* * * * *
Näin oli tapahtunut Valle Valtialalle muutama päivä sitten.
Tätä tapahtumaa mietti hän, seisoessaan akkunansa ääressä,
työhuoneessaan.
Sama epämiellyttävä tunne kuin silloin Kämpissä, ahdisti häntä taas.
Tuntui kuin olisi hävettänyt.
Toinen silmäluomi painui ihan umpeen, ja toinen silmä siristyi hienolle
raolle.
Hän oli jäänyt pois kutsuista. Ei hän mitenkään voinut sinne mennä.
Komean kimpun ruusuja hän oli lähettänyt Reginalle.
Täytyi keksiä jokin syy poisjäämiseen. Mikä tahansa!
— Tämä ilta nyt ehkä vielä menee ilman selityksiä. Mutta huomisen
varalta pitää jotakin keksiä, ajatteli hän.
Sitten pyyhki hän äkkiä otsaansa, karkottaakseen tuon epämieluisan
muiston, kääntyi ympäri ja asettui pöytänsä ääreen.
Vasta valmistunut kirjoitus suuntasi, onneksi, ajatuksia vähän
toisaalle.
Pitäisi soittaa toimitukseen ja kutsua juoksupoika sieltä hakemaan sitä?
Tai menisikö hän itse.