noin kaksi tuhatta Venäläistä ja yhtä paljon Tatarilaista, ollen
kummallakin vaan yksi jumalan-huoneensa kaupungissa, joka todistaa
venäläisen kansan-aineen heikkoutta eli nuoruutta näissä tienoin, sillä
useasti nähdään pienissäkin kaupungin rähjissä, jotka ovat
peri-venäläiset, puoli-kymmentä ja kymmenkuntakin kirkkoja. Buinskin
ulko-näöstä en tahdo sanoa muuta, kuin että yksin Kosmodemjansk'kin,
josta ennen olen kirjoittanut, on Buinsk'in rinnalla Moskova, vieläpä
Pietarikin. Vaan vaikka kylä olisi kahta vertaa huonompi ollut, olin
minä lujasti päättänyt siinä viettää pari viikkoa, virka-miehiltä ja
muilta ymmärtäviltä asujilta tietoja keräten täkäläisten kansojen
olletikin Tschuvaschien elannosta, ja jonkun tolkullisen apulaisen
kanssa näiden kieltä tutkien. Tämmöisenä apulaisena olen suurella
menestyksellä käyttänyt niin kutsuttuja kylän-kirjoittajia (selskie
pisarjá), pienet virka-miehet maalla, joiksi niissä tienoin, missä kansa
on ei-venäläistä, kernaasti valitaan itse-kunkin paikan eri-sukuisesta
kansasta otettuja poikia, jotka koulitaan siksi, että osaavat hyvästi
puhua, lukea ja kirjoittaa venäjän kieltä, ja jotka tämän tietonsa
tähden kielen-tutkijalle ovat sanomattomasti suuremmasta arvosta kuin
pelkkä talon-poika, joka harvoin ymmärtää tavallisintakaan puhetta
venäjäksi ja pian hämmentyy, kysellessäsi ja monin mutkin käännellessäsi
kielen taivutuksia ja lauseita. Kaikkein ensimäiseksi oli kuitenkin
korttieri saatava, ja sitä vasten suorittauduin pian gorodnitschin
(ordnings-mannin) tykö paperineni. Suomessa tapaat useasti semmoisia
nimis-miehiä, jotka ovat lihavat ruumiiltansa, kernaasti istuvat lasin
ääressä, nauravat mahdottomasti, noituvat, pauhaavat ja uhkaavat, jos
mikä ei käy heille mieltä myöten, vaan sen ohessa tarkoin katsoen ovat
lempeät ja hyvä-sydämiset miehet. Melkeen tätä laatua oli Buinsk'in
gorodnitschij, kukaties kuitenkin sillä eroituksella, että viimeksi
mainitut omaisuudet ovat hänelle vähemmässä määrässä luettavat. Tähän
tekään oli hän pahemmalla puolella tuulta, johon, niinkuin jälkeempäin
sain kuulla, syynä oli se, että hän joku aika takaperin eräissä häissä
oli tanssinut niin mahdottomasti, että hänen ja tanssitettavansa lihavan
rouvan alla silta-palkki oli katkennut ja molemmat vyötäistänsä myöten
hurahtaneet sillan alla olevaan kurkku-pönttöön. Tälle tapaukselle
nauroi vielä koko kaupunki, ja gorodnitschij, joka vasta muutamia
kuukausia takaperin oli tänne muutettu muualta Venäjältä, moitti hyvin
kaupunkiansa huonoksi ja sanoi minua mieheksi sanovansa, jos minulla
olisi niin paljon kärsivällisyyttä että kaksi viikkoa malttaisin tässä
muka tatarilaisessa kylässä viettää.
Juuri hän itse oli kuitenkin se, joka ensimäiseksi pani tämän
kärsivällisyyteni koetteesen, sillä hän antoi minulle sopimattoman
korttierin. Se oli nim. erään tatarilaisen kauppa-miehen talossa. Huone
kyllä oli lämmin josko ei kovin puhdaskaan, vaan sillä oli se vika että
se oli isännän harem'in (nais-huoneen) vieressä, tästä eroitettu vaan
ohuella lauta-laipiolla, joka vielä ei edes lakeen asti ylettynyt.
Paitse sitä että täältä kuului alinomainen lapsien itku ja rähinä,
keräytyi sinne pian koko joukko kylän Tatarittaria, jotka ensin harem'in
ja minun huoneeni välillä olevasta ovesta kurkistelivat katsoaksensa,
minkä-lainen minä muka olin, vaan salvattuani tämän kapusivat laipion
päälle, jossa rauhassa tyydyttivät esi-emonsa Eevan pää-himoa
uteliaisuutta ja toinen toisellensa vakuuttivat minusta: _jakschi,
jakschi_ (hyvä, hyvä). Sitten rupesivat teetä juomaan, ja kaiken aikaa
kävi kaikki kahdeksan eli kymmenen suuta, jotka heitä siellä oli,
semmoisella pulpatuksella, että kovempi-liutaisemmankin kuin minun
poloisen korvat pian olisivat lumpeihin menneet. Mutta kruunauksen teki
tämä seura istunnollensa ja lopun minun kärsivällisyydelleni siten, että
kaikki rupesivat pähkinöitä pureksia raksuttelemaan. Muistaen että
sen-edellisenä yönä en ollut silmää ummistanut ja kaiken päivää pitkin
kylää juossut yhtä ja toista virka-miestä etsien, ei kukaan paheksune
jos nyt viimein suutuin ja venäjäksi akka-seuralle kiljasin että jos
eivät silmän-räpäyksessä laittautuneet pois huoneesta, heille jokaiselle
tulisi _dvatsat-peät_ (kaksikymmentä viis nim. lyömää kepillä,
tavallinen rangaistus-määrä pienemmistä syistä). Tämän uhkauksen
mahdottomuuden tuntuivat he kumminkin ymmärtävän yhtä hyvin kuin
minäkin, sillä koko seura rähähti nauramaan, vaan heillä oli kuitenkin
sen verran älyä että muuttivat pähkinöinensä päivinensä toiseen
huoneesen ja jättivät minun viimeinkin unen kanssa taistelemaan.
Vaikka isäntä, vanhan-lainen, lihava ja hyvä-sävyinen Tatari, joka yöllä
oli matka-tieltä tullut kotiin, seuraavana aamuna tuli puheilleni,
anteeksi-pyytämään illallista rauhattomuutta ja lupasi perheeltänsä
eteenpäin hiljaisuutta, näin kuitenkin hyvin, että minun tässä
maja-paikassa oli mahdotoin toimittaa työtäni, menin sentähden
gorodnitschijn tykö ja vaadin toista korttieria. Hän alkoi
vedellä verukkeita, ja kuin niiltäkin harvoilta, joiden kautta
edellä-selitetyn-lainen kielen-kääntäjä oli saatava, myös olin nähnyt
kylmä-kiskoisuutta ja tylyyttä, päätin molempien pää-miehiltä
Simbirsk'istä hankkia itselleni kirjat, jotka tekisivät nämä pienet
suuret-herrat notkeammiksi.
Pian olin siis reessä, ja ne 70 virstaa, jotka matka Buinsk'in ja
Simbirsk'in välillä tekee, olivat lentävillä troikilla pian kuletut.
Sekä kuvernyöri että keisarillisten tilusten (apanage) hallitus-mies
Buinsk'in ja Simbirsk'in piirikunnissa, totinen valta-neuvos Gl.,
kohtelivat minua suurimmalla hyvyydellä ja antoivat minusta suorittaa
alamaisillensa virka-miehille ne käskyt, joita heiltä anoinkin.
Jälkimäinen varsinkin, nyt jo ikä-mies, oli minulle hyvin lempeä, johon
syy oli se, että hän oli ensimäiset askelensa valtakunnan palveluksessa
ottanut Suomessa ja että minun suomalaisuuteni vanhuksen mieleen
johdatti koko joukon suloisia nuoruuden muistoja, joista pää-osa näkyi
koskevan sen-aikuisia kaunottaria Suomessa. Suomalaiselle, joka
Venäjällä matkustaa, on lohduttava kuulla, kuinka kaikki täkäläiset
ihmiset, jotka hänen maassansa ovat olleet eli sen tuntevat, siitä ja
sen asujista kunnioituksella puhuvat. Sota-mies kiittelee meidän viinan
hyvyyttä ja huokeata hintaa, upsieri neitostemme kauneutta, kauppa-mies
rehellisyyttämme, ja kaikki kokevat heidän maahansa eksyneelle
Suomalaiselle osoittaa, että hyvä kohtelu meiltä ei ole unohtunut heidän
mielestänsä. Niin teki kerran Aunuksessa palveluksesta laskettu
sota-mies minua vasten pienet pidot, varsin alkaen sentähden että häntä
Suomessa oli hyvästi pidetty, ja niin kaasi herra Gl. nyt Simbirsk'issä
omalla todellisen valta-neuvoksen kädellään minulle kahvia, ei minkään
muun kuin sen vuoksi että Haminan neitoset, noin neljä-kymmentä vuotta
takaperin, mielellänsä olivat tanssineet hänen kanssansa.
Simbirsk'in kaupungissa kyllä on muutamia kauniita rakennuksia ja eläjiä
päälle 20:n tuhannen, vaan liikunnossa ja sivistyksen väli-kappaleissa
ei se näy paljon eroavan isosta maa-kylästä. Eräällä sen torilla seisoo
muisto-patsas Venäjän kiitetylle historian-kirjoittajalle Karamsin'ille,
joka on syntynyt joko tässä kaupungissa eli tässä läänissä.
Muisto-patsas kuvaa historian hengetärtä ja Karamsin'ista on vaan pieni
rintakuva sen jalka-kiveen onnennetussa loukossa. Minua kulettava
isvossikka tiesi rinta-kuvan erään Karamsin'in kuvaksi, vaan sanoi sitä
useasti ihmetelleensä, että se oli niin pieni eikä mitään merkinnyt tuon
toisen rinnalla, jota hän päätti Karamsin'in vaimon kuvaksi.
Simbirsk'issä yhdytti minun tapaus tavallansa merkilliseen mieheen.
Ollessani nim. eräässä kauppa-puodissa, jonka isäntä, Saksalainen, on
muutaman Volgan höyry-alus-seuran asia-mies, tulee hänen tyköönsä
hyvän-laisesti vaatetettu mies, jonka lakissa on pieni ankkurin kuva ja
joka tästä merkistä tunnetaan viimeisessä sodassa otetuksi
englannilaiseksi vangiksi. Mies tolkuitsi asiatansa kauppa-miehelle niin
huonosti että sitä oli vaikea ymmärtää, jonka tähden jälkimäinen kysyi
häneltä, eikö hän osannut puhua muita kieliä. Hänen tähän vastattuansa,
osaavansa sekä engelskaa että ruotsia ja suomea, käännyin minä mieheen
päin ja kysyin häneltä suomeksi, kuka ja mikä hän oli. Hän sanoi
olleensa ja olevansa englannilainen meri-mies nimeltä John Johnsson eli
Juliana Juhananpoika Koivisto. Jälkimäinen nimi, jonka muistelin viime
sodan aikana kerran nähneeni mainitun Helsingin Sanomissa, saattoi minun
hänestä enemmän kyselemään elämänsä vaiheita, ja nyt kertoi hän olevansa
syntyisin Haaparannasta ja olleensa useampia vuosia englannilaisen
Itä-Indian komppanian palveluksessa, josta hän sodan alettua oli mennyt
Englannin kruunun palvelukseen. Matroosina seurasi hän nyt Napier'iä
Itämereen 120-tykkisellä linjalaivalla S:t Georg, jolla tämä itsekin
useasti oli kuleskellut. Niin kerran teki Napier'in Räävelin tienoossa
mieli tuoretta lihaa, ja hän lähetti sen tähden kymmenkunnan miestä
pienellä venheellä maalle, ostamaan, mitä voisivat saada: vasikoita,
lampaita, hanhia j.n.e., ja näiden tulkiksi pantiin Koivisto. He
olisivat, tämän puhetta myöten, kukaties onnellisesti toimittaneet
asiansa, ell'eivät olisi, niinkuin ruotsalainen sana-lasku sanoo: _tagit
öl för ärende_ (pitäneet olutta asiana) ja vähän liiaksi viivähtyneet
eräässä virolaisessa kapakassa, jossa kasakit ottivat heidät vangiksi.
Koivisto tuotiin kohta sen jälkeen tänne Simbirsk'iin, jossa hän koko
vankeutensa ajan on saanut 50 kop. hop. päivässä muonaksi, hänen
kaupungin sisällä on annettu liikkua vapaasti ja häntä yleisesti on
kaikin puolin hyvästi kohdeltu. Kuitenkin oli hän hyvin laiha ja
huonon-näköinen, ja näytti niin hengellisesti kuin ruumiillisestikin
murretulta, sanoi sairastaneensa ja ikävissänsä useasti
ryypeksineensäkin. Hän aikoi nyt päästä edellä-mainitun
höyvy-laiva-seuran palvelukseen ja oli juuri päivää ennen tehnyt Venäjän
alamaisen valan.
Buinsk'iin palattuani hankittiin minulle pian niin hyvin korttieri kuin
kielen-kääntäjäkin, ja toisena Venäjän joulu-päivänä olin jo täydessä
työssä. Korttieri ei tosin nytkään ollut hyvä; ei sen vuoksi huono, että
se nytkin oli Tatarilaisen talossa, sillä vaikka tätä kansaa täällä
syytetään suuriksi varkaiksi ja muiksi pahan-tekijöiksi, olen minä
kohdaltani heissä löytänyt varsinkin yhtä paljon rehellisyyttä kuin
heidän syyttäjissänsäkin. Vaan korttieri oli siitä paha, että uuni
savusi lämmittäessä, ja sen tähden täytyi silloin aina pariksi kolmeksi
tunniksi paetani ulos, jolla pään-kivistäjästä en kuitenkaan täysin
määrin päässyt, sillä oikean puun puutteessa lämmittävät täkäläiset
ihmiset huoneensa joko olella eli kruunun metsistä karsituilla tammen
oksilla, ja molemmat antavat hyvin häkäisen lämpimän. Toinen vaikeus
korttierissa oli se, että huoneeni alla oli lämpeämätöin aitta, josta
kylmä alituisesti kävi jalkoin. Vaan kuin kielen-kääntäjäksi satuin
saamaan sangen ymmärtävän ja taipuvaisen Tschuvaschin, viraltansa
kirjoittaja keisarillisten tilusten hallituksessa, niin viivyin
kuitenkin Buinsk'issa kolmatta viikkoa, jotka itse katsoessani
toimelleni olivat erinomattain hyödylliset.
Mutta joulu se jäi pitämättä niin suomeksi kuin venäjäksikin, ja tässä
surkeassa asiassa oli lohdutuksenani vaan se ajatus, että ehkähän
jouluni vasta ovat riemullisemmat, jos ikää pitennetään. Joulu-iloa oli
minulla vaan se, että uuden vuoden päivän vietin muutaman lähellä
Buinsk'ia elävän hovin herran tykönä. Tuttavaksi hänen kanssansa tulin
erään kasanilaisen rohvessorin kautta, jolla hänen kaksi poikaansa oli
opetettavana, ja joka nyt oppilaisinensa oli näiden kotona joululla.
Venäjällä on lasten kasvatus herras-säädyssä merkillisellä kannalla.
Ymmärryksen viljeleminen ja tahdon puhdistaminen ei tässä kasvatuksessa
ole minäkään siihen nähden että lapset oppisivat kaikellaisia loistavia
taitoja, joista olletikin vieraat kielet varsinkin Ranskan ovat
rakastetut. Tämän tähden ei lasten opettajiksi kelpaakaan koti-maiset
miehet, vaan niiksi pyydetään saada synnynnäisiä Saksalaisia eli
Ranskalaisia, jotka muka voivat heille kielensä _oikean_ puhe-laadun
antaa. Vaan kuin vanhemmat itset harvoin kykenevät tutkimaan niiden
miesten tietoa ja arvoa, joita heille tämmöisiksi guvernööriksi on
tarjona, niin tapahtuukin useimmin, että niiksi saavat maata-maailmaa
hyleksineitä herrakkoja, jotka tosin puhuvat vieraita kieliä,
vaan jotka säädyllisen arvonsa puolesta eivät ole tengan väärtit ja
oikeassa tiedossa eivät seiso paljon korkeammalla kannalla kuin
kengän-puhdistajat heidän koti-maissansa. Minä olen nähnyt ja tavannut
useamman näitä miehiä; ne ovat minusta kaikki olleet hyvin vähä-arvoisia
ja minä en heitä olisi suonut pahimman vihollisenikaan lapsia
kasvattamaan. Eräs paraimmia näkemiäni kappaleita tätä laatua oli
kotoisin Pyömin-maasta ja kansaltansa Tschechi (Pyömin Slavjani). Hän
oli talon-pojan poika ja kotonansa läpi-käynyt kansan-opettajan koulun,
jossa hän myös oli oppinut soittamaan. Muutamia vuosia oltuansa
kylä-koulun opettajana koti-maassansa pisti hänen päähänsä lähteä onnea
etsimään täällä Venäjällä, jonka tähden hän lyöttäytyi erääsen tänne
lähtevään soittaja-seuraan, jonkalaisia Pyömistä vaeltaa ympäri
maa-ilmaa. Suuren puutteen kanssa kamppaillen tuli tämä seura Riikaan,
jossa sen jonkun ajan perästä täytyi hajota. Meidän opettaja sai
kuitenkin musikantin paikan tässä kaupungissa ja vasta täällä oppi hän
Saksan kielen, jota hän vielä minunkin tavatessani ei puhunut oikein
selvään. Tämä oppinsa saattoi hänen kumminkin erään rikkaan hovin-herran
tykö Vähässä Venäjässä lasten-opettajaksi, jona oli viisi vuotta ja sai
yli kahden tuhannen paperi-ruplan vuodelta palkkaa. Tämän ajan kuluttua
tuli hänen taas ottaa matka-sauva käteensä, ja kauan ajelehdettuansa
pitkin Venäjää ja paljon kurjuuttakin kärsittyänsä, sillä huokeasti
ansaitut saaliit olivat yhtä keveästi menneetkin, löysi hän viimein taas
opettajan paikan Kasan'issa, jossa hänellä tuloja on kaikkiansa toista
tuhatta hopea-ruplaa. Ett'ei tämmöinen herras-mies ole soveljain
lasten-opettaja, on silmin-nähtävä. Mutta jos täkäläisiksi
koto-opettajiksi harvoin saadaan kelvollisia miehiä, niin ei niiksi
kelpo-mies rupeaisikaan. Koto-opettajan pitää paitse oppiansa olla hyvä
kortin-lyöjä, ymmärtää asettaa pieniä lystäyksiä niinkuin maskeraadia
j.n.e. isännän ja emännän nimi- eli syntymä-päivänä, osata lääkitä
edellisen jahti-koirat milloin ne joutuvat ummelle eli muuhun tautiin,
osatapa auttaa jälkimäistäkin, jos tämä niin tahtoo ja jos opettaja itse
on siihen kykenevä ja kelvollinen.
Mutta näin unohtuu Koslofka, se oli paikan nimi jossa uutta vuotta
pidin, ja sen isäntä kokonansa mielestämme. Liittäen puheen hänestä sen
kanssa yhteen, mitä tässä lausuin koti-kasvatuksesta Venäjällä, saan
sanoa että hänellä näytti lastensa kasvatuksessa olevan kokonansa toinen
laatu kuin se, joka täällä yleisesti tavataan, joka näkyi siitäkin että
hän niitä ei pitänyt koti-sämpylöitä syömässä, ja joka seikka todisti
hänen suurempaa sivistystänsä. Olikin hän lääkitys-taidon tohtori ja oli
useampia vuosia ollut palveluksessa, vaan sittemmin, isänsä vanhettua,
itse ottanut perintö-omaisuutensa hallituksen käteensä. Lääkitys-taitoa
harjoitti hän nyt vaan auttaaksensa ympäristön asujia, joita hän aina
kuului olevan valmis avittamaan, olipa avun-tarvitseva Venäläinen,
Tschuvaschi eli Tatarilainen, ja katsomatta voiko tämä sitä hänelle
palkita eli ei. Kuitenkaan ei hän ollut rikas, sillä hänellä oli
omaisuudellansa vaan noin 100 "sielua" s.o. hänelle pantua
miehen-puolta, jonka-laisen omaisuuden isäntä pikemmin on luettava
köyhän puolelle, sillä vasta 500 ja 1000:n sielun omistajaa voipi
rikkaaksi sanoa, josko muutamia semmoisiakin löytyy, joilla niitä on
kolmin, nelin ja viisin kymmenin tuhansin. Orjiansa näytti hän
kohtelevan hyvällä puheella ja hiljaisella nuhteella, missä sitä
tarvittiin, ja ne puolestansa eivät näkyneet hänessä muistavan sitä,
jonka kädessä heidän maallinen onnensa eli onnettomuutensa on.
Meillä on se luulo yleinen, että Venäjän aateli hoviloissansa elää hyvin
hyvästi milt'ei hekkumallisesti ja että sillä ei ole muuta tekemistä
kuin
voita syödä, voita juoda,
voissa vuotensa virua,
joten renki-mies eräässä, muistaakseni Poppiuksen tekemässä, viisussa
kuvailee hekkumallista elämää. Vaan tämä niinkuin moni muukin niin hyvä
kuin pahakin luulo meillä täkäläisestä elosta ja olosta tarvitsee
oikasua. Ensinkin ei mainittu sääty voi elää kovin pulskasti, sillä se
on pikemmin köyhä kuin rikas, ja harva lienee enää se hovin-haltija,
jonka maa ei ole panttauksessa isommasta eli pienemmästä velasta, joka
intressinä syöpi ison osan hänen tulojansa. Sen ohessa maksaa
herroiksi-eläminen täällä enemmän kuin muissa Europan maissa, ei
ainoastaan sen vuoksi että kolonia- ja koreus-tavarat täällä ovat kolmea
ja neljää kertaa kalliimmat kuin esim. meillä, vaan myös sentähden, että
vähempi sivistys teki kaiken-kaltaisen mitättömän tuhlauksen
herras-miehelle kunniaksi ja välttämättömäksi asiaksi. Ja toisekseen ei
täkäläinen herras-sääty tahdokaan elää siihen laatuun hyvästi kuin
muissa maissa, jos nim. hänen hyvä elantonsa ei hyvin loista muille,
sillä ulko-näyn tähden uhraa Venäläinen viimeisenkin paitansa, ja
ranskan-hansikkaissa ollakseen naapurinsa pidoissa voipi hän neljä
päivää viikossa kotonansa suolaa-leipää syödä. Vaan itseänsä vasten
vaatii hän sangen vähän, ja useasti on minulla ollut tilaisuus ihmetellä
venäläisten herras-miesten kovuutta esim. nälkää vastaan, kuinka he
matkoillakin vuorokaus-määriin eivät nautitse paljon muuta kuin teetä ja
silloin tällöin puolikannuisen viinaa.
Kaikki tämä yhteensä tekee, että mitä sivistyneesen elantoon ja sen
aineellisiin väli-kappaleihin tulee, matkustaja niitä tapaa paljoa
runsaammin meidän, maalla elävien virka-miesten, niinkuin voutien,
tuomarien, kirkko-herrain kodissa kuin venäläisten aatelis-miesten
hovissa, ja että edelliset niin hengellisesti kuin ruumiillisestikin
elävät paljoa paremmin kuin isoin osa jälkimäisiä. Hyvin vähäiseksi,
vaan kuitenkin selittäväksi esimerkitsi tälle vertaukselle mainitsen
vaan sen, että kuin köyhä lukkarikin eli silta-vouti Suomessa voipi
yhdelle vieraalle antaa puhtaan ja kelvollisen makuu-tilan, Koslofkan
herra, vaikka kyllä koki osoittaa minulle kunnioitustansa, panetti minun
makaamaan lakanalla katetulle paljaalle sohvalle, jossa lutikat
mieluisesti maistoivat vierasta hipiää, ja jossa pään-alaista oli
lisätty isonlaisella latiskaisella kirstulla.
Buinsk'ista lähdettyäni viivyin matkalla tänne Ardatov'aan, jota väliä
on vaan noin 140 virstaa, lähes kokonaisen viikko-kauden, kuin
tschuvaschilaisissa kylissä lisäilin ja ojentelin vähän kussakin entistä
saaliitani heidän tietessänsä. Niistä vasta enemmän.
Kuudes Kirja.[14]
Ardatov'issa, Simbirsk'in lääniä, 19 p. helmik. 1857.
Koska tänä päivänä on juuri ummellensa vuosi takaperin siitä kuin tälle
matkalleni Helsingistä läksin, saan nyt antaa toisen kertomuksen
matkoistani ja niillä olleista toimistani.
Annettuani tämän-edellisen elikkä ensimäisen matka-kertomukseni, joka
tapahtui Kosmodemjansk'in kaupungissa Kasan'in lääniä 6 p. elok. mennä
vuonna, askaroitsin syys-kuun viimeisiin päiviin asti tämän kaupungin
tienoossa olevien Mäki-Tscheremissien kielen kanssa, josta ajasta kolme
viikkoa vietin tscheremissiläis-kylissä _Juljal ja Jelasovo_,
jälkimäisessä paikassa suurimmalla kohteliaisuudella autettuna
seurakunnan papilta Krokovskij, joka kauan on tutkinut mainittua kieltä
ja siitä myös kookkaan sana-kirjan käsi-kirjoituksena lähettänyt
Pietarin Tiede-Akateemialle. Kuin tämmöistä sana-kirjaa eli edes
suurempaa sana-luetteloakaan, kuin se mikä Castrén'in kieli-opissa on,
ei löydy koko Tscheremissin kielestä, oli minun pää-tarkoitukseni tältä
puolelta lisätä niitä aineita tämän kielen tuntemiseen, jotka jo ennen
löytyvät niin hyvin mainitun maan-miehemme kuin Wiedemann'in
kieli-opissa, ja onnistuikin tämä aikomukseni niin hyvästi, että minulla
nyt on koossa luotettava tscheremissiläinen sana-luettelo, sisältävä
kolmatta tuhatta sanaa. Kuin se on koottu samoilla perustuksilla kuin
sen-edellinen luetteloni tschuvaschilaisia sanoja, niin antaa se myös
sana-kirjallisessa katsannossa helposti saatavan selityksen siitä, mikä
näissä kielissä on yhteistä (josta jälempänä enemmän). Samalla
aikomuksella tein, Kasan'iin palattuani, edellisessä kertomuksessani
mainitun Mullan avulla samallaisen sana-luettelon sen tienoon
tatarilaisesta kielestä. Vaikka nim. tästä kielestä jo kyllä löytyy
sana-kirjoja, joista venäläisen papin Aleksanteri Trojanskin tekemä,
noin 30 eli 40 vuotta takaperin painettu, lienee täydellisin, ei tätä
työtäni kuitenkaan katsone liika-naiseksi kukaan, joka tietää että
arapialaisella kirjoituksella, jolla Trojanskinkin sana-kirja muun
tatarilaisen kirjallisuuden mukaan on tehty, on mahdotoin ylös-ottaa ja
kertoa kaikkia Turkin kielten omaisuuksia, jommoisista mainitsen vaan
äänikkäiden sointuvaisuuden (vokalharmoni), jonka merkitsemistä tämä
kirjoitus ei voi tehdä ja joka viime aikoihin asti on ollut niin
laimin-lyöty turkkilaisessa kieli-tutkinnossa, että yksin kiitetty
kieli-opin kirjoittaja Kasem Beg'kään ei siitä tiedä paljon mitään, ja
että sitä vasta suomalaisen kielen-tutkinnon tutummaksi tultua on
näissäkin kielissä ruvettu tarkastamaan. Jokainen arvaa hyvin että työt,
joissa tämmöiset kielten pää-lait eivät ole vaariin-otetut, eivät
suuresti kelpaa tarkemmassa kielen-tutkinnossa, jolle kelvollisina
Ural-Altaisten kielten ääniä ei voi muuten kirjoittaa kuin sillä
lisätyllä latinaisella kirjoituksella, jota Castrén ja muut näiden
kielten paraat tutkijat ovat käyttäneet, ja jolla siis minunkin niin
tatarilaiset kuin suomalais-kielisetkin kokoelmani ovat ja tulevat
olemaan kirjoitettuina.[15] -- Paitse tätä oli minulla niinä kolmena
kuu-kautena, jotka Kasan'issa olin, työnä tschuvaschilaisten
kieli-opillisten saalisteni järestäminen, ja Yli-opiston kirjastoa
ahkerasti käyttämällä koin myös lisäillä tietojani esineeseni kuuluvissa
aineissa.