Hövelinin perheessä alettiin uskoa, että Minna ja Topias ovat
kihloissa. Topias oli hyvä ja uskollinen työntekijä. Hänestä pidettiin
paljon eikä häntä uskallettu suututtaa, sillä pelättiin, että hän menee
pois talosta ja vie Minnan mukanaan. Näin Minnakin pääsi nyt rauhaan.
Manta kumminkin kyseli Minnalta, milloin ne kuuliaiset tulee, ja sai
aina vastauksen: "Odota, vaan älä pitkästy." Kun Topias oli saanut
kaikki pelkonsa alle ja kun hän oli Minnalle suojamuurina, niin meni
koko kevätpuoli talvea ja kesääkin aina juhannukseen asti onnellisesti.
Minna sai olla jokseenkin rauhassa.
* * * * *
Nyt oltiin juhannusaatossa. Oli vielä aamupuoli päivää, kun kaukaa
mereltä rupesi sormen korkuisena pillinä näkyä törröttämään laivan
savu, joka myötäänsä suureni. Kohta rupesi pellavan siemenen kokoisena
näkymään laivakin. Silloin Benjami kiikari mukanaan kiipesi rakennuksen
harjalle, ja hetken perästä iloisesti huudahti: "Tähdenlento... se
on Tähdenlento... Nyt tuleekin pastori Pilvensalolle vieraita, kun
Tähdenlennon kapteeni on rouvan veli... Ettei se nyt näy Pilvensalon
kotiin, jotta tietäisivät tulla vastaan... Sanokaa isälle, että se
soittaa Pilvensalolle. Laiva tulla tohkaisee ihan tätä kohti, se tulee
aivan tähän meidän rantaan... kas sitä, jo töräytti tervehdyksen... Ja
toisen... Ja kolmannen... Ai, ai, miten on komea laiva ja suuri. Se on
Etelä-Amerikasta tuonut kaupungin kauppiaille lastia, ja nyt päällikkö
poikkeaa tänne sisarensa luokse. Aivan tulee kuin ammuttu tätä kohti."
Kaikki keräytyivät rannan töyräälle katsomaan tulijaa. Ukkokin vanha
teatterikiikari kädessään tuli joukkoon ja tähystettyään laivaa sanoi:
"Kyllä se taitaa olla Tähdenlento".
— Jopa nyt sattui hyvin, kun kapteeni tapaa täällä äitinsäkin, virkkoi
rouva ihastuneena.
— Kuuluu toissa iltana tulleen tänne tyttärensä luokse. En ole joutanut
käydä tervehtimässä; arvelin huomenna käydä. Sekin kai tulee tänne
vastaan, kun sinne soitettiin.
Laiva töräytti taas jymisevän tervehdyksen. Alkoi kuulua heikkoa
kohinaakin, kun sen uhkea keula halkaisi viheriää vettä. Nyt se jo
rupesi hiljentämään. Ei näkynyt uskaltavan tulla laituriin, missä
pienemmät merilaivatkin kävivät, vaan jäi ankkuriin kauemmas rannasta.
Pian saapuivatkin Pilvensalon vaunut Hövelinin laivalaiturille. Siinä
tulivat laivan kapteenin äiti ja sisar, ja pastori Pilvensalo istui
itse kuskipukilla. Kapteeni katsoi kiikarillaan rantaan ja tunnettuaan
äitinsä ja sisarensa tempasi rintataskustaan vihreän silkkisen
nenäliinansa ja rupesi pitkällä kädellään sitä huiskuttamaan. Rouva
Pilvensalo tähysti kiikarillaan hetkisen huiskuttajaa ja huudahti:
"Veljeni, veljeni". Nyt huiskutti hän äitineen kapteenille, ja samoin
teki pastori Pilvensalo. Mutta Hövelinin pojat ja työmiehet lähtivät
viidellä soutuveneellä kiirehtimään laivalle kilpaa. Kuka ehtisi
ensinnä perille, saisi kapteenin veneeseensä. Topias oli paras soutaja,
hänen venheensä tuli ensiksi laivan kylkeen. Laivasta laskettiin
portaat, ja kapteeni rouvineen ja palvelijoineen tuli veneeseen.
Topias rupesi hartiainsa voimasta soutamaan venettä rantaa kohti varsin
näyttääkseen kaukovieraille, mihin pohjolan poika kykenee. Ja kovasti
kohisikin venheen keula.
Rannalle päästyä kapteeni suudellen tervehti äitiään ja sisartaan ja
samoin teki kapteenin rouva. Sitten he nousivat vaunuihin, pastori
nousi itse kuskipukille ohjaamaan komeaa, kiiltokarvaista harmaata
orittaan. Vaunut lähtivät liikkeelle ja etenivät kuin tuulispään
ajamina, oriin ryöheä liinanvalkea harja vain leimusi ja näkyi vaunujen
ja vaunuissa istujien yli.
Laivamiehet rupesivat nyt Hövelinin metsästä veneellä kuljettamaan
tuuhealehtisiä koivuja, joita pystyttivät laivan kannelle sitoen ne
kaiteisiin. Iltapäivällä laiva näytti lehtimetsäiseltä meren saarelta.
Kun tuli tieto, että laivapojat laittavat tulevaksi yöksi laivan
kannelle tanssit, niin Hövelinissä lämmitettiin sauna tavallista
aikaisemmin, että jouduttaisiin hyvissä ajoin laivalle.
Minnalla oli tapana kylpeä vasta sitten kun kaikki muut olivat olleet
saunassa ja niin hän teki nytkin. Laivapojatkin olivat käyneet maissa
ottamassa suomalaisen kylvyn. Kun Hövelinissä kaikki tiesivät, että
Minnakin haluaa lähteä näkemään laivaa, niin Hövelinin pojat arvasivat,
että Minna oli heittänyt vaatteensa saunan etuhuoneeseen. Benjamin
kehoituksesta Santeri hiipi salaa ja varasti Minnan vaatteet ja juoksi
kauas meren rannalle, joten Minna jäi alastomaksi saunaan. Pojat
tiesivät, että Minna ei alasti lähde sieltä mihinkään ennenkuin sattuu
kulkemaan ohi joku, jota voi pyytää tuomaan vaatteita, ja että silloin
on rannasta kaikki veneet viety laivalle, joten täytyy olla kotona
pääsemättä toisten iloon.
Tästä kepposesta ei Topiaskaan tiennyt ennenkuin laivalla pojat
rupesivat toisilleen nauraa tirskumaan ja puhumaan kissanlinnasta.
Tästä Topias arvasi, kuka kissanlinnaan oli jäänyt. Hän oli ensin
luullut Minnan muuten jääneen kotiin.
Kun pojat yhä siitä tirskuivat, ei Topias ollut tietävinään, ajatteli
vain, että se on liian aikaista iloa.
Eräs Wilhelm-niminen nuori laivamies osasi hyvästi suomea. Topias teki
tuttavuutta miehen kanssa ja pyysi päästä kahdenkeskiseen paikkaan.
Wilhelm veikin Topiaksen omaan hyttiinsä. Siellä Topias kertoi
Hövelinin ihmisten elämän tavoista ja talon palvelijalle tehdystä
kepposesta. Nuo pojat olivat tytön kylpiessä koiruuksisaan varastaneet
saunan etuhuoneesta tämän vaatteet, ettei tyttö pääsisi laivalle.
Kuuma verinen Wilhelm tuli kasvoiltaan punaiseksi, hänen sisällään
kiehahti suuttumus. Tummat silmät näyttivät vajoavan syvempään. Hän
hyppäsi istuimeltaan ja kysyi innoissaan saisiko ne pojat tänne?
Jumal’avita, niitten pitää kuolevassa ruumiissaan tuntea mitä koiruus
maksaa.
— Kyllä ne saadaan tänne ja helposti saadaankin, mutta minulla on
mielessä toisenlainen juoni, virkkoi Topias. — Tyttö on kaikin puolin
kelpo tyttö ja komea ulkopuoleltakin nähden. — Voisikohan se juosta
karkaamaan tähän laivaan? Minä sitten koettaisin tehdä uskottavaksi,
että hän on harmissaan hukuttautunut mereen tai hirttänyt itsensä
metsään. Hakevat sitten ainakin yhden viikon merestä ja metsästä.
Jollei tämä käy päinsä, niin annetaan poikain tuntea, että kuritus ei
tee pahaa, kun se sattuu paikalleen.
Wilhelm pyörähti kantapäillään ja sanoi: Odotappas minä käsken Huugon
tänne. Wilhelm poistui pariksi minuutiksi ja sitten palasi iloisen
näköisen pojan kanssa, jolle oli kertonut asian. Toveri tulistui ja
virkkoi: "Kyllä tyttö varastetaan laivaan. Mutta mitä tehdään ensiksi
niille ilkimyksille... Jollei muuta, niin on meilläkin kissanlinna.
Haalataan ne tuonne rangaistushyttiin."
Niin tosiaankin! Se me tehdään. Hae pojat tänne, sanoi Wilhelm
Topiaalle.
Topias meni kannelle, missä tanssi oli parhaillaan, ja sanoi iloisin
kasvoin Benjamille: "Sinä ja Santeri lähtekää tänne meripoikien
hyttiin, siellä on hienoa viiniä, jommoista täällä ei saa". Benjami ja
Santeri luulivat meripoikain juottavan heille viiniä siitä hyvästä,
että saivat heidän metsästään koivuja. Topias antoi poikain mennä
edellä hyttiin ja jäi itse ovelle. Yhtäkkiä Wilhelm kivahti pojille:
— Kumpi teistä on se, joka varasti tytöltä vaatteet, niin ettei hän
päässyt laivalle?
Pojat eivät kerinneet sanoa mitään, kun Topias murahti: — kumpainenkin,
yksissä tuumin. Silloin tarttui Wilhelm Benjamia ja Huugo Santeria
kaulukseen komentaen: "Käykää tänne." Benjami ja Santeri eivät
yrittäneetkään vastustella. He tiesivät mitä miehiä Topias on ja
hokivat siksi vain hädissään: "Me haemme tytön tänne. Älkää tehkö
meille mitään, me haemme tytön tänne."
Meripojat eivät heitä kuunnelleet, työnsivät vain pimeään
rangaistuskoppiin.
Topias huomautti nyt laivapojille ettei juonta saada muuten
uskottavaksi kuin että tytölle toimitetaan vaatteet täältä, joten hän
saa jättää kaikki omansa sinne.
— Aivan oikein. Me toimitamme vaatteet ja vähän muutakin, sanoi Huugo
ja pyörähti samassa ulos.
Tuokion kuluttua Huugo toi säkin, johon oli sullonut vaatteita kengistä
ja sukista lähtien ja suuren käärön hedelmiä ja ruokatarpeita, ja sanoi:
— Tässä on vaatteita ja ruokaa siksi kunnes saadaan laivaan. Pidä nyt
vain huoli siitä, että tyttö saadaan tänne, kun kaikki tämä väki on
lähtenyt ja viimeisetkin täällä ruvenneet nukkumaan — ehkä kello kolmen
aikaan aamusella. Me olemme tuolla kannella vahdissa.
Laivan kannella vinkuivat viulut ja tanssi jytisi. Kukaan ei huomannut,
kun Topias pudotti säkkinsä veneeseen, johon pojat laskivat Topiaksen,
eikä sitäkään, että Topias lähti soutaa riipomaan rannalle.
Topias souti veneensä saunan kohdalle rantaan, meni sitten
saunanseinälle, koputti akkunaan ja kysyi: "Onko Minna siellä?"
— On. Kuka Jumalan luoma siellä? kuului hieman säikähtynyt ääni.
— Topias on täällä. Toin sinulle vaatteita. Tuon sen vaatesäkin tänne
etuhuoneeseen. Kun saat yllesi niin tulen sinne puhumaan sinulle
merkillisiä asioita.
Kun Minna oli pukeutunut, meni Topias saunaan ja kertoi juonen. Minna
ihastui, nauroi katketakseen ja sanoi: "Mitä hyvää osannenkaan tehdä
sinulle?"
— Älä puhu siitä, lähde vain kiireen kaupalla liikkeelle ja tässä
rantatöyrään suojassa mene myttyinesi tuonne tuon niemen taakse
niittylatoon. Odota siellä siksi kunnes tulen veneellä hakemaan ja vien
laivaan.
Minna aukaisi kuitenkin eväsmyttynsä ennenkuin lähti. Siitä otti
Topiaskin hedelmiä ja lähti mennäkseen laivaan, mutta seisahtui ovelle
kun Minna sanoi:
— Kuule Topias, minä en heittäisi sitä aapisen puoliskoa. Ota sinä se
sieltä minun tavarakopastani ja tuo se minulle.
— Kyllä, kyllä, virkkoi Topias ja lähti veneensä luokse. Sitten Topias
jälleen lähti soutaa nyhtelemään laivalle.
* * * * *
Manta oli huomannut Topiaksen ja ihmetteli, kun tämä tuli yksinään.
Topiaksen ilmestyttyä laivan yläkannelle Manta kiiruhti kysymään: "Eikö
Minkka lähtenytkään?"
— Ei ole lähtenyt ja missä taivaan ilossa lienee koko ihminen. Ei sitä
vaan sieltä talosta löytynyt.
— No hyvänen aika... Kävitkö saunassakin?
— Kävin saunassa ja puurrin navettakartanon ja ison rakennuksen
vinninkin niin tarkkaan, että neulankin olisin löytänyt, mutta ei
näkynyt jälkeäkään.
— No jotakin sitä... Mihinkähän aidan rakoon tuo sitten pisti päänsä?
jahkaili Manta.
Manta ihmetteli myöskin missä Benjami ja Santeri ovat, kun hän ei ollut
nähnyt heitä melkein koko yönä.
— Ne kyllä ovat tallessa ja löytyvät aikanaan, sanoi Topias
välinpitämättömästi.
Mantan kasvot sävähtivät punaisiksi.
— Missä ne sitten ovat? kysyi hän.
— Ne ovat katumassa illallista syntiään. Tuolla laivan pimeässä
rangaistuskopissa seisovat nokka nokkaa vasten. Olivat siksi tyhmiä,
että laivapoikain kuullen kehuivat tekoaan. Ja sen sanon, että
Benjami ja Santeri saavat kiittää minua siitä, että pääsevät täältä
tervein luin. Laivapojilla oli aikomuksena antaa oikein isän kädestä
pitkin selkämunia ja takapakaroita, mutta minä ehdotin kissanlinnaa
rangaistukseksi. Pojat joutuivat paikkaan, missä ei juhannusyön valo
häikäise silmiä eikä ilon pauhu särje korvia. Laulakoot siellä "Sen
suven suloisuutta."
Manta sanoi: "Hyi... vai siellä ne ovat Benjami ja Santeri... Etkö sinä
sentään pyytäisi laivapoikia niitä vapauttamaan. Olisi jo lähdettävä
pois. Siellä kotona kohta herra ja rouva alkavat nousta, pitäisi päästä
niille kahvia keittämään."
Topias pudisti tuimasti päätään ja sanoi: "En Kyllä tietää se päästää,
joka on sitonutkin."
Nyt viulutkin lakkasivat soimasta ja tanssi taukosi. Ja kun aamuaurinko
jo paistoi korennon korkuiselta, niin kaikki alkoivat kiirehtiä
laivasta kotiinsa. Ilmestyivätpä jo kannelle Benjami ja Santerikin.
Topias alkoi hommata lähtöä, ja Topiaksen veneeseen laskeutui Manta ja
Hövelinin nuoremmat pojat. Benjami ja Santeri eivät kuitenkaan tulleet,
uhkaavan näköisinä vain muljahtelivat tummat silmät. Mutta yhtä
uhkaavasti välkähtivät Topiaksenkin tuhkanharmaat silmät, ja hän sanoi
ivan hymy huulissaan: "Rikos ja rangaistus. Rangaistus ja rikos, ne
kulkevat käsi kädessä. Ettekös sitä tiedä?" Sen sanottuaan lähti Topias
juuri kuin vihassa soutamaan rantaan.
Kotiin päästyä Topias meni suoraa päätä väen pirttiin ja kaivoi Minnan
tavarakopasta aapisen puoliskon ja pisti poveensa.
Tuokion perästä tuli Topias keittiöön, missä Manta oli keittämässä
kahvia, ja huolestuneena, hieman värähtävällä äänellä sanoi:
— Kyllä se ihminen ei ole kunnian teillä. Sitä ei näy missään, ja
kaikki vaatteet ovat tallessa. Tuolla pirtin vaatekaapissa ovat
sen kaikki työvaatteet kenkineen ja sukkineen ja tuolla rannalla
retkottavat ne vaatteet, jotka pojat ovat saunasta varastaneet. Ei
suinkaan se alasti ole ihmisten ilmoille mennyt.
Manta löi käsiään yhteen. Kauhun ilme levisi kasvoihin, kun hän sanoi:
"Hyvänen aika sentään... näitä ilkimyksiä. Kyllä sen tietää, ettei
siitä hyville mielin olisi kukaan tullut, jos vaikka kenelle olisi se
tehty."
Manta sai kahvin valmiiksi, vei sisälle ja kertoi siellä asian. Sisällä
syntyi hälinä. Benjami ja Santerikin olivat jo tulleet sinne. Rouva
yönuttu yllään kauhistunein kasvoin tuli keittiöön ja sanoi hätäisesti:
"Hyvä Jumala. Eikö tiedetä missä Minna on? Hyvä Jumala sentään".
Samassa tuli ukkokin keittiöön pitkä yöviitta yllään, tohvelit
jaloissaan ja nokka punaisena. Hän sanoi kauhistuneena: "Niin Minkkaako
ei näy missään?"
— Ei sitä näy. Ja tuskinpa se on kunnian teillä, koska sen vaatteet
kaikki ovat kotona liikuttamatta, sanoi Topias tyynesti ja hieman
syyttävästi.
— Oletko katsonut saunakaivoon, jos se höperö on sinne pudonnut? sanoi
ukko silmät levottomina.
— Olen katsonut kaivoonkin.
— Ota sinä nyt tuo pitkävartinen palokoukku ja haraa se kaivo.
Topias polkaisi vihaisesti jalkaansa lattiaan ja tiuskasi:
— En lähde. Menkööt harailemaan ne, jotka ovat asian tälle kannalle
laittaneet.
Sen uskoi ukko ja lähti astua läpsyttämään sisälle. Rouva yhä vaikeroi
ja pyysi, että hengenpelastuksessa toki unohdettaisiin kaikki muu.
Mutta Topias sanoi yhä kovemmalla äänellä:
— Minä en lähde, menkööt ne, joitten on asia.
Siihen tyytyi rouvakin. Hän meni sisälle, ja kohta nähtiinkin ukon
poikineen pitkävartinen palokoukku olallaan menevän saunakaivolle.
Topiaksen povessa nytkähti somasti, mutta ei hän voinut kenellekään
sanoa, millä tolalla asia oli. Sitten hän meni pirtin akkunasta
katselemaan, kun haraajat nostivat kaivon pohjaan hukkuneita sankoja
ja vettyneitä kekäleitä. Kun kaivo vihdoin oli huomattu tyhjäksi,
menivät kaikki pojat meren rantaan ja soutelivat hiljaa edestakaisin.
Yksi souti venettä, ja kaikkien muitten päät olivat veneen laidalla
katsomassa, näkyisikö pohjassa ihmisen alastonta ruumista. Mutta
tuloksetonta oli tämä silmien ponnistelu.
Rouva tuli taas keittiöön ja tuskitteli Mantalle:
— Voi, voi, että tuon nyt piti tapahtua Pilvensalon vierasten aikana.
Ei saata mennä edes rouva Pilvensalolle sanomaan... Voi, voi!
Soutelijat tulivat sieltä viimein rantaan ja noloina, kuten ainakin
saaliittomat, he lyhyin askelin verkalleen kävelivät rannasta taloon.
Kaikki he olivat kuin pieksetyt koirat.
Topias lähti nyt soutelemaan merelle hänkin. Mutkitellen sinne tänne
soutaessaan oli hän kurkottavinaan yli veneen laidan veteen. Siten
hän mutkia soudellen kulkeutui niemen taakse, Sieltä taas sinne tänne
soudellen kulkeutui laivan luokse mennen laivan suojaan. Minna oli
tähän tullessa maannut veneen pohjassa: rannalta katsoja ei huomannut
venheessä olevan muuta kuin Topiaksen.
Laivalla oli vain Huugo kannella. Hän oli vahdissa. Kaikki muut olivat
nukkumassa.
Huugo laski portaat ja otti hyvillä mielin tulijat vastaan. Hän
vei heidät sitten hyttiinsä, ja haki suuren vadillisen monenlaisia
hedelmiä. Syödessä Huugo kertoi Tyynen meren saaristoista ja niiden
seutujen monista antimista. Hän kertoi Italiassakin saatavan aivan
hedelmistä suoraan puristettua n.k. rypäleviiniä niin paljon kuin vain
jaksaa juoda. Ämpärillä sitä tuodaan meidänkin ruokapöytään ja kauhalla
ammennetaan juomalasiin, kuten Suomessa maitoa. Ja on sitä meidän
pöydässä maitoakin. Meillä on laivassa kaksi suurta lehmää, joista
maitoa valuu kuin koskesta vettä.
— Lehmiä laivassa! huudahti Minna. No sittenhän minulle aukeaa entinen
työmaa... Kunpahan nyt pääsisi livahtamaan, etteivät saisi tietää.
Voivat laittaa poliisit niskaani.
— Älä pelkää. Kun me kerran otamme huoleksemme, niin saavat täällä
sanoa, että mato meni rasvoineen... Laiva menee nyt Tukholmaan suoraa
päätä. Tukholmassa pitää vielä olla vähän varuillaan, ne kun saattavat
sinne sähköttää. Sitten siitä kun lähdetään, niin saavat haistella
jälkiä.
— Vai lehmiä laivassa! keskeytti Minna uudelleen. Niitten hoitajaksi
kai pääsen paikalla.
— Minä luulen, että sinä pääset hyvinkin pian rouvan apulaiseksi.
Kapteeni on kiivas suomalainen eikä perheessä puhuisi muuta kun suomea.
Rouva osaa hyvin huonosti suomea. Hän on näet syntyjään englantilainen.
Uskon sinun pääsevän rouvalle suomenkielen opettajaksi... Mutta tulkoon
paikka mikä tahansa, niin sen takaan, että tämän talon isäntäväki ei
nauti toisen ihmisen kärsimisestä. Päinvastoin koetetaan täällä pitää
jokainen tyytyväisenä ja hyvällä tuulella.
Topias nousi nyt lähtemään ja sanoi:
— Minun täytyy lähteä, ettei mitään epäluuloja syntyisi. Mutta samassa
hän muisti jotakin, löi kädellään rintaansa, kaivoi povestaan aapisen
puoliskon ja sanoi: "Täähän yritti unohtua minun hyväkseni."
Minna tempasi kaksin käsin kirjan repaleeseen ja huudahti: "Voi toki.
Se olisi ollut ensimmäinen itkuni, jos se olisi jäänyt tänne hukkaan."