sillä ne kun ovat valmiita, eivät ne tyydytä heidän toimintohaluaan
eikä kiihota heidän mielikuvitustaan. -- Ainoastaan tehoisuus tekee
iloiseksi ja onnelliseksi, sanoo saksalainen runoilija J. Paul, ja se
koskee varsinkin lapsia. -- Mutta rahantuhlaus on kuitenkin
siinä pienin asia. Tärkeämpi on, että vanhemmat eivät sillä
leikkikalujoukolla, jonka he tyhjentymättömällä hellyydellä hankkivat
lapsilleen, suinkaan saa lasten halua asettumaan, vaan päinvastoin
antavat himoille, nautinnonhalulle ja hajamielisyydelle suuren etusijan
ja riistävät lapsilta onnelliseksi tekevän tunteen, estävät häntä
iloitsemasta pienestäkin asiasta.
Lasten yhteiset leikit ovat luonnollisimmat ja kehittävät
seurahalun ja sovun hyveitä. Yksinäiset pojat ja tytöt ovat
senkintähden valitettavat, että niille harvemmin tarjotaan tätä
sivistysvälikappaletta.
Opettajatoimen vaikutus opettajaan.
Sanotaan usein, että opettajan ja kasvattajan toimi tylsyttää ja tekee
vanhaksi ennen aikaansa; mutta minun kokemukseni ei juuri anna sille
mielipiteelle tukea. Olen virkamiesten, varsinkin korkeampien, joukossa
nähnyt monta, jotka jo kuudennellakymmenennellä ikävuodellaan alkoivat
tylsistyä ja heikontua niin, että se oikein hämmästyttävällä tavalla
tuli ilmi heidän ryhdissään, liikkeissään ja puheissaan. Sitä vastoin
olen tuntenut opettajavanhuksia, jotka, niukkaa elämää elettyään, vielä
korkeammalla ijällään osoittivat silmäänpistävää virkeyttä sekä
miellyttävää, odottamatonta hilpeyttä ja vilkkautta puheessa, ryhdissä
ja koko käytöksessään. Eikö tämä ole ihan luonnollista? Seurustelu
nuorison kanssa vaikuttaa nuorentavasti, sanotaan kaiketi; mutta minkä
tähden se sitä tekee, erittäin opettajiin katsoen? Minä en luule
seurustelun nuorten kanssa vaikuttavan virkistävästi enkä terveyttä
edistävän opettajaan ainoastaan sentähden, että monituntinen
kohtuullinen puhuminen on terveellinen ja verenkiertoa edistävä toimi,
vaan myös sentähden että opettaminen samalla on ikäänkuin astumista
itsensä ulkopuolelle ja siten on paras keino jokaista epäterveellistä
miettimistä ja itseänsäajattelemista ja tuota synkkämielistä
sureksimista vastaan, jonka uhreiksi niin monet muista ja korkeammista
yhteiskunnan piireistä joutuvat. Opettajatoimi myöntää sitä paitsi
terveellisen vaihtelun henkisen ja ruumiillisen työn välillä, joka on
paljoa suurempi kuin monen virkamiehen toimissa, jotka enimmiten
vain siirtyvät kirjoituspöydästä virkapöytään, virkapöydästä
päivällispöytään ja siitä taas takaisin kirjoituspöytään. Opettajan
elämä, vaikka sidottu ankaraan säntillisyyteen, tuo mukanaan enemmän
vaihtelua ja juuri sen kautta estää heikontumasta. Ei voi epäillä,
ett'ei nuorison eloisa, raitis ja teeskentelemätön henki vaikuttaisi
suuresti opettajaan eikä siis nuoriso yksistään ota vastaan. Opettajat
antavat ja saavat takaisin, ja kasvattaessaan muita heitä itseään
kasvatetaan. Joka kerran toimii opettajana täydellä innolla ja
rakkaudella, johtuu sen kautta henkiselle alalle; hänen täytyy yhä
vieläkin lukea, miettiä, tutkia, kehittää ja lisätä sivistystään, hän
ei ole eikä koskaan tule valmiiksi, sen sijaan kun muut opittuaan,
minkä tarvitsevat ansaitakseen jokapäiväisen leipänsä, pitävät itseään
valmiina. Siitä johtuu niin monessa ihmisessä hengentyhjyys ja
korkeampien pyrintöjen puute.
Luulen kokemuksesta olevani oikeutettu väittämään, että jokainen, joka
sisällisestä halusta on valinnut opettajatoimen ja hoitaa sitä innolla,
vähemmänkin loistavalla yhteiskunnan asteella pysyy nuorena ja virkeänä
ainakin yhtä kauan kuin muutkin. Se kokemus, jonka hengellinen sääty
meille tarjoaa, ei suinkaan ole ristiriidassa tuon väitteen kanssa,
vaan on päinvastoin omansa vielä enemmän sitä todistamaan.
Varovaisuus koulua moittiessa.
Paras ja opettajille toivottavin koululle annettu tunnustus on, että
vanhemmat kunnioittavat sitä ja osoittavat kunnioitustaan joka
tilaisuudessa. Se on yksi niitä pääkeinoja, joiden kautta lapsia
kiihotetaan säntillisyyteen ja järjestykseen koulunkäynnissä,
kuuliaisuuteen ja kunnioittavaan käytökseen opettajia kohtaan sekä
ahkeruuteen ja tarkkaavaisuuteen.
Mutta miten tulee menetellä, jos koulu vain vaillinaisesti täyttää
tarkoituksensa tai jos opettajien käytös tosiaankin ansaitsee
moittimista? Surkutelkaamme me täyskasvuiset semmoista asianlaitaa
itseksemme ja puhukaamme siitä ahtaimmissa piireissä, meillä on siihen
täysi oikeus; mutta älkäämme unohtako, että moitteella ja valituksella
lasten läsnäollessa teemme tuon pahan vielä pahemmaksi, kuin se
itsestään on. Jos sanot, ettei opettaja ymmärrä pitää oppilaitaan
kurissa, niin voit olla varma siitä, että poikasi tulee vielä
nenäkkäämmäksi ja uppiniskaisemmaksi; jos sanot, että opettaja vaatii
liian paljon, niin älä kummastele, jos tyttäresi suorittaa tehtävänsä
huonosti tai vaan puoleksi; ja jos vielä väität, ettei opettaja tiedä,
mitä ja miten hänen tulee opettaa, ja etteivät oppilaat opi mitään,
niin ole vakuutettu siitä, että pienokaiset luulevat olevansa
oikeutetut tarkkaamattomuuteen. Voi tapahtua, että opettaja tekee
itsensä syypääksi niin suureen hairahdukseen, että sitä ei voida salata
ja että täytyy ottaa se puheeksi lasten läsnä-ollen. Tapahtukoon tämä
silloin aina kristillisen rakkauden hengessä ja mielessä, rakkaudella,
joka viittaa siihen, että me kaikki teemme syntiä sekä että lasten
tulee kärsiä paljon opettajaltaan sen moninkertaisen henkisen hyvän
tähden, jota hän joka päivä tekee heille, ja sen toimen vaikeuden
tähden, joka vaatii niin paljon itsensäkieltämistä.
Esimerkin voima.
Joka kieltää esimerkin voimaa kasvatuksessa sillä perustuksella, että
kokemus on osottanut huonoimmilla vanhemmilla usein olevan hyviä lapsia
ja paheenkin asunnoista lähteneen hyviä ihmisiä, on siinä jättänyt
yhden seikan huomioon ottamatta. Pahe esiintyy monessa eri muodossa.
Usein on sen ulkopuoli loistava ja kaunis, sillä on usein hyveen tai
viattoman nautinnonhalun ja kevytmielisyyden muoto. Silloin se
viettelee ihmiset, varsinkin nuorison, ja hiipii huomaamatta, mutta
varmasti sydämeen. Mutta jos pahe astuu nuorison näkyviin täydessä
törkeydessään, julkeasti ja peittelemättä, silloin se voi herättää
siveellisen inhon, joka voimakkaasti johtaa hyveesen. Ainoastaan
näkemällä tunnottomuuteen asti juopuneita orjia toivoivat spartalaiset
herättävänsä nuorisossa inhoa juoppoutta kohtaan, mutta ei ylellisesti
elävien ateenalaisten esimerkin kautta. Kaikkein liikuttavimpienkin
kertomusten mielivaikutteet harvoin tunkeutuvat sydämen syvyyteen, vaan
haihtuvat tavallisesti piankin. Mutta yhden ainoan, todellisuudessa
lapsen silmien edessä tehdyn teon vaikutus tunkee hänen sisäänsä, tulee
haihtumattomaksi ja määrää usein hänen luonteensa koko elinajaksi. Jos
tuolla samarialaisella, sitoessaan ryövärien käsiin joutuneen haavoja
ja nostaessaan hänet hevosen selkään ja viedessään hänet paikkaan,
jossa hän sai hoitoa, jos tuolla samarialaisella olisi ollut lapsi
tekojensa näkijänä, eikö tuon näön vaikutus olisi kestänyt koko
elinajan? En luule, että kaikilla niillä siveellisillä kertomuksilla
yhteensä, jotka lapsi on lukenut alusta loppuun, olisi ollut niin suuri
vaikutus.
Äidin vaikutus poikiinsa.
Äidin vaikutus poikiinsa on tosin pää-asiassa hiljaista laatua, mutta
kuitenkin äärettömän tärkeä. Varsinkin tulee hänen herättää
kunnioitusta uskontoa, siveellisyyttä sekä sydämen ja käytöksen
puhtautta kohtaan. Hänen oma siveä esimerkkinsä sekä lempeä ja hurskas
mielensä vaikuttavat paraiten. Kun isä käskee, niin pojat eivät tunne
ainoastaan määräyksen ankaruutta vaan myös voiman etevyyttä, joka
kiihottaa vastarintaan; mutta kun äiti varottaa, niin siveellisyyden
laki alkuperäisellä voimallaan astuu esiin ja voittaa sydämen. Isällä
on rankaisemisoikeus, hänen tahtonsa näyttää sentähden usein
itsekkäältä, kun sen sijaan äidissä enemmän ilmaantuu tuo rakkaus, joka
ajattelee, huolehtii, rukoilee ja valvoo lemmikkinsä puolesta. Siitä
saa myös selityksensä se hellä, suureen kunnioitukseen yhdistetty
muisto, jonka niin moni suuri mies on säilyttänyt äidistään aina
viimeiseen hengenvetoon asti.
Vanhempain puheet lasten kuullen.
Vanhempain keskusteluilla lasten läsnä-ollessa ja heidän kuullen on
suuri vaikutus, sitä enemmän kuta vähemmin otetaan lukuun lasten
läsnä-olo. Semmoisissa keskusteluissa ilmaantuvat usein tarkkaan
sydämen salaisemmat ajatukset ja suuntaukset, todelliset periaatteet ja
taipumukset sekä vanhempain siitä johtuvat toiveet. Vaikka lapset
semmoisissa tilaisuuksissa joskus näyttävät hajamielisiltä,
tarkkaamattomilta sekä vaipuneilta muihin ajatuksiin, niin se kuitenkin
usein on erehdys, ja ylipäätään voi olla ihan vakuutettu siitä, että
heiltä ei mene hukkaan yksikään sana ja että kaikki painuu syvään
heidän mieleensä. Kuin tahallisia opetuksiamme kuunnellaan vain
puoleksi ja ne pian joutuvat unohduksiin, painuvat edellisessä mainitut
keskustelut syvään lapsen sydämeen, ja minä luulen voivani väittää
niiden yleisen luonteen suuressa määrässä vaikuttavan lapsen luonteen
kehitykseen, vieläpä koko elämän suuntaankin. Jos vanhempain
keskustelut ovat pintapuolista ja aineellista laatua ja tarkoittavat
ainoastaan maallisia huvituksia, niin voi olla vakuutettu siitä, että
myös lapsen mieli suunnataan siihen. Niinpä tulevat rakkauden tunteet
lähimmäiseen ja kristillinen lempeys löytämään vähemmän otollisen
maaperän siinä, missä lapset yhä vaan kuulevat ankarimpia arvosteluja
kanssa-ihmisten heikkouksista ja vioista ja missä he huomaavat
vanhempain mieluisimpana puheaineena olevan muiden säälimättömän
moittimisen. Täyskasvuisten keskustelut lasten kanssa tarkoittakoot
heidän järkensä kehittämistä ja heidän muistinsa rikastuttamista
hyödyllisillä tiedoilla ja heidän keskinäiset puhelunsa lasten kuullen
pää-asiallisesti sydämen lämmittämistä uskontoa ja kaikkea jaloa ja
pyhää kohtaan sekä tuon ihanteellisen suunnan saavuttamista, joka
suojelee ilkeydeltä ja pysyväisesti kirkastaa koko elämän.
Vastustajista on usein enemmän todellista hyötyä kuin ystävistä.
Vastustajillemme olemme yleensä suuremmassa kiitollisuuden velassa kuin
ystävillemme. Viimemainitut ovat hyväntahtoisuudessaan usein
puolueellisia ja kaunistavat vikojamme sekä esiintuovat todelliset
hyvät puolemme semmoisella tavalla, että se helposti viettelee meitä
arvostelemaan ansioitamme liian suuriksi sekä huolettomuuteen
saavutetun pysyttämisessä. Vastustajamme taas ovat ihmeteltävän teräviä
huomaamaan pienimmätkin heikkoutemme, he tietävät tehdä parhaimmatkin
puolemme epäiltäviksi ja palottelevat todelliset vikamme niin tarkkaan,
että ne siten tulevat meille selvemmiksi kuin huolellisimman
itsetutkimisen kautta. Kuullessamme ja lukiessamme vastustajiemme
hyökkäyksiä löydämme, niissä esiintyvistä liioitteluista huolimatta,
kuitenkin kylliksi totta sanoaksemme: "Herra, armahda minua syntistä!"
Opettajasäätykin on vuosien kuluessa monasti ollut hyökkäysten alaisena
ja erilaisimmat puolueet ovat sitä usein kiihkeästi arvostelleet.
Samaten ovat koulujemme laitokset ja olot tulleet usein ankarastikin
moitituiksi ja siinä ei aina ole erotettu syyllisiä syyttömistä. Mutta
opettajat tekevät yleensä hyvin, jos he koettavat semmoisista
hyökkäyksistä ja arvosteluista saada opetusta itselleen sekä elämälleen
ja toimelleen. Monen liioittelun ja kohtuuttoman hyökkäyksen ohessa
löytävät he kuitenkin kylliksi totta nöyrästi tunnustaakseen, ettei
kaikki sentään ole, niinkuin pitäisi, ja että hyvin moni seikka vaatii
parantamista.
Kävelyretkien hyödystä.
Oivallinen keino oppia tuntemaan lapsien, etenkin poikien, luonnetta on
yhteiset kävelyretket. Ylimalkaan olisi vahinko, jos ne tulisivat
häviämään kouluistamme, ei ainoastaan niiden riemujen tähden, jotka
siten häviäisivät, vaan koska ne varmasti ja ilman silmäänpistävää
tarkoitusta vastustavat nuorisomme liian aikaista kypsymistä, koska ne
sallivat lasten kerran olla lapsia ja sen ohessa vahvistavat
ruumiinvoimaa, opettavat tyytyväisyyttä, yksinkertaisuutta sekä
vaativat yhteishenkeä ja kernasta alistumista.
Jos kävelyretkellä tarkoitetaan jotakin hyvää, niin jättäköön opettaja
ennen kaikkea turhan tarkkuuden kotiinsa! Lähdettäköön ilman suuria
valmistuksia, älköön tarkastettako ilmaa liian levottomasti! Vähäinen
sade vain enentää iloa. Sauva käteen, leipäpala taskuun! Vettä löytyy
kaikkialla. Älä suuntaa kävelyä jotakin majataloa kohti, vaan vie
joukkosi metsään tai vuorelle. Johda se varjokkaalle metsäniitylle tai
muuhun yksinäiseen paikkaan ja anna sen rasittavan kävelyn jälkeen
levätä, pakinoida, leikkiä, syödä, mitä he vaan itse tahtovat. Älä
ryhdy johtamaan kaikkialla, vaan anna poikiesi itsekin valita,
järjestää ja määrätä; kyllä niissä esiintyy yksityisiä, jotka
ehdotuksillaan osoittavat, että heillä on erityistä taipumusta
johtamiseen.
Älä jätä huomaamatta, jos joku eriää muista ja tahtoo yksinäisyydessä
olla omien ajatustensa seurassa.
Sitä et saa sallia! Kävelyretkellä täytyy kaikkien olla yhdessä, ei
kukaan saa antaa erityisille mielihaluilleen valtaa eikä nauttia mitään
etua toisten kustannuksella.
Voimien ponnistus ilman raakuutta ja röyhkeyttä ei häiritse, vaan
päinvastoin lisää iloa. Jos oja on tiellä, niin anna poikien hypätä sen
yli; jos tulee eteen kukkula, jota he tahtovat pitää linnoituksena ja
piirittää sitä, niin anna heidän tehdä se! Mitä iloa olisi nuorisolle
kävelyretkestä, jos he eivät saisi osoittaa nuoruuden intoaan ja
rohkeuttaan, vaan aina huolehtia jokaisen pilkun takia, jonka saavat
vaatteisinsa.
Jos väsymys tulee ja lepoa tarvitaan, käännä silloin heidän huomionsa
luontoon. Terveillä lapsilla on aina silmä ja korva avoinna sille.
Muurahaispesä, käen kukunta, harvinainen kukka, myrkyllinen kasvi,
linnunpesä, karjalauma ruokalevolla, sisilisko tai käärme ovat kaikki
esineitä, johon kelvollinen opettaja voi kiinnittää huomion.
Luonnonriemut ovat vanhimmat, helpoimmat ja paraimmat. Jo David tunsi
niitä ja sanoi: "Sinä ilahdutat minua, Herra, sinun teoissas, ja minä
iloiten kerskaan sinun kättes töitä."
Lapsi, joka ei voi tuntea sitä iloa, ei enää ole oikea lapsi.
Kuta väsyneempänä lapsijoukkosi illalla palaa kotiin, kuta enemmän se
itse on osannut valita ja määrätä huvituksensa, kuta enemmän vaivoja ja
esteitä sillä on ollut voitettavana, sitä kauvemmin muisto tuosta
kävelyretkestä kestää, sitä suurempi on halu sitä uudistamaan.
Kärsivällisyydestä.
Kärsivällisyys! Eräässä kasvatusopissa sitä kutsutaan "kasvattajan
kaikkien hyveiden kruunuksi" ja lisätään: "mitä lapsista tulee, jos
kärsivällisyys loppuu?"
Sentähden että kärsivällisyyttä niin usein puuttuu, kuuluu kouluissa
niin usein pienokaisten valitushuutoja; sentähden pelkää ja vihaa niin
moni lapsi opettajaansa ja koulua ja sentähden menettävät uskonnon
lempeät opetukset elähyttävän voimansa ja putoavat okaiden ja
ohdakkeiden joukkoon. Opettajan kärsivällisyyden puute tunkee
kouluhuoneesta kotiin, aikaan saaden eripuraisuutta ja epäluuloa niiden
välillä.
Minä toivoisin, että jokainen kasvatusoppi omistaisi
kärsivällisyydelle oikein ytimekkään pykälän sekä että sen tärkeydestä
opettajakokouksissamme yhä huomautettaisiin. Minusta näyttää kuin
kaikellaiset muut esitelmät ottaisivat niissä niin paljon tilaa, että
opettajatyön kasvattava puoli jää syrjään. Niinkutsuttu yleinen
sivistys sulkee yhä kasvavine vaatimuksineen tien varsinaiselta
ammattisivistykseltä.
Lapsen surut ovat tosin lyhyet, mutta kiivaammat kuin täyskasvuisten;
lapsen kyyneleet kuivuvat pian, mutta jättävät kuitenkin sieluun syviä,
pysyväisiä jälkiä, kun kärsimättömyys kovalla kädellä koskee siihen,
suurentaen pienenkin vian ja luullen heikkoutta pahantapaisuudeksi.
Kärsimättömyyden seurauksena on syyllisyyden tunne ja se lannistuttaa
ja hämmentää, mutta kärsivällisyys ei jätä jälkeensä katumusta ja
johtaa varmemmin päämaaliin kuin suuttumus ja kiivaus.
Mutta missä meidän tulee löytää kärsivällisyyttä ja missä sitä on? Sitä
löytyy rakkaudessa ja itsensätuntemisessa. Edellinen kestää ja kärsii,
jälkimmäinen opettaa meitä tarkastamaan sisällistä ihmistämme,
omia puutteitamme ja vikojamme sekä johdattaa mieleemme omat
lapsuudenaikamme. Sinä suutut ja menetät malttisi sentähden, että
lapsesi eivät kylliksi nopeasti ymmärrä, mitä opetit, eivätkä
tarkkuudella seuranneet sanojasi. Mutta olitko itse opetusaineen
esittämisessä johdonmukainen, olitko opettaessasi selvä ja
havaannollinen? Ja jos tosiaankin oppilaasi olivat tarkkaamattomia,
etkö vaatinut liikaa heidän voimiinsa ja kestäväisyyteensä katsoen,
etkö unohtanut luonnon voimaa ja ulkomaailman vaikutusta tai arvannut
niitä liian pieniksi? Olitko itse kylliksi kiihottava ja huvittava
opetuksessasi?
Siitä ei ole ensinkään pitkää aikaa kulunut kuin nuoret opettajamme
itse olivat lapsuuden ijässä ja kuitenkin löydämme juuri niissä niin
usein kärsimättömyyttä ja kaikkia sen kasvajaisia. Asettukaa, nuoret
opettajat, mielikuvituksessanne uudestaan koulupenkille, ajatelkaa
elävästi olevanne noiden pienokaisten sijalla, jotka istuvat edessänne
ja jotka ikkunasta loistavan auringon tai puistossa visertävien
lintujen tähden unohtavat lukemisensa. Onhan lapsi vielä suuressa
määrin aistimien ja ulkomaailman vallan alla.
Nekin, jotka pyrkivät tekemään kouluja yksinomaan tiedon tehtaiksi
kasvatuksen kustannuksella, edistävät suuressa määrin kärsimättömyyden
herruutta.
Kärsivällisyyden tulee tosin olla yhdistetty vakavuuteen.
Kärsivällisyyden puutteessa tulisi nuorisomme kärsimään liian paljon
opettajasta, vakavuuden puuttuessa taas opettaja nuorisosta.
Ensimmäisen vaikutuksen voima.
Useimmiten on ensimmäinen vaikutus, jonka joku henkilö tekee meihin,
ylen tärkeä, ja harvoin voimme siitä kokonaan vapautua. Usein
se ainaiseksi määrää suhteemme johonkin vieraasen, jota me
ennakkoluuloitta ja vaistomaisella varmuudella ensi silmäyksellä
arvostelemme. Erittäin näkyy lapsilla olevan tuommoinen arvostelemisen
kyky. Tavallisesti he heti huomaavat ja tuntevat, onko vieras
lastenystävä vai ei, ja sen mukaan joko lähestyvät häntä tai vetäytyvät
takaisin.
Ajatelkoon opettaja tarkkaan ensimmäisen vaikutuksen voimaa sekä
asettakoon niin, että armaitten pienokaisten ensimmäinen koulupäivä
tulee heille ilonpäiväksi. Kyllä monet vanhemmat kuitenkin tekevät
kaikkea mahdollista kuvatakseen lapsilleen koulua kauhun paikaksi. Jos
nuoruuden ilo nousee tavallista korkeammalle, heti sanotaan: "Poika on
pantava kouluun tyyneyttä oppiakseen" -- jos eivät isän tai äidin
ensimmäiset kömpelöt opettamiskokeet heti pysty pienen oppilaan päähän,
niin osotetaan koulua, jossa opettaja muka hallitsee vitsan avulla, ja
jos jossain suhteessa lapset ovat vanhempain huvituksille esteenä, niin
taas toivotaan, että koulu vapauttaisi kodin noista rauhan
häiritsijöistä.
Jos sydämestäsi olet opettaja, niin saata nuo ennakkoluulot häpeään ja
vastusta teoillasi tuota arkaa sydämentykytystä ja noita surullisia
ajatuksia, joiden vallassa lapsi ensi kerran luonnon elämän vapautta
epäillen astuu kouluusi. Älä unohda, että otat vastaan vieraita, joita
jo Vapahtaja ystävällisin sanoin kutsui luoksensa. Totisesti, se päivä,
jona koulusi vastaanottaa uuden lapsijoukon, on juhlapäivä; pue
sentähden pyhänuttu päällesi ja anna kasvoillesi juhlaloiste, ota
oppilaasi vastaan koristetuissa huoneissa, kuten isä, ja he tulevat
kauvan muistamaan tätä ensimmäistä vaikutusta.
Koulutalon asemasta ja kouluhuoneesta.
Koulutalon tulee aina olla paikkakunnan iloisimmalla, valoisimmalla ja
hiljaisimmalla paikalla, kauvempana liikkeestä; sitä paitsi toivoisin
sen ympärillä olevan varjokkaita puita, joiden luo nuoriso kuumina
kesäpäivinä voisi kokoontua laulamaan ja leikkimään.
Mutta vielä enemmän tulisi kouluhuoneen olla todellinen lastentempli,
jossa sekä nuorison elämän raitis henki että opettajatoimen korkea
totisuus kuvastuvat. Näytä minulle kouluhuoneesi, jotta näkisin kuka
sinä itse olet ja miten toimit! Tosin kyllä tiedän, että et sitä itse
ole rakentanut, mutta tiedän myös, mitä järjestystä harrastava henki
saa toimeen sekä mitä tuo rakkaus kutsumukseen voi aikaansaada, joka ei
pidä mitään vähäpätöisenä. Olen nähnyt, mitä opettaja voi tehdä
huonostakin kouluhuoneesta, jos hänelle vain on selvillä, että hän on
kutsuttu jalostuttamaan nuorisoa. Kansakoulumme ovat usein kyllä myös
köyhäin kouluja, joihin lapset usein tulevat kurjuuden ja puutteen
asunnoista sekä huonouden ja henkisen tylsyyden liasta. Eivätkö ne
täällä saa löytää mitään parempaa, lohduttavampaa kuin kodeissaan?
Kerjäläislapsi ei saa astua rikkaan ja ylhäisen huoneesen, vaan ottaa
vastaan almunsa ovella; mutta koulun, samaten kuin kirkonkin, ovet ovat
hänelle auki; eikö hän siis muutamina tunteina saisi täällä iloita
puhtaudesta, raittiista ilmasta ja järjestyksestä? Voitko tietää, mitä
jalomman harrastuksen siemeniä semmoinen nautinto voi kylvää köyhän
sieluun?
Joka muistoissaan voi palata siihen kohtaan, joka ensimmäisenä määräsi
koko elämänsuunnan, ei voi kieltää aistillisten nuoruudenvaikutinten
voimaa.
Mahdotonta on, että opettaja, jolle kutsumus on rakas ja kunnioitusta
ansaitseva, voisi laiminlyödä kouluhuonetta; jota suurempi hänen
intonsa on, sitä enemmän huolta hän pitää siitä huoneesta, jossa hän
toimii.
Kouluhuoneen koristamisesta.
Monella paikkakunnalla on tapana koristaa kouluhuone kukilla ja
seppeleillä julkisia tutkintoja varten tai odotetun tarkastajan
kunniaksi. Kuka voisi sitä moittia! Semmoisen päivän tulee lastenkin
mieliin jättää jälkiä ja tehdä heille selväksi, että niin hyvin suuri
kuin pienikin on velvollinen tekemään tiliä toimistaan. Mutta me
opettajat emme vain saa unohtaa, että meitä joka päivä ja joka tunti
kuuntelee paljoa suurempi tarkastaja, joka tutkii sydämet ja jonka
tarkastuspöytäkirjalla on todistusvoima ijankaikkisuudessa.
Ruumiin rangaistuksesta.
On paljon kiistelty siitä, voidaanko koulussa tulla toimeen vitsatta,
onpa kokonaisia tutkimuksiakin kirjoitettu sen tarpeellisuuden
todistamiseksi. Oikea vastaus tähän kysymykseen on kuitenkin minun
mielestäni helppo löytää, ellemme tutkimuksessamme pyri päämaaliin,
jonka jo ennakolta olemme asettaneet todeksi ja toivottavaksi.