joka on saman-nimisen läänin pää-kaupunki ja sangen hyvästi rakettu.
Vaan tämä onkin sen suurin merkillisyys, sillä vaikka se on Kama-joen
varrella ja sen kautta yhteydessä Kasan'in kanssa (johon Perm'istä tulee
560 virstaa) kuin myös koko Volgan vesikunnan kanssa, on sen liikunto
mitätöin, ja asujien määrä ei ole jaksanut nousta enempään kuin noin 14
tuh. henkeen. Satunnaisesti tulin Perm'issä tuntemaan erään maa-miehen
ja Kuopiolaisen, herra M--uksen. Hän oli yksi sitä suurta
maan-mittari-tulvaa, joka noin 20 vuotta takaperin Suomesta virtasi
Venäjälle leipää ja onnea etsimään. Että useampi näistä onnen-etsijöistä
onnistui onnettomasti eli vähintänsäkin hyvin keskin-kertaisesti, on
tunnettu asia; vaan joillakuilla oli myös tilaisuus kavuta ylemmäksi
tavallista "lanttua," joilla Venäjällä on sangen vähäinen arvo, ja näitä
harvoja on herra M--uskin, joka tätä nykyä on kruunun-maiden mittauksen
päällikkö Perm'in läänissä. Koto-maan ja sen kielet oli herra M.
ennättänyt unhottaa niin tarkoin, että meidän kanssa-puhe tapahtui
venäjäksi, joka surkea ja luonnotoin seikka kävi vastoin mieltäni,
vaikka hän kyllä saneli suosiollisia sanoja venäjästäni. Näitä hänen
suosio-puheitansa ei ollut vähin se, kuin hän, kysyttyänsä nykyisen
virka-arvoni, laski luvun, että minä noin kahden-kymmenen vuoden sisään
olisin -- kenraali, arvo, jonka hän toivoi käsittävänsä noin kahdeksan
vuoden kuluttua, vaan jota minä en unessakaan ollut voinut haaveksia
itselleni. Suomalaisen lukijan ymmärtää tätä seikkaa on sanottava, että
Venäjällä huolimattomammassa puheessa kutsutaan kenraaliksi muitakin
virka-miehiä, joilla on kenraalin arvo. Herra M. antoi minulle hyviä
neuvoja, kuinka arvo-porrasta olisi kevyin kavuta ylös, ja hänen vilkas
ja notkea luonteensa todisti, ett'ei tämä kapuaminen vielä ollut
väsyttänyt häntä. Muuten oli hän nainut venakon Perm'issä ja, niinkuin
eräs syrjäinen minulle sanoi, uskonsa muuttanut siksi uskoksi, johon
hänen lapsensakin olivat kastetut.
Perm'iin tullessa kulkee maan-tie noin 300 virstan pituudelta Votjakkien
maan kautta. Useammassa kuin yhdessä kertomuksessa tästä kansasta
nähdään siitä paitse muuta mainittavan sekin, että se kaikista Venäjällä
löytyvistä Suomi-peräisistä kansoista enimmän olisi Itä-meren
Suomalaisten näköinen muussakin, mutta varsinkin siinä, että sillä muka
olisi valkeat hivukset. Tätä lausetta ei minun katsastamukseni
vahvistanut, sillä "liina-tukkaa" en tässä kansassa nähnyt yhdelläkään
ainoalla, vaan on heidän näkönsä aivan yhden-lainen kuin Tscheremissien,
s.o. musta suora-hivuksinen tukka ja kalvas iho-karva. Heidän kieltänsä
ei minulla ollut aikaa ruveta tutkimaan, vaikka kyllä teki mieleni sitä
tekemään, joka työ, tehtynä suomalaisesta katsannosta, ei suinkaan olisi
liika-nainen, kuin tästä kielestä ei löydy muuta selitystä kuin
Wiedemann'in, uuden testamentin käännöksestä kyhätty, kieli-oppi.
Perm'iin asti on maan-tie juossut aivan pohjaiseen päin; tästä eteenpäin
kääntyy se ei ainoastaan itään, vaan itä-eteläänkin päin Uraalia kohti
kulkemaan, ja leikkailee tällä matkallansa muutamin paikoin
_Baschkirien_ maan pohjaisimpia reuneita. Niin on esim. ensimäinen
posti-paikka Perm'istä Kungur'iin päin baschkiriläisessä kylässä, ja
siitäkin eteenpäin tavataan heitä aina Jekaterinenburg'ia myöten.
Ulko-näössä, kielessä, uskossa ja tavoissa on tämä kansa aivan yhtä kuin
näiden tienotten Tatarit, jo jotenkin väkevä kuvastus-aistin eli, joka
on uskottavampi, vähä tieto Baschkiristä on niillä kirjoittajilla ollut,
jotka heitä päättävät joko suorastaan Suomalaisiksi eli tataristuneiksi
Suomalaisiksi. Suomalaista ainetta ei heissä näy olevan ensinkään, mitä
ruumiin-rakennukseen ja näköön tulee; kielen taas vakuuttivat niin
Baschkirit kuin täällä tavattavat Tatarit heillänsä olevan aivan yhden,
joka kyllä näkyi siitäkin, että he keskenänsä (s.o. Baschkir Tatarin
kanssa) puhuivat sillä, ei Venäjäksi, niinkuin Tatari puhuu Tschuvaschin
kanssa, eli Ersäläinenkin Mokschalaisen kanssa.
Maa Perm'istä Jekaterinenburg'iin asti ei ole niin metsäistä kuin
Perm'in ja Kasan'in väli, vaan näyttää olevan sen lihavampaa
leipä-maata. Vahvoja kyliä on tiheässä, ja tiellä tulee ja menee
alinomaa kaiken-laisia matka-miehiä ja kuormia. Tämän liikunnon
vaikuttavat Uraalin vuori-tehtaat. Uraali itse alkaa Europasta
matkaavalle tuntua noin 250 virstan päässä Perm'istä, tuntua siten, että
tie muuttuu mäkiseksi ja että hän ympärillänsä näkee sankan metsän
peittämiä mäen-selänneitä. Niistä ei kuitenkaan yksikään ole korkeampi
Suomessa tavattavia mäkiä, ja maan-tie ei ole juuri mäkisempää kuin mitä
meillä esim. Heinolan ja Mikkelin välillä olevalla maantiellä tavataan.
Ja tätäkään ei kestä oikeettain enemmän kuin kaksi holli-väliä, s.o.
noin 40 eli 50 virstaa. Kauniimpata maata tavattanee harvassa
pohjaisessa tienoossa kuin nämä Uraalin tienoot ovat: mäki itse
mustan-tumma jylhä metsä, laaksot milloin kaunis pelto milloin (ja
useammin) luonnollinen niitty, jossa siellä täällä seisoo monen-laisia
lehti-puita ikäskuin istutetut joukottain niinkuin englannilaisessa
puistossa; ja kaiken tämän läpi juoksee laakson pohjassa kirkas puro eli
joen-alku, paikoin myllyä paikoin rauta-tehdastakin käyttävä. Noin 34
virstan päässä ennenkuin Jekaterinenburg'iin tullaan seisoo eräällä
mäellä maan-tien vieressä kivi-pylväs, muistoksi silloisen
perintö-ruhtinan, nykyisen keisarimme, käynnistä täällä v. 1837; sama
patsas kuuluu myös olevan vesi-jaon merkki, sillä tästä itään päin
lähtevät jo vedet Irtysch'iin juoksemaan. Patsas on niin-muodoin
luettava Europan ja Aasian raja-merkiksi, ehkä Venäläistä lukua myöten
koko Perm'in lääni kuuluu Europaan, ja sen itäinen raja on vielä paria
sataa virstaa idempänä.
_Jekaterinenburg'in_ kaupunki (noin 360 virstaa Perm'istä), Pietari
Ensimäisen perustama Iset-joen varrelle, joka joki laskee Tobol'iin, on
tavallinen lepuu-paikka niille, jotka Venäjältä matkaavat Siperiaan. Ja
sen hyvissä maja-taloissa voipikin matkalainen löytää kaiken tavallisen
toimeen-tulon, ilman jotta hänen on Kasan'ista erottuaan täytynyt kitua;
sillä Perm'kin on tässä katsannossa vielä hyvin kehnosti varustettu.
Vaan muutenkin, rakennusten, liikunnon ja väki-lukunsakin (16 tuh.)
puolesta on Jekaterinenburg, vaikka vaan piirikunnan kaupunki, paljon
etevämpi mainittua läänin-kaupunkia ja sitä ei kukaan kieltäne, että
matkalainen Moskovasta lähdettyänsä ei ole nähnyt niin kaunista
kaupunkia kuin se on, sillä Kasan'issakaan, ehkä se on monta vertaa
suurempi edellistä, ei ole yhtään osaa, jonka voisi tämän rinnalle
vetää. Jek. on mm. koko Uraalin vuorikunnan pää-kaupunki, ja semmoisena
vuori-hallituksen ja vuori-opiston olo-sia. Paitse tätä löytyy siinä
kuuluisa kivi-kalujen tehdas, höyry-konetten tehdas, jonka enimmät teot
menevät Siperiaan, ja myntti-paja, jossa kaikki Venäjän vaski-raha
lyödään. Kaikki nämä laitokset tarvitsevat suuren joukon tieteellisesti
sivistyneitä virka-miehiä, ja näiden kuin myös saksalaisten porvarien
vaikuttama lienee se sivistyksen ja menestyksen näkö, joka kaupungilla
on. Kadut ovat europalaisesti kivetyt ja sonnalle eivät haise
syrjässäkään olevat kaupungin osat, kaksi etua, jotka venäläisessä
kaupungissa sanomattoman suurta edistystä todistavat. Mainittuja
saksalaisia virka-miehiä ja porvaria vasten löytyy täällä myös sievä
luteerilainen kirkko, ja kuin minun olo-päiväni paikalla sattui olemaan
sunnuntai, sain minäkin kuulla kelvollisen selityksen uskoni asioissa,
jonka-laista kaualle aikaa en ollut kuullut.
Jekaterinenburg'ista eteenpäin muuttuu luonto yht'äkkiä. Maa on nyt
paikoin hiekka-sekaista savikkoa paikoin vetelätä suota, ja yleisesti
tasainen kuin lauta. Turhaan etsiskelee silmä enää sitä mehevätä
viheriäisyyttä ja sitä monen-laatuista kasvikuntaa, johon oli tottunut
Uraalilla; hongikko, kanervikko, pajukko ovat täällä enimmäksi osaksi
vallanneet maan. Tobolsk'in lääniin tultua muuttuu maan-tiekin
huonommaksi; ja kuin minun matkatessani, niiden kaunisten ilmojen
perästä, joilla koko matkan olin kulkenut, mainittuun lääniin päästyäni
vielä alkoi vastaani tuulla kylmä pohja-tuuli sateen kanssa, niin tiesin
kyllä ja tunsin nyt olevani Siperiassa.
Mutta paitse tätä luonnon satunnaista muistutusta nyt oltavan siinä
maassa, johon kokonainen suuri valtakuuta lykkää rikoksensa ja
paha-tekonsa, ei matkustajan tarvitse olla kovin tarkka-silmäisen sen
muustakin havaitaksensa. Se orjallinen nöyristeleminen, jolla täkäläiset
asujat kohtelevat kaikkia herras-miehiä ja joka loukkaa ja inhoittaa
outoa, todistaa heillä olevan tuoreessa muistissa, että herroilla on
voimallinen liittolainen ja toveri, nim. keppi. Se ala-kuloisuus, joka
näytäiksen useamman katsannossa, osoittaa että mieli on raskas joko
ikävästä eli häpeästä eli oman-tunnon vaivoista eli kaikesta yhteensä.
Se hiljaisuus kylissä ja laulamattomuus, jonka Venäjältä tuleva
matkalainen pian havaitsee, ilmoittaa, että laulu ei voi keventää
täman-laatuista mielen raskautta, ja että Venäläinen täällä ei ole se
seurallinen eläin kuin oikeassa koto-maassansa. Että nämä lauseet eivät
koske kaikkia paikkoja Siperiaa ja sen kaikkia asujia, on helposti
ymmärrettävä, sillä jälkimäisistä on vähin osa niin-kutsuttuja
"jätätettyjä" ja suurin osa syntyjänsä Siperialaisia. Vaan useammassa
tapauksessa ovat nämäkin lähetettyjen jälkeisiä, ja minun luuloni on se,
että rikoksen muisto ja mielen karvaus pilvestää useamman polven elämää
rikoksen-tehneen jälkeisissäkin. Ja sen ohessa lisäytyy vereksienkin
lähetettyjen luku vuosi vuodelta. Tavallinen lähetettyjen määrä tekee
vuosittain noin 12 tuh. henkeä; vaan "hyvinä" vuosina nousee se noin 15
tuhanteen asti. Kasan'in kaupunki on se paikka, jossa Siperiaan vietävät
yhtyvät kaikista valtakunnan osista, ja ken haluaa voi siellä joka
maanantai- ja torstai-aamuna kaupungin suurimmalla kadulla nähdä parven
näitä onnettomia, noin sata ja toisinaan kaksikin sataa henkeä, lähtevän
matkalle. Etu-nenässä astuu rumpali ankarasti täryyttäen rumpuansa ja
ikäskuin huutaen kaupunkilaisille: tulkaa meitä katsomaan! Hänen
jälestänsä seuraavat vangit, miehet ja vaimot sekaisin, edelliset
nelittäin sidotut toisesta kädestänsä kevyeen rauta-vitjaan; näitä
seuraa puoli-kymmentä kuorma-hevoista, jotka vetävät sairaita, heikkoja
vaimoja ja lapsia, ja koko parven ympärillä ratsastaa noin kymmenkunta
kasakkia eli muita sota-miehiä, joita myös aina seuraa upsieri. Tiellä
nähdään joka posti-paikan kohdassa pitkän-lainen puu-rakennus pienillä
ikkunoilla ja korkealla pysty-paalutuksella varustettu. Nämä
rakennukset, joissa jokaisessa löytyy upsieri pienen sota-mies-komannon
kanssa, ovat vankien yö-paikat, ja näin kulkevat he päivässä yhden
posti-välin, oli se pitempi eli lyhempi, pitempi ei se kuitenkaan
koskaan ole, ett'ei terve ihminen helposti voisi sitä mainitussa ajassa
matkata; varsinkin kuin vankia useasti levähdytetään eikä näytä kovin
ankarasti kohdeltavan. Tobolsk'in kaupunki on heidän yhteisen matkansa
pää-maali. Täällä löytyy virkakunta, joka rikosta myöten ja katsoen
paikkakuntien tarpeesen, määrää mikä mihinkin on lähetettävä. Ainoastaan
suurimmat pahan-tekijät tulevat Njertschinsk'in vuori-kaivantoihin; enin
osa lähetettyjä joutuu niin-kutsuttujen uudis-talolaisten luokkaan, s.o.
heitä jaetaan ympäri maakuntaa kylihin, joissa saavat, määrätyssä
piirissä, elää ja liikkua kuin tahtovat. Täällä sanotaan monesta vielä
tulevan ihmisen, niin että vähitellen rakentavat itsellensä mökin,
murtavat peltoa, naivat ja muuttuvat kiinteiksi talon-pojiksi. Vaan moni
heitäksen myös kerjäyksen ja kuleksimisen päälle, tekevät pahojansa maan
asujille ja päättävät päivänsä joko kaivannoissa eli vanki-huoneissa eli
-- ruoskankin alla.
_Tobolsk'in_ kaupunki, jota muutamassa katsannossa voipi sanoa kaiken
tämän onnettomuuden pää-paikaksi, ei ulko-näössänsäkään epää tätä
omaisuuttansa, sillä harmaampaa, märempää ja viluisempaa asuin-siaa
lienevät ihmiset harvoin valinneet, kuin tämä paikka on. Näistä
haitoistako vai mistä muusta se myös tullee, että harvoin nähdään niin
köyhää, niin sivistymätöintä ja niin uneljasta läänin-kaupunkia kuin se
on. Niin ei siinä esim. löydy yhtään ainoata ravinto-taloa, ja minä
tultuani hyvään paikkaan yöllä (vasten 10 p. kesäk.) en ollut saada
missään korttieria ja aloin jo arvella lähteä poliissiin yöksi, kuin
viimeinkin eräs porvari, -- tarkoin tutkittuansa kuka ja mistä minä
olin, ja tarkoin määrättyänsä kuinka kauan voisin asua hänen tykönänsä
ja kuinka paljon siitä tuli maksaani ja minkä-lainen ylös-pito
maksustani tulisi seuraamaan, -- armahti minua, avasi porttinsa ja antoi
siistin-laisen kamarin asuani.
Eikä tehnytkään mieleni kauan viipymään tässä Jermakin pesässä, vaan
toimitettuani toimitettavani kuvernöörin kansselissa läksin, vaikka
vettä satoi kuin korvosta kaatamalla, jo 12 p:nä kesäk. taas matkalle
Turinsk'iin, joka on tämän läänin länteisimmän piirikunnan kaupunki,
sen, jossa Voguulia enimmältä löytyy. Turinsk'iin loppui minulta
posti-tie. Tästä kulkee huono kylän-tie yhdeksän-kymmenen virstan
levyisen salon poikki Tabaryn kylään Tavda-joen rannalle. Tällä välillä
ei ole yhtään taloa ja se täytyy matkustaa yksillä hevosilla. Kahteen
kohtaan on sille kuitenkin rakettu saunat, joissa kummassakin elää
yksinäinen mies. Hän pitää saunan voimassa, josta matkalaiset talvella
maksavat hänelle määrätyn maksun, nim. 1 1/2 kop. hop., se, joka
saunalla hevoistansa syöttää ja kopeikan samaa rahaa se, joka vaan
käypi siinä lämmittelemässänsä. Tämä on raa'in, alku-peräisin muoto
ravinto- eli maja-taloja; sen ja Helsingin seura-huoneen väli ei varmaan
ole pienempi kuin tässä matkaavien Voguulien ja esim. yli-opiston
rohvessorien väli.
Tabary'ssa loppui viimeinkin maa-matka. Se, joka sillä on tärissyt
kolmatta tuhatta virstaa, niinkuin minä nyt olin tehnyt, astuu kernaasti
venheesen, varsinkin kuin venhe on katettu ja niin muodoin suojelee
matkalaista päivän paahteesta ja sateen märkyydestä. Hekkumallisesti
oikoo hän maa-matkasta jäykistyneitä jäseniänsä sillä pehmeällä tilalla,
joka venheesen on tehty, ja arvelee ei koskaan matkanneensa näin
kevyesti kuin tässä. Tämä on ensimäisen soutu-taipaleen tunne. Sillä
lepäiltyänsä ja ihailtuansa jokea ja sen rantoja, tulee matka-mies
tässäkin tuntemaan, että maan päällä ei ole mitään täydellistä.
Ensimäinen ja suurin vastus on hänellä itikoista, jotka
tuhannen-tuhans-määrissä tunkeutuvat hänen päällensä eivätkä anna
hänelle silmän-räpäyksen rauhaa. Ne voidaan karkoittaa vaan siten, että
katoksen oven edessä poltetaan tulta, mutta siitä nouseva savu, jonka
venheen kulku ja tuulikin lyö kokonansa katokseen, on uusi kiusa, ei
paljon vähempi sillä poistettavaa pahaa. Toisekseen on matkan-tekokin
sangen hidasta, sillä vaikka soutajia muutetaan noin 20 eli 30 virstan
päässä ja vaikka virta, joka minun kulkeani oli vastainen, on hän tyyni,
ei matkaa kulu tunnissa juuri enemmän kuin neljä eli viisi virstaa.
Tavda-joki, jolla nyt tein matkaa, on Tobol'in syrjä-joki ja syntyy
kahden Uraalilta tulevan joen, Losvan ja (eteläisen) Sosvan yhtymisestä.
Se on sangen vetevä joki, mutta sen ranteet ovat hyvin yksi-jonoiset,
s.o. petäjikkö ja pajukko sen reunoilla ovat loppumattomat. Kyliä
tavataan harvassa, ja nekin ovat pieniä: neljä viis taloa yhdessä.
Asujilla, jotka ovat pelkkiä Venäläisiä, ei maa-viljelys enää ole
ainoana elatus-keinona; he valittavat pelto-maata olevan hyvin vähän,
paikka paikoin vaan ja ainoastaan joen rannoilla, sanoen kaiken muun
maan kauempana joesta olevan synkeätä suo-pohjaa korpea, jota ei millään
keinolla voi perkata pelloksi. Sentähden ovat Venäläisetkin omistaneet
alku-peräisten asujien elatus-keinot: metsästämisen ja kalan-pyynnön,
jotka molemmat täällä ovat antoisat. Päältä-päin katsojalle näyttää
täkäläinen rahvas elävän köyhästi, vaan ei leivättä. Samovaraa
(tee-kyökkiä), joka venäläisissä seuduissa on tarkka toimeen-tulon
sanoja, ei löydy joka kylässä; kapakat, joita tännekin on istutettu,
ovat kaukana toisistansa, samoin kuin kirkotkin; vaan näittäkin
sivistys-keinoitta on rahvas täällä nöyrää, hiljaista ja siistiä.
Noin 200 virstaa matkattuani jokea myöten, eli Turinsk'ista yleensä
vähän päälle kolmen sadan virstan, tulin viimeinkin tänne Pelym'in
kirkolle 24 p. kesäk. Täällä olen nyt aikonut viettää pari kuu-kautta
Voguulin kielen tutkinnossa, jota vasten minulla on Voguuli Losva-joelta
tutkinnon väli-kappaleena. Hänen piti pyhän Pietarin kunniaksi ja
paastosta pääsemisen iloksi saada tämä päivä viettää kapakassa
viina-kullan ääressä, johon Voguuli on yhtä kärkäs kuin kärpänen veteen.
Tämä on hänelle kernaasti suotu, sillä hänellä poloisella on niin ikävä
vaimoansa ja perhettänsä, että minun täytyi suorastaan kieltää hänen
puhumasta tätä ainetta, niin usein kertoi hän sitä ja niin hellillä
sanoilla koki hän liikuttaa minua häntänsä kotiin laskemaan. Hänen
viettäessänsä Pietarin päivää ja päätänsä parannellessaan sain minä myös
tilaisuuden nämä radit panna paperille.
Vaikka näin muodoin olen keskellä Siperian saloja, ei minulla ole juuri
mitään hätää. Elämän pienet onnettomuudet ovat täällä: helle, itikat,
luteet ja muut syöpäläiset; vähällä määrällä kärsivällisyyttä voipi nämä
vastukset kuitenkin voittaa. Suuremmaksi luen sen pienen onnettomuuden,
että tasku-kelloni tuli vialle ja herkesi käymästä. Täällä ei
arvattavasti kukaan ymmärrä sitä laittaa eikä Turinsk'issakaan, jossa
sitä jo käytin, löytynyt miestä sitä korjaamaan. Kesäinen aika tuo menee
ilman kellottakin; mutta syksyn pitkät yöt ja sumuiset päivät taitavat
sen puutteessa käydä tukalammiksikin. Kuitenkin on sana-lasku:
"Otavass' on orjan merkki,
Ei ole kuussa, ei kukossa,
Eikä päivän koitannassa"
lohdutuksenani, ja kuin niin monta tuhatta ihmistä ikänsä elää kellotta,
voinen minäkin muutamia kuu-kausia tulla toimeen ilman tättä
ajan-mittaritta.
Toinen Kirja.
Beresov'assa 29 p. syysk. 1858.
Pari päivää takaperin tänne tultuani saan matkastani nyt antaa
lyhykäisen kertomuksen, niin kauan kuin sen muistot vielä ovat
mielessäni nuoret ja verekset.
Pelym'in kirkko seisoo niemellä kahden joen, nim. lännestä tulevan
Tavdan ja pohjasta juoksevan Pelym'in, yhtymisessä, jotenka paikalla on
sangen kaunis sia. Kylää itseä on noin 15 eli 20 talon-rähjää, joiden
kierot seinät ja paperilla paikatut ikkunat todistavat asujanten
köyhyyttä ja myös -- laiskuutta. Vaikka siis tätä nykyä huonoimpia
kirkon-kyliä on Pelym ennen aikanansa ollut mainiompi paikka, ja
jokainen Venäjän historiaa lukenut tuntee sen surkean merkillisyyden.
Pelym'issa oli nim. ennen aikaan puinen linnoitus muutamilla
tykkilöillä, jossa seisoi joku satanen sota-väkeä ynnä vojevod'in kanssa
ja josta käsin jäykkää vasta-rintaa tekevät Voguulit vähitellen
taivutettiin kuuliaisuuteen. Heidän ristittyänsä, joka tapahtui menneen
vuosi-sadan alku-puolella, jäi linna rappiolle ja nyt ei siitä enää ole
muita jäännöksiä jälellä kuin linnueen jälkeisiä pieni kylänen Kasakkia
vähän matkaa kirkolta. Mutta pää-asiallisesti on Pelym niin tullut
kuuluisaksi, että sitä Beresov'an rinnalla on pidettynä kovinna
lähetys-paikkana valtakunnallisille pahan-tekijöille, herrat _Biron ja
Münnich_ saivat täällä, pitkät vuosikymmeniset viettäen Pelym'in
suruisilla rannoilla, mietiskellä maallisen korkeuden turhuutta ja
vaarallisuutta. Monta muuta vähempi-kuuluista miestä on pidetty
Pelym'issa, ja varmaan on useampi heistä sen yksinäisyydessä havainnut,
ehkä kyllä myöhään, että yksityisen ihmisen ei ole luvallinen tarttua
historian rattaasen sitä muka omia mietteitänsä myöten vääntääksensä.
Tätä nykyä löytyi paikalla vaan yksi tämmöisistä syistä lähetetty,
entinen kasanilainen aatelis-mies, jonka kova-korvaisuus oli tehnyt ei
ainoastaan sen, että hän etelä-Siperiasta ja kaupungista muutettiin
tänne Voguulien korpeen, vaan myöskin sen, että se nykyisen keisarin
armo-julistus, jolla kaikki tämmöiset pahan-tekijät paluutettiin
Siperiasta, ei kohdannutkaan häntä. Aikaansa vietti tämä herras-mies
milloin ryyppimällä milloin lukemalla mitä käsiinsä sai. Ett'ei hän
ollut sivistyksettä näkyi siitäkin, että joka vuosi lähetyttää
itsellensä kirjat: _Almanach de Gotha ja Annuaire des deux Mondes_. Hän
toivoi kuitenkin kohtakin pääsevänsä sekä Pelym'ista että Siperiastakin,
sillä v. 1862 vietettävän tuhat-vuotisen muisto-juhlan kaunistamiseksi
oli hänellä tekeillä summattoman suuri runo-laitos viidessä kymmenessä
laulussa, joka olisi sisältävä koko Venäjän historian ja tekevä 10 osaa,
viis laulua kussakin osassa. Kaksi eli kolme osaa oli hän jo lähettänyt
Pietariin, ja valmisteli nyt taas uutta osaa sinne suoritettavaksi, eikä
sanonut runo-tekonsa jäävän vaikutuksetta hänelle armoa pyydettäessä.
Hänen ja paikkakunnan sasedatel'in kanssa voi täällä jonkun sanan
vaihtaa. Pappi sitä vastaan oli pelkkä talon-poika, joka itse kynti,
niitti, kalasteli, piti kauppaa, ei köyhyydestä niinkuin se tapahtuu
monessa muussa paikassa, vaan ahnaudesta. Sen ohessa oli hän niin laiska
virkaansa toimittamaan että koko minun olin-ajallani ei pidetty yhtään
kertaa täyttä jumalan-palvelua, vaikka sillä ajalla sattui kaksi suurta
juhlaakin (Pietarin ja Iljan päivät). Paljon sivistyneemmät pappia
olivat tänne asettunut porvari Turinsk'ista ja viina-herra, joka oli
kaikkein kapakkojen päällikkö tässä tienoossa. Paitse näitä ovat
Pelym'in herras-säädystä vielä muistettavat piisar, rokko-herra ja
seppä. Piisar oli yhtä sokuri-suinen kuin koko hänen sukunsa ja myös
yhtä suuri -- kelmi. Rokko-herra tuli minulle merkilliseksi sen kautta
että hän useasti häiritsi yön-leponi viinassa vaimoansa pieksämällä,
josta huuto ja telmäminen herätti kaikki naapurit. Seppää muistelen
tässä hänen ankaran-sakean partansa vuoksi, joka aina, kuin hänen näin,
muistutti minulle mieleen kuningas Yrjö Toisen ohillista, josta paroni
Mynkhausi kertoo, että Englannin vaakuna oli leikattu hänen partaansa.
Muutenkin, ei ainoastaan partansa vuoksi, oli tämä Pultavan läänistä
herraltansa Siperiaan lähetetty seppä Pelymiläisillä suuressa kunniassa
ja huolessa, sillä häntä ennen ei ollut taitavaa seppää löytynyt
lähempänä kuin Turinsk'issa s.o. kolmen sadan virstan päässä.
Pelym'in merkillisyyksistä lienee vielä muistettava korttieri-taloni
vanha emäntä, jolle kaikki, mutta olletikin nainut rahvas, osoittivat
suurta kunniaa, sillä hän oli koko kylän _babuschka_ (tämä sana
merkitsee sekä mummoa että kätilöintä). Tässä omaisuudessaan maisteli
hän, useasti vieraina käyden, kyläläistensä vaimojen viina-varoja, ja
silloin tällöin pistihen hän minunkin tyköni pyytämään juoma-rahaa
milloin kortteliksi milloin puoleksi. Ehkä häntä näin joka haaralta
koettiin pitää viinan hengessä, ei hän kuitenkaan nyky-aikaa rakastanut:
rahvas oli muka nyt entistä vastaan köyhää, pellot eivät kasvaneet
eivätkä lehmät lypsäneet niinkuin ennen; yksin päiväkin oli hänen
mielestään lyhennyt, sillä ennen kerkesi muka kesäisessä päivässä paljon
työtä tehdä, "vaan nyt tuskin laskeut", sanoi hän, "puoli-päiväisen
päälle vähän lepäämään, kuin jo ilta on käsissä".