Vielä en ollut valmis työntämään kättäni Tuliliemen kainaloon.
Kuta vanhemmaksi kävin, kuta suuremmaksi menestykseni kasvoi, kuta
enemmän rahaa ansaitsin, sitä laajemmassa määrin pääsi maailma
vaikuttamaan minuun ja sitä huomattavammin tunkeutui Tuliliemi
elämääni. Kuitenkaan ei hän ollut vielä päässyt pintapuolista
tuttavuutta lähemmäksi. Join seuran vuoksi, mutta yksin ollessani
en nauttinut väkijuomia. Toisinaan jouduin hieman hiprakkaan, mutta
moiset tilaisuudet olivat minusta varsin vähäinen hinta seuraelämän
tarjoamista etuuksista.
Niin kypsymätön olin vielä Tuliliemen helmatoveriksi, että kun tähän
aikaan vaivuin syvälle alakuloisuuden kuiluun, en edes uneksinutkaan
etsiä apua häneltä. Sain kokea sekä ulkonaisia että sydämen huolia,
jotka eivät sovellu tässä yhteydessä esitettäviksi. Mutta niiden
yhteydessä esiintyi älyllisiä huolia, jotka aiheuttivat syviä
seurauksia.
Minun tilanteeni ei ollut tavallisimpia. Olin lukenut liian paljon
positiivista tiedettä ja viettänyt liian positiivista elämää.
Nuoruuden kiihkossa olin tehnyt sen ikivanhan erehdyksen, että olin
tavoitellut Totuutta liian häikäilemättömästi. Olin riistänyt hunnun
sen yltä, ja eteeni oli paljastunut näky, jota en ollut kestänyt.
Lyhyesti sanoen, olin kadottanut kauniin uskoni melkein kaikkeen
muuhun paitsi inhimillisyyteen, ja inhimillisyys, jota kohtaan olin
säilyttänyt uskoni, oli varsin alkeellista laatua.
Tämä pitkällinen pessimismi-sairaus on siksi tuttu useimmille
meistä, ettei sitä kannata tässä tarkemmin kuvata. Tahdon vain
tehostaa, että olin peräti kurjassa tilassa. Ajattelin jo itsemurhaa
yhtä kylmäverisesti kuin konsanaan kreikkalainen filosofi. Minua
suretti se, että niin moni ihminen oli toimeentuloonsa nähden
minusta riippuvainen, joten en voinut erota elämästä. Mutta tämä oli
pelkkää moraalisuutta. Todellisuudessa minut pelasti ainoa säilynyt
harhaluulo -- KANSA.
Se, minkä vuoksi olin taistellut ja öisin lamppuani polttanut,
oli osoittautunut pettymykseksi. Menestys -- sitä minä halveksin.
Maailman tunnustus -- se oli pelkkää tuhkaa. Seuraelämä, miehet ja
naiset, jotka kohosivat satamakorttelien ja kanssien loan ja lian
yläpuolelle -- heidän tympäisevä henkinen keskinkertaisuutensa minua
hämmästytti. Naisen rakkaus -- se oli samaa maata kuin kaikki muukin.
Raha -- minä saatoin nukkua vain yhdessä vuoteessa kerrallaan,
ja mitä merkitystä oli sillä, että kannatti päivässä ostaa sata
pihviä, kun saatoin syödä vain yhden? Taide, kulttuuri -- biologian
järkkymättömien tosiasiain rinnalla moiset seikat olivat naurettavia,
niiden tulkitsijat sitäkin naurettavampia.
Yllä olevasta käynee selville, kuinka surkean sairas todellakin olin.
Minä olin syntynyt taistelemaan. Se, minkä puolesta olin taistellut,
ei ollut osoittautunut taistelun arvoiseksi. Jäljellä oli KANSA. Oma
taisteluni oli päättynyt, mutta jäljellä oli vielä jotain, minkä
puolesta kannatti taistella -- KANSA.
Sillä välin kuin keksin tämän viimeisen siteen, joka kiinnitti minut
elämään, ja äärimmäisessä hädässä, synkän alakuloisuuden valtaamana
vaelsin varjojen laaksossa, pysyivät korvani kuuroina Tuliliemelle.
Tietoisuudessani ei kuulunut heikoimpana kuiskauksenakaan
vakuutusta, että Tuliliemi tuottaisi huojennusta, että hän kykenisi
valehtelemaan minuun elämänrohkeutta. Vain yksi keino väikkyi
ylimpänä ajatuksissani -- revolveri, murskaavan luodin tuottama
ikuinen pimeys. Talossa oli yllin kyllin whiskyä -- vieraiden
varalta. Minä en siihen kajonnutkaan. Aloin pelätä revolveriani --
pelätä sinä aikana, jolloin KANSAN loistava, leimahteleva näky rupesi
muodostumaan selväksi mielessäni ja tahdossani. Niin voimakkaana
oli minut vallannut halu kuolla, että pelkäsin tekeväni itsemurhan
nukkuessani ja minun oli pakko luovuttaa revolveri toisille, joiden
piti kätkeä se sellaiseen paikkaan, mistä ei tiedottomana etsivä
käteni sitä tavoittaisi.
Mutta KANSA pelasti minut. KANSA minut kahlehti elämään. Minua
varten oli vielä jäljellä yksi taistelu, ja tässä oli asia jonka
puolesta kannatti taistella. Heitin kaiken varovaisuuden tuulen
teille, syöksyin entistä hurjemmalla innolla kamppailuun sosialismin
puolesta, nauroin toimittajille ja kustantajille, jotka varoittivat
minua ja hankkivat minulle sata pihvipaistia päivässä, ja välitin
viis' siitä, kenen tunteita loukkasin ja kuinka törkeästi loukkasin.
Kuten "tasaisesti punnitsevat radikaalit" tähän aikaan väittivät,
minun pyrkimykseni olivat niin kiihkeitä, niin epävarmoja ja
järjettömiä, niin äärimmäisen vallankumouksellisia, että hidastin
sosialismin kehitystä Yhdysvalloissa viiden vuoden verran. Ohi mennen
haluan tässä huomauttaa, että lujasti uskon jouduttaneeni sosialismin
kehitystä Yhdysvalloissa ainakin viiden minuutin verran.
KANSA minut auttoi suoriutumaan pitkällisestä taudistani,
Tuliliemellä ei ole siinä suhteessa mitään ansiota. Ja kun sitten
aloin toipua, saapui naisen rakkaus tehden parantumisen täydelliseksi
ja uinuttaen pessimismini uneen pitkiksi ajoiksi, kunnes Tuliliemi
herätti sen jälleen toimintaan. Mutta sillä välin tavoittelin
Totuutta vähemmän häikäilemättömästi, varoen riistämästä siltä
viimeistä huntua silloinkin, kuin olin jo käsin tarttunut siihen.
Minua ei enää haluttanut nähdä Totuutta alastomana. Kieltäydyin
katselemasta toista kertaa, minkä olin kerran nähnyt. Ja muiston
siitä, mitä tällöin olin nähnyt, hävitin päättäväisesti mielestäni.
Ja minä tunsin itseni perin onnelliseksi. Elämä muodostui minulle
suopeaksi. Nautin pienistäkin asioista. Suuria asioita en halunnut
ottaa ylen vakavalta kannalta. Yhä vielä lueskelin kirjoja, mutta en
enää yhtä kiihkeästi kuin ennen. Luen yhä vieläkin kirjoja, mutta
en saata koskaan enää lukea niitä nuorekkaan intohimon loistavassa
säteilyssä, kuten muinoin kuunnellessani oudon maailman kutsua, joka
kuiskaten kehotti minua pyrkimään salaisuuden perille, elämän tuolle
puolen ja tähtien taakse.
Tässä luvussa olen erikoisesti tahtonut tehostaa sitä, että siitä
pitkällisestä taudista, joka aikanaan valtaa useimmat meistä,
minä puolestani suoriuduin pyytämättä apua Tuliliemeltä. Lempi,
sosialismi, KANSA -- nuo ihmismielen terveelliset keksinnöt -- ne
minut paransivat ja pelastivat. Jos milloinkaan on ollut ihmistä,
joka ei ole syntymästään saanut taipumusta väkijuomiin, niin minä
uskon olevani sellainen ihminen. Ja kuitenkin ... no niin, kertokoot
seuraavat luvut tarinansa, sillä niistä käy ilmi, kuinka minä
sain maksaa siitä, että olin varemmat viisikolmatta vuotta ollut
tekemisissä kaikkialla tavattavan Tuliliemen kanssa.