läksin Pelym'ista matkalle Pelym-jokea myöten pohjaan päin. Hän tiesi
minulla olevan edessä semmoisen matkan, jossa suuret korvet ja vetelät
suot olivat jalan kulettavat, sanoi vilustuvani ja menettäväni
terveyteni, niinkuin muka viina-herra oli ei kauan takaperin
kalastus-matkalla vilustunut ja nyt makasi vuoteella. Kuitenkin
nähdessään ett'ei voinut päätöstäni muuttaa, antoi hän minulle
siunauksensa ja evään vatsalleni (edellisen ilman ja jälkimäisen
arvattavasti maksua vastaan), ja lupasi pitää kuppa-sarvensa valmisna,
jos muka takaisin täytyisi palatani ja terveyteni vaatisi hänen
lääkärillistä hoitoansa. Samaa takaisin-tuloni virttä lauloi
sasedatelikin, joka laiturilla jää-hyväisiä häneltä ottaessani hymyillen
toivoi meidän parin kolmen viikon perästä taas näkevän toinen toisemme,
"minun muka kylliksi ilmailtuani Voguulien maassa". Minä kiitin häntä
hyvä-tahtoisuudestansa, mutta itsekseni ajattelin: odottakaa vaan minun
takaisin-tuloani; "akka tieltä kesken kääntyy, ei mies pahainenkaan".
Se matka, jolle näin läksin, ei kartalta katsoen näyttänyt niin
vaikealta eikä sitten itse asiassakaan ollut niin vaikea, kuin sitä joka
haaralta laulettiin. Lyhykäisesti sanoen olin päättänyt päästä
Beresov'aan suorinta tietä Pelym'ista. Tämä suorin tie vei ensin
Pelym-jokea myöten siihen asti kuin tämän joen latva kääntyy länteen ja
etelään päin. Tässä kohdassa ottaa Pelym pienen syrjä-joen idästä, jonka
latva taas on niin lähellä pohjaiseen Sosvaan lankeavan Tapsje-joen
latvaa, että väli-taival ei näyttänyt olevan kuin 30 eli 40 virstan
levyinen, ja niin lyhyen taipalen, ajattelin minä, pääsen itse yli,
vaikka hän olkoon jos minkä-lainen. Suurin huoli oli minulla
kapineistani, joita pitkällisellä, kesän-talven tehtävällä matkalla
täytyy pitää enemmän kuin halu olisikaan, ja näin kolkoissa maissa vielä
lisätä yksin keitto-astioillakin, eväällä ja muulla semmoisella
rojakalla. Kalujani kantamaan yli mainitun taipalen päätin ylä-Pelym'in
Voguuli-kylistä ottaa jonkun kymmenkunnan miestä; koko matkaksi
Pelym-jokea myöten hyyräsin Pelym'issa venheen, joka Voguulia myöten oli
lähetettävä takaisin, ja näin toivoin kaikki vaikeudet vähitellen
voitettavan. Edut asialleni olivat tästä matkasta silmin-nähtävät, sillä
näin matkaten tulisin kulkemaan aivan halki koko Voguulin-maan ja siten
hyvästi tuntemaan tämän kansan sekä tavat että kielen, jota vastaan jos
posti-tietä Turinsk'in ja Tobolsk'in kautta Pelym'ista olisin lähtenyt
Beresov'aan, olisin tullut tekemään mahdottoman polven, menettänyt
matkalla paljon rahaa ja aikaa enkä olisi nähnyt Voguulia taas ennenkuin
Beresov'assa, sillä Ob-joen molemmat rannat ovat asutut Ostjakeilta.
Venhe oli pieni kolmi-laita, neljän hengen soudettava, ja sen keskus
tuohella katettu, niin että katoksen alla kaluni säilyivät sateelta ja
siinä itsenikin oli hyvä pitkälläni olla. Olikin alusta matkaa tämä
katos sangen tarpeellinen, sillä kolme ensimäistä päivää eli
ylä-Pelym'in kirkolle asti valoi sade loppumatta. Sittenkin oli vielä
viikko-kauden aika eli viimeiseen Voguuli-kylään asti Pelym-joen
varrella epä-tasaista ilmaa, niin että kuikan useasti kuultiin huutavan:
totta saa, totta saa (sada), joilla sanoilla Savossa selitetään tämän
linnun omituista, muka sadetta ennustavaa huutoa. Vaan sen jälkeen
syntyi yhdeksi viikoksi kaunis pouta, joka kesti minun matkaani
edellä-mainittuun maa-kannakseen asti.
Ylä-Pelym'in kirkko on varsin alkaen rakettu Pelym-joella asuvia
Voguulia varten, ja paikka on viimeinen, jossa Venäläisiä tavataan, ei
enää muita Venäläisiä kuin pappi ja kirkon-palvelijat. Nämä ovatkin
kirkon-kylän ainoat asujat, sillä ensimäinen Voguuli-kylä, pari virstaa
kirkolta, on vähän ylempänä joen-varrella. Surkeampaa sivistyneitten
ihmisten asunto-paikkaa lienee harvassa kuin tämä kirkon-kylä on; ne
kaksi asuttua taloa, jotka siinä löytyvät, ja niiden kaksi asumatointa
toveria lasittomine ikkuna-reikinensä seisoivat siinä keskellä suurta
puutointa lakeutta autioina, alastomina, suojattomina. Turhaan etsi
silmä jota-kuta pellon-tilkkua, jota-kuta kukka- eli edes kaali-penkkiä;
huoneiden ympärillä ei ollut yksin aitaustakaan. Ja sen ohessa osottivat
talojen hajalliset katot ja lahonneet portaat asujanten
huolimattomuutta; se suuri lakeus, jolla kylä seisoo, on luonnollinen
niitty ja kasvoi pitkää heinää, mutta viikatteen jälkiä ei näkynyt, ei
lehmän kelloja kuulunut missään.
Päästyäni katon alle diatschok'in tykönä (papin sanottiin sairastavan
eikä voivan vastaan-ottaa) tuli volostin Voguulilainen golova minua
tervehtimään; hänen kanssansa seurasi puoli-kymmentä muita Voguulia. He
olivat jo edeltä-päin kuulleet että heidän seutuihinsa oli tulemassa
tschinovnikka Pietarista, ja alkoivat nyt kantaa minulle kaiken-laisia
valituksia, joista kolme oli painavinta. Ensimäinen oli se, että
ruudissa, jota heille annetaan kruunun puolesta, on viimeisinä vuosina
ruvennut olemaan haulia, tänä vuonna niin paljon, että ne hyvin tekivät
kolmannen osan painoa. Tämän seikan selittämiseksi on sanottava, että
Siperian kaikki pohjaiset kansat maksavat veronsa metsän-nahkoissa
(enimmiten revoissa ja sopulissa, paikoin myös oravissa ja kärpissä),
jota veroa kutsutaan _jasakaksi_, ja kruunu, jolla ruudin-teko ja
myöminen on yksin-oikeutena, myöpi teko-hinnasta näille kansoille ruutia
niin paljon kuin he tarvitsevat. Tämä on suuri etu heille, sillä
ruuti-naula Venäjällä tavallisesti maksaa noin ruplan hop., mutta
Siperialaisille ei se nouse enempään kuin noin 40 kopeikkaan samaa
rahaa. Vaan haulit ovat arvattavasti paljoa huokeammat sitäkin, ja jos
joku kelmi sekoittaa esim. 30 puutaan ruutia (se määrä, joka Pelym'in
piirikunnassa vuosittain jaetaan kansalle) kolmanneksi osaksi haulia,
niin saapi hän tällä varkaudella (haulien hinnan pois-luettua) puhdasta
voittoa noin 7 puutaa ruutia s.o. Venäjällä tavallisen hinnan jälkeen
noin 280 hopea-ruplaa. Mutta Voguulit arvattavasti valittivat tästä
itsellensä tulevan suuren vahingon sekä rahassa että vaivassa ruudin
seulomisen ja puhdistamisen kanssa kuin myös sitenkin että
varomattomasti tämmöisellä ruudilla ladattu pyssy ei laukea, jos
haulin-rae on sattunut menemään tuli-reikään, josta taas metsä-mies
voipi kadottaa monen kauniin otuksen, vieläpä joutua päänkin vaaraan,
jos karhu sattuu tulemaan vastaan, niinkuin täällä usein tapahtuu.
Toinen heidän valituksensa oli se, että pappi rasittaa heitä liian
kovilla maksoilla toimituksistansa ja omalla kädellänsä kurittaa eli
muuten tylysti kohtelee sitä, joka ei täytä hänen vaatimuksiansa. Niin
oli golovan, keväällä kuolleen, isän hauta kauan ollut lukematta siitä
syystä, että poika ei ollut sen siunaamisesta jaksanut maksaa papille
enemmän kuin kolme hopea-ruplaa, ja sielun-paimen oli suostunut
haudan-lukemiseen vasta annettua hänelle panttiin kaksi turkkia, jotka
olivat lunastettavat seitsemällä hopea-ruplalla. Samassa määrässä
sanoivat hänen ottavan vihkiäistäkin viisin kuusin ja kymmeninkin
hopea-ruplin, jonka lisäksi nuoren parikunnan vielä sitten kesällä pitää
hänelle tehdä sata rukoa heiniä. Vihkiäisen kallius, lisäsivät
valittajat viekkaasti, estää nuoren kansan menemästä naimiseen, joten
rahvas vähenee ja tsaarille juokseva jasakka aikaa myöten kukaties jääpi
maksamatta. Paitse tätä oli mainittu pappi ratkennut niin juomaan, että
sitten pääsiäisen ei ollut kertaakaan pitänyt jumalan-palvelua, ja että
toisella kirkon-palvelijalla se onkin työnä, papille viinan hakeminen
Pelym'ista (150 virstaa), johon seurakuntalaisten täytyy antaa hevoset
eli soutajat.
Kolmas valitus oli se, että Pelym'in kylän Venäläiset asujat juuri
joen-suussa salpaavat koko joen tokeilla (tämän laitoksen näin omin
silmini Pelym'issa), estäen näin kalan nousemasta ylemmäksi, josta
Voguulien seuduissa oli suuri kalattomuus.
Nämä valitukset, jotka yleistä mainetta myöten olivat toden-peräiset,
pyysivät he minun vastaan-ottamaan ja sanoivat ne diatschokalla
kirjallisesti ylös-panettavansa. Minä ilmoitin heille minullani ei
olevan mitään valtaa oiasta heille tehtyä vääryyttä, ja kehoitin heidän
valittamaan papista rovastille (blahotschinnij), joka joka vuosi käy
tutkimassa kirkon tilaa, ja ruudin jutusta sekä joen salpaamisesta
paikkakunnan maallisille pää-miehille. Tämän sanoivat he jo tehneensä,
vaan siitä apua ei mitään lähteneen, ja heidän uudestaan pyydettyänsä
lupasin minä ottaa heidän valitus-kirjansa kanssani ja saattaa ne,
Tobolsk'iin jouduttuani, kuvernöörille ja piispalle. He olivat sangen
hyvillänsä tästä, vaan lähtiessäni seuraavana päivänä paikalta ei heillä
ollutkaan valitus-kirjaa minulle antaa, sillä diatschok, ehkä ennen
luvannut sen heille kirjoittaa, oli nyt epäytynyt tästä vaarallisesta
työstä, ja näin jäi Voguuli-parkain asia sillensä; sillä suullisesti,
ilman mittäkään todistuksitta, on syrjäisen vaikea ruveta kantamaan
tämmöisiä valituksia, vaikka kyllä olkoon vakuutettu niiden
toden-peräisyydestä.
Niinkuin edellä sanottiin erosin tässä viimeisistä Venäläisistä, joita
taas en uudelleen nähnyt ennenkuin neljän viikon perästä Sortingjen
kirkolla lähellä Beresov'aa. Golova oli lähettänyt sanan seuraavaan
paul'iin,[23] pitää soutajia valmisna, ja istui nyt matkaan lähettäessä
itse perää pitämään ensimäisen kylän-välin. Tätä ei ollut kuin 20
virstaa ja golovan hilpeät soutajat saattoivat minun pian pienen paulin
näkyviin, jossa oli kolme jurttaa. Nähtyänsä venheen alkoivat sen asujat
ampua paukkaa, ja maalle noustua oli vastaan-otto mitä nöyrin ja
mieluisin. Pian havaittiin kuitenkin, että paulin väki, niin miehet kuin
naisetkin, olivat alkaneet pidot ennen vierasten tuloa ja nyt olivat,
niinkuin Savossa sanotaan, aika vahvassa pajussa. Alussa ei tästä
minulle ja kumppanilleni ollut muuta haittaa kuin liika suuri nöyryys ja
imartelu, niinkuin halaaminen, polvien likistely j.n.e. Vaan jurttaan
tultuamme muuttui asia toiseksi. Lavalla makaava talon-emäntä heräsi ja
tuskin oli hän nähnyt golovan, kuin hirmuisesti sättien ja sadatellen
lensi hänen sakeaan mustaan tukkaansa. Golovan seuralaiset soutu-miehet
tulivat hänelle avuksi, paulin väki taas emännälle, "siitäpä kapina
kauhea karttui": muutamissa silmän-räpäyksissä oli semmoinen tappelu
irti, että minä töin tuskin pääsin ulos ja pakenin venheesen. Jonkun
ajan jurtassa nuhjettuansa kiidättivät he, kumpiko puolue, sitä en voi
sanoa, kahakan alkajan sen humalaisen vaimon ovesta pihalle, ja tulivat
yksi toisensa perästä ulos, päästänsä nykkien telmeessä irtautuneita
tukka-suortuvia, eivätkä näyttäneet olevan asiasta millänsäkään. Isäntä
salpasi vielä yhä sättivän vaimonsa saunaan, toi viinaa golovalle ja
hänen miehillensä, ja kohta syntyi heidän välillänsä sydämellinen rauha
ja rakkaus. Nyt tulin minäkin venheestä maalle, ja talon-väki kiiruhti
minulle tuomaan puolukoita, tuomen-marjoja ja ketrin-pähkinöitä
kostitsemiseksi. Syyn talon-emännän vimmaan golovata kohti selitti
minulle eräs soutu-miehistä olevan sen, että golova pari viikkoa
takaperin viran-asioilla käydessänsä tässä paulissa josta-kusta vähästä
syystä oli loukkaavilla sanoilla kohdellut emäntää, joka oli ne painanut
sydämeensä ja nyt viinan rohkeudessa tahtoi ne golovalle kostaa.
Muutamien tuntien perästä sain hiljankin soutu-miehet eroamaan tästä
kostitsevasta paikasta ja läksin päivän lasketessa matkaan. Lukija ehkä
odottanee ja tässä, hiljalleen vasta-virtaan eteenpäin soutaessamme,
kyllä olisi tilaisuus antaa kertomuksen Voguulien elannosta, tavoista,
asunnoista j.n.e. Vaan semmoisen kertomuksen olen seuraavassa kirjassa
antava, jonka-tähden se tässä olisi liikanaista. Tiestä taas, elikkä
Pelym-joesta, ei ole paljon muuta sanomista, kuin että se Europassa
ollen olisi luettava varsinkin keski-isojen jokien joukkoon, sillä se on
varmaan viittä sataa virstaa pitkä ja olisi tyynen tasaisen juoksunsa
kuin myös kohtalaisen syvyytensä vuoksi sangen soveljas
höyry-laiva-kululle. Mutta täällä Siperiassa, suurten jokien maassa, on
Pelym niin vähäinen, että se Ob-jättiläiselle on vaan syrjä-joki, ja
senkin ei suoraan, mutta vasta kolmannessa polvessa, sillä Ob'in kanssa
yhtyvä Irtysch ottaa syrjä-joen Tobol'in, Tobol Tavdan ja tämä meidän
Pelym'in. Ja sillä olevan liikunnon vuoksi ei Pelym ole mistään arvosta,
sillä sen vesillä ei liiku muut kuin Voguulit pienissä yhdestä puusta
tehdyissä ruuhissansa. Tämän vuoksi ovatkin sen rannat yksi ainoa
loppumatoin korpi, kasvava enimmiten kuusta ja lehti-kuusta, harvemmassa
koivua ja petäjää. Tämä korpi on niin ihmiseltä liikuttamatoin kuin hän
lienee lähtenyt Luojan kädestä, ja vaikka minä en ole puun-kauppias enkä
laivan-rakentaja, on minun useasti ollut vaikea luoda silmäni pois
niiltä kauniilta taivaan-korkuisilta, suorista ja sileöistä
lehti-kuusista, jotka näissä korvissa kasvavat eli korkeimmakseen
tekevät sen hyödyn, että metsästelevä Voguuli tekee tulen ja viettää yön
heidän juurellansa. Tämä luonnon alku-peräinen raakuus ja kauneus onkin
ainoa matkaajan huvitus näissä kolkoissa maissa, vaan kuin se aina ja
aina vaan on yhden-muotoinen, väsyttää sen katsominen pian niin, että
innokkaimmatkin luonnon-ihailijan luulisin täällä-matkatessansa toivovan
taipalen kohta loppuvan ja pääsevänsä edes niinkin vähäiseen ihmisen
asuin-paikkaan kuin Voguulien paulit ovat.
Minun tielläni oli näitä hyvin harvassa: neljän päivän matkalla,
edellä-mainitun ylä-Pelym'in kirkolta lukien, sivuutettiin kaksi paulia,
joissa kummassakin oli kaksi jurttaa. Sitten tultiin viis-jurttaiseen
pauliin, jonka nimikin, Massau, saakoon tässä siansa sentähden, että
siinä elää maan-viljelijä Voguuli, jolla on sangen hyvät pellot, viis
hevoista, kolme lehmää, Venäjän tavoin tehty tupa, samovara, tee-kuppia
ja muita semmoisia kaluja, joita Voguuleilla ei muualla ole ja jotka
todistavat hänen ahkeruudella ja ymmärryksellä hankittua
varallisuuttansa.
Päivän levättyäni Massaussa läksin taas matkaan ja tulin kahden päivän
perästä viimeiseen pauliin, jonka nimi on Atimje-paul, vaan jota
kirjoissa mainitaan Verschinskij paul (latva-paul), ehkä se, niinkuin
tämä osottaisi, ei suinkaan ole Pelym'in latvalla, vaan Voguulien kesken
luetaan puoli-väliksi joen latvan ja suun välillä, joka kartalta
katsoenkin näyttää oikealta. Tähän asti oli minulla edessä olevata
maa-taivasta vasten viis saatto-miestä koossa; mutta kuin niistä en
vielä luullut olevan kyllä kantamaan sekä minun kapineitani että omaa
evästänsä, pyssyjä, kirveitä, kattiloita ja muita välttämättömiä kaluja,
niin toivoin uupuvat eli noin neljä tahi viis miestä saavani tässä
paulissa. Mutta siinä toivossa petyin: paikalla ei löytynyt muuta kuin
naisia ja yksi ainoa matkaan kykenevä mies. Muut miehet olivat jo kaikki
metsässä hirven pyynnössä, niistä kuitenkin kylän kaksi parainta miestä
ylempänä Pelym-joella kesä-jurtissa ja niin muodoin matkalla tavattavat.
Näiden molempien taloista suostui heidän tyttärensä, yksi kummastakin,
lähtemään soutamaan isiensä jurtille asti, jossa nämä kävisivät heidän
siaansa. Näin oli minulla seuraavana päivänä taas liikkeelle lähtiessäni
saattajina: kolme vahvaa nuorta miestä, kolme ukkoa, joista kaksi ei
kyennyt paljon mihinkään, ja kaksi nuorta riipeätä neitoista. Mutta
tien-tuntijaa ei ollut yhtään; kaikki tiesivät he sen, että eräällä
pienellä Pelym'in syrjä-joella nimeltä Posserje, noin yhdeksän päivän
matkan päässä, eli Beresov'an piirikuntaan kuuluva Voguuli, jonka
muutamat myös tunsivat, sillä hän kuului käyvän täällä aina silloin
tällöin jauhoa ja muita tarpeita ostamassa. Vaan Posserje-jokea ei
tiennyt kukaan, ja tämä seikka oli hyvinkin arveluttava, sillä
Pelym'illa on paljon syrjä-jokia kummallakin puolellansa, joista oikeata
arvata ei ollut helppo asia. Ainoa toivo oli niissä kahdessa ylempänä
olevassa Atimje-miehessä, jotka olivat käyneet Posserje-joella ja jotka
toivoin saada kanssamme.
Näin varustettuna ja lisättyäni soutu-miesten evääsen kolme puutaa
leipää, jotka erittäin ja ikäskuin itseäni vasten olin leivottanut
(sillä Voguulit tiesin vahvoiksi syömäriksi), läksin matkaan ja tulin
seuraavana päivänä ensimäisen Atimjeläisen metsä-jurtalle. Se oli
rakettu hirsistä niinkuin talvi-jurtatkin, ja ne kolme aittaa, jotka
seisoivat jurtan vierellä, osoittivat että paikan isäntä sai metsästä
mitä tallelle panna; sitä samaa todisti myös vasta nyletty kuivamassa
riippuva hirven talja. Mutta häntä itseänsä ei ollut paikalla. Hänen
meidän kanssa oleva tytär otti yhdestä aitasta, joka oli lukotta
niinkuin täällä yleisesti kaikki huoneet ovat, hyvät kyörät verestä
hirven-lihaa meidän keittää. Mehevän hirvi-rokan kiehuessa rannalla tuli
kotiin kaksi paikan asukasta: sen haltijan toinen tytär ja veljen-poika,
jotka olivat liki-seudussa käyneet teiri-loukkuja katsomassa. He
sanoivat isänsä olleen metsässä jo neljä päivää eikä olevan tietoa,
koska hän tulisi jurtalle. Hänen kanssa-saamisen toivo kävi siis
tyhjäksi, ja syötyä läksimme edelleen entisellä väellä. Kaksi päivää
kulettua tulimme toisen Atimjeläisen metsä-jurtalle; tässä tapahtui sama
seikka: ei häntä eikä ketään muitakaan ollut jurtalla, ja meidän täytyi
siis tien-tuntijatta lähteä Posserjeta etsimään. Eräs ukoista sanoi
_kirjoittavansa_ puuhun paikan isännälle että me olimme siinä käyneet.
Minä luulin Voguuleilla olevan niinkuin Samojeedeillä on jonkun, josko
vaillinaisenkin, kirjailu-taidon, jolla he voisivat tehdä joita-kuita
ilmoituksia kaukaa toinen toisillensa, ja katsoin sentähden
uteliaisuudella ukon työtä. Vaan hänen kirjoituksensa ei ollut muuta
kuin että hän vissiin järestykseen hakkasi petäjän kylkeen yhdeksän
pykälää, sen määrän, joka meitä oli henkiä. Minä käskin hänen myös
kirjoittamaan Gregorille (se oli jurtan-miehen nimi), että paikalla oli
käynyt virka-mies ja Gregorin tytärkin. Mutta sitä ei hän enää
voinutkaan toimittaa kirjoituksellansa ja se merkittiin siten, että
jurttaan jätettiin paperilappu ja tytön huivi.
Neljäntenä päivänä tästä eteenpäin eli seitsemäntenä Atimje-paulilta
lähdettyä kohdattiin suu idästä tulevan joen, joka minusta näytti
Posserje-joelta, sillä Regulyn tarkalla kartalla ei tässä seuduin löydy
muita jokia kuin se. Minä seisahduin joen-suuhun ja lähetin kaksi miestä
pienellä venheellä ylemmäksi syrjä-joelle katsomaan, miltä se näytti ja
eivätkö siellä voisi löytää mitä merkkiä ihmisten asumisesta sen
varrella. Parin tunnin perästä tulivat he takaisin ja ilmoittivat, että
joki noin kolmen virstan päässä kapenee niin että pienelläkin venheellä
on mahdotoin sitä ylöspäin kulkea, ja yhteisessä neuvossa päätettiin
että se ei vielä ollut Posserje. Tämä päätös olikin oikea, sillä vielä
joita-kuita tuntia soudettua tuli vastaamme toinen paljoa suuremman joen
suu ja epäilemättä laskimme venheet siihen. Vähän matkaa soudettua alkoi
rannoilla näkyä kaiken-laista merkkiä ihmisten olosta ei kaukana:
veistettyjä puun-kylkiä, kantoja, tulen-sioja, verkon-kuivaus-laitoksia
j.n.e. Mieluisasti sousivat Voguulit eteenpäin, sillä heillä alkoi jo
olla särpimen puutos, kuin koko matkan olivat liian herkullisesti
eläneet (esim. kolme kertaa päivässä keittäneet) ja ampua ei oltu
matkalla saatu muuta kuin muutamia vesi-lintuja ja pari teiriä. Mutta
täällä tuli se vastus eteen että joessa usein tavattiin suuria läjiä
hakoja, joita luulen muutamin paikoin Suomessa kutsuttavan
_ryteiköiksi_, ja niiden hakkaamisessa ja venheelle tien aukasemisessa
meni semmoinen aika että noin kymmenen virstan matkalla viivyimme
kokonaisen vuoro-kauden ja vasta toisena päivänä tulimme edellä-mainitun
Beresov'an Sosvalaisen Voguulin mökille.
Iloni tästä tapauksesta ei kuitenkaan ollut vähempi, varsinkin kuin tämä
Voguuli ikään oli tullut metsästä kotiin ja minulla hänessä siis oli
varma tien-johtaja. Ja onni teki minulle vielä sen hyvän että samana
päivänä saattoi mökille tämän miehen veljen poikinensa, jotka elivät
Sosvaan menevän Tapsjen varrella ja nyt olivat jo toista viikkoa olleet
metsällä hirven ajossa. Tämä ukko antoi minulle seuraan poikansa, josta
siis oli seudun-tuntija toveri lietsarille. Tosin ei heistä kumpikaan
ollut käynyt siinä paulissa Tapsje-joen varrella, johon nyt tahtoivat
saattaa minun, vaan heidän alinomaiset vaelluksensa metsässä tekivät
luultavaksi että he eivät eksyisi, ja minä luotin heihin vähimmättäkään
epäilemisettä.
Seuraavana aamuna oli ilma vielä kirkas, vaan päivän päälle vetihen
taivaalle se hieno kelve, joka on pettämätöin sateen ennustaja. Vaan
kuin ei kukaan pitänyt tästä lukua, niin lähettiin aamuisen syötyä
korpea myöten maa-taivalta katkasemaan. Vaikka tien-johtajat olivat
minulle vakuuttaneet tien eli matkattavan korven olevan kuivan, olivat
minulla lakkarissani kuivat sukat varalla, muuttaa ne jalkaani niin pian
kuin jalat alkoivat märiltä tuntua ja, niinkuin ajattelin, suon poikki
oli päästy. Suota ei tarvittukaan kauan odottaa, ja pian purskui vesi
saappaissani. Levätessä muutin sukat: Voguulit nauroivat ja sanoivat sen
olevan tyhjän vaivan, sillä koko matka olisi oleva semmoista
sammal-suota kuin tähänkin asti oli ollut. Kuivalla tiellä olivat
saattajat ymmärtäneet sen, että ei tarvinnut kahlata vedessä vyötäistä
myöten, niinkuin se näissä korvissa useasti tapahtuu, ja tapahtui
meillenkin. Enkä sen kovemmin sitte enää ruvennutkaan jalkineita
muuttamaan tällä matkalla, sillä se vaiva oli tosin turha. Alussa matkaa
tapahtui minulle useampia pieniä vastuksia. Yön olin jurtalla levännyt
nuotiolla; varmaan oli tässä nokea eli mitä muuta joutunut toiseen
silmääni, niin että sitä ilta-puolella päivää rupesi ankarasti
hakkaamaan. Tämän kautta puoli-sokeana eteenpäin astuessani loukkasin
polveni kuivaa puun-oksaa vasten, ja nyt täytyi meidän seisahtua, johon
liittoon jo iltakin kohta alkoi pimetä. Huuhdottuani kylmällä vedellä
niin silmäni kuin polvenikin, jossa toinen myötä-seuraavista
Voguulittarista oli Herthanani, panin teetä juotuani kuusen juureen
maata.
Yöllä olin unissani uivanani kylmässä vedessä jäiden seassa, ja
herättyäni havaitsin että villa-peitteen ja sarka-nutun alla olin
kastunut märäksi ja että rankka sade valoi ehtimiseen taivaasta. Tuli
oli sammunut, jonka-tähden herätin seuralaisiani sitä korjaamaan. He
eivät näyttäneet olevan sateesta millänsäkään, makasivat vaan niin
lähellä tulta kuin mahdollinen oli, aika ajalta kääntäen milloin kylen
milloin toisen sadetta vasten. Päivän valettua läksimme matkaan, vaikka
lietsari ei sanonut oikein tietävänsä miten nyt kulkea, kuin päivästä ei
voinut suuntaa katsoa (kova onni oli minulta edes-menneenä vuonna
hävittänyt pitkä-silmän, jossa oli kompassi). Satamasta ei herennyt
silmän-räpäykseksikään, ja noin kaksi eli kolme tuntia vaellettua
eteenpäin sanoi lietsari matkan suunnan kokonaan kadottaneensa, pyysi
minun taukoamaan ja pyssynsä sekä koiransa jättäen meidän tykö lähti hän
veljensä pojan kanssa eteenpäin maata katselemaan.