Lähdin maaseudulle, ja Belmontin Akatemiassa sain työtä pienessä,
täydellisesti varustetussa höyrypesulaitoksessa. Eräs toinen mies
ja minä teimme kaiken työn, lajittelimme ja pesimme, silitimme
valkoiset paidat, kaulukset ja kalvosimet, vieläpä opettajain
rouvien hienoimmatkin vaatekappaleet. Me ahersimme kuin karhut,
varsinkin kesän tullen, jolloin akatemian pojat alkoivat käyttää
valkoisia palttinahousuja. Valkoisten palttinahousujen silittäminen
vie hirvittävän paljon aikaa. Ja niitä oli niin monta paria.
Me hikoilimme viikosta toiseen työn ääressä, josta ei tullut
koskaan loppua; ja monena yönä, sillä välin kuin pojat kuorsasivat
vuoteissaan, toverini ja minä raadoimme sähkövalossa höyrymankelia
käyttäen tai silitysrautaa käsitellen.
Tunnit olivat pitkiä, työ vaivalloista, vaikka me kehityimmekin
oikein mestareiksi koettaessamme tulla toimeen mahdollisimman
vähin liikkein. Palkkaa minä sain kolmekymmentä dollaria kuussa
sekä täysihoidon -- siis vähän enemmän kuin säilyketehtaassa
ja kivihiilen kuljetuksen päivinä, ainakin täysihoidon verran
enemmän; työnantajalleni se maksoi vähäisen (me söimme keittiössä),
mutta minulle se merkitsi kaksikymmentä dollaria kuussa. Näistä
kahdestakymmenestä dollarista saan kiittää vuosien kuluessa
varttunutta voimaani, karttunutta taitoani sekä kirjoista hankkimaani
oppia. Jos vastedes edistyisin samaa vauhtia, voin toivoa ennen
kuolemaani pääseväni yövartiaksi, joka saa kuusikymmentä dollaria
kuussa, tai poliisiksi, jolle sivutulojen avulla karttuu sata
dollaria.
Niin häikäilemättömästi me raadoimme kaiken viikkoa, että olimme
lauantai-iltana täydellisiä hylkyjä. Huomasin joutuneeni vanhastaan
tuttuun työjuhdan asemaan, missä uurastin useampia tunteja kuin
hevoset ja tuskin ajattelin sen enempää kuin hevoset. Kirjat
pysyivät minulle suljettuina. Olin tuonut arkullisen mukaani
pesulaitokseen, mutta en kyennyt niitä lukemaan. Nukuin heti, kun
koetin lukea; ja jos kykenin pitämään silmäni auki muutaman sivun
mitan, niin en voinut muistaa niiden sisältöä. Herkesin yrittämästä
raskaampia aineita, kuten lakitiedettä, kansantaloutta, biologiaa ja
koetin tyytyä kevyempiin, kuten historiaan. Minä nukahdin. Koetin
kaunokirjallisuutta ja taas nukahdin. Ja viimein, kun nukahdin
jännittävien romaanienkin ääreen, luovuin koko yrityksestä. Minun ei
onnistunut lukea loppuun ainoatakaan kirjaa koko sinä aikana, jonka
vietin pesulaitoksessa.
Ja kun tuli lauantai-ilta ja viikon työ oli päättynyt
maanantai-aamuun asti, minussa vallitsi kaksi tarvetta: halu
nukkua ja halu juoda itseni humalaan. Toisen kerran elämässäni
minä nyt kuulin Tuliliemen selvästi kutsuvan. Ensi kerralla siihen
oli ollut syynä henkinen lamautuminen. Mutta nyt eivät aivoni
olleet rasittuneet. Päin vastoin, tunsin nyt turtumista aivoissani
siitä syystä, että niitä ei laisinkaan käytetty. Siinä oli koko
vika. Aivoni olivat käyneet niin valppaiksi ja innokkaiksi,
niin joutuisasti toimiviksi kirjojen paljastaman uuden maailman
ihmeistä, että ne nyt kärsivät sanomattomasti toimettomuuteen ja
seisahdustilaan jouduttuaan.
Ja minä, Tuliliemen pitkäaikainen läheinen tuttava, tiesin
tarkalleen, mitä hän minulle lupasi; houkuttelevia mielikuvia,
suuruuden unelmia, unohdusta, kaikkea muuta paitsi pyöriviä
kaulaimia, surisevia kiertimiä, tärkkelystä ja palttinahousuja, jotka
loppumattomana jonona höyrysivät kiitävän silitysrautani alla. Niin,
sellaista se on. Tuliliemi vetoaa heikkouteen ja pettyneisyyteen,
väsymykseen ja uupumukseen. Hän näyttää helpoimman tien vapauteen.
Ja hän valehtelee kaiken aikaa. Hän tarjoo ruumiille valheellista
voimaa, hengelle valheellista nousua, hän saa kaiken näyttämään
toisellaiselta kuin todellisuudessa, paljoa kauniimmalta kuin on
laita.
Mutta ei pidä unohtaa, että Tuliliemi kykenee esiintymään
moninaisissa muodoissa. Hän ei vetoa ainoastaan heikkouteen ja
uupumukseen, vaan myöskin liialliseen voimakkuuteen, ylitsekuohuvaan
elämäntarmoon, toimettomuuden aiheuttamaan kyllästyneisyyteen. Hän
voi pistää kätensä jok'ikisen kainaloon tämän mielialasta huolimatta.
Hän voi kietoa viekoittelevaan verkkoonsa kaikki ihmiset. Hän
vaihtaa vanhat lamput uusiksi, harhaluulojen helyt todellisuuden
arkivaatteiksi, ja lorujen lopuksi hän pettää jokaisen, joka liittyy
hänen seuraansa.
Minä en kuitenkaan joutunut juovuksiin siitä yksinkertaisesta syystä,
että lähimpään kapakkaan oli puolentoista mailin matka, eikä vaatimus
humaltua kaikunut tällä erää niin äänekkäänä korvissani. Jos se olisi
ollut äänekkäämpi, minä olisin kulkenut kymmenen kertaa pitemmän
matkan päästäkseni kapakkaan. Toiselta puolen, jos kapakka olisi
sijainnut juuri kulman takana, minä olisin ehdottomasti juonut itseni
juovuksiin. Nyt minä vain vietin lepopäiväni siimeksessä lojuen ja
sunnuntailehtiä selaillen. Mutta minä olin liian väsynyt edes niiden
laimeata vaahtoa hörppiäkseni. Pilalehti saattoi houkutella vähäisen
hymyn huulilleni, ja sitten minä vaivuin uneen.
Vaikka en taipunutkaan Tuliliemen houkutuksiin pesulaitoksessa
työskennellessäni, aiheutui niistä kuitenkin määrätty, tärkeä tulos.
Olin kuullut kutsun, tuntenut halun jäytävän, kaivannut huumausta.
Minä aloin valmistua myöhempien vuosien voimakkaampaa halua tuntemaan.
Huomattavaa on se, että tämä halun kasvaminen tapahtui kokonaan
aivoissani. Ruumiini ei huutanut alkoholia. Se oli kuten ennenkin
täysin vastenmielistä ruumiilleni. Kun olin ruumiillisesti uupunut
kivihiilen kuljettamisesta, ei ajatus lähteä ryyppäämään ollut
välähtänytkään tietoisuudessani. Kun olin henkisesti uupunut
suoritettuani ylioppilastutkinnon, minä join itseni viipymättä
humalaan. Pesulaitoksessa kärsin jälleen ruumiillista uupumusta, joka
ei kuitenkaan ollut läheskään yhtä perinpohjaista kuin kivihiiliä
kuljettaessani. Mutta siinä oli olemassa erotus. Ryhtyessäni
kivihiiliä kuljettamaan ei henkeni ollut vielä herännyt. Tämän
työn ja pesulaitoskauden välillä sieluni oli löytänyt hengen
kuningaskunnan. Kivihiiliä kuljettaessani henkeni oli ollut
nukuksissa. Pesulaitoksessa henkeni, joka nyt oli valveutunut ja
halusi kiihkeästi toimittaa jotain, joutui ristinpuuhun.
Ja joko sitten lankesin juomaan, kuten Beniciassa, tai pidätyin
siitä, kuten pesulaitoksessa, itivät aivoissani yhtä kaikki
alkoholinhimon siemenet.