Tschuvaschien elosta ja olosta yleisesti olen toisessa kohden tehnyt
tilin eikä olisikaan soveljas tässä ruveta puhumaan. Sen vaan sanon
tämän-kaltaisista tutkinnoista, että ne aineen vaikeuden ja myös
käytettävien apulaisten vähän sivistyksen vuoksi varsinkin alussa ovat
kärsivällisyyttä koettelevat ja ikävät. Kuin tähän tulee vielä se
alinomainen yksinäisyys, jossa niitä tehdessäsi elät ja joka ei salli
mitään sen-kaltaista huvitusta ja virvekkiä kuin ihmisellä on
vertaistensa kanssa-käymisestä, se kaiken-kaltainen sekä hengellinen
että maallinen kurjuus, jossa rahvas sitä lähellä elävälle näytäksen,
kuin myös omatkin vaivasi ja pienet puutteesi, niin arvaa hyvin, ett'ei
näissä tutkinnoissa juuri kesä-huviksensa matkustele. Hupaisin päivä oli
minulla aina keski-viikko, jolloin koulu-puheen tapaan annoin "luvan"
itselleni ja noudin postini Tsyvilsk'istä. Lauantai-aamut olivat myös
ratot, sillä silloin oli kylässä joka viikko niin-kutsuttu _bogár_ eli
tschuvaschilaiset markkinat ja rahvaan vilke aina puolille päivin asti
oli sangen suuri. Paitse näitä huvituksia oli eloni kylässä yksi päivä
aivan toisensa mukainen, ja nämä huvituksetkin kadottivat
yhtäläisyytensä kautta huvittavaisen luontonsa. Mutta niinkuin
kyyti-koni, joka tallista talutettaessa on niin jäykkä ja näkyväisellä
vasta-hakoisuudella kuontuu valjaihin, matkalle päästyä alkaa mennä
kapittaa ja "verryttyänsä" antaa matkaajalle vilisevän vauhdin eikä
toiseen holli-paikkaan tullessa vielä tiedä väsymisestä mitään, -- niin
on kielen-tutkijankin kanssa yksinäisessä maa-kylässä. Ensi päivät ovat
työläät, sitten menee aika niin ett'ei tiedäkään ennenkuin kuu-kaus on
kulunut.
Ischaakista tulin loppu-puolella heinä-kuuta piirikunnan kaupunkiin
_Kosmodemjansk'iin_, johon minua veti kaksi tässä kaupungissa löytyvätä
kuuluisaa tschuvaschilaista oppinutta, toinen viralta pantu pappi,
toinen kielen-kääntäjä piirikunnan oikeudessa. Tässä kaupungissa löytyy
vähän päälle neljän tuhannen asujan, ja kuka ei tätä väen-lukua
katsellessaan arvele kaupunkia sivistykseltään ja ulko-näöltänsä
sen-veroiseksi kuin esim. meillä entinen Vaasa, eli Porvo, eli edes
Kuopio? Mutta tämmöisessä ajatuksessa erehdytään isosti. Ensinkin mitä
sivistykseen koskee, niin arvaatte sen siitä, että kaupungissa ei löydy
yhtään asujata, joka olisi päättänyt oppinsa Yli-opistossa eli jossa
kussa muussa korkeammassa oppi-laitoksessa, ja tuskin kahta, jotka
koskaan olisivat tämän-kaltaisen opiston oveakaan auaisseet. Semmoisten
laitosten olemista tämam-laisissa kaupungissa ajatellakaan kuin
kirja-painot, kirja-kaupat, vieläpä apteekitkin, olisi puhdas hulluus,
kaikkea muuta sivistyneempään seuruus-elämään kuuluvata, -- samoin. Niin
en ole pianon ääntä kuullut koko kylässä kuin yhdestä talosta, ja sekin
oli hyvin sora-kielistä ja surkeata. Käsi-työläisiä mahtaa kaupungissa
olla hyvin vähän, koska tämmöisten merkkiä en ole nähnyt enemmän kuin
kaksi saapasta, kaksi saksia ja yhden rinkelin. Mutta koulu on,
niin-kutsuttu piirikunnan koulu, jossa palkka maksetaan kuudelle
opettajalle, ja jolla on siisti kaksin-kertainen kivi-rakennus, huoneet
suuret ja puhtaat ja oppilaisia sisään-kirjoitettuna 43 kappaletta. Vaan
vaikka luku-aika jo kauan on alkanut, seisovat koulun ovet kiini, tuonne
syksymmälle asti, sillä koulun kaitsija eli rehtori, joka on haluinen
metsästäjä, ei tahdo parasta jänis-aikaa laskea ohitse ilman koiriansa
kylläksi koettelematta. Tähänkö luokkaan vielä lienevät luettavat
kaupungin viisi kivi-kirkkoa ja ne viisi kapakkaa, joissa rahvas saapi
huvitellata.
Mitä sitten ulko-näköön tulee, niin saapi lukija paraimman kuvan
pienestä kaupungista tässä maassa ja niin-muodoin Kosmodemjansk'istakin,
jos lukee 17:n luvun W. Scott'in _Nigelin Vaelluksia_, ja sen osan
Lontoota, jota siinä _Alsatian_ nimellä mainitaan, erinäiseksi
kaupungiksi ajattelee. Kadut mm. eivät näissäkään malta kulkea suoraan,
vaan hoippelehtavat senkin seitsemälle polvelle, jonka kanssa huoneiden
kallellansa oleva luonto eli, paremmin sanoen, pitkällensä pyrkiminen
hyvin soveltuu yhteen, niinkuin myös niiden paperilla eli tuohella
paikatut ikkunat ja aitaamattomat sekä likaiset pihat. Kadut eivät
koskaan näe lakasu-luutaa, ja kuin täällä ei näytä tunnettavan semmoista
virka-miestä, jota meidän pienemmissä kaupungissa kutsutaan
sian-pistäjäksi, kuin kaikenlainen karja niinkuin on: lehmät, lampaat,
kilit, siat, rauhallisessa menestyksessä tutkistelevat kaupungin katuja
ja toria, kuin edellensä maalaiset aina torille riisuvat hevosensa, niin
sonnittuu se jo itsestänsäkin hedelmällinen maa niin väkeväksi, että
kaiken-lainen ruoho, enimmiten viholainen, kasvaa syltä pitkänä katujen
ja torien reunoilla ja usein viekkaasti peittää loukot ja kuopat, joihin
varomatoin tutkija voipi langeta. Tori itse oleskelee ikuisena
lätäkkönä, ja jos varimmalla ajalla kerran kuivahtaakin, niin tekee
tunnin eli kahden sade sen ainakin melkein yli-pääsemättömäksi, ja
Tscheboksaryn kaupungissa tapahtui viime keväänä, että Tschuvaschi eräs,
yöllä ajaen kaupungin läpi, hevosinensa päivinensä hukkui syvään
vesi-lätäkköön kaupungin torilla. Kosmodemjansk'issa ovat Volgan jyrkät
hieta-kallat tavallisena sonnan ja muun ruvan pano-paikkana, joten se,
joka niillä kävellen tahtoo luonnon ihanuutta nauttia, nenänsä kautta
aina tulee muistamaan ihmisen sikaisuutta. Venäläiset eivät nim. tiedä,
että sonta väettää maan, eivätkä maallakaan sitä muuten käytä kuin
metsään vetävät, vaikka Tschuvaschit ja muut täkäläiset kansat, sen
pellon väkevyydeksi käyttäen, tässä kyllä antavat heille esi-merkkiä.
Vaikka gorodnitschij (vastaama meillä ordnings-mannia)
Kosmodemjansk'issa oli hyvä ja tarjosi minulle kruunun korttieria, en
minä siitä huolinut, vaan valitsin itselleni korttierin eräässä talossa
aivan Volgan rannalla. Talon-väkeni olivat vanha-uskoisia elikkä,
niinkuin Venäjän Karjalaiset sanovat, _vanhaa vierua_. Nämä eivät eroa
yleisestä kirkosta paljon muussa kuin muutamissa ulko-käytöksissä, vaan
ovat vierasuskoisille suatsemattomammat kuin muut, ja se oikea vanha
Venäläisyys, niinkuin parran rakastaminen, "saksalaisten" vaatteiden
(s.o. sortuusin) vihaaminen ja yleisesti kaiken muukalaisuuden, niin
huonon kuin hyvänkin, ylen-katse pitävät näissä pesäänsä. Vaan kuin
hallitus viime aikoina ei ole ollut heistä tietävinänsäkään, niin
vähenee heidän lukunsa päivä päivältä ja nuorempi kansa tätä lahkokuntaa
yhdistäksen vähitellen yleiseen kirkkoon. Tupakka, kahvi, vieläpä
teekin, ovat heistä kaikki pahan hengen tuotteita, ja surkeata oli nähdä
emäntäni tuskaa minun hänen tupansa liedellä polttaessani kahvia, josta
käyvä haju samoin kuin tupakankin savu hänen poloisen nenässänsä
kärskysi ian-kaikkisen rangaistus-paikan saastaiselta haisulta.
Säädyllisyytensä puolelta taitavat nämä vanha-uskoiset olla kiitettävät;
minä kaikitenkin olen heissä tavannut enemmän rehellisyyttä kuin muissa.
Viraltansa oli isäntä puun-lauttaajien päällys Volgalla ja sanoi
Kosmodemjansk'ista tekevänsä kaksi matkaa kesässä Saratov'an ja
Astrakan'in välillä olevaan Dubofkaan ja siitä juoksevalla ansiolla
hyvin elävänsä. Poika oli pieni kauppa-mies. Ei mitään rakasta
Venäläinen niin paljon kuin kaupan käymistä, ja minä uskallan päättää,
että jos kolme Venäläistä pantaisiin autioon meren-saareen, lyöttäytyisi
vähintänsäkin yksi heistä toiselta kahdelta ostamaan, mitä heillä liikaa
olisi ja heille myömään, mitä tarvitseisivat. Ja ihmeellistä on, kuinka
vähällä tiedolla venäläinen kauppa-mies onnistuu toimessansa; niin
tiedän esim. erään ensimäisen luokan kauppa-miehen Pietarissa, syntyisin
Vepsäläinen Aunuksesta, joka 30:een vuoteensa asti oli kiven-hakkaajana
Äänisen rannalla, vaan joka nyt on monen miljonan mies. Semmoisena voipi
meidänkin isännän poika päättää elämänsä, vähintänsäkin on hänellä se
toivo, vaikka hän ei nimeänsä osaa kirjoittaa ja vaikka hänen
lafkassansa nyt ei ole tavarata yleensä kuin noin puolentoista sadan
hopea-ruplan edestä ja tästä tavarasta isoin osa raudan romua, virsuja,
vastoja j.m.s. Asia on se, että joka täällä lyöksen kaupan päälle, se
istuksen onnen kynnykselle, ja jokainen ajattelee: toki häntä minäkin
saanen onnea kerran helmasta temmata! Tämä tempasu tapahtuu siten, että
ostajaa koetetaan pettää, min suinkin voidaan. Tinkiminen, joka täällä
on kaupan henkeäkin, osoittaa paraiten rehellisyyden puutteen
täkäläisessä kaupassa, sillä tinkiminen ei ole muuta kuin ostajan
voimatoin kokeminen välttää myöjän petosta. Tässä on voitto kuitenkin
kauppiaan puolella, sillä hän tietää tavaransa hinnan, vaan ei yksi
tuhannesta ostajasta tiedä kaikkein tarpeittensa oikeata raha-arvoa.
Tässä nyt äkkinäiselle myödessänsä tempasee kauppa-mies onnea helmasta
ja ottaa kaksin-, kolmin-kertaisen hinnan tavarastansa. Pienet kauppiaat
pitävät useasti muutakin koiruutta kaupassansa; niin ei joka paikassa
ole hyvä kauppiaalle kahden kesken antaa suurempaa seteli-rahaa särkeä,
sillä monesti tapahtuu, ett'ei hän anna mitään takaisin, vaan rohkeasti
vasten silmiäsi kieltäen sinulta mitään saaneensa pitää rahasi, mutta
valitusta nostaessasi kumoo kaiken vaaran itsestänsä niin, että sinä
itse jäät vikapääksi, vieläpä kiinikin käyt, niinkuin monelle meidän
talonpojalle on tapahtunut.
Tällä venäläisen kaupan-hengellä on juurensa Slavjaanein yleisessä
luonnossa, joka rakastaa hiljaista ja vähä-töistä elon-ressutusta, ja
jonka historiassa ei muisteta, tämän-sukuisten kansojen ennen itse
päällänsä eläen, näitä koskaan yllyttäneen semmoisiin ankaroihin
väki-vallan töihin, jotka Normanneilla ja Germaneilla olivat henkeäkin.
Tämä väki-valtaisuutta karttava luonto näytäksen vielä nykyisessäkin
Venäläisessä. Kapakassa eli muualla viinassa ollessansa ei hän tappele
koskaan, vaan itkee tavallisesti eli suutelee toistansa. Rauta-aseita,
haavoja ja veren-vuodatusta pelkää musikka kuin kuolematansa, ja jos hän
kenen näkee semmoiseksi tuittu-pääksi, joka ei katso lyödä
sivaltaessansa, välttää hän tätä ja kärsii ennen vääryyttäkin kuin
vastaan seisomaan rupeaa. Tilaston tutkijat sanovat, että rikokset
omaisuutta vastaan ovat sivistyneissä kansoissa yleisemmät kuin rikokset
henkeä vastaan. Näin on rikosten laita Venäjälläkin, ja niin-muodoin on
Venäjän kansa sivistyneeksi luettava eli on tilasto väärässä, sillä
murhaa eli toisen haavoitusta tapahtuu täällä harvoin, mutta rikoksia
omaisuutta vastaan alinomaa, ja joka toista lyöpi, sitä pidetään
pahempana ihmisenä kuin joka toisen omaa vääryydellä itsellensä käärii.
Volga, jos ohitse mennessä sanon sanasen tästä jokien kuninkaastakin, on
Kosmodemjansk'in kohdassa vaan noin puolta virstaa leveä. Sen rannat
eivät minusta ole mitkään kauniit, enkä muista runoilijoidenkaan niistä
tässä katsannossa milloinkaan laulaneen. Oikeanpuolinen ranta on aina
yksi-karvainen, noin 100 jalkaa korkea jyrkkä hietikko, jossa siellä
täällä joku kylä eli kirkko riippuu korkealla törmällä, eli on pieni
kaupungin rähjäkin ahtaunut johon kuhun penkerien rotkoon. Vasen ranta
sitä vastaan on loppumatointa matalaa lehtoa, jossa harvoin näkee jälkiä
ihmisen elosta. Vaan hyötynsä puolesta on Volga koko keski- ja
itä-Venäjälle sanomattomasta arvosta. Itse on tämä joki höyry-laivoilla
kulettava aina Tver'iin asti s.o. Moskovan ja Pietarin välillä olevalle
rauta-tielle. Etelässä laajentavat Oká, Surá ja muut pienemmät
syrjä-joet sen vaikutus-piiriä ja pohjasta tempaa se väkevä ja
vesi-rikas Kama koko Uraalin vuorikunnan ja vähillä kannaksilla osan
länsi-Siperiaakin tämän joen aluskunnaksi. Kaikilta haaroin kantaa se
omituisia ja rikkaita tuotteita maailman kauppaan. Itse aina
Saratov'asta asti tuopi se eloa niinkuin sen eteläiset syrjä-joetkin
tekevät; Kama taas kantaa tähän kauppaan Uraalin kalliit vuori-tuotteet.
Tämän hyödyllisyytensä tähden kutsuukin Venäläinen sitä _maatuschkaksi_
(emoseksi) ja onkin se aina peitetty parkoilla ja muilla aluksilla. Eloa
kuletetaan suurissa hyvin katetuissa parkoissa, joita pannaan noin 8 eli
10 kappaletta toinen toisensa perään junaan, jota kutsutaan
_karavan'iksi_. Junan ensimäisellä parkalla, joka on suurempi ja
leveämpi kuin toiset, kulkee kaksi, kolme eli neljä paria hevosta
ympäri, pyörittäen paksua pölkkyä, jolle kääriytyy touvi, juokseva noin
puolen virstan päähän upotetusta ankkurista, ja siten junan eteen-päin
vetää. Ankkurin kohtaan tultua nostetaan se samalla voimalla ylöskin, ja
pölkylle pannaan toinen nuora kääriytymään toisesta ankkurista, joka
väli-ajalla on pienellä venheellä soudettu eteenpäin ja joen pohjaan
laskettu. Tämmöinen kulkeminen on arvattavasti hyvin hidasta, ja onkin
nyky-aikoina ruvettu käyttämään höyry-konetta hevosten siaan,
jonka-laisella karavan'illa myös on muassansa pieni irtonainen
böyry-laiva, joka ei muuta tee kuin ankkuria eteen-päin kulettaa. Näin
kulkee elo aina Rybinsk'iin asti Jaroslav'in lääniä, jossa se pitää
lastata pienempiin aluksiin, ja niissä sitten Marian kanavakunnan,
Syvärin joen ja Laatokan kanavien kautta joutuu Pietariin, jonka pitkän
viivytyksen meidän itä-Suomalainen kyllä kalliisti saapi maksaa,
Pietarista "kulia" ostaessansa. Tyhjänä takaisin tullessansa kulkevat
parkat aivan joen vallassa ilman mittäkään ajo-neuvotta ja ilman että
niissä perääkään pidetään ja lyövät toisinaan vahvasti kolin-kolia
toisiansa eli muita aluksia vasten. Höyrylaiva-liike on jo myös vahva
Volgalla, niin että kerran luin 8 höyry-laivaa yhtenä päivänä kulkevan
Kosmodemjansk'ista ohitse; mutta niiden tulo- ja lähtö-ajat ovat vielä
sopimattomasti asetetut ja huonosti noudatetut kuin myös liiaksi
yksinäisten mieli-vallassa. Kuitenkin voipi nyt höyryllä matkata
Pietarista esim. itään päin aina Perm'iin asti ja etelään päin aina
Astrakan'iin eli, jos tahtoo, aina Kaspian meren etelä-rannalle asti.
Edellä selitetyn Volgan rantojen erilaisuuden kanssa näyttää muunkin
luonnon eri-laisuus sen pohjais- ja eteläpuolilla olevan yhdistetty,
siten että pohjainen puoli näyttää kantavan pohjaisemman karvan,
niinkuin enemmän havu-puita, enemmän järviä, soita j.n.e., jota vastaan
etelä-puoli on parempaa vilja-maata, kasvaa parempia lehti-puita
niinkuin tammea, lehmusta, vaahteraa. Luonnon kanssa on kahden puolen
jokea elävä Tscheremissin kansakin halennut kahteen osaan, joiden
eri-laisuus näytäksen kielessä, elämän-laadussa ja ulko-näössäkin.
Pohjoispuolella elävien Tscheremissien, joiden maassa en itse vielä ole
käynyt, sanotaan elävän enemmän karjan-hoidolla ja metsän-pyydöllä kuin
maan-viljelyksellä, jonka tähden he elämässänsäkin ovat törkeämmät ja
näöltänsä hintelämmät etelä-puolella Volgaa eläviä veliänsä. Näiden
jälkimäisten kylissä oleksin minä muutamia viikkoja elo- ja syys-kuussa.
Näöltänsä on tämä kansa milt'ei aivan yhden-lainen Tschuvaschein kanssa
sillä eroituksella kuitenkin, että Tscheremissi on ruumiiltansa
runnokkaampi ja pitempi, joka omaisuus kuuluu tämän kansan rekruuteille
useasti saattavan sen kunnian, että heitä otetaan kaartin ja
krenatöri-joukon sota-miehiksi. Eivät Tscheremissien vaimotkaan minusta
näyttäneet niin vähä-hempeisiltä ja kesuttomilta kuin Tschuvaschittaret,
vaikka vaatteus on aivan yhden-lainen s.o. kesällä ei muuta päällä kuin
paljas paita. Tähän Tscheremissien muhkeampaan näköön on varmaan syynä
heidän parempi elämän-laatunsa. Heillä on suuret ulos-lämpeävillä
uunilla varustetut pirtit, joiden siisteys on laittamatoin. Aittojen ja
navettojen suuruus kuin myös ne kylien ympärillä olevat laveat pellot
todistavat, että kansa ei näe nälkää. Erittäin muistettava on, että nämä
niin-kutsutut Mäki-Tscheremissit ovat ahkeroita ryyti-maan ja
hedelmä-puiden hoitajia, joka antaa heidän asemillensa niin kauniin
näön, että Suomessa en muista missään nähneeni niin sieviä kyliä kuin
monta näistä Tscheremissiläis-kylistä olletikin niistä, jotka ovat
lähempänä Volgaa. Kansan luonto on tyytyväistä, rauhallista ja ahkeraa,
niinkuin Suomalaisen yleisesti joka paikassa. Monessa vivahtaa
elämän-laatu suomalaiseen eli vähintänsäkin muistuttaa tätä. Niin on
Tscheremissilläkin erinäinen pihalla seisova keitto-huone, joka kaikessa
on samanlainen kuin pohjais- ja itä-Suomessa _kota_, yksin
nimessänsäkin: _kuta_. Venäläisille, jotka (talon-pojat nim.)
keitto-ruokansakin tekevät niin sanoen paistamalla s.o. tuvan lämmittyä
uunissa kiehuttamalla, on kota outo ja tuntematoin laitos. Niin
käyttävät Tscheremissit (samoin kuin Tschuvaschitkin ja Tatarit)
happamen maidon ruoaksensa, vaan Venäläinen viskaa sen inholla sikojen
syödä. Monta muuta tämmöistä pientä viittausta saa täällä matkaava
Suomalainen koto-kansansa ja täkäläisten kansojen alku-peräisestä
heimolaisuudesta, jotka viittaukset eivät juuri todista tätä
heimolaisuutta, vaan kuitenkin muun rinnalla ovat tutkijalle huvat
muistella. Heimolaisuuden todistaa paraiten kieli, ja vaikka
Mäki-Tscheremissien kielessä on enemmäksi kuin puoleksi venäläistä ja
tatarilaista _ainetta_ s.o. sanoja, niin on _muoto_ eli näiden sanojen
taivutus kokonansa suomalainen. Tässä ei ole tilaisuutta ruveta tekemään
tiliä kieli-tutkinnollisista havaitsemistani Tscheremissin kielessä,
vaan sallittakoon minun kuitenkin mainita näistä pari esi-merkkiä, jotka
itsessänsä ovat vähä-pätöiset eivätkä ansaitse oppineiden silmäystä,
vaan osoittavat että näiden kaukaistenkin murteiden tutkiminen ei ole
hyödyttä Suomen kielelle, ja jotka laveammallenkin yleisölle eivät ole
vaikeat ymmärtää. Suomalainen sana _pirtti_ on minua ja varmaan monta
muutakin epäilyttänyt sitä suomalaiseksi lukea, sentähden että sillä
Ruotsin kielessä on vastaavansa _pörte_, joten se on näyttänyt tästä
lainatuksi. Tässä luulossani olen minä ollut sen lujempi, kuin se toinen
sana, jolla samaa asiaa merkitään, nim. tupa, myös on lainattu
ruotsalaisesta _stuga_ eli pikemmin saksalaisesta _Stube_. Tätä luuloani
myöten olen päättänyt, että Suomalaiset maahansa tullessaan asukselivat
melkein kuin nykyiset Lappalaiset _saunassa eli kodassa_, joille heillä
on omituiset nimet. Mutta nyt löytyy kysymyksessä oleva sana
Tscheremissienkin kielessä, muodossa _pört_, Tatarilaisilla muodossa
_jört_, Tschuvascheilla muodossa _sjort_ j.n.e. Tästä voipi päättää,
että se on alkuperäinen suomalainen eli vähintäsäkin altailainen sana,
että Ruotsalaiset sen ovat Suomalaisilta lainanneet, ja että jälkimäiset
jo ennen Volgan tienoilta lähdettyänsä olivat niin sivistyneet että
pirteissä asuivat. Lönnrot on koettanut selittää tätä sanaa niin, että
se alku-peräisesti olisi kuulunut _peretti_, tuleva sanasta _pere_,
samoin kuin _navetta_[13] sanasta _nauta_. Mutta edellisestä näkyy, että
tämä selitys on liikanainen ja sopimatoinkin. --Toinen esi-merkki. Joka
itä-Suomalainen koti-maassansa on matkustanut vähän länteen päin, on
varmaan oudoksunut sitä, että Hämäläinen hänen _vastaansa_ kutsuu
_vihdaksi_, joka taas hänen kielessänsä merkitsee, ei koko tukkua puun
oksia, joilla ihmistä terveyden vuoksi ropsitaan, vaan yhtä ainoata (ja
tavallisesti pitempää) puun oksaa, jolla enimmiten hevoista hosaistaan.
Tarkemmin arveltuaan on itä-Suomalainen, jos hän on ruotsia ymmärtänyt,
päättänyt että Hämäläisellä on tässä asiassa alku-peräinen suom. sana,
mutta että itä-Suomalainen miten kuten on sen unohtanut ja sen siaan
lainannut Ruotsalaisten sanan _qvast_. Vaan jälkimäisessä päätöksessänsä
on mainittu päättäjä erehtynyt, sillä sana _vasta_ löytyy
Tscheremissienkin kielessä ja merkitsee siinä meidän sekä _oksaa, vitsaa
että vastaa_ (vihtaa) ja on niin-muodoin myös suomalainen, olkoonpa
ruotsalaisenkin sanan kanssa miten tahansa.
Tämmöisiä pieniä esi-merkkiä en käske kenenkään kieli-tutkintona
pitämään, vaan ovat ne kuitenkin vähäisenä selvityksenä semmoisetkin ja
kieli-tutkijalle toki pienenä huvituksena monesti ikävässä työssään.
Semmoisia voisin antaa tukulta; vaan kirjoitukseni pituus pakoittaa
minun jo lopettamaan ja ne niinkuin monta muutakin toiseen kertaan
jättämään.
Viides Kirja.
Ardatov'assa, Simbirsk'in lääniä 25 p. tammik. 1857.
Sylvesterin päivän iltana, europalaista lukua, sanoin huokeat
jää-hyväiset Kasan'in oppineelle Tatarilais-kaupungille. Edellisten
päivien leudot ilmat olivat vaikuttaneet sen, että Volgan jää oli syvän
uve-veden vallassa ja että maan-tiellä reen kulkea oli vaan iljanne
talvesta jälellä, vaan metsä eli paremmin sanoen läpi-matkattavat
niityt, pelto-lakeat ja ahot (metsää on tässä seudussa hyvin vähän)
olivat aivan paljaat. Tämäkö jako myös illan sumeus lienevät minussakin
saman mieli-alan synnyttäneet se vaan on varmaa, että mielestäni ei
tahtonut luopua se ajatus, kuinka nyt olisi ollut soveljaampi istua
Suomessa ystävien keskessä ja höyryävien maljojen ääressä latturia
laskea kuin kököttää yksinänsä pimeässä niini-koppelissa,
Tschuvaschilaisen kyyti-miehen surullista laulun-jonotusta kuunnellen.
Tämmöinen mieli-ala, ehkä kyllä milt'ei välttämätöin oudolle matkalle ja
tuntemattomalle tielle lähtiessäsi, varsinkin kuin lähtöpäiväsi sattuu
olemaan semmoinen, jona halvinkin toivoo lepoa ja riemua, haihtuu
kaikeksi onneksi pian, jos sitä ei itse tahallasi viljele ja uudet
kuultavat, nähtävät, tutkittavat ja miettieltävät asiat antavat
mielellesi pian entisen pinteytensä. Jos rekesi aika-välistä vierähtelee
raviin ja tärähyttelee päätäsi laitaan ja toiseen, jos kyyti-miehesi
matkaa muka oiastaksensa eksyy lavealle niitylle, josta hän pimeässä ei
osaa muuten pois kuin siten että hevoset kuorminensa päivinensä ajaa
syvän-laisen avonaisen puron poikki, jos tämmöisessä tilassa helmasikin
vähän kastuvat, niinkuin se kaikki tänä iltana minulle tapahtui, niin
hälvenee viimeinenkin hempeä-mielisyytesi, ja luontosi käypi vielä
niinkin pinteäksi, että silloin tällöin kirouskin karskahtelee
hampaitesi välissä.
Tyynellä mielellä otin kuitenkin, puoli-yön ohitse mentyä, yhden
muassani olevan portteri-putelin seurassa uuden vuoden vastaan eräässä
posti-paikassa. Minä olin nyt menemässä uutta, sekä minulle että
muillenkin tuntematointa Mordvan kieltä tutkimaan, jonka työn kyllä
tiesin täysin määrin kysyvän voimausta, tarkkuutta ja ahkeruutta. Mutta
Tschuvaschin kieli oli antanut minulle hyvän koulun ja sen ohessa on
Mordvan kieli suomalaista peri-sukua ja kaikista Volgan ja Uraalin
seudussa löytyvistä suomalaisista murteista lähin meidän kieltämme, niin
että vaikeukset tulevana aikana eivät minusta näyttäneet niinkään
suurilta kuin tähän asti voittamani vastukset, ja se teki mieleni
rauhalliseksi milt'ei iloiseksi. Kiitollisuudella muistelin myös
kotomaata ja niitä monia rakkaita ystäviä, jotka sekä työllä että
sanalla ovat minua eteenpäin auttaneet ja minulle monta raskasta askelta
keventäneet.
Pohjaisesta päin katsoen alkaa Mordvan kansaa suuremmissa ryhmissä
löytyä Simbirsk'in läänissä. Minulla oli aikomuksena pariksi kuu-kautta
asettaa olo-paikkani heidän maassansa löytyvään tähän Ardatov'an
piirikunnan-kaupunkiin, mainittua lääniä. Mutta kuin matkani Kasan'ista
tänne tässä läänissä juoksi noin 120 virstan pituudelta halki
Tschuvaschien maan, ja monelta haaralta olin kuullut että täkäläisessä
Tschuvaschin murteessa oli eroitusta kasanilaisesta, päätin vielä
menettää muutamia viikkoja sen tutkinnossa, ja _Buinsk_ on sen
piirikunnan-kaupungin nimi, jossa eli jonka liki-seudussa Simbirsk'in
läänin Tschuvaschia Kasan'ista päin tullen ensi kerran tapaat.