ISÄNTÄ. Minä kerron sinulle iloisia uutisia.
EMÄNTÄ. -- Tai vähäjärkiselle. Minä en ole kumpaakaan!
ISÄNTÄ. Tule istumaan ja koeta tyyntyä, niin minä ilmoitan sinulle mikä
ihme on tapahtunut.
EMÄNTÄ. Jätä ilmoittamatta.
ISÄNTÄ. Heikki elää.
EMÄNTÄ. Mitä!... Ole vaiti!
ISÄNTÄ. Heikki elää. Hän pelastui.
EMÄNTÄ. Ole vaiti! Kyllä minä eilisen illan muistan. Muistan
tarkastikin. En minä ole sekaisin. Älä luulekkaan. Omin käsin minä oven
pönkitin, omin käsin sytytin... Ja Heikki oli siellä sisällä... Heikki
oli siellä sisällä... Miksi piti tämänkin tapahtua minulle.
ISÄNTÄ. Heikki ei ollut siellä.
EMÄNTÄ. Ei ollut... Näithän itse, kamari oli tyhjä.
ISÄNTÄ. Heikki oli ulkona, kävelemässä. Vilma oli ehdottanut, kun
siellä sisällä oli niin kuuma.
EMÄNTÄ. Vilma pelastanut Heikin?... En minä viitsi kuunnella juttujasi.
Sinä kai nyt koetat rauhoittaa minua.
ISÄNTÄ. Katri, usko minua. Heikki elää.
EMÄNTÄ. Minä olen jo rauhallinen... ja niin sanomattoman kurja.
ISÄNTÄ. Heikki on täällä omassa huoneessaan.
EMÄNTÄ (kiihtyen). Mitä sinä sanot, Taneli! Älä kiusaa minua!
ISÄNTÄ. Hän tulee luoksesi, jos kutsut.
EMÄNTÄ. Älä leiki minun kanssani. Näethän, että olen onneton.
ISÄNTÄ. Kutsu, niin hän tulee.
EMÄNTÄ. Niin, niin.
ISÄNTÄ. Tee niinkuin sanoin.
EMÄNTÄ. Minä en oikeen ymmärrä sinua... No, voinhan minä tehdä niinkuin
haluat. (Lähestyy ensin huolettomasti ovea, mutta käy sitten araksi ja
kolkuttaa vasta kauan epäröityään.) Heikki!
HEIKKI (tulee). Äiti, tässä minä olen.
EMÄNTÄ. Pois!
(Lysähtää parkaisten lattialle.)
HEIKKI. Vettä! Pian vettä! (Vilma ja Jere tulevat; Vilma juoksee
noutamaan.) Äiti, kuule minua! Tässä minä olen! Äiti, kuule!... Isä ja
Jere, tulkaa auttamaan! Nostetaan sänkyyn.
(Nostavat emännän sänkyyn; Vilma tuo vettä.)
HEIKKI (virvoitellen). Äiti, minä olen tässä sinun luonasi. Heikki on
sinun luonasi.
JERE. Nyt se virkoaa. Se liikuttaa jo silmäluomiaan.
ISÄNTÄ. Katri, kuule minua! Katri!
HEIKKI. Äiti, älä jätä meitä! Älä jätä minua, Heikkiä.
EMÄNTÄ (herää vähitellen; oudoksuen). Heikkiä?
HEIKKI. Niin, Heikkiä.
EMÄNTÄ. Heikki! Sinä elät.
(Syleilevät.)
HEIKKI. Rakas äiti.
EMÄNTÄ. Tämä on kaikki niin kummallista.
ISÄNTÄ. Heikki elää, Katri.
EMÄNTÄ. Niin, Heikki elää. (Huomaa Vilman, joka on seisonut taampana.)
Vilma. (Vilma tulee lähemmäksi.) Sinä pelastit minun poikani.
VILMA (heittäytyy itkuun purskahtaen emännän sängyn viereen.) Rakas
emäntä, antakaa anteeksi...
HEIKKI (ikäänkuin aikoen estellä). Vilma...
EMÄNTÄ. Sinä!... Pyydät anteeksi?... Pois! Pois teeskentelijä!... Ei,
ei. Älä mene! Jää tänne... Täällä on niin kuuma, minua tukehduttaa...
Aukaise akkuna, Heikki. (Heikki aukaisee akkunan.) Auta minua
nousemaan.
ISÄNTÄ. Sinun on parasta nyt vaan levätä.
EMÄNTÄ. Minä tahdon akkunan luo.
(Isäntä ja Heikki taluttavat hänet sinne. Vaitiolo.)
EMÄNTÄ. Mitäs varten tuonne portille on liinoja pantu?
JERE. No kun niitä vieraita piti... niin minä ajattelin...
EMÄNTÄ. Niin, tänäänhän... (Purskahtaa yhtäkkiä itkuun.) Heikki, vihaa
minua! Minä olen huono ihminen, julma äiti. Vihaa minua!...
HEIKKI. Te olette niin hyvä.
EMÄNTÄ. Sinä et tiedä, mitä sinä sanot! Kuule, mitä minä kerron, minä
tunnustan sinulle kaikki ja sinä olet vihaava ja ylenkatsova minua.
Tiedä, että sinun äitisi on --.
JERE (keskeyttäen). Minä pyytäisin, että te jättäisitte sanomatta sen
mitä aioitte. Minä tiedän kaikki... Ei siitä tulisi huojennusta
kenellekään. Semmoinen uhri on vallan tarpeeton.
HEIKKI. Mitä tämä merkitsee?
JERE. Se merkitsee sitä, että sinä menet naimisiin Vilman kanssa ja
äitisi antaa siihen suostumuksensa.
ISÄNTÄ. Niin se taitaa olla paras, Katri.
EMÄNTÄ. Sinä näit.
JERE. Niin.
(Vaitiolo.)
EMÄNTÄ (taisteltuaan hetken itsensä kanssa; vaivaloisesti ja
värittömällä äänellä). Jere, souda sinä kirkolle ja mene...
Honkalaan... sanomaan, että on... sattunut esteitä, että... ei voida...
ne täytyy jättää... Kyllähän sinä ymmärrät.
JERE. Kyllä, emäntä.
(Aikoo mennä.)
EMÄNTÄ (pidättäen häntä). Ei, ei! Minä en voi luopua Honkalasta!...
Mene!
(Jere menee. Oven kiinni louskahtaminen koskee kuin isku emäntään.)
HEIKKI (hiljaa). Kiitos, äiti.
EMÄNTÄ. Niin, Heikki, tee sinä kuinka haluat. Minä en enää välitä
mistään.
(Vaitiolo.)
EMÄNTÄ (katsellen ulos). Maailma on niin kaunis, niin iloisen ja
rauhallisen näköinen... ja minä olen niin onneton...
ISÄNTÄ. Aika lääkitsee sinutkin vielä.
EMÄNTÄ (puhuen väsyneesti, harvakseen). Ei ole tässä maailmassa enää
mitään, joka minua kiinnittäisi, joka minut parantaisi... Honkalalle
minä elin... nyt minä olen tarpeeton ihminen... Niin turhaan olen minä
kärsinyt... niin tuloksettomasti ponnistanut... Tämä on kaikki niin
järjetöntä... Mikä on tämän kaiken tarkoituksena...
HEIKKI. Eläminen vaan.
EMÄNTÄ. Ja sitten kuoleminen, kuoleminen...
Esirippu.