Koko sunnuntai-päivän viettivät Valle ja Laila
toistensa-löytämis-juhlaa.
Valtialassa olivat tunteet heränneet, ja nyt ne olivat puhjenneet
kukkaan, huolimatta syksystä ja talven lumesta, ja huolimatta kaikesta
siitä pölystä, jota Valle oli näinä kuukausina ripotellut hennoille
tunteittensa taimille.
Valle oli saanut tietää, mitä merkitsi Lailan epäilevä ja hämmentynyt
katse.
Laila oli pelännyt joutuneensa taas uudelleen saman harhakuvan
pauloihin, joka jo kerran ennen oli hänet vanginnut, ja sitten
heittänyt säälimättä ja aiheettomasti syrjään.
Mutta olihan Vallella ollut syytä mustasukkaisuuteen?
Syytäkö?
Miksi ei myöskin Lailalla? Ehkä vielä enemmän! Luultavasti paljonkin
enemmän!
Vai tahtoiko Valle tehdä itsensä naiviksi ja käydä pyhimyksestä?
Näin laskivat Valle ja Laila onnellisten ihmisten kevyttä leikkiä,
lähellä vakavuuden rajapyykkejä.
Ajatukset eivät tähän leikkiin kiintyneet, eivätkä tunteet pysähtyneet.
Iloisina ajelivat he kaupungilla, erosivat hetkeksi pukeutuakseen
päivälliselle Fenniaan, ja lopettivat iltansa teatterissa.
Laila ei sitten enään jaksanut illalliselle, ja Vallekin halusi
yksinäisyyteen, uuden onnensa kanssa kahden kesken.
Saatettuaan Lailan kotia, Töölön uuteen, kauniiseen kaupunginosaan,
ajoi Valle kotia.
Saattomatkalla oli Valle saanut vastustamattoman halun suudella Lailaa.
Laila oli katsonut pitkään, ihmetellen ja oudoksuen.
Sitten oli katse sulanut pehmeäksi ja hehkuvaksi, vihlaisten Vallen
sydäntä aavistamattomalla sulolla.
Silloin oli Valle tulisesti suudellut Lailaa.
Kotimatkallaan loikoi Valle mukavassa reessä, tietämättä olemuksestaan
muuta kuin huumaavan värinän, joka sytytti sielun sisimmät kielet
ihaniin sointuihin.
Hän ei ajatellut mitään. Hän muisti vain Lailan sylissään, ja hurma
vapisutti hänen hermostoaan ja kiehutti vieläkin hänen vertaan.
Onnesta juopuneena saapui hän huoneustoonsa, hiipi makuukamariinsa ja
heittäytyi mahdollisimman pian vuoteelleen.
Tämä oli ensimäinen, pilvettömästi onnellinen päivä hänen elämässään.
Ja kuinka se oli alkanut!
Mitenkä lähellä toisiaan hiipivätkään vastakohdat ihmisen elämässä!