Pääkaupunkiin tullessani minulla oli vilpitön aikomus ruveta
helsinkiläiseksi. Mutta siihen tarvitaan, paitsi nimikirjaimilla
varustettuja kalosseja, isänmaan turvallisuudesta huolestunutta
mielialaa ja muutamaa satsia omnibuspilettejä -- siihen tarvitaan myös
_kortteeri_ Helsingissä.
Nyt tammikuulla sanottiin olevan sopivin aika tiedustella asuntoa
itselleen, oikein laillinen vuokraamisaika. Siis ei muuta kuin iso
aamulehti käteen ja astumaan. Ensimäinen, toinen, kolmas ja neljäs
paikka olivat jo vuokratut. Viides oli vähän liiaksi syrjässä ja
arveluttavan kallis, mutta muuten mukiinmenevä.
"Ehkä minä sittenkin -- -- --"
"Anteeksi!" keskeytti isännöitsijä. "Tämä on osakeyhtiön rakennus ja
minä toimin ainoastaan yhtiön antamien määräyksien mukaan."
"Toimikaa kuinka tahansa, mutta -- -- --"
"Ainoastaan yksi kysymys", sanoi hän, koettaen lävistää minut
katseellaan.
"Mikä kysymys?"
"Onko Teillä lapsia?"
"On, Jumalan kiitos -- kaksi poikaa."
"Siinä tapauksessa --" ja hän osotti minulle ovea niin selvästi, etten
voinut erehtyä tarkoituksesta.
"Mutta", rohkenin huomauttaa, "ne ovat jo aikamiehiä molemmat ja
naimisissa."
"Ei auta asiaa. Minulla on ankarat määräykset."
"Sitäpaitsi ovat he jo useita vuosia asuneet Amerikassa."
"Kaikissa tapauksissa _on_ Teillä lapsia", lausui hän päättävästi. "Ja
sanamuoto yhtiön säännöissä on selvä: ei sellaisia perheitä, _joilla on
lapsia_."
Niin siinä kävi. Tyhmä olin ollutkin. Eihän todenpuhuja saa yösijaa.
Sentähden päätin vast'edes turvautua pieneen viattomaan valheeseen.
Kuudes ja seitsemäs paikka olivat jo poimastut. Kahdeksannessa tultiin
taas äskeiseen kysymykseen.
"Tosin on Luoja minulle lahjottanut kaksi poikaa", vastasin, ja jatkoin
sitte itku kurkussa: "mutta meille käsittämättömässä viisaudessaan hän
ne korjasi pois jo aivan pieninä."
"Molemmatko?"
"Niin, molemmat."
Tämä hätävalhe ei minua suuresti huolettanut, sillä olihan se
talonomistajalle samantekevä, asuivatko poikani Amerikassa vai
autuaitten majoilla.
Mutta mies toi nähtäväkseni yhtiöjärjestyksen, jossa selvällä präntillä
sanottiin: "ainoastaan _lapsettomille_ perheille."
"Uskotteko sielun kuolemattomuuteen?" kysyi isännöitsijä vakavasti.
"Uskonpa tietenkin."
"Voitteko siis väittää olevanne lapseton ajassa ja iankaikkisuudessa?"
"En väitäkään."
"Siis, minä en voi poiketa yhtiön määräyksestä" -- ja taas käsitin,
mihin päin hän viittasi.
Läksin. Mutta nyt olin jo siksi paatunut pahuudessa, että kun
seuraavassa vuokraamattomassa paikassa tultiin tuohon kovanonnen
kysymykseen, vastasin silmää räpäyttämättä:
"Tuota noin -- juu ... kyllä ... minulla _ei ole_ lapsia."
"Tjaa!" Isännöitsijä näytti olevan kahden vaiheilla.
"Onko ollut?"
"Ei ole ollutkaan."
"Mutta Teille voi _tulla_ lapsia."
"Ei se ole luultavata."
"Kauanko olette ollut naimisissa?"
"Neljäkymmentä vuotta."
"Nykyisenkö vaimonne kanssa koko ajan?"
"Niin, nykyisen."
"Neljänkymmenen vuoden lapseton avioliitto", jutteli isännöitsijä
puoliksi itsekseen. "No niin, onhan se nyt jonkunlainen vakuus, vaikka
ei suinkaan riittävä... Saanko nähdä vaimonne?"
Sen hän sai, ja perusteellisesti.
"Esimerkkejä on olemassa", lausui hän, epäluuloinen ilme kasvoillaan.
"Tunnetteko ehkä kertomuksen Saarasta ja Aaprahamista?"
"Tunnen."
"Tjaa! Aapraham oli sadan ja Saara yhdeksänkymmenen vuoden -- -- --.
Hm. Koko vuodeksi en minä ainakaan uskalla tehdä kontrahtia. Mutta jos
tyydytte siihen, että nyt teemme sopimuksen puoleksi vuodeksi, niin
voimmehan sitte jatkaa sillä edellytyksellä nimittäin, että
perheoloissanne ei silloin ole syytä olettaa tapahtuvan muutoksia."
Täytyihän minun suostua siihenkin.
Ja nyt minulla on kortteeri Helsingissä. Mutta vahingossakaan en tohdi
siinä kaupunginosassa puhua puolta sanaa pojistani. Sitäpaitsi vaati
ylimääräinen yhtiökokous ennen kontrahtini lopullista vahvistamista
siihen sen lisämääräyksen, että minun on omalla kustannuksellani
jaettava makuuhuoneemme kahtia vahvalla, katosta lattiaan ulottuvalla
lautaseinällä, johon tehtävä ovi suljetaan yhdeltä puolen avattavalla
lukolla; avain on jätettävä isännöitsijän haltuun iltasin kello 6 ja on
häneltä saatavana aamusella, kun minä olen lähtenyt toimeeni
kaupungille. Tämä lautaseinä halkasee keskeltä vanhan perhesänkymme, --
niin että minulla todellakin on salainen toivo saada pitää tämä
kortteeri vielä puolelta vuodelta.