VILMA. Isäntä.
ISÄNTÄ. No mitä?
VILMA. Minulla olisi teille jotakin sanottavaa.
ISÄNTÄ. No sano pois vaan.
VILMA. Voitteko antaa tätä minulle koskaan anteeksi.
ISÄNTÄ. Mitä?
VILMA. Tämä on kaikki minun syytäni.
ISÄNTÄ. Mutta hyvä ihminen.
VILMA. Minun luokseni tuli Heikki saunakamariin. Koko onnettomuus on
minun syytäni.
ISÄNTÄ. Sinunko syytäsi?
VILMA. Antakaa minulle anteeksi. Minä lähden pois, minä tahdon sovittaa
kaikki...
ISÄNTÄ. Sinä et saa puhua tuolla lailla. Minä en pidä tuommoisista
puheista... Sinä olet semmoinen... Ole vaiti!
(Vaitiolo.)
VILMA. Luenko minä vielä?
ISÄNTÄ. Älä.
(Vilma sulkee raamatun ja käy viemässä sen kamariin.
Heikki ja Jere tulevat.)
ISÄNTÄ. No?
JERE. Ei löytynyt.
HEIKKI. Ei löytynyt.
ISÄNTÄ. Hm.
HEIKKI. Kuka olisi eilen uskonut, että tään tämmöistä tapahtuu.
JERE. Kyllä minä silloin sammuttaissa jo huomasin siinä emännässä
jotakin erinomaisempaa. Se hoki hokemistaan: "pelastakaa minun poikani"
ja olisi juossut valkeeseen, jollen minä olisi kädestä sivulle
taluttanut. Mutta enhän minä ymmärtänyt, että se näin pitkälle menisi.
HEIKKI. Tämä on kova päivä meille, isä.
ISÄNTÄ. Kova sinulle, kovempi minulle.
JERE. Kyllä tästä vielä hyväkin tulee. Semmoiset pelästymisen puhdit
kuuluvat menevän ohitse.
ISÄNTÄ. Kunpahan löytyisi.
JERE. Ei se kaukana taida olla, vaikkei silmiimme osunut. Kyllä se
kotia tulee.
HEIKKI. On se sentään ihmeellistä, että se äiti sitä saunan paloa niin
ankarasti säikähti.
ISÄNTÄ. Sinun kamarisi oli tyhjä, Heikki... Siksi sinun äitisi nyt
metsiä kulkee.
(Vaitiolo.)
JERE. Voi ollensakin! (Nousee ja menee akkunan luo.) Ohhoh kuinka
paljon kirkkoveneitä on järvellä tänä aamuna.
ISÄNTÄ. Arvaahan sen, kun on näin tyyni ja kaunis ilma.
JERE. Sepä se.
(Vaitiolo.)
JERE (äkkiarvaamatta). Tulkaa katsomaan! Emäntä tulee!
ISÄNTÄ. Mitä sinä sanot!
(Kaikki ryntäävät akkunan luo.)
JERE. Katsokaa!
HEIKKI. Äiti!
VILMA. Voi hyvä jumala!
JERE. Voi emäntä parka.
(Heikki aikoo mennä ulos.)
ISÄNTÄ. Älä mene, se tulee tänne.
JERE. Tänne tulee.
ISÄNTÄ. Menkää pois toiseen huoneeseen, te muut. Minä tahdon olla
kahden kesken Katrin kanssa, minä kerron hänelle kaikki. Menkää!
(Heikki, Vilma ja Jere menevät Heikin kamariin. Hetken
kuluttua tulee emäntä hapset hajallaan, vaatteet tahrautuneina
ja epäjärjestyksessä, silmissä raukea, harhaileva katse.)
EMÄNTÄ. Näinhän sen piti käydä, Taneli, juuri näin. Katri ei ollut
vielä tarpeeksi kärsinyt. Tämän piti vielä tulla... Se oli
sallimusta... hyvän... hahhaa... kuuletko Taneli... hyvän Jumalan
sallimusta... Hyvää sallimusta. Hahhaa!
ISÄNTÄ. Rauhoituhan nyt Katri. Ehkeivät asiat, olekkaan niin pahasti
kuin sinä luulet.
EMÄNTÄ. Minä tiedän, kuinka ne ovat. Minä tiedän, mitä minä olen
tehnyt. Minä olen polttanut... Muistatko, kun minä eilenillalla menin
Heikin huoneeseen... Minä riemuitsin, minä luulin voittaneeni... Mutta
Heikki ei ollutkaan siellä... Akkuna oli auki... minä ymmärsin...
Silloin kuului ulkoa pilkallista naurua... Muistatko?... Sinäkin
kuulit...
ISÄNTÄ. Tule istumaan tänne penkille, minun viereeni --.