Kasan'ista matkalle tännepäin, viivyin Buinsk'in kaupungissa, joka
sieltä tullen on ensimäinen tätä lääniä, ja sitten matkalla Buinsk'ista
tänne useammissa tschuvaschilaissa kylissä jonkun ajan, niin että tähän
kaupunkiin tulin vasta viimeisinä päivinä tammi-kuuta. Syy tähän
viipymiseen oli se, että täkäläiset Tschuvaschit, jotka luetaan
_Ala-Tschuvascheiksi_ (jota vastaan isoin osa tätä kansaa Kasan'in
läänissä on _Ylä-Tschuvascheja_, ollen nämä nimitykset otetut Volgan
juoksusta) puhuvat vähän toisen-laisella murteella, kuin se osa tätä
kansaa, jonka tähän asti olin tullut tuntemaan, ja tämä murre-eroitus
oli tällöin tutkintoni aineena. Liiallista olisi kuitenkin siitä tässä
ruveta puhumaan, koska se tulee paikallansa löytymään tekeillä olevassa
tschuvaschilaisessa kieli-opissani. Sen vaan sanon, että sen-kaltainen
lisäys tschuvaschilaiselle tiedolleni oli hyvin hyödyllinen tälle
teokselleni, ja että jälkimäistä en voi ennen täydellisenä pitää
ennenkuin olen myös Samaran ja kukaties ehkä Saratov'ankin lääneissä
löytyvät Tschuvaschit tullut tuntemaan, johon tulevana kesänä
mordvalaisilla matkoillani on hyvä tilaisuus. Tätä nykyä olen
viimeksi-mainitun kielen ja sen _Ersä_-nimisen murteen kanssa toimessa,
ja luulen sentähden tässä kaupungissa ja sen tienoissa tulevani
viipymään vähintäsäkin venäjän pääsiäiseen asti eli ylehensä noin kolmen
kuu-kauden ajan.
Vilahdukselta katsahtaen takasin Tscheremissin kieleen ja kansaan,
täytyy minun ennen kaikkea muistuttaa lukijalle merkillinen seikka, jota
tuskin kukaan useampia suomalaisia kieliä tunteva lienee jäänyt
havaitsematta, nim. se suuri sana-kirjallinen eri-laisuus, joka näissä
kielissä keskenänsä havaitaan. Indo-europalaisesta kielikunnasta ottaen
vertauksia näemme esim. Slavjaanein murteissa niin suuren eroituksen,
että kuin näiden kansojen kirjoittelijat ja oppineet v. 1848 Prag'in
kaupunkiin tulivat kokoon muka oikein veljestymään ja tämän veljeyden
edestymistä tuumittelemaan, eivät he ymmärtäneet toinen toisensa kieltä,
vaan heidän täytyi keskustelu-kieleksi ottaa se kaikille tuttu Saksa.
Vaan tämän ohessa on kuitenkin Adriatin meren rannoilla oleskelevan
Slavjaanin kielellä paljoa enemmän sana-kirjallista yhteyttä Jää-meren
rannoilla elävän Slavjaanin kielen kanssa kuin semmoista löytyy esim.
Volgan ja Laatokan tienoissa, ei niin kaukana toisistansa, elävien
Suomalaisten kielissä. Erittäinkin on Tscheremissin kieli tässä
katsannossa semmoinen seka-sotku, että sen sana-luvusta hyvin kolmannen
osan voipi sanoa tatarilaiseksi, kuudennen osan venäläiseksi ja
ainoastaan puolet olevan suomalaista peri-juurta. Tämmöinen seikka
suomalaisissa kielissä todistaa osiksi näiden kansojen aikaista
eroamista toisistansa, osiksi myös ja enimmiten sitä, ett'ei yksikään
tämän-sukuisista kansoista ole voinut varjella kansallista itseyttänsä,
vaan kaikki ovat joutuneet mikä minkin väkevämpien naapuriensa valtaan
ja niiden kielestä lainanneet sanojakin, niin tarpeellisia kuin
tarpeettomiakin, joten kukin on alku-peräisestä juuresta poikennut
kauemmaksi ja kauemmaksi. Tämä on seikka Tscheremissienkin kanssa, sillä
ennen Venäjän valtaa heidän tienoissansa kuuluivat he Kasan'in
tatarilaiseen valtakuntaan, ja sen edestä yhtä uskollisesti
kamppailtuansa edellistä vastaan kuin Suomalaiset Suomessa Ruotsin
vallan edestä, joutuivat he Tatarilaisten kanssa Venäläisten
alamaisiksi, jona sitten ovat pysyneetkin, ehkä kyllä jokainen meteli ja
rauhattomuus näissä tienoin on heissä aina löytänyt kiivaat
osan-ottajat.
Mitä Tscheremissien historiaan ennen tatarilaisen vallan perustamista
Kasan'iin (13:ssä vuosi-sadassa) tulee, niin on se yhtä surkea eli,
toisin sanoen, yhtä hämärä kuin Suomalaisten ennen Ruotsin valtaa
maassamme. He elivät metsissänsä ilman valtakunnatta ja ilman muutta
hallituksetta kuin mikä isän-valtaa löytyi kussakin perhekunnassa.
Heidän elatus-keinonsa niinkuin muidenkin suomalaisten kansojen näyttää
paraasta päästä olleen karjan-hoito, vaikka maan-viljelykään ei liene
ollut aivan tuntematoin heille. Missä muita tietoja puututaan kansojen
muinaisuudesta, siinä voipi vielä kielen-tutkinto antaa joita-kuita
päätteitä ja osviittoja. Niin nähdään Tscheremissien kielestä, että he
vasta Tatarilaisiin yhdyttyänsä tulivat tuntemaan laveamman
pellon-viljelyksen. Esineille: _lehmä, maito, voi, juusto, hevonen,
koira, jousi, venhe, sukset, reki, lusikka_ on heillä nim. omituiset
nimet kielessänsä. Myös esineille: _ohra, mylly, jauho, sirppi_ löytyvät
alku-peräiset tscheremissiläiset nimensä, joka osoittaa, minkä ikään
sanoimme, että maan-viljely ennen mainittua aikaa ei mahtanut olla aivan
tuntematoin tälle kansalle. Ihmeempi on se, että useammilla metalleilla
niinkuin: _rauta, vaski, tina, kulta, hopea_ tässä kielessä on
alku-peräiset nimensä, joka myös osaltansa osoittanee sitä Suomalaisten
vuoren-kaivannon taitoa, jolta heidän naapurinsa niin Aasiassa kuin
Europassa kiittivät heitä. Mutta sitä vastaan ovat nimitykset lainatut
enimmäksi osaksi Tatarin kielestä semmoisille esineille kuin: _ruis,
kaura, vehnä, papu, herne, omena, lyökki, kurkku_; edellensä esineille:
_aura, rattaat, ruuna, sika, kili, kissa, kirves_, kolme viimeistä
Venäjän kielestä. Esineelle _villa_ on tscheremissiläinen nimi, vaan ei
esineelle _lammas_, jolle nimitys on otettu tatarilaisesta kielestä.
_Hampulla_ on niin ikään oma nimensä, vaan ei _pellavaalla_, jonka se on
saanut viimeksi-mainitusta kielestä. _Saran, palttinan ja kutomisen_
tunsivat nämä heimolaisemme myös itset nimittää. Sitä vastaan
mainitsevat he tatarilaisilla sanoilla _kaupungin, kaupan, rikkaan,
rahan_ (_kopeikka_ nimitetään Tscheremissin kielessä sanalla _ur_, joka
vielä nytkin merkitsee myös _oravaa_), edellensä _paperin, lasin,
kirjoittamisen_. Ja Venäjän kielestä ovat he ottaneet semmoiset sanat
kuin: _talrikki, malja, pöytä, aitta, kauppa-puoti_, ja edellensä:
_vieras-mies, vala, oikeus, tuomari, lahja, luusiminen, petturi, varas_.
Ymmärtävä lukija arvaa hyvin, minkätähden nämä sanat olen tässä
luetellut ja niiden peri-juuren Tscheremissin kielessä maininnut;
semmoiset sanat osoittavat usein paremmin kuin mikään muu, mistä ja
minkälaisen sivistyksen yksi kansa on lainannut toiseltansa. Ja jos
meidän Suomenkin kieli olisi tarkoin tutkia, niin miks'emme mekin
joutuisi samaan tilaan kuin se, jossa Tscheremissit ovat, s.o. näkisimme
kaikki semmoiset sanat, jotka nimittelevät maan-viljelyksen ja yleisesti
sivistyneemmän elämän kaluja ja aineita, kieleemme saaduiksi
naapureiltamme, niinkuin lukija jo havaitsee tässä luetelluista Suomen
kielen sanoista, jos tahtoo niiden peri-juurta tarkemmin tutkia. -- Vaan
jääköön tämä asia ja Tscheremissitkin tällä kertaa tähän.
Jos nyt käännymme takaisin entisiin tuttaviimme Tschuvaschiin ja
muistamme, että jo edellisessä kertomuksessani koin heidän nykyisestä
elostansa ja olostansa antaa jonkun-laisen kuvauksen, niin olisi tässä
nyt vähän puhuttava heidän muinaisuudestansakin. Vaan se on vielä
hämärämpi kuin Tscheremissien. Jälkimäiset tuntee jo Nestor, vaan vaikka
hänen kansa-luettelossansa löytyy kaukaisempiakin kansoja kuin
Tschuvaschit, esim. Jäämit (Hämäläiset) ja Permiläiset (joilla hän
varmaan merkitsee nykyistä Syrjääniä), ei hän ole tuntenut kysymyksessä
olevaa kansaa, ja nykyisellä nimellänsä mainitaan sitä ensi kerran vasta
v. 1551, kuin Venäläiset kävivät valloittamaan Kasan'ia. Kysymys on nyt
se: millä nimellä kulkivat Tschuvaschit Nestor'in aikaan, sillä varmaan
löytyivät he jo silloinkin maa-ilmassa? Tämän kysymyksen kanssa
liitäksen yhteen toinen vielä painavampi kysymys: _Ketä olivat
Bolgarit?_ Yhdeksännestä eli vähintäsäkin 10:nestä vuosi-sadasta alkaen
tiedetään nim. Volgan keski-kohdilla löytyneen Bolgar-nimisen
valtakunnan ja kaupungin, joka oli kauas sekä itään että länteen päin
kuuluisa kauppansa, rikkautensa ja sivistyksensä tähden, ja jota
sen-aikuiset kirjoittajat, olletikin Arapialaiset, useasti muistelevat.
Tämä kaupunki, joka Mongolilaisten se valloitettua v. 1236 alkoi hävitä
ja hävisi niin lopen että siitä nyt ei ole jälellä muuta kuin
jäännöksiä, ei kaukana Volgan vasemasta rannasta, nykyisessä Spask'in
piirikunnassa Kasan'in lääniä, -- ketä olivat sen ja siihen kuuluvan
vallan asukkaat? Tätä kysymystä on moni kirjoittaja kokenut vastata ja
merkillistä on se menetys, jolla Venäläisten kansallinen ylpeys, ei
tyytyvä siihen, mitä heillä oikeutta myöten on, vaan pyytäen joka
haaralta anastaa vierastakin maata ja kunniaa, koetti todellisia
tapauksia ja historiallisia asioita vääristellen tehdä Volgan Bolgareja
yksiksi kuin Tonavan Bulgarit, jotka muka olivat Slavjaania. Tämä
todistamatoin miete on nyt vähitellen hylätty ja totuudelle annettu sen
verran kunniaa, että tunnustetaan Slavjaaneilla ei olleen mitään muuta
yhteyttä Volgan Bolgarein kanssa kuin se, että heidän kanssansa kävivät
milloin kauppaa milloin sotaa. Ja Bolgar'in jäännöksistä löydetyt rahat
ja hauta-kirjoitukset todistavat paremmin kuin mikään muu, että sen
asujat olivat Mahometin uskoa ja kansaltansa ei muita kuin _Tataria_.
Mutta tässä tatarilaisessa valtakunnassa olivat alamaiset monen-laista
peri-juurta; niin kuuluivat siihen Mordviinit eli vähintänsäkin osa
heistä; niin oli varmaan joku osa Votjakkeja sen alamaisuudessa samoin
kuin sen valta ei liene tuntematoin ja tuntumatoin ollut
Tscheremisseillenkään. Enimmän tietävät kuitenkin sen-aikuiset
kirjoittajat puhua _Burtassein_ tähän valtakuntaan kuuluvasta kansasta.
Heitä myöten asui tämä kansa pitkin Volgaa, sen oikealla puolella, noin
20 päivän-matkan pituudelta, Ehazarein maan ja Bolgar'in välillä s.o.
nykyisissä Saratov'an ja Simbirsk'in lääneissä, ja sanovat he kädestä
pitäen Burtasseilla olleen oman kielensä, eroava niin Ehazarein kuin
Bolgareinkin kielestä. Ja tässäpä kansassa ovatkin nykyisten
Tschuvaschien esi-isät etsittävät; sillä vaikka Tschuvascheja nyt ei
enää löydy siinä maassa, jossa Burtassit elivät muuta kuin sen
pohjais-osassa, niin on kuitenkin koko entisten Burtassien ala täynnä
tschuvaschilaisia paikan-nimiä, ja ompa tällä alalla vielä sinne tänne
säilynyt tschuvaschilaisia kyliäkin muiden asujanten sekaan, jotka
seikat epäilemättä todistavat tämän kansan niillä seuduin ennen eläneen.
Mongolilaisten päälle-ryykäyksen ja heidän kauttansa syntyneiden
myllyjen voipi luulla luonnollisesti Tschuvaschit pakoittaneen
siirtymään pohjemmaksi ja heidän näin joutuneen nykyisiin
olo-paikkoinsa. Tälle päätteelle, jota on Kasanilaisen rohvessorin W.
Sbojev-vainajan (kirjassansa: Исследавания oб инoрoдцах Кaэaнскoй
губeрнии, jota hän ei kerinnyt kirjoittaa kuin ensimäisen vihkon
nimellä: Zametki o tshuvaschah, painettu ensin Kasan'in läänin-sanomissa
ja sitten v. 1856 erittäin), luettelee hän useampia todistuksia, joista
vaan mainitsemme, paitse mitä jo paikannimistä Burtassein entisessä
maassa virkoimme, sen seikan, että jos Tschuvascheja ja Burtasseja ei
pidetä yhtenä kansana, niin kysytään: mihin katosivat siis Burtassit
niin peri-häviöön ett'ei heistä ole rahtuakaan jälelle jäänyt, ja mistä
ilmestyivät sitä vastaan Tschuvaschit yht'äkkiä ja ikäskuin pilvistä?
Tässä tulee tunnustaani, että tämän-edellistä kertomusta kirjoittaessani
minulla, niinkuin siitä näkyy, oli halu Castrén'in mukaan päättää
Tschuvascheja tataristuneiksi Tscheremisseiksi, johon päätteesen jouduin
katsoessani näiden kahden kansan suurta yhtäläisyyttä tavoissa,
elannossa, ulko-näössä ja, mikä painavampi on, kielissä. Edellinen
yhtäläisyys voipi kuitenkin olla pitkällisen keskeyden ja kauallisen
yksissä-elannon vaikuttama, ja mitä kieli-yhteyteen heidän välillänsä
tulee, niin supistuu se, tarkemmin tultua tuntemaan molemmat kielet,
vaan siksi, että Tscheremissin kielessä kyllä löytyy hyvin paljon
sanoja, jotka ovat aivan yhtäläiset vastaavien tschuvaschilaisten
sanojen kanssa, mutta että semmoiset sanat eivät ole suomalaista
peri-juurta, vaan turkkilaista (eli tatarilaista), jota koko
Tschuvaschin kielikin on, ja jonka kautta tämä yhtäläisyys on
selitettävä. Tämä seikka ei kuitenkaan kiellä jota-kuta vaikutusta
suomalaistenkin kielten puolelta viimeksi-mainitussa kielessä, jonka
osoittavat siinä löytyvät suomalais-peruiset sanat.
Tämän kielen luonteesta yleisesti voipi sanoa, että sen sointu on sangen
äänellinen ja lauseiden rakennus siinä ihmeellisen supea ja sukkela,
jotka omaisuudet ansaitseisivat paremman onnen kuin ian-kaikkisesti
kadota eli vaan säilyä jonkun kieli-opin lehtiin. Tschuvascheille emme
nim. voi ennustaa parempaa tulevaisuutta kuin niille muillenkaan
pienille kansakunnille Venäjän-maassa, jotka jo ovat hukkuneet eli
paraillaan ovat hukkumassa kuin pisara mereen. Tosin tavataan tässä
kansassa vielä harva miehen-puolikaan, joka välttävästi osaisi
valtakunnan kieltä; tosin eivät vaimon-puolet, joiden vaikutus
kansallisen kielen säilytyksessä on niin sanomattoman suuri, vielä yksi
sadasta taida sanaakaan mainittua kieltä; ja tosin on Tschuvaschien ala
yhdessä jaksossa ja he elävät niin erillänsä muista kansoista, että
heidän kylissänsä harvoin tavataan yhtäkään Venäläistä, eli jotka
tavataankin, nim. papisto ja ympäri-matkustelevat kaupitsijat,
suurimmaksi osaksi hyvästi osaavat Tschuvaschiksi puhua. Vaan tässä
onkin kaikki se, joka jonkun ajan voipi pitentää tämän kielen eloa.
Kirjallisuus, opetus ja kansan asioiden hallitseminen sen kielellä eivät
voi tulla kysymykseen. Sillä kirjallisuutta ei Tschuvaschin kielellä
löydy, ja nekin puoli-kymmentä kirjaa, jotka sillä ovat painetut, ovat
niin kelvottomasti käännetyt, että Tschuvaschi tavallisesti sanoo
_pilmästip_ (en ymmärrä), kuin mitä hänelle koetat lukea. Oppi ja opetus
tosin olisivat tarpeen, vaan niitä ei vielä kuulu, ja kuin ne kerran
tulevatkin, niin ovat ne puhuvat sitä valta-kieltä, jolla jo tähänkin
asti tehdyt opetuksen yritykset ovat tapahtuneet. Samaten ei se rahtu
lakia ja oikeuden-hallintoa, joka Tschuvaschien keskuudessa tavataan,
ole tähänkään asti puhunut heidän kieltänsä ja puhuu sitä tästä lähtien
arvattavasti vielä vähemmän. Näin ei tällä kurjalla kielellä ihmisen
katsoessa näytä olevan muuta tulevaisuutta kuin unhotuksen, ja
ynseä-mielinen voipi tätä miettiessään johtua kysymään: mitä on se
maa-ilmassa toimittanut, vai sitäkö vasten sen Luoja vaan on luonutkin,
säännöillänsä täyttämään muutamia lehtiä tarkistelevan kielen-tutkijan
säilyissä? --
Lopuksi panen tähän näytteeksi muutamia tschuvaschilaisia arvoituksia ja
yhden sadun.
Tschuvaschilaisia arvoituksia.
Yhdessä tynnörissä kahden-laista olutta? -- _Muna_.
Sillan alla keltainen ori hirnuu? -- _Olut_.
Sillan alla sota-joukko marssii? -- _Kalat jään alla_.
Uunin alla alottamatoin voi-astia? -- _Lehmän nänni_.
Kädetöin, jaloitoin, paidan pukee päällensä? -- _Tyyny_.
Kukkoa matalampi, hevoista korkeampi? -- _Satula_.
Pitempi puuta, matalampi ruohoa? -- _Tie_.
Talvella alasti, kesällä vaatteessa? -- _Puu_.
Ukko tuvassa, parta tuulessa? -- _Retikka_.
Puoli humalassa, toinen selvänä? -- _Tynnörin tappi_.
Lastu lensi tänne Kasan'ista? -- _Kampa_.
Palttina valkea, kirjat mustat? -- _Paperi ja kirjoitus_.
Pohjatoin pönttö, lihaa täynnä? -- _Sormus_.
Tatarilaisten kanssa Tscheremissit sekaisin? -- _Sekali_ (ohra ja
kaura yhteen kylvetyt).
Yksi puoli metsää, toinen puoli peltoa? -- _Turkki_.
Valkeata syö, mustaa sittuu? -- _Tuli päreessä_.
Ylös astuin, munan tein? -- _Humala_.
Tschuvaschilainen satu.
Kerran teki Tscheremissi kaskea metsään; karhu tulee hänen
tyköönsä, sanoo: "nyt syön sinun." Tscheremissi rukoilee häntä,
sanoo: "elä ohtoseni syö, rupeamme ystävyksiksi, teemme yhdessä
tähän huuhdon, kylvämme ohran, ja minulle ja sinulle tulee kylläksi
syödä." Karhu totteli häntä, ei syönyt. Tscheremissi kysyy häneltä
jakoa, sanoo: "kummanko puolen ohraa otat, latvatko vai juuret,
ohtoseni? itse otan toisen puolen, jonka jätät." Karhu vastaa:
"olkoon sinulle latvat, minä otan juuret." Niin päättivät.
Tscheremissi kylvi ohran, ohra kasvoi hyvä, leikattua otti hän
latvat, ja juuret eroitettuansa karhua vasten kantoi ne karhun
pesään, talven tultua muka karhun syödä. --Tscheremissi ohralla
elää hyvin, talvi menee ilman hädättä ja huoletta. Karhu talvella
nälästyttyänsä pesässään yrittää syömään ohran juurta, maistaa,
makua ei ole niin minkäämlaista. "Katso, Tscheremissi petti minun,"
sanoi hän, "vasta en ota juuria, otan latvat"
Kevään tultua Tscheremissi taas tekee halmetta metsään. Karhu tulee
taas hänen tyköönsä ja sanoo vihassa: "nyt täytyy sinut syödäni
menneen-vuotisesta petoksestasi." Tscheremissi sanoo: "ohto,
setäseni, kerran ystävänä oltuasi, ole vastakin ystävä, tänä kesänä
arvelen kylvää nauriin huhtaan; sinä ota osa, mikä sinulle
mieleistä on, juuret eli latvat." Karhu sanoo: "nyt et petäkään
minua enää niinkuin mennä vuonna, tänä vuonna otan itse latvat,
sinä pidä juuret."
Tscheremissi kylvää nauriin; syksyllä nauriin jouduttua, hän kokoaa
kaalikset, kaikki kantaa karhun pesään puhetta myöten, vaan nauriit
vei kotiinsa. Talven tullen alkavat kaalikset karhun pesässä
märätä; hän siinä niillä kuin rypi, alkoi itsekin märätä, ja kuin
nälissään silloin tällöin otti lehden suuhunsa, sylkäsi hän sen
ulos, kuin oli märännyt, ja jäi niin koko talveksi nälkää näkemään.
Taas tulevana keväänä Tscheremissi tekee huuhtoa, karhu tulee hänen
tyköönsä hyvin vihassa ja aikoo hänen syödä. "Elä, veikkonen, syö
minua, minä tästä lähtien syötän sinua omalla ruoallani," sanoo
Tscheremissi; "auta minua työssäni, yhdessä kasken raivaamme."
Karhu vielä ei syönyt.
Tscheremissi otti suuren juurikon, löi siihen kiilan,
halaistaksensa muka, ja kuin raon sai niin suuren että karhun
etukäpälät siihen sopivat, sanoi hän karhulle: "ohto, setäseni,
sinä pistä käpäläsi tuohon rakoon ja halkaise juurikko, minä kiilan
vetäisen ulos." Karhu tunki etu-käpälänsä rakoon, ja kuin
Tscheremissi kiilan vetäsi ulos, kävikin käpälistänsä kiini.
Tscheremissi siihen hänen tappoi. -- Satu tuonne, minä tänne.
Seitsemäs Kirja.
Krasnoslobodsk'issa Pensan lääniä, 10 p. toukok. 1857.
Ompa nyt jo hyvä aika kulunut siitä kuin Suomettarelle tietoja annoin
vaelluksistani täällä Venäjällä. Jos hänellä siis on joita-kuita liikoja
palstoja lauseilleni antaa, niin käymme taas vähän juttelemaan.
Olostani Ardatov'assa ei ole paljo puhumista. Sen ajan, mikä toimistani
liikeni, vietin kanssa-käymisellä kaupungissa elävien virka-miesten
kanssa, joista varsinkin ispravnikka, entinen hevois-väen upsieri ja
syntyjänsä _knjäs_, oli sangen mukiin-menevä mies, jos kuka ei siihen
katsonut, että hän uro-töillänsä, isän-maan rakkaudellansa ja
nais-lemmellänsä kerskui melkoisesti ja lisäksi vielä valhetella
lipsuikin aika tavalla. Gorodnitschijn paikat annetaan tavallisesti
palkinnoksi ansainneille upsierille, ja niin oli Ardatov'ankin
gorodnitschij Kaukasolla haavoitettu vielä nuoren-lainen mies, joka ei
tiennyt paljon muusta puhua kuin jo ammoin paranneesta haavastansa,
siitä tappelusta, jossa hän sen oli saanut, ja kuinka hän ja hänen
kumppalinsa vuorilaisilta olivat päitä leikelleet niinkuin naurista
listitään, jotka lauseet minulle aina juohduttivat mieleen Holberg'in
Didrich Menschenschreck'in. Pulskimmin kaikista kaupungin herroista eli
postimestari, joka kahdenko vai kolmen sadan hopea-ruplan palkalla oli
kerännyt jommoisenkin hyvyyden, niin että suuren perheensä elätti
hyvästi (rouva ja tyttäret kävivät silkissä ja sametissa) ja vieläpä
maatakin sekä orjia oli ostanut. -- Paitse näitä ja muita virka-miehiä
eli kaupungissa koko joukko köyhtynyttä aatelia, jonka varat eivät
riittäneet talveksi muuttaa ei Pietariin eli Moskovaan eikä edes
läänin-kaupunkiinkaan, vaan joille tyhjän-toimitukseen ja kortti-peliin
tottunut luontonsa olisi talvisen olennon maa-tiluksillansakin, jossa
heidän vähät "sielunsa" olivat, tehnyt liian ikäväksi, ja jotka niin
muodoin "resideerasivat" piirikunnan-kaupungissa. Vaikka moni näistä
herroista tiesi suku-peränsä johdattaa aina Pietari Ensimäisen aikoihin
asti, jota kauemmaksi harvan venäläisen aatelis-suvun peri-juuri
ulottuu, ja vaikka heistä usea vielä piti itseänsä knjäsinäkin, niin oli
kuitenkin köyhyys ja sivistymättömyys useammasta kaiken aatelillisen
ylpeyden jo kauan sitten karkoittanut, ja aatelis-miehen nähtiin
musikankin viinaa eli teetä kernaasti ryyppäävän, jos tämä oli niin hyvä
ja sitä hänelle tarjosi. Joka-päiväinen vastus ja risti oli minulla
yhdestä vanhasta näitä maansa ja mantunsa juoneita herroja. Heti
tultuani kaupunkiin tuli hän luokseni ja näyttäen todistuksia siitä,
että hän oli todellinen aatelis-mies, valitti köyhyyttänsä ja pyysi sekä
saikin almun. Tämä oli hänen elatus-keinonsa nyt vanhoillansa, nuorra
ollessaan laiskehdittuansa ja jumalatointa elämää vietettyänsä, ja
almullani luulin hänestä kokonansa päässeeni. Vaan ukko arveli toisin.
Hänellä kuin oli joutavaa aikaa, niin rohkasi ensi alussa osoitettu hyvä
kohteluni häntä joka päivä käymään luonani, ja vaikka sitten valitin
aikani vähyyttä ja vähitellen selvemmin ja selvemmin annoin hänelle
tietää kuinka vähän hänen kanssa-käymisensä minua huvitti, niin että
kerran jo käsi-puolestakin talutin hänen ulos, ei hän ollut
millänsäkään, mutta tulla lykkäsi vaan edellensäkin joka päivä tyköni,
pyrkien milloin jalkaansa lepuuttamaan milloin lämmittelemäänsä.
Tämmöisessä tilassa oli häntä sääli aina poiskin ajaa, ja vähitellen
voitti Nikolai Afonasjev kuitenkin tarkoituksensa, joka nähtävästi oli
se, että jonkun osan ylös-pitoansa suorittaa minun niskoilleni, ja
olikin parin viikon kuluttua joka-päiväinen tee- ja illallis-vieraani.
Vähitellen sovin minäkin hänen kanssansa paremmin, sillä kuin hän
nuoruudessansa ei ollut mitään muuta oppinut kuin "geografiaa ja
aritmetikaa", joissa hän päätti kaiken opin sisältyvän, eikä muuta
maa-ilmaa nähnyt kuin osan Simbirsk'in ja N. Novgorod'in lääniä, niin
paistoi hänessä aivan paljaana se vanha venäläisyys, joka lapsellisella
ja naurettavalla ylpeydellä pitää isän-maatansa kaikkein sivistyneinnä
maana maa-ilmassa ja omaa kansaansa muiden kansojen rinnalla erittäin
kutsuu "risti-kansaksi" eli "kristityiksi", ja joka venäläisyys, hänessä
vieraankin tutkittavana, useassa tämän maan asujassa on
päällisen-puolisen sivistyksen ulko-kullalla peitettynä. Hänen
viheliäinen tilansa oli hänen muuten tehnyt saman-laiseksi katkeraksi
katajaksi kuin W. Scott'in Sir Mungo Malagrowther on, jonka kanssa
hänellä oli sekin yhteistä, että aina valitti kuurouttansa eikä sanonut
hyvästi kuulevansa, milloin muut sanoivat hänelle jotakin, joka ei ollut
hänestä mieluista.