Millaisilla tunteilla Ilma luki nämät sanat, saattaa helposti ymmärtää.
Hän tiesi nyt niiden olevan tuolta nuorelta kasakka-upsierilta, ja jos
hän nyt olisi ollut saapuvilla, olisi hän langennut polvilleen hänen
jalkainsa juureen. Nyt hän ymmärsi minkätähden Kotschoffsky, joka ennen
joka päivä oli puhutellut häntä, tänään kokonaan oli väistänyt häntä.
Se oli sentähden ettei Margunoff olisi aavistanut mitään pahaa. Ilossaan
siitä, että pelastuksen aamu nyt oli koittanut, ei tuo kaunis vanki
ollut tarpeeksi varoillaan, vaan puhui kova-äänisemmin, kuin
tarpeellista olikaan. Vahti ensimmäiseksi huomasi tuon varomattomuuden,
jonka seuraukset olisivat olleet kyllä pahat, koska Margunoff hiipivin
askelin lähestyi, ja hän sanoi sentähden huolimattomasti nojaten
itseään seinää vastaan.
"Vetäytykää syrjään, vaan hitaasti, ettei katteini, joka paraillaan
tulee tänne, huomaa mitään. Minä luulen ettei hän vielä ole keksinyt
meidän puhelevan."
Kasakan tyyni ääni rauhoitti Ilmankin, ja huolimatta Margunoffista,
joka nopein askelin lähestyi, vetäytyi hän syrjään, vaan ei kauemmaksi,
kuin että hyvin saattoi nähdä katteinin, Hän näytti vihaiselta ja usein
leimahteli hänen silmissään niin kauheasti, että Ilma oikein tuli
pahoille mielin.
"Hän tulee tänne", kuiskasi hän. -- "Minä otan häntä vastaan tyvenellä
mielin."
Tuskin oli hän ehtinyt viimeiset saat sanoa, kun Margunoff astui
sisään.