Sairalloisella kiihkolla ja hermosto ylimmilleen jännitettynä oli Valle
taivaltanut tämän pitkän matkan kotimaastaan tänne "Valkoiseen Hirveen".
Tullessa oli mieli läikehtinyt toivosta toivottomuuteen, ja
toivottomuudesta toivoon.
Nyt palasi Valle samaa tietä ja samalla kiireellä, mutta suloiset
toiveet eivät enään läikehdittäneet eri mieli-aloja, eivätkä
viihdytelleet myrskyisiä tunteita.
Synkkänä ja kuoleentuneena lepäsi hänen sielunsa pinta, eikä ajatus
jaksanut puhaltaa siihen eloisuuden väreilyä.
Tulinen kiire oli ainoa tarmokkuuden piirre.
Yksi tunne oli ainoa elämän merkki — vaikka se piili syvällä, niin
syvällä.
Hän rakasti Lailaa tuskallisella, kiihkoisalla, tragillisella
tunteella, joka poltti kuin liekehtivä tuli hänen rintaansa.
Yksi ajatus oli ainoa vauhtipyörä koneistossa.
Hän tahtoi heti, niin pian kuin suinkin, aivan heti tavata Lailan,
saadakseen vastauksen yhteen ainoaan kysymykseen.
Rakastiko Laila häntä?
Kaikki muu oli toisarvoista.
Tätä kysymystä takoivat junan jyske ja laivan kone.