Palattuani maatilalleni Kuulaaksoon minä ryhdyin jälleen juomaan
säännöllisesti. Ohjelmani mukaan ei aamulla herunut ainoatakaan
ryyppyä; ensimäisen lasin tyhjensin vasta sitten, kuin olin
kirjoittanut tuhat sanaani. Tästä päivällisiin mennessä nautin
sitten niin monta lasillista, että jouduin varsin hyvälle tuulelle.
Ja tuntia ennen illallista rupesin taasen hankkimaan itselleni
hyvää tuulta. Ei kukaan nähnyt minua koskaan humalassa siitä
yksinkertaisesta syystä, etten ollut milloinkaan humalassa. Mutta
minä pääsin hyvälle tuulelle kahdesti päivässä; ja se alkoholimäärä,
minkä päivittäin nautin, olisi varmasti kaatanut kumoon tottumattoman
ihmisen, jos hän olisi saanut sen niin lyhyessä ajassa elimistöönsä.
Minulla oli edessäni vanha juttu. Kuta enemmän join, sitä enemmän
tarvitsin tunteakseni jotain vaikutusta. Koitti jo aika, jolloin
_cocktailit_ eivät enää tehonneetkaan. Minulla ei ollut aikaa juoda
niitä kylliksi eikä tilaa mahduttaakseni niitä ruumiiseeni. Whisky
oli paljoa tehoisampaa. Se vaikutti nopeammin vähemmissäkin määrin
nautittuna. Ennen päivällistä käytin bourbonilaista tai ruiswhiskyä
tahi myöskin ovelasti vahvennettuja sekoituksia. Iltapuolella join
skottilaista ja soodavettä.
Ennen olin aina nukkunut hyvin, mutta nyt uni alkoi käydä
huonommaksi. Milloin olin sattunut heräämään keskellä yötä, olin
tavallisesti lukenut itseni uudelleen nukuksiin. Mutta tämä ei enää
tehonnutkaan. Kun olin kuluttanut lukemalla pari, kolme aamutuntia
ja siitä huolimatta pysynyt valveilla, huomasin lasin alkoholia
sopivaksi nukutuskeinoksi. Toisinaan tarvitsin kaksi tai kolmekin
lasillista.
Koska nousin aamuisin ani varahin, jäi tällöin jäljelle niin niukalti
aikaa nukkumiseen, ettei elimistöni ennättänyt eristää itsestään
alkoholia. Sen vuoksi heräsin suu kuivana ja korventaneena, pää
hieman raskaana ja vatsassa lievää hermostunutta kouristusta
tuntien. En voinut laisinkaan hyvin. Jouduin potemaan säännöllisen
juomarin tavallista pahaa, aamutautia. Tarvitsin tällöin jotain
terästävää. Kyllä Tuliliemi keksi keinon murrettuaan kerran miehen
vastustuskyvyn! Minä rupesin nauttimaan lasillisen ennen aamiaista
saadakseni ruokahalua -- turvauduin sen käärmeen myrkkyyn, joka oli
minua purrut! Sain näihin aikoihin toisenkin oudon tavan, aloin
varata vuoteeni ääreen vesikannun voidakseni suoda lievennystä
polttavalle limakalvolleni.
Jouduin sellaiseen tilaan, ettei ruumiini ollut milloinkaan täysin
vapaa alkoholista. Enkä sietänyt koskaan jäädä sitä vaille. Jos
matkustin syrjäisiin seutuihin, joissa mahdollisesti olisi täytynyt
olla kuivin suin, varasin laukkuuni tarpeellisen määrän pulloja.
Ennen olin kummastellut huomatessani toisten menettelevän tällä
tapaa. Nyt tein samaten vähääkään punastumatta. Ja kun jouduin
toverien pariin, heitin hiiteen kaikki säännöt. Join heidän
juodessaan, join mitä he joivat ja samalla tapaa kuin hekin.
Minä kannoin sisässäni komeata alkoholi-tulipaloa. Tämä eli omasta
kuumuudestaan ja liekehti yhä hurjemmin. Hereillä ollessani ei
kulunut hetkeäkään, jolloin en olisi halunnut ryyppyä. En malttanut
enää odottaa päivätyöni päättymistä, vaan tyhjensin lasin jo silloin,
kuin olin saanut viisi sataa sanaa paperille. Eikä kestänyt kauaa,
ennenkuin otin lasin tuhannen sanani esipuheeksi.
Käsitin varsin hyvin tämän asian vakavuuden. Laadin uusia sääntöjä.
Aioin päättäväisesti pidättyä juomasta, kunnes olin suorittanut
työni. Mutta nyt nousi eteen uusi ja peräti pirullinen este. Työ
ei taipunut valmistumaan ilman ryyppyä. Sitä ei yksinkertaisesti
käynyt tekeminen. Minun täytyi juoda saadakseni sen valmiiksi. Nyt
aloin kamppailla. Minussa oli lopultakin herännyt himo, ja se piti
minua vallassaan. Saatoin istua pöytäni ääressä leikiten kynällä ja
paperilla, mutta sanat eivät ottaneet virratakseen. Aivoni eivät
voineet luoda oikeita ajatuksia, koska niitä vaivasi herkeämättä se
ajatus, että huoneen toisella puolen odotti Tuliliemi pullokaapissa.
Kun epätoivoisena otin ryypyn, vapautuivat aivoni heti ja alkoivat
purkaa esiin sanoja.
Kaupunkikodissani Oaklandissa tyhjensin väkijuomavarastoni ja
kieltäysin itsepintaisesti ostamasta uutta tavaraa. Se ei hyödyttänyt
ensinkään, koska onnettomuudeksi oli vielä jäljellä kori olutta.
Turhaan koetin kirjoittaa. Olut on varsin vaivainen väkijuomani
sijake; mutta en voinut ajatella muuta kuin tuota olutta, joka
odotti niin helposti saatavana. Vasta sitten, kuin olin tyhjentänyt
tuopillisen, alkoivat sanat herua esiin, ja tavallinen tuhatluku
valmistui lukuisien tuoppien avulla. Pahinta oli se, että olut tuotti
minulle ankaraa sydämenpolttoa. Mutta tästä epäkohdasta huolimatta
tyhjensin pian koko korillisen.
Nyt oli varasto loppunut. En uusinut sitä. Oikein sankarillisesti
ponnistaen pakotin itseni kirjoittamaan päivittäisen tuhatluvun
Tuliliemen kannusta käyttämättä. Mutta kaiken aikaa tunsin selvästi,
kuinka hartaasti himosin ryyppyä, ja niin pian kuin aamutyö oli
suoritettu, minä riensin ulos kaupungille ensimäistä ryyppyäni
hankkimaan. Armollinen taivas! -- jos Tuliliemi voi saada niin
perinpohjaisesti valtoihinsa minut, joka en ollut alkoholisti, kuinka
äärettömästi inahtaakaan kärsiä oikea alkoholisti taistellessaan
kemiansa elimistöllisiä vaatimuksia vastaan, sillä välin kuin hänen
lähimmäisensä tuntevat vain pintapuolista myötätuntoa, ymmärtävät
vieläkin vähemmän ja halveksivat ja pilkkaavat häntä!