Vihdoin sanoi hän, kotvan aikaa mietittyään, astuen pari askelta
edemmäksi lattialle sekä syvään kumartaen rouva Hernerille:
"Hyvää huomenta!"
"Jumala antakoon", vastasi rouva Herner ojentaen Mikolle kättään. --
"Mitä uutisia sinulla on muassasi?"
"Susi on päässyt saaliin vainulle", vastasi Mikko luoden silmänsä
Ilmaan.
Tuo nuori tyttö kiljasi ja olisi kaatunut maahan, ellei suntio olisi
kerjennyt ottamaan häntä vahvoihin käsivarsiinsa. Vähälläpä myös oli,
ettei rouva Hernerkin käynyt tainnoksiin Mikon vastauksesta, vaan
hänellä sentään oli suurempi mielenmaltti tässä silmänräpäyksessä.
Muutaman silmänräpäyksen jälkeen, joiden kuluessa Mikko vei Ilman
sohvalle, sanoi rouva Herner:
"Minä ymmärrän hyvin, että tuolla vertauksellasi tarkoitat katteini
Margunoffia."
"Aivan niin", vastasi Mikko nyökäyttäen päätään. -- "Katteini on susi
ja hän hiipii täällä ympäri sadan venäläisen jääkärin kanssa, sen olen
itse nähnyt. Hänpä se eilen oli Sikkilässä, otti kaikki ruokatavarat,
mitkä sai ja pelätti vaimot metsiin. Kun jääkärinsä olivat juoneet
suuhunsa kaiken viinan, minkä käsiinsä saivat, läksi katteini heidän
kanssaan Lappajärvelle päin, sillä hän tietää siellä pohjoisessa päin
olevan rikasta väkeä. Mutta minäpä salaa seurasin hänen jälessään ja
näin hänen eilen menevän joen yli matalikosta, joka on noin virstan
päässä tästä pohjoiseen. Enempää en tarvinnutkaan tietää, sillä
paikalla aavistin venäläisten hankkivan tälle paikalle."
"Siis ei Sikkilässä ollutkaan kasakoita?"
"Oli niitäkin" -- vastasi Mikko. -- "Unhoitin sanoa, että katteinilla
on muutamia niitäkin seurassaan."
Kun Mikko nuo sanat sanoi, hypähti Ilma seisaalleen huudahtaen:
"Kun katteini Margunoff tulee, en minä tahdo olla kotona, ettekä
tekään, äiti, saa jäädä tänne. Sano meille, Mikko" -- jatkoi hän
nousevalla tuskalla tarttuen suntion käsiin, -- "etkö tiedä mitään
paikkaa, jossa saattaisimme piiletä!"
"Tiedänpä niinkin", vastasi Mikko vitkaan ja miettiväisesti. -- "Mutta
se riippuu siitä, jos te tahdotte seurata sinne."
"Sano meille se; jos sinulla on pelastuskeino, niin älä sitä meiltä
estä", sanoi rouva Herner levottomasti.
"Asian laita, näettekö, on se, että Sikkilän kyläläiset ja koko seudun
nuoret miehet ovat yksin voimin tehneet murroksen kaksi virstaa
Sikkilästä pohjoiseen. Meidän korviimme on tullut, että kenraali
Adlercreutz, jota Jumala siunatkoon, juuri äskettäin on voittanut
viholliset Lapualla, ja että eräs toinen, jonka nimi on Sandels ja joka
myöskin on kelpo mies, suorittaa asiansa oikein hyvin Itä-Suomessa.
Silloinpa me aattelimme, ett'ei haittaisi, jos mekin yhtyisimme
liittoon käydäksemme sotaa omalla tavallamme, sillä me Pohjalaiset
olemme aina enemmän, kuin muut, saaneet kärsiä Venäläisten hävityksiä.
Murroksen takana odotamme vaan kunnes katteini tulee, ja sinnepä olisi
rouvankin paras lähteä. Kyllä minä näytän tien."
"Kiitoksia, Mikkoseni", sanoi rouva Herner liikutettuna. "Vaan mitä
tietä me menemme, kun katteini Margunoff on pohjoisessa päin?"
"No, kunhan vaan pääsemme joen toiselle puolelle, joka tällä kohdalla
on niin syvä, ett'ei kukaan pääse kahlaamalla sen yli, ei enää ole
hätää laisinkaan."
"No hyvä, sinä saat viedä meidät minne tahdot, Mikko" -- sanoi rouva
Herner päättäväisesti. "Me olemme pian valmiit. Tule, Ilma; me otamme
mukaamme vaan, mikä tärkeintä on."
Molemmat naiset katosivat nyt hetkeksi. Kun he tulivat takaisin
matkapu'ussa, oli Mikko jo edeltäkäsin lähtenyt rannalle veneen luo.
-- "Niin täytyy meidän nyt jättää rauhaisa kotimme, kenties ijäksi
päiväksi!" huokasi rouva Herner katsellen ympärilleen surullisin
silmin. -- "Jumala meitä varjelkoon!"
Ilma itkeä tihutti äitinsä rinnoilla. Hänestä tuntui vielä raskaammalta
jättää lapsuutensa koti. Nyt ei mikään, ei hymyilevä aamuaurinko, ei
lintujen ilolaulut eikä aaltojen solina ilahuttanut häntä. Syvällä
surulla kauniissa silmissään katseli hän seutua ja kyyneleet vuosivat
aina runsemmin. Vihdoin sanoi hän irroittaen itsensä äidin syleilystä:
"Nyt on lähdön aika. Minä näin Mikon meitä odottavan."
He astuivat nopeasti rappusille, sanoivat vielä kerran jäähyväiset
kodilleen, jonka ulko-oven he tarkkaan lukitsivat, ja riensivät sitten
kiireesti rannalle, josta Mikko, joka jo oli irroittanut veneen,
viittasi heille merkiksi, että heidän tuli kiiruhtaa.
* * * * *
Ennenkuin menemme edemmäksi täytyy meidän ensin lähemmin tehdä tili
katteini Margunoffista ja suhteesta, missä hän näyttää olevan rouva
Herneriin ja hänen tyttäreensä.
Vähää ennen sodan syttymistä oli eräs suurenlainen kartano muutamia
virstoja itäänpäin Sikkilästä tarjottu kaupaksi, koska sen omistaja oli
tehnyt konkursin. Halullisten ostajain joukossa oli myöskin venäläinen
Margunoff, erään jääkärirykmentin upsieri. Koska tämä oli rikas, ei
auttanut mitään, että talonpojat ja seudun herrasmiehet, jotka eivät
tahtonet ryssää naapurikseen, kohottivat kartanon hintaa. Se joutui
Margunoffille, joka paikalla puhtaassa rahassa maksoi ostohinnan. Kun
kartano kaikin puolin oli korjattu, muutti hän sinne asumaan ja eleli
siellä Venäläisen tavalla. Tämä seikka tietysti suututti talonpoikia,
jotka jo ennen vihasivat venäläisiä, joiden kauheista julmuuksista
Pohjanmaalla "Ison vihan aikana" kertomuksia on säilynyt meidän
aikoihimme asti, ja Margunoff sai useasti kokea, kuinka syvään hän oli
vihattu. Uhmistellen jatkoi hän irstasta elämätään huolimatta kaikesta
nurinasta, mikä häntä kaikkialla kohtasi. Eräänä päivänä oli Margunoff
metsästämässä, jolloin häntä kohtasi niin äkillinen rankkasade, että
hänen täytyi käydä etsimään suojaa itselleen. Sattumalta tuli hän näin
kersantti Hernerin talolle, jossa hän ei milloinkaan ennen ollut
käynyt. Tuo rehellinen Suomalainen otti venäläisen vastaan kaikella
mahdollisella kohteliaisuudella, ja Margunoff jäi yöksi. Sen päivän
perästä tapahtui sangen usein, että hän joutui Hernerin taloon, joskopa
oli paha tahi kaunis ilma, ja pianpa huomattiin, että nuo hänen tiheät
vieraissakäyntinsä olivat ainoastaan Ilman takia eikä kiitollisuudesta,
jonka tähden hän näytti ne tekevänsä. Herner pelästyi, kun hän näki
irstaisen ryssän aikomuksen, ja antoi hänen selvään ymmärtää, että oli
paras lopettaa nuo tiheät kestikäynnit. Tämän sai Margunoff myös kuulla
talonpojilta, jotka rakastivat urheata kersanttia, ja kun hän ei nähnyt
vaivansa päästä tarkoituksensa perille suoralla ja rehellisellä tavalla
menestyvän, päätti hän salaa voittaa aikomuksensa. Häntä ei sentähden
koskaan nähty päivillä Hernerin talon läheisyydessä, vaan illan tultua
hiipi hän ympäri kuin susi. Mutta tuostakin sai Herner vihiä ja
muutamana pimeänä syysiltana, kun Margunoff paraillaan koki päästä joen
yli aivan lähellä kersantin kotoa, tuli tuo reipas Suomalainen hänen
vastaansa. Keskustelu alkoi; puhe muuttui kiivaammaksi ja vihdoin
kiistailijat kävivät käsikahakkaan. Margunoff, joka ei ollut heikko,
puolusti itseään kauan, vaan väkevä Herner viimein kaasi hänen maahan,
johon hän jäi makaamaan taittuneella käsivarrella. Herneriltä, kun hän
näki onnettomuuden, joka oli kohdannut vastustajaansa, katosi viha
paikalla, ja menipä hän auttavaisuudessaan niin pitkälle, että hän
illan pimeässä kantoi selässään voitetun ryssän Sikkilään, jossa hän
hankki hänelle rattaat ja hevoisen. Päästyään kotia täytyi Margunoffin
ruveta sängyn omaksi ja siinä tilassa hän oli, kunnes sota syttyi.
Muutamia päiviä ennen sodanjulistusta läksi hän, sydämmessään miettien
kostoa, rykmenttinsä luo kenenkään aavistamatta oikeata suhdetta, koska
ei kukaan vielä tiennyt sodasta mitään. Vaan samassa, kun rauha
rikottiin ja Venäläisten sotajoukot marssivat rajan yli Suomeen,
läksivät talonpojat miehissä Margunoffin kartanolle ja polttivat
"ryssän pesän", joksi he sen nimittivät, poroksi. Tästä ei Margunoff
saanut mitään tietoa, ennenkuin Lapuan tappelussa. Silloin vannoi hän
talonpojille hirmuisen koston ja saavuttaakseen sen pyysi hän
Rajevskiltä pienen joukon jääkäreitä ja kasakoita, käydäkseen sotaa
omin käsin. Tämä esitys oli Rajevskin mielestä hyvä, koska Suomen
talonpoikain partiokunnat nyt saisivat oivallisen vastustajan
Margunoffissa, joka ei suinkaan ollut mikään taitamaton upsieri.
Että Margunoffilla, paitsi kostoa niille, jotka olivat polttaneet hänen
talonsa, oli mielessään myös omat aikomuksensa Ilman suhteen, on
luonnollista, ja hän iloitsi jo edeltäkäsin voitostaan nyt, kun naiset
olivat yksinään kodissaan.
Edellisestä tiedämme, että Margunoff oli jo ehtinyt seudulle.