Surkuteltava kohtalon oikku pitää todellakin olla, etten minä -- niin
viisas mies kuin omasta mielestäni olen -- etten minä ole vielä
milloinkaan saanut istua missään valtion komiteassa. Minulle se ei
itseni vuoksi ole ikävä, sillä minun lihakseni ovat sekä näöltään että
tunteiltaan kaikkea muuta kuin alamaisia komiteallisia istumalihaksia,
vaan valtiota minä surkuttelen, kun se on jättänyt käyttämättä
minunlaiseni kyvyn. Eikä köyhällä maallamme suinkaan ole varaa heittää
hukkaan tällaisia aarteita.
Aivan poikkeuksetta olen näet tehnyt sen havainnon, että kaikkien
komiteain mietinnöt -- vaikka olisivat olleet kuinka nerokkaita --
eivät ole kyllin nerokkaita olleet _minulle_. Ei ainoassakaan ole aate
viety perille saakka, vaan jätetty puolitiehen, niin että minulla olisi
niissä aina parantamista ja parsimista, vaikka useimmiten olen
viisaasti pitänyt täydennysmietteeni suuremmalta yleisöltä salassa ja
itsekseni kaikessa hiljaisuudessa nauttinut maan valittujen miesten
pienuudesta minun rinnallani. Vaiteliaisuudestani on kuitenkin harvoin
ollut vahinkoa valtiolle ja yleisten asiain kululle, sillä minun
ijässäni ei ole vielä yhtään komitean mietintöä semmoisenaan
toteutettu. Useimmat ovat ikipäiviksi hautautuneet hallituksen
arkistoihin, eli sanomalehtikielellä sanoen joutuneet paperikoriin.
Joitakuita on osittain toimeenpantu, mutta vasta sitte kun ne on
muodostettu peräti toisiksi kuin mitä ne olivat komiteamietintöinä
ollessaan.
Tarkkaava lukija voipi jo näistä muutamista viittauksista nähdä, että
minulla -- niinkuin kaikilla muillakin kelpo miehillä -- on korkeat
ajatukset itsestäni ja kyvystäni. Joku heikko sielu kenties erehtyy
epäilemään, ovatko nuo korkeat ajatukseni oikeutetut. Minä sen heille
suon anteeksi. Mutta taittaakseni kärjen tuollaisilta epäilyksiltä,
vaatii velvollinen kunnioitus itseäni kohtaan minun mainitsemaan jonkun
ratkaisevan esimerkin, jonka nojalla voin huoletta jättää lukijan
päätettäväksi, olenko edellisessä liiotellut vai enkö. Otetaanpa
esimerkiksi vaikka:
Mustalaiskomitean mietintö,
joka tosin ei liene kaikkein mallikelpoisimpia eikä vaikeimpia
arvostella, koskapa siihen on rohjennut käydä kiini esim. erään
kansanvaltaisen sanomalehden toimitus, missä tiettävästi ei löydy
ainoatakaan miestä, jota voisi sanoa ruudin keksijäksi -- minun
rinnallani. Mutta kelpo miehiä he ovat siltä, koska heillä näyttää
olevan korkeat ajatukset itsestään, ainakin korkeammat kuin
mustalaisista ja mustalaiskomiteasta.
Päästäksemme keskelle asiaa, annamme ensin puheenvuoron tuolle
kansanvaltaiselle lehdelle. Näin siellä kirjoitetaan otsakkeella:
"Gordionin solmu":
"Mutkallinen on kieltämättä tuo Gordionin solmu, eivätkä sitä kaikki
kykene aukasemaan, kaikki kun eivät ole Aleksantereja. Tuonnottain
työnsä päättänyt mustalaiskomitea on kuitenkin luullut omaavansa
tällaisen Aleksanterin kutsumuksen sen umpisolmun aukasemiseen, mikä
kaikista kuljeksivista mustalaisista tekisi vakaasti paikalleen
asettuneita kunnon kansalaisia. Ja keino on yhtä yksinkertainen kuin
Aleksanterin miekan isku: asetetaan erityinen mustalaisylihallitus
tarkastelijoineen, sihteerineen, vahtimestarineen ja perustetaan pari
mustalaiskoulua, toinen tytöille, toinen pojille. Eiväthän kustannukset
noista mitään merkitse meidän rikkaalle maallemme. Ylihallitus maksaisi
arvion mukaan 12,000 mkaa vuodessa, koulut taasen yhteensä 26,500 mkaa.
Ja jos joku tuhat vuosittain menisi lisäksi ylimääräisiä määrärahoja,
niin täytyisihän ne myöntää, kun kerran puuhaan on ryhdytty.
"Mustalaisten luvun maassamme laskee komitea noin 2,000 hengeksi.
Pienihän olisi siis valtion kustannus näistä. Ainoastaan parikymmentä
markkaa henkeä kohti. Mielelläänhän tuon maksaa, kun sillä saisi niin
paljon hyvää aikaan!
"Löytyy kuitenkin paljon epäuskoisia Tuomaita, jotka eivät luota
komitean ehdottaman ylihallitusjärjestelmän autuaaksitekeväisyyteen.
Mekin kuulumme niihin ja pidämmepä vielä komitean palkkoihin ja muihin
käyttövaroihin kulutetut rahat hukkaan menneinä, ellei niistä ole
tuloksena muuta kuin uusi ylihallitus, uusia virkamiehiä. Sitä lajia on
meillä jo entiseltäänkin liikenemään asti, joten ei suinkaan uusia
tarvittaisi. Ja lisäksi on meillä asetuksia maankiertäjistä,
irtolaisista, hengille-kirjoittamisesta. Tarvitaanko vielä erityinen
ylihallitus, että mustalaiset saadaan näiden asetusten alaisiksi?
Luulisi toki, varsinkin silloin, kun monen moni kansalaisten
taloudellista ja henkistä tilaa kohottava pyrintö, moni kansamme
elinehdoista kaipaa tehokkaampaa kannatusta hallituksen puolelta.
"Epäilemättä voidaan mustalaisten hyväksi toimia paremmin muulla tavoin
kuin uusia virastoja perustamalla, uusia virkamiehiä asettamalla ja
kansan varoja niihin tuhlaamalla."
Millä muulla tavoin? kysyn minä -- todistaakseni äskeistä väitettäni,
että ne herrat eivät ole ruudin keksijöitä, jos kohta osaavatkin
moittia toisten keksintöä. He eivät ole Aleksantereita, joshan ei
mustalaiskomiteakaan ollut.
Heidän ajatuksensa, että oman kansamme elinehtojen parantaminen
kipeämmin kaipaa hallituksen huolenpitoa ja yhteisiä varoja kuin
mustalaisten raahaaminen samaan yhteiskunnalliseen kurjuuteen ja
työnorjuuteen, missä itse huokailemme, ei edes ole alkuperäinen. Sen
lausuu Blatchford "Iloisessa Englannissa" -- tuossa tusinasosialistien
pipliassa -- seuraavin sanoin:
"Olen usein nähnyt teidän ylenkatseellisesti nyrpistävän nenäänne
nähdessänne mustalaisen. Mutta mustalainen on terveempi, vahvempi,
urhoollisempi ja viisaampi ihminen kuin te, ja elää hauskempaa,
vapaampaa ja luonnollisempaa elämää kuin te. En sillä tosin tahdo
väittää, että mustalainen olisi kansalaisen malli. Mutta te voitte
paljon oppia häneltä, ja minä epäilen, ettei ole mitään, mitä hän voi
oppia teiltä."
Sen mahdollisuuden varalta, että epäilisitte meidän mustalaisia
heikommiksi ja vähemmän tarmokkaiksi kuin Englannin mustalaiset, kerron
tapauksen, jonka itse olen omin silmin nähnyt ja jonka kaltaisia voisin
kertoa kymmenittäin hyvin luotettavain kuulopuheitten nojalla.
Oli kaunis kesäilta, vähä jälkeen iltahuudon. Me valkohousuiset isänmaan
puolustajat (olin silloin niitä mustahousujen seläntakaisia
"reservimiehiä") valmistausimme käymään levolle kasarmiimme, kun
muutaman kilometrin päässä olevasta metsämökistä tuotiin sana kiireinen,
että mustalaisjoukko siellä oli tekemässä tuhojaan, aikoen tappaa koko
mökin väen ja ryöstää sen aarteet. Mökki oli meille kaikille hyvin
tunnettu salaisena viinakauppana, joten emme millään ehdolla voineet
sallia sen varojen joutuvan vieraitten valkoihoistenkaan suihin,
saatikka mustalaisten.
Puolessa minutissa muodostui kymmenkunta valiomiestä patrulliksi,
pistimet vyölle, ja kuin vihaiset sonnit hyökättiin -- ei, lennettiin
metsän läpi taistelupaikalle, varmasti päättäneinä voittaa taikka
kuolla. Perille tultua havaitsimme "mustalaisjoukossa" olevan _yhden_
miehen. (Autettavien mökin asukasten luvussa oli kolme miestä, paitsi
vaimoväkeä ja lapsia.) Kunnioituksesta kansallista puolustuslaitostamme
kohtaan vaikenen taistelun yksityiskohdat, sillä olihan loppu mielemme
mukainen. Taitavilla saartoliikkeillä saimme mustalaisen vastarinnan
vihdoin masennetuksi ja hyvin osatuilla nyrkiniskuilla hänet kaadetuksi
maahan. Silloin vasta muistuivat meille pistimet mieleen. Kunnia
kruunun aseelle! Takimaisetkin nyt tunkeutuivat esiin, ja työntäen
ennen lyöneitä syrjään, sähisivät hampaitaan kiristäen: "Annas, kun
minäkin lyön!" Niin sitä iskettiin miestä, joka jo aikaa oli maannut
liikkumatonna, iskettiin iskemästä päästyäkin.
Tämän kauniin piirteen ihmisluonteessa olen sittemmin tavannut monasti,
en ainoastaan ruumiillisissa tappelutilaisuuksissa, vaan myös
henkisissä otteluissa. Moni, joka ei pysty kuusta kaatamaan, on
suorastaan sankari oksien taittamisessa. Missä määrässä tämä
luonteenominaisuus on kehittyneempi suomalaisilla kuin muilla
kansoilla, en voi varmuudella sanoa, sillä tämä kerta oli ainoa, mitä
olen tapellut muita kansoja kuin suomalaisia vastaan.
Kun mökin miehet vielä olivat varmuuden vuoksi pistäneet makaavaan
mustalaiseen muutamia puukonhaavoja ja akat lyöneet halolla, veimme
hänet kaupungin poliisikamariin -- lailla rangaistavaksi. Miestä oli
pahanlainen kantaa, se kun oli niin hervoton ja pehmeä kuin onkiliero.
Sillä jok'ainoa luu oli poikki, minkä vaan voi poikki saada, pitemmät
luut monesta kohti; esim. molemmista sääristä sanoivat reservipojat
koetellessaan matkalla niitä pyöritellä, että ne olivat "kolmesta kohti
ympäripoikki." Ja kun mustalainen heitettiin putkan nurkkaan, olisi
häntä ollut vaikea ottaa sieltä kokonaisena muutoin kuin lapiolla.
Mutta henki siinä oli.
Meidät käskettiin aamusella poliisitutkintoon "todistajiksi", mökin
miehet asianomaisiksi "päällekantajiksi". Ja me menimme. Mutta meitä ei
siellä tarvittu.
Sillä mustalainen oli yöllä -- _karannut_ putkasta! Lurjus, karannut
hyvin ansaittua rangaistusta pakoon!
Rakas lukija, elä luule minun tekevän sinusta pilkkaa! Tämä on totta
sanasta sanaan. Jos ei ole, jääköön sille puheelle, että saat minulle
antaa tuon mustalaisen kurin.
Siitä päivästä olen tavallaan (huom.! _tavallaan_) ihaillut
mustalaista. Sillä minussa tuskin olisi miestä karkaamaan putkasta
terveenäkään.
Toivoen, että nyt ymmärrämme toisiamme, ryhtykäämme todenteolla
miettimään, mitä voisimme tehdä tuon lainrikkojan, karkulais- ja
hylkyläiskansan hyväksi. He tosin eivät ole meiltä tällaista apua
pyytäneet, joka kyllä on huomioonotettava asianhaara, kun on kysymys
mustalaisista, sillä he harvoin jättävät pyytämättä, mitä suinkin
luulevat tarvitsevansa.
Minä puolestani en hennoisi ihan könttänään heittää nurkkaan komitean
mietintöä, kun sen valmistamisessa kumminkin on paljon tehty
arvokasta työtä ja istuttu monta ikävätä iltaa. Olisihan se henkisen
kansallisomaisuutemme hukkaamista, jos niin suuren työn tulokset
semmoisenaan hyljättäisiin.
Ei, mustalaiskomitean mietinnössä ei ole muuta vikaa kuin se
tavallinen, että aatetta ei ole jaksettu viedä perille asti, vaan on
pysähdytty puolimatkaan. Sitä tarvitsee vain vähä kehittää, niin siitä,
tulee hyvä. Valistusta on mustalaisille annettava, niinkuin komitea
aivan oikein ehdottaa, sillä valistus on kaiken parannuksen alku ja
juuri. Mutta miksi ainoastaan kansakoulusivistys Jyväskylään ja
Sortavalaan perustettavissa kouluissa? Miks'ei kerralla
yliopistosivistys? Johan siitä on aikaa, kun tohtori Kilpis-vainaja
lahjotti pohjarahan sitä varten, että tulevaisuudessa saataisiin
syntymään uusi yliopisto Jyväskylään. Siitä muodostukoon mustalaisten
yliopisto, yhteinen molemmille sukupuolille.
Mitäkö he niin paljolla sivistyksellä tekisivät?
Malttakaahan aikaa, niin se tarvitaan makeina paloina.
Komitea luettelee suuren joukon asetuksia, joita noudattamaan nykyiset
kruununpalvelijat eivät ole kyenneet mustalaisia taivuttamaan.
Vuosisatojen kuluessa eivät ole saaneet heidän suhteensa täytäntöön
asetuksia maankiertäjistä, irtolaisista, henkikirjoituksesta,
rokotuksesta, puoskaroimisesta, eläinrääkkäyksestä, varkaudesta,
kerjäämisestä -- sanalla sanoen, ei ainoatakaan asetusta, minkä
rikkomisesta mustalaisille on hauskuutta ja mukavuutta. Voimat ovat
pettäneet.
Mitä silloin tehdään, kun hevonen väsyy? -- Ka, hevonen rekeen ja mies
aisoihin! Niin teki Ravan-Jaakko, ja se oli miehen teko.
"Tarvitaanko vielä erityinen ylihallitus, että mustalaiset saadaan
näiden asetusten alaisiksi?" rohkenee se kansanvaltainen lehti kysyä.
Tietysti tarvitaan -- tarvitaan monta kymmentä ylihallitusta, eikä
niitä saada alistumaan sittenkään. Onhan se jo koetettu asia.
Mutta --- kuka on sanonut, että mustalaiset on saatava noiden kaikkien
asetuksien _alaisiksi_? -- Kun kontti ei käy, niin sitä kannetaan.
Pantakoon mustalaiset noiden asetuksien _vartijoiksi_. Kaikki nykyiset
kruununpalvelijat viralta pois -- satavuotisesta kykenemättömyydestä ja
laiminlyömisestään -- ja _mustalaiset sijaan_!
Mustalaisia sanottiin olevan noin 2,000. Nykyisiä kruununpalvelijoita
lienee perheineen jonkun verran enemmän, mutta pantakoonpas heille
keppi käteen ja tie eteen sekä mustalaiset kruununmiehiksi, niin
nähtäisiin, montako päivää rikottaisiin tässä maassa irtolais- y.m.
asetuksia. Sillä mustalainen on liukas ja liikkuva mies, joka pysyy
hevosenkin selässä, eikä valittelisi jäsenkolotusta, kun on mentävä
kiinipanemaan kuljeksivaa kruununvoutia tai kerjäilevän vallesmannin
perhettä.
Ja kuinka puhtaasti toimittaisi mustalainen ulosoton eli ryöstön! Minä
uskon, ettei jäisi yhtä penniä verorästejä koko Suomeen.
Miks'ei käytetä itsekutakin kansan-ainesta sille alalle, jolle luonto
viittaa, vaan esim. poliisimiehiksi pannaan kaiken maailman vetelyksiä,
vaikka olisi saatavissa niin loistavia kykyjä kuin mustalaiset? Ihmekö
sitte, etteivät meidän kruununmiehet ole mustalaisille mitään voineet,
sillä järjetöntähän on pakottaa sammakkoa kilpajuoksuun hevosen kanssa.
Vaikka se kuinka ponnistelisi, niin se ei piisaa, kun se on sammakko.
Kolmekymmentä meikäläistä poliisia ei kykene hevosmarkkinoilla
herättämään sitä kunnioitusta kuin kolme hurjanpuoleista mustalaista.
Eikä sillä yliopistollakaan erinomaista kiirettä olisi. Kilpis-vainaan
raha joutaisi kyllä kasvamaan, kunnes riittäisi tarkoitukseensa. Sillä
mikään opetus ei vastaa verrattomia luonnonlahjoja.
Poliisimiesten sivistyskannassa tuskin huomattaisiin pienintäkään
erotusta tapahtuneen, vaikka mustalaiset ihan nykyiseltään
pistettäisiin univormuun. Ehkä paikoin vähä siunailtaisiin, mistä nyt
on saatu niin siivoja poliiseja -- niin että muutos minkä tuntisi,
olisi parempaan päin. Tietysti vaatisi tulevaisuus mustalaispoliiseilta
vielä suurempaa sivistystä, mutta kyllä Jyväskylän yliopisto sitä
jakaisi jo siksi kuin meikäläisetkin poliisimiehet sivistyisivät.
Niin -- minä en väitä olevani mikään Aleksanteri, vaikka olen avannut
"Gordionin solmun." Eihän ole sanottu, että se solmu piti juuri
miekaniskulla avattaman. Komitea avasi sen puoleksi, mutta väsyi kesken
-- 40 tuhannella markalla keksi niin vähä uusia virkamiehiä. Nyt on
solmu auki. Niin paljo uusia virkamiehiä -- mustalaiskysymys
lopullisesti ratkaistu -- eikä se maksa valtiolle penniäkään koko juttu
-- ei yhtä komiteamiehen päiväpalkkaa.
Sillä viisaus on ilmaiseksi annettu ylhäältä. Sentähden minä en siitä
ota mitään maksua. En lukijoiltakaan pyydä muuta kuin sen myönnytyksen,
että alussa lausumani vaatimattomat ajatukset itsestäni ja kyvystäni
eivät suinkaan olleet liioteltuja. Yhdessä siis voimme surkutella
hallitusta, jolla ei ole silmää käyttää komiteoihinsa sellaisia neroja
kuin minua.