Lähdin Australiaan sairaalassa paikattavaksi, jonka jälkeen minulla
oli aikomus jatkaa matkaani. Ja niinä pitkinä viikkoina, jotka
makasin sairaalassa, en kaivannut rahtuistakaan alkoholia. En edes
ajatellutkaan sitä. Tiesin saavani sitä jälleen, kunhan pääsen
pystyyn. Mutta päästyäni jaloilleni en ollutkaan vielä selviytynyt
pahimmista taudeistani. Minulla oli vielä Naamanin hopeahipiä. Tuo
salaperäinen auringontauti, jota Australian asiantuntijat eivät
kyenneet hillitsemään, raateli yhä vielä kudoksiani. Malariakin kyti
ruumiissani ja kaatoi minut vuoteeseen horkassa värisemään aivan
sopimattomina aikoina; muun muassa se pakotti minut peruuttamaan
valmiiksi järjestetyn luentomatkan.
Luovuin siis _Snarkilla_ matkustamasta ja siirryin viileämpään
ilmastoon. Samana päivänä kuin poistuin sairaalasta, ryhdyin
jälleen väkijuomia nauttimaan. Join viiniä aterioidessani. Join
_cocktaileja_ ennen ateriaa. Join whiskyä, milloin joku tuttava,
jonka seurassa satuin olemaan, nautti sitä. Olin niin täydellisesti
Tuliliemen valtias, saatoin olla hänen parissaan tai tulla toimeen
ilmankin, miten vain itseäni halutti, aivan samoin kuin olin
menetellyt koko elämäni ajan. Jonkun ajan kuluttua lähdin viileämpää
ilmastoa kaivaten eteläisimpään Tasmaniaan, aina kolmannelleneljättä
leveysasteelle. Tällöin jouduin seutuun, missä ei tavannut laisinkaan
väkijuomia. Se ei merkinnyt mitään. Minä en juonut. Se ei tuottanut
mitään vaikeuksia. Nautin täysin siemauksin viileätä ilmaa, ratsastin
ja kirjoitin tuhat sanaani joka päivä, paitsi milloin sain aamuisin
kuumekohtauksen.
Pelkään kuitenkin jonkun lukijoista vielä arvelevan, että terveyteni
pilaantumiseen oli syynä väkijuomain käyttö varempina vuosina. Tahdon
tämän johdosta huomauttaa, että japanilainen kajuuttapoikani Nakata,
joka yhä oleskeli luonani, poti vielä ankaraa kuumetta samaten kuin
Charmiankin, jota sen lisäksi vaivasi kuuman vyöhykkeen aiheuttama
neurastenia, mikä ei ottanut moneen vuoteen parantuakseen edes
lauhkeassakaan vyöhykkeessä; eikä hän eikä Nakatakaan käyttänyt
väkijuomia eikä ollut koskaan käyttänytkään.
Palattuani Hobart Towniin, missä oli saatavina väkijuomia, minä join
entiseen tapaani. Samaten kävi, kun saavuin takaisin Australiaan.
Mutta kun sitten matkustin Australiasta lastihöyrylaivalla, jota
ohjasi absolutistinen kapteeni, en ottanut mukaan mitään väkijuomia
enkä tyhjentänyt ainoatakaan lasillista kolmeneljättä päivää
kestävän matkan kuluessa. Saavuttuani Ecuadoriin, aivan troopillisen
auringon alle, missä ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä keltakuumeeseen,
isoon rokkoon ja ruttoon, minä aloin viipymättä juoda uudelleen
-- kaikenkaltaisia juomia, jotka vaikuttivat repäisevästi. Minuun
ei tarttunut ainoakaan näistä taudeista. Mutta terveinä säilyivät
myöskin Charmian ja Nataka, jotka eivät nauttineet väkijuomia.
Olin ihastunut troopillisiin maihin, vaikka ne olivatkin tuottaneet
minulle suuria vaurioita, pysähdyin moneen paikkaan ja kesti
varsin kauan, ennenkuin jouduin takaisin Kalifornian oivalliseen,
lauhkeaan ilmanalaan. Kirjoitin tuhat sanaani joka päivä, joko
sitten matkustin tai pysyin alallani, suoriuduin viimeisistä
lievistä kuumekohtauksistani, näin hopeahipiäni häviävän ja auringon
raatelemain kudoksieni käyvän jälleen eheiksi. Ja minä join, kuten
hartehikkaat, leveärintaiset miehet saattavat juoda.