksesta. Kullalla, sanoo
hän, on erinomainen voima vetämään puoleensa niiden mielen, jotka sen
näkevät, niin että he sitä vain pyytävät, haluavat ja himoovat. Juoman
sekaan pantu kultajauho parantaa sydämentuskaa ja surua. Tälle
tämmöiselle nauraessamme on meidän kuitenkin muistettava, että
luonnontiede vielä melkein 100 vuotta myöhemmin oli aika huonolla
kannalla. Silloin näet kysyi kuningas Kaarle XI oppineiltaan, mistä
syystä aurinko Torniossa ei Juhannuksena laske. Siihen he vastasivat,
etteivät he tahtoneet epäillä asian todellisuutta, koska kuninkaallinen
majesteetti itse oli sen muka nähnyt; mutta syytä semmoiseen ihmeeseen
he eivät osanneet millään tavalla selittää.