Oltiin tammikuun loppupuolella.
Vinha pohjatuuli lakaisi paljaita, alastomia katuja.
Lämpimässä ja hyvinvalaistussa työhuoneessaan käveli Valle
edestakaisin, pysähtyen silloin tällöin katselemaan akkunasta harvoja
katukulkijoita.
Valle oli jo puolisen tuntia odotellut telefoonisoittoa.
Reginan pitäisi soittaa.
Tyytymättömänä heittäytyi hän kirjoitustuoliin, ja siirsi kärtyisällä
liikkeellä muutamia viattomia papereita syrjemmäksi.
Oliko hän hermostunut odottaessaan Reginan soittoa?
Oliko hän mennyt liian pitkälle?
Hm!
Valle hipaisi otsaansa vaivautuneena. Olihan hän, joku aika sitten,
iloinnut tapausten, kulusta.
Mikä syy nyt sitten olisi tyytymättömyyteen?
Muistihan hän vielä elävästi sen raisumaisen ilon, joka yllätti hänet
kuultuaan, että Helomaat eroaisivat.
Joulun jälkeen ei Valle ollut tavannut Reginaa eikä Akua useampaan
päivään.
Eräänä iltana sai hän yllätyksenä kuulla tuttaviltaan Reginan ja Akun
erosta, joka kertomuksien mukaan, oli tapahtunut kaikessa rauhassa ja
sovussa.
Regina oli jo muuttanut erilleen asumaankin.
Tällöin, kun Valle tämän oli kuullut, oli hänet vallannut raisu ilon
tunne, joka ei ollut jättänyt häntä useampiin päiviin.
Huumautuneena ja harkitsemattomana oli hän sittemmin, noudattaen
Reginan kietovia pyyntöjä, käynyt muutamia kertoja Reginan uudessa
asunnossa.
Tätä muistaessaan hieraisi Valle taas otsaansa ja rypisti kulmiaan.
Eiköhän hän ollut mennyt liian pitkälle?
Nyt enään ei tietysti ollut kysymys Akusta, eikä kenestäkään muustakaan
syrjäisestä — mutta sittenkin!
Mihin tämä veisi?
Mitä tästä johtuisi?
Oli sattunut vielä niin naurettavan hassunkurinen juttu, että
kirjailija Kajasvuo oli matkustanut Helomaan uuden ystävättären kanssa
ulkomaille.
Nyt kuljeskeli Aku allapäin ja myrryksissään rauhattomana, viihtymättä
missään.
Muutamat häntä säälivät, mutta useimmat hänelle nauroivat.
Valleakin tämä juttu joskus nauratti. Eihän sille mitään voinut. Mutta
useimmiten häntä harmitti ärtyisyyteen asti.
Ellei nyt olisi olemassa hänen harkitsematonta menettelyänsä, niin
voisivat nuo eronneet ehkä uudelleen yhtyä.
Tämä ajatus kiusasi Vallea. Eikö hän sitten rakastanut Reginaa?
Sitä hän epäili. Miksi hän muuten kyselisi tuskallisella mielellä
itseltään: mitä seuraa tästä kaikesta?
Regina oli huumannut hänet, herättänyt hänessä voimakkaan aistillisen
tunteen, joka valtaan päästessään teki hänet ajattelemattomaksi ja
sokeaksi.
Ja Regina käytti Vallen mielestä, vaikutustaan herkeämättömästi ja
taitavasti.
Hm! Entä hän itse?
Hän oli puolestaan mielellään antautunut tuon vaikutuksen alaiseksi, ja
ehkä itsekin heittänyt polttoainetta palavaan uuniin.
Miksi syyttää Reginaa?
Sehän oli ala-arvoista!
Samassa soi telefooni.
Epäröimättä ja kiirehtimällä tarttui Valle kuulotorveen. Hänellä oli
ikäänkuin tarve antaa hyvitystä äskeisistä ajatuksistaan.
Regina soitteli lähi-asemalta, minne oli pistäytynyt tuttaviinsa.
Nyt hän sieltä lähtisi, että Valle tietäisi tulla vastaan, kuten oli
sovittu.
Valle katsoi kelloaan. Se osotti 9.
Aikaa olisi niin paljon, että kiirehtimättä ehti vastaan.
Valle pukeutui ja lähti epämääräisessä tunnelmassa.
Hän ei tietänyt menikö hän mielellään tai vastenmielisesti, mutta sen
hän tunsi selvästi, että mentävä oli.