ISÄNTÄ. Muistoa!
EMÄNTÄ. Niin tänään se vielä on, mutta onko huomenna.
ISÄNTÄ. Mikäs sen tappaisi. -- No jaa. Saattaisihan se tauti äkkiä
päälle karata. Eihän sitä tiedä.
EMÄNTÄ. Tai jokin onnettomuus.
ISÄNTÄ. Mikä onnettomuus?
EMÄNTÄ. Voisi vaikka sauna syttyä palamaan ja Vilma kuolla kamariinsa.
ISÄNTÄ. Mitä turhia! Ei se syty.
EMÄNTÄ. Kuka sen tietää. Nyt on ollut niin kuumat ilmat ja sitähän
lämmitettiin vallan ylenmäärin.
ISÄNTÄ. Vaikka lämmitettiin.
EMÄNTÄ. Jos sen sytyttäisi.
ISÄNTÄ. Mitä?
EMÄNTÄ. Niin huomenna olisi Honkala meidän.
ISÄNTÄ. Niin istuisimme huomenna kauniisti vanginvartian kesteissä.
EMÄNTÄ. Me sanoisimme, että se syttyi itsestään.
ISÄNTÄ. Kuka meitä uskoisi?
EMÄNTÄ. Kaikki uskoisivat. Muistathan sinä, mitä Jere sanoi.
ISÄNTÄ. Muistanhan minä, mutta --.
EMÄNTÄ. Itsekin epäilit.
ISÄNTÄ. Enhän minä sitä vallan täydellä todella...
EMÄNTÄ. Ei kenenkään päähän pälkähtäisi edes vähäisinkään epäluulo...
Pieni liike, pieni raapaisu, ja Honkala olisi taas meidän.
ISÄNTÄ. Aivanhan sinä rikosta suunnittelet!
EMÄNTÄ. Minä suunnittelen rikoksen rangaistusta.
ISÄNTÄ. Minkä rikoksen? Mitä sinä puhelet?
EMÄNTÄ (hiljaisella äänellä, kiihoittuneena). Olethan sinä huomannut
kuinka Heikki on muuttunut. Oliko se meidän Heikkimme, joka eilen
uhkasi ajaa meidät maantielle. Ei, se oli toinen Heikki, taiottu
Heikki. Vilma on hänet taikonut. Vilma on noita.
ISÄNTÄ. En minä usko semmoisiin etkä sinäkään.
EMÄNTÄ. Uskon mitä uskon, mutta Vilma on minulle noita.
ISÄNTÄ. Lopeta tuommoiset! Puhutaan muista, hauskemmista.
EMÄNTÄ. Hän on noita. Hänen on jo melkein onnistunut tuhota meidät.
Niin, melkein, mutta ei sentään enempää. Nyt tulee hänen juonistaan
loppu. (Kuiskaten.) Sinä menet ja pönkität saunakamarin oven, pistät
tuohikäppyrän nurkanrakoon ja sitten, niin, sitten alkaa meidän onnemme
aika.
ISÄNTÄ (kauhistuneena). Minä?
EMÄNTÄ. Niin, juuri sinä.
ISÄNTÄ. Minkä tähden?
EMÄNTÄ. Se on sinun velvollisuutesi. Sinä hävitit Honkalan, sinun
täytyy hankkia se myös takaisin.
ISÄNTÄ. Semmoista minä en tee.
EMÄNTÄ. Niin, tietysti. Sinussa on miestä juomaan talosi, sinussa on
miestä suremaan sitä, mutta kun voisit palauttaa kaiken ennalleen,
niin: "semmoista minä en tee".
ISÄNTÄ. Se olisi niin kauheata.
EMÄNTÄ. Kauheata oli lähteä lapsuudenkodistaan tähän hökkeliin.
ISÄNTÄ. Mutta ajattelehan nyt!
EMÄNTÄ. Minä olen ajatellut ja huomannut, että sinä olet onneton
raukka. Sinä tahtoisit ja et tahtoisi. Sisimmässäsi sinä himoitset
Honkalaa, mutta kun sitä sinulle tarjotaan, et uskalla ottaa sitä. Sinä
olet tahdoton nahjus!
ISÄNTÄ (ottaa ryypyn). No, no! Hillitsehän kieltäsi, muija!
EMÄNTÄ. Se sinä olet juuri.
ISÄNTÄ. Sinulla ei ole omaatuntoa.
EMÄNTÄ. Ja sinulla se on. Sinulla, joka pakoitit vaimosi ja lapsesi
muuttamaan korpeen. Mainio omatunto!... Ja nyt kun sinä voisit pelastaa
heidät kurjuudesta, nyt kun sinä voisit pelastaa vaimosi ja sikiösi
kurjuudesta, niin nyt se omatunto taas tulee esille. Omatunto sinulla
on, raukkojen ja pelkurien omatunto.
ISÄNTÄ. Älä sano sitä toista kertaa!
EMÄNTÄ. Pelkuri!
ISÄNTÄ. Minä en kärsi sitä sanaa!
EMÄNTÄ. Minkäs luonnollesi voit.
ISÄNTÄ. Jumalauta, minä en ole mikään pelkuri! Minä poltan vaikka koko
kylän!
EMÄNTÄ. Riittää, kun poltat edes yhden rakennuksen.
ISÄNTÄ. Minä teen, mitä sinä ikinä tahdot.
EMÄNTÄ. Telkee halolla ovet tarkasti ja anna sitten lämmitä.
ISÄNTÄ. Sinä sanot, että Vilma on noita. No minä sytytän rovion.
EMÄNTÄ. Sytytä!
(Isäntä poistuu. Emäntä menee akkunan luo ja katselee jännittyneenä
hämäryyteen. Vaitiolo. Hetken kuluttua syöksyy isäntä kauhistuneena
pirttiin.)
ISÄNTÄ. Pois! Pois! Minä en pelkää sinua! (Tempaa seinältä pyssyn.)
Tule! Minä en pelkää sinua. Tule!
EMÄNTÄ. Mikä sinun on! Mikä sinua vaivaa?
ISÄNTÄ. Etkö sinä kuullut?
EMÄNTÄ. En minä mitään kuullut.
ISÄNTÄ (retkahtaa polvilleen penkin viereen, jännitys laukeaa;
nyyhkien). Hyvä Jumala, armahda minua!
EMÄNTÄ. Mikä sinun on? Etkö sinä saa sanaa suustasi?
ISÄNTÄ. Anna anteeksi, anna anteeksi!
EMÄNTÄ (kaataa ryypyn). Ota tuosta!
ISÄNTÄ. Vie pois!
EMÄNTÄ. Oletko sinä menettänyt järkesi? Sytytitkö?
ISÄNTÄ (säikähtäen). Mitä sinä sanot? Vaiti!... Vaiti! Se kuulee,
nauraa taas... Etkö sinä kuule.
EMÄNTÄ. Mitä sinä hourit?
ISÄNTÄ. Älä puhu niin kovaa, minä pyydän sinua.
EMÄNTÄ (tiuskaisten). No, sano nyt vihdoinkin! Teitkö sinä työsi?
ISÄNTÄ. Hiljaa!... Hiljaa! Se kuulee ja se nauraa taas. Se kuuli, kun
minä raapaisin tikkuja ja se nauroi. Minä kuulin sen aivan selvästi. Se
tuli kivijalasta ja siellä se oleksii tässä talossa. Etkö sinä muista,
mitä Hätäkorven ukko sanoi. Se nauraa aina, kun jotain pahaa tapahtuu,
kun jotain tapahtuu sen mielen mukaan.
EMÄNTÄ. Ja senkö tähden sinä puolihulluna tänne juoksit?
ISÄNTÄ. Älä puhu noin!
EMÄNTÄ. Ei sieltä mitään kuulunut. Sinun omissa aivoissasi vain
kummitteli.
ISÄNTÄ. Minä vannon, että minä kuulin!
EMÄNTÄ. No vanno, vanno ja mene sitten päättämään työsi.
ISÄNTÄ (kauhistuneena). En, en! Saat vaikka surmata minut, mutta minä
en mene:
EMÄNTÄ. Täytyykö minun hankkia sinulle Honkala kaksi kertaa?
ISÄNTÄ. Älä mene sinne, älä mene! Se nauraa ja me olemme hukassa.
Annetaan asioitten olla niinkuin ovat. Älä mene!
EMÄNTÄ. Pelkurille se nauraa, mutta ei minulle. Minä tiedän, mitä minä
tahdon ja minä panen sen täytäntöön.
ISÄNTÄ. Sinä olet kauhea.
EMÄNTÄ. Maailma on kauhea, en minä. Se on minua laahannut, se on minut
tämmöiseksi kouluttanut. Sinä muistat, ettei Honkalan Katri olisi
neljäkymmentä vuotta sitten tehnyt maan matosellekaan pahaa. Mutta
maailma on tehnyt Honkalan Katrille pahaa ja Katri on oppinut elämään.
ISÄNTÄ. Älä mene. Rukoile Jumalalta apua. Älä mene.
EMÄNTÄ. Jumalalta?... Jos minäkin siellä säikähdän, niin sitten --
kenties -- niinkuin sinäkin.
ISÄNTÄ. Se nauraa meidän turmiotamme.
EMÄNTÄ (raivoisasti). Naurakoon vaikka heti portaissa! Minä kiroon, en
väistä!
(Menee.)
ISÄNTÄ. Älä --.
(Perääntyy kauhistuneena äärimmäiseen nurkkaan. Vaitiolo,
pitempi kuin edellinen. Emäntä tulee. Raastaa isännän
käsivarresta akkunan luo.)
EMÄNTÄ (ylimmilleen kiihtyneenä). Tule! Kohta leimahtaa!... Tule
katsomaan minun työtäni! Noitarovio syttyy! (Hämärään pirttiin alkaa
näkyä tulipalon kajastusta yhä selvemmin ja selvemmin.) Katsohan kuinka
liekit nuoleskelevat seiniä! (Pirullisesti.) Kukas käski lämmittämään
niin kovasti, kukas käski.
ISÄNTÄ. Päästä, päästä!
(Koettaa tempautua irti.)
EMÄNTÄ. Minnekkä?
ISÄNTÄ. Laske irti! Apua hakemaan! Päästä.
EMÄNTÄ. Anna sinä vaan kokon palaa rauhassa!
ISÄNTÄ. Mene ottamaan telki pois oven edestä! .. Anna minun mennä!...
Vilma voi vielä pelastua... me voimme vielä pelastua!
(Pirtti on aivan valoisa liekkien loimusta. Alkaa kuulua huutoja:
"Tuli on irti!" '"Apuun!")
EMÄNTÄ. Nyt on minun työni tehty. Nyt on Heikki taas meidän.
(Isäntä syöksyy koputtamaan Heikin kamarin ovelle.)
ISÄNTÄ. Herää! Heikki! Tuli on irti. Sauna palaa!
EMÄNTÄ. Heikki! Tuli on irti!
ISÄNTÄ (kuunnellen). Ei kuulu mitään!
EMÄNTÄ (koputtaa kaikin voimin). Herää! Sauna palaa!
ISÄNTÄ. Mikä sille nyt on tullut... Minä haen päreen, että saamme haan
auki.
EMÄNTÄ (rynnistää, pahojen aavistusten valtaamana, raivokkaasti ovea
vasten ja saa sen aukenemaan.) Heikki!
(Syöksyy kamariin.)
ISÄNTÄ. Johan se aukesi.
EMÄNTÄ (palaa, säikähdyksestä pois suunniltaan). Minä olen porton
kanssa polttanut oman poikani!
ISÄNTÄ. Katri, mitä sinä sanot!
EMÄNTÄ. Katso! Akkuna on auki!... Se nauraa minulle! Apua!...
Sammuttakaa! Pelastakaa minun poikani! minun poikani...
(Syöksyy pois.)
ISÄNTÄ (nojaten murtuneena ovenpieleen). Voi hyvä Jumala tätä
kurjuutta!
Esirippu.