opettajankin virkaa, vaan kaupungissa pidetään tavallisesti koululla
erittäin opettaja, jonka vaivat palkitaan samoin kuin mullankin
vapa-tahtoisilla lahjoilla. Lapset pannaan kouluun noin 8 vuoden iässä,
ja käyvät sitä noin 5 vuotta, jos heitä ei tarkoiteta mullaksi tehdä.
Täksi oppivaisten täytyy käydä koulua 12-15 vuotta, joista viimeiset
korkeamman opin saamiseksi tavallisesti vietetään Bokharan kuuluisissa
papin-kouluissa Aasiassa. Kouluun tulevat lapset päivännousu-rukouksille
ja ovat siinä koko päivän, kaksi kertaa syöden mukanansa tuotua evästä,
josta myös yhteisessä kattilassa keitto-ruokaakin tehdään. Koulussa
istuvat lapset lattialla samoin kuin kirkossa istutaan. Oppi-aineet
eivät ole suuret: sisältä-luku, rukousten ulkoa-oppiminen ja kirjoitus
on kaikki, mitä tavallisesti vaaditaan. Kuin alkoran'ia ei saa lukea
muuten kuin sen alku-peräisellä s.o. Arapian kielellä ja sen lukeminen
koulussa myös on välttämätöin asia, niin saattaa joku parempi-päinen
koulu-lapsi edellämainitun opin lisäksi myös tulla vähän tuntemaan tätä
kieltä. Sen tarkempi tunteminen kuin myös taito Persian kielessä
eroittaa mullan muusta rahvaasta. Mutta jo sekin vähäinen tieto, jonka
yhteinen kansa näin muodoin saa, kohottaa Tatarilaiset suuresti
täkäläisen kristityn rahvaan rinnalla, ja ei vähäinen ole sivistyksen
rakastajan nautinto kuin näkee esim. vanhan ja köyhän Tatarilaisen
oma-kielisiä kirjojansa lukevan paljon selvemmästi kuin kirjan-luku
juoksee häntä vastaavilta ukoilta esim. Suomessa. Tämän luvun-taidon
kuin myös luvun-halun tässä kansassa todistaa selvimmästi se seikka,
että Kasan'issa usea vuosi painetaan alkoran'ia suuret painokset ja joka
vuosi tuhansmäärin hengellisiä kirjoja Tatarin kielellä. Muiden kuin
hengellisten ja taloutta koskevien kirjain painaminen kiellettiin
tältäkin kansalta muutama vuosi-kymmeninen takaperin, jota kieltoa vielä
ei ole peruutettu. Tatarilaisten kirjojen sensori Kasan'issa on eräs
saksalainen rohvessori. Näiden painamista varten löytyi täällä joku aika
takaperin yksin omituinen kirja-painokin, joka tätä nykyä kuitenkaan ei
taida olla voimassa. Kaikki tämä tapahtuu kansassa, joka ei elä yhdessä
ryhmässä, vaan hajallansa muiden kansojen seassa, jolla ei ole enemmän
pipliä-seuroja kuin muitakaan yhdistyksiä ja jonka tila, kuin sodassa
voitetun konsanansakin, on monin puolin määritelty ja tarkasti
katsastettu. Epäilemättä todistaa tämä asioiden laita kansan suuria
luonnon-lahjoja. --
Kasan'in paras ja painavin merkillisyys on kumminkin sen yli-opisto,
tätä nykyä itäisin maailmassa, jonka arvon se kuitenkin kohta kadottaa,
koska yli-opiston asettaminen Irkutsk'iin kuuluu olevan hankkeissa.
Kasan'in yli-opiston perusti keisari Aleksanteri I:nen v. 1804. Siinä on
neljä tiedekuntaa, nim. lainopillinen, lääkitys-opillinen,
kieli-opillinen ja luonnontieteellinen, ja opettajain määrä on vähän
suurempi kuin Helsingissä, vaan oppilaisten ne 300, joita enemmän
Venäjänmaan yli-opistoissa kiellettiin olemasta oppilaisia. (Tämän
kiellon on nykyinen keisari ei kauan sitten kumonnut.) Sen rakennukset
ja laitokset ovat sangen arvoiset; kivi-kuntaista ja luoma-tiedollista
varastoa varsinkin kiitetään hyviksi. Kirjastoa on noin 60 tuh.
kappaletta. Tämä niinkuin kaikki muutkin yleistä oppia tarkoittavat
laitokset kuuluu kansan-valistus-minisierin alle ja paikalla hallitsee
sitä niin-kutsuttu _kurator_, joka vastaa meidän kanslerin-siaista ja
joka samalla myös on kaikkein yli-opiston oppipiiriin kuuluvien koulujen
ylin hallitus-mies. Lähinnä hallitsevat yli-opistoa ja sen oppilaisia
rehtori ja inspehtori. Edellisen virkaan kuuluu olla konsistorion
esi-miehenä, valvoa sen yli, että nuorisossa ei ilmesty
vapa-mietteisyyttä eli ylen-katsetta uskon-oppia kohtaan, että
rohvessorit luonnon-tieteissä aina kokevat näyttää luojan viisautta ja
kaikki-valtaa, rohvessorit valtiollisissa ja historia-tieteissä
todistavat yksi-valtaisen hallitus-muodon soveliaimmaksi kuin myös
osoittavat isän-maan suuruutta ja kunniaa. Paremmin tietääksensä
luentojen kulun saapi rehtori rohvessoreilta ja muilta opettajilta
tarkat kertomukset heidän luennoistansa. Myös valvoo hän sen yli, ett'ei
konsistoriossa ilmaudu eri-mielisyyttä. -- Paitse omalla
kustannuksellansa olevia oppilaisia löytyy joku osa heistä semmoisiakin,
köyhiä virka-miesten poikia, joilla on täysi ylös-pito kruunulta, ja
jotka tästä ovat velvolliset oppi-aikansa päätettyä vähintänsäkin viis
vuotta palvelemaan kruunua, missä hallitus hyväksi katsoo. Nämä asuvat
kruunun kartanossa ja lähimmästi näiden muonasta, vaatteista ja
elannosta yleisesti pitää huolen se niin-kutsuttu inspehtori, joka
virka-mies siis semmoisissa yli-opistoissa, joissa tämän-kaltaisia
kruunun syöttiläitä ei löydy, ei ole ensinkään tarpeen. Ulkonaisesti
näyttävät täkäläiset oppilaiset hyvin siivosti elävän; heillä ei ole
mitään yhteyttä keskenänsä, jokainen nuojaa luettavansa kanssa ja kokee
joutua virka-mieheksi. Kuin kuulijoilla ei ole sen suurempaa tarkoitusta
kuin virka-eksaminan suorittaminen, ovat luennotkin sitä myöten
lyhykäiset ja nappiset, ja korkeampi tieteellisyys tulee harvoin
kysymykseen. Niin ei Kasan'inkaan yli-opiston tiedetä kasvattaneen
yhtään kuuluisata tiede-miestä, vaikka opettajien seassa aika välistä on
miehiä ollut, joiden nimet ovat tunnetut yli koko Euroopan, niinkuin
esim. Frähn, Littrov, Kasem Beg j.n.e. Nämä ja muut heidän
virka-toverinsa ovat olleet vieraita ja muukalaisia, joilla Venäläisten
sivistäminen ei ole niin suuresti tarkoituksena ollut kuin
kunnia-merkkien ja ison eläkerahan saaminen, joka lieneekin syynä
siihen, että kuulijat ovat niin vähän tulleet osallisiksi heidän
tieteellisyydestänsä. Tämä ulkomaalaisten valta on tämän maan
oppi-laitoksissa ennen ollut niin suuri, että Kasan'inkin yli-opiston
opettajista alussa ei ollut kuin yksi Venäläinen, muut kaikki
Saksalaisia eli muita vieraita. Nyt on tämä suhde toki niin muuttunut,
että Venäläiset jo ovat voitto-puolella ja ulko-maalaisia tämän
yli-opiston opettajien seassa ei enää ole kuin vähän toista kymmentä,
joista eräs on Suomalainenkin (nim. opetus-tiedon opettaja Lönnström) ja
eräs taas suomalaisesta eli ruotsalaisesta peri-juuresta (lääkäri
Lindgren). Nykyinen rehtori on Puolalainen Kovalevski, joka
Mongolilaisen kieli-oppinsa tähden myös taitaa olla yli-opiston
mainittavin tiede-niekka. Ylistettävien tiede-miesten puute Kasan'issa
on nyt sitä suurempi kuin koko itäisten kielien tiedekunta, yhteensä
yhdeksän rohvessoria, v. 1854 täältä muutettiin Pietariin.
Muista opistoista ovat vielä muistettavat 2 kymnasiaa, hengellinen
seminario, jossa valmistetaan tavallisia pappia, ja hengellinen
akateemia, jossa pappia korkeampiin virkoihin tehdään, ja jonkalaista
koko valtakunnassa on 4 (nim. Kiovassa, Moskovassa, Pietarissa ja tämä
täällä). Kasan'in hengellisellä akateemialla on myös tarkoituksena
lähetys-saarnaajien valmistaminen täkäläisiä mahometiläisiä ja pakanoita
kääntämään, joita jälkimäisiäkin vielä löytyy muutamia tuhansia
Tscheremissien ja Tschuvaschien seassa. Tätä vasten tulisi akateemiassa
opettaa oppilaisia käännettävien kielissä, ja onkin tähän tarpeesen
kielen-opin ja sana-kirjan tapaista sommiteltu. Mutta tätä nykyä ei
akateemialla kuitenkaan ole opettajaa kuin yhdessä näistä kielistä nim.
tatarilaisessa, jona on eräs mulla. Vaan hänen opetuksensa niinkuin
muukin luento on päällisin-puolista, ja näin ei lähetyksen työstä tule
suurta valmista. Suurempikin nero lankeisi kuitenkin mitättömäksi
Tatarilaisten uppi-niskaisuuden ja ylpeyden edessä, sillä he pitävät
itseänsä, josko ei parempinakaan kristityitä, kuitenkin kaikin puolin
heidän vertaisinansa, ja kuin eivät näe kristin uskon tunnustajissansa
vaikuttavan niinkään suurta jumalanpelkoa kuin heidän uskonsa heissä, ei
heillä ole mitään syytä ottaa päällensä uskon-muuttajan häpeätä.
Tschuvaschien, Tscheremissien ja Votjakkien kääntäjiksi ennen on
kasvatettu ja papiksi kouluttu näistä kansoista otettuja lapsia. Mistä
syystä tämä kelvollinen asia sittemmin lienee hylätty, koska se nyt enää
ei ole voimassa, sitä en tiedä. Kahden ensiksi mainitun kansan vielä
pakanallisia jäseniä kääntäessä on eräs täkäläinen protojerej nimeltä
Viktor Petrovitsch Vischnevski vaikuttanut jotakuta. Hän on myös
kirjoitellut heidän pakanallisesta uskostansa luettavia kirjoituksia.
Sitä vastaan ovat hänen kieliopilliset työnsä, Tschuvaschilainen
kielioppi sana-kirjan kanssa painettu v. 1836 ja Tscheremissiläinen
(vielä käsikirjoituksena) aivan mitättömät.
Luterilaisia, enimmästään Saksalaisia, on täällä ominainen seurakunta,
jolla on kirkkonsa, kirkko-kartanonsa ja koulunsa, ja kirkko-herrana
Suomalainen Pundani. Muitakin Suomalaisia tapaa täällä niin hyvin kuin
muuallakin ympäri koko Venäjän maata virka-miehinä, käsi-työläisinä ja
muina semmoisina. Verrallisesti vähempi-vilppisestä käytöksestänsä
tuntee nämä Suomalaisiksi, vaan muut koti-maiset tunteet ja koti-maiset
kielet ovat heiltä leivän ja rahan etsinnössä jo ammoin haihtuneet.
Toinen Kirja.
Ischaakin kirkolla Tschuvaschin maassa 23 p. kesäk. 1856.
30:nä päivänä touko-kuuta irtausin viimenkin Kasan'ista. Aikomukseni oli
koko tämän kesää menettää Tschuvaschin-kielen tutkimiseen, johon jo ne
kaksi kuukautta, jotka Kasan'issa vietin, olin parhaan jälkeen
valmistainut. Tämä kansa elää enimmäksi osaksensa Kasan'in läänin
lounaisessa osassa, piirikunnissa: Tscheboksary, Tsyvilsk, Jadrin ja
Kosmodemjansk. Melkein keski-kohdalla näitä neljää piirikuntaa on
seurakunta Ischaaki, kauas ympärinsä kuuluisa sen ihmeitä tekevän
Nikolai-pyhän kuvan tähden, joka löytyy sen kirkossa ja jolta ympäristön
rahvas, olletikin Tschuvaschit, matkustelee taudista, raskaista synnistä
eli muusta onnettomuudesta päästöä rukoilemassa. Monesta syystä olin,
sitä myöten mitä mainitusta paikasta oli minulle kerrottu, päättänyt
tällä kirkolla oleksia jonkun ajan; se oli nyt matkani maalina.
Ensimäisenä työnä oli siis päästä kevät-tulvasta paisuneen Volgan yli,
jota jokea ensimäiseen maantien varrella olevaan kylään toisella puolen
(nimeltä Uslón) ei ollut vähemmän kuin 10 virstaa. Ilma oli
aamu-päivästä kaunis, vaikka kova länsi- (ja laita-vastainen) tuuli ajoi
joen suurille aalloille. Kokenut jo Suomenlahdenkin aaltoja en minä
antanut tämän matkaani alkuunsa taukoottaa puolen-päivän jälkeen kerran
rantaan tultuani, vaikka ne kaksi tuttavaa, jotka minua venheesen asti
seurasivat, kehoittivat huomeiseksi lähtöni jättämään. Näiden kanssa
vielä pari lasia Krim'in viiniä kallistettuani survattiin venhe
laiturilta ja me aloimme pyrkiä eteen päin.
Näin kevät-aikana on Volga, sen syrjä-joki Kasanka ja suuri ala Volgan
vasemmalla puolella olevata alankoa yhtenä järvenä, jota ylempänä
seisoivat vaan Kasan itse ja sen esikaupungit, pari kolme luostaria
j.n.e. Veden pintaa ylempänä oli myös Kasan'in ja esi-kaupunkien välillä
kappeli, rakettu poikkinaisen särmä-kukkuran (pyramidin) tavoin, joka
menneen vuosisadan lopulla tehtiin niiden venäläisten sotijoiden
muistoksi, jotka kaatuivat Kasan'ia vallattaessa Tatarilaisilta ja
joiden luut myös tässä säilytetään. Tämä muisto-merkki, oleva sangen
vähästä korkeudesta, ei näy kauaksi eikä tee likeltäkään katsojassa
suurta vaikutusta tässä lavealla niityllä, vaan arvattavasti ei
semmoinen muisto-patsas kumminkaan ole paras väli-kappale
esi-kaupungeissa elävien Tatarilaisten mielestä unohduttamaan entisiä
aikoja eli lienee se sitten varsin kädestä pitäen rakettu ikäskuin heitä
uhalla ja heille nykyistä heikkouttansa muistuttamaan. Paitse tätä
seisoi vettä korkeammalla vielä kaupungin ja näiden esi-kaupunkien
välillä kulkeva silta, jota pitkin me nyt sousimme, kunne tulimme
lähemmäksi jälkimäisiä, semmoiseen kohtaan siltaa, jossa arkku oli niin
korkea että venhe veden tulvillansakin ollessa sopi alatse menemään.
Siltaa myöten kulki peräkkäin kaksi pulkkaa vaimoja vetäen kahta suurta
venhettä, joita kovassa vasta-tuulessa muuten ei saatu veden toiselle
puolelle. He olivat jukkoihin valjastetut samalla tavoin kuin miehiä
nähdään samassa kimpussa Laatokan-kanavalIa. Minä kummeksin sitä että
vaimoja pannaan tämmöiseen työhön ja kysyin peri-mieheltä: "Venakkojako
nuo ovat vai Tatarilaisia?" -- "Venakkoja," vastasi hän ylpeydellä ja
lisäsi: "mihinkä ne huonot Tatarilais-vaimot, jotka alati istuvat
lämpimässä tuvassa ja ulkona liikkuvat vaan peite päässä, mihinkä
senlaiset tuommoisessa työssä joutuisivat!" Tämä oli ensimäinen
Venäläinen, jonka en kuullut kovaa työtä häveksivän, vaan vieläpä
kerskuvankin sen tekemisestä.
Sillan taakse päästyämme olisi meidän pitänyt pyrkiä suorastaan Volgan
toiseen rantaan, sillä Uslón, johon päästävä oli, oli sillä puolella
jokea ja sen puolen korkea ranta olisi antanut suojaa ankarata tuulta
vasten, joka ei ollut aivan pitkin jokea, vaan puhui kovemmin sen
oikealta puolelta. Näin ei kuitenkaan peri-mies tehnyt; hän toivoi
parempaa suojaa vedessä seisovalta metsiköltä vasemmalla rannalla ja
laski siis tätä myöten. Ja niin kauan kuin venhe kulki lepikossa tahi
paju-pehkojen välitse, ei tuuli sitä kovin estänyt ja matka joutui
eteenpäin. Vaan enin osa oli kuitenkin avonaista niittyä, jossa tuuli ja
aalto täydellä voimallaan painoivat venhettä. Tämä vielä ei ollut
sujakka niinkuin venheet Suomessa, vaan luupin tavoin tehty leveä,
korkea ja raskas heittiö, niin että kyllä parta järisi ukko-rukilla sitä
vasta-tuuleen kiistäessä. Tuuli kiihtyi kiihtymistänsä ja päälle
päätteeksi rupesi vielä rankasti satamaan. Muut samaan suuntaan pyrkivät
venheet kääntyivät yksi toisensa perään takaisin esi-kaupungissa tuulta
pitämään. Meitä hävetti tämmöinen matkan-teko, me riensimme siis
edellensä ja viimein käsitimmekin sen ilon, että Uslón'in valkea kirkko
paistoi edessämme. Mutta se oli vielä joen toisella puolen, noin 3
virstan päässä. Tämä palanen oli epäilemättä vaikein kohta matkaamme,
sillä tässä oli tuuli laitainen ja suojaa ei vähäistäkään. Viimeisistä
puu-pehkoista erotessa vaalenivat soutajien kasvot ja he kokivat
varoittauta silmiänsä ahkerasti ristimällä. Suuren aallon hyöätessä
venheesen hätäytyi muuan heistä niin, että airo raukesi käsistä ja sekä
mies että airo olivat mennä aallon mukaan. Peri-mies, venhuesta ainoa,
joka ei näyttänyt pelkäävän, kehoitti souturiansa alinomaa hokien:
"soutakaa ukot! soutakaa ukko-kullat! Sinä, veli-veljyeni, vedä
paremmin! kaikki, poikaseni, vetäkää täydestä voimasta! pikkuisen vielä
soutakaa, niin pääsemme perille!" Mutta tätä pikkuista kesti vielä
lähemmäksi kaksi tuntia, kunne vihdoinkin märkänä kuin kuikat pääsimme
Uslón'in rantaan. Miesten kompuroidessa maalle tapahtui se onnettomuus,
että putelli viinaa, jonka minulle Saksan kirkko-herra Kasan'ista
lähtiessäni lahjoitti ja joka kuului olevan "ihan kuin Suomen viinaa",
muiden kapineiden päältä vierähti venhe-pohjaan ja särkyi. Soutu-miesten
onneksi särkyi se suupuolestansa, niin että heidän ryypätäksensä jäi
enemmän kuin puolet sen sisällystä, jota herkkua minun ei käynyt
edellensä kulettaminen eikä ollut sallittu nauttia.
Kuin ilta jo oli käsissä, olisi minun kelvannut jäädä Uslón'iin yöksi,
vaatteitani ja kapineitani kuivaamaan, ja tämän ajatuksen kanssa
läksinkin siihen taloon, jossa virka-miehiä vasten pidettävät hevoset
seisoivat. Vaan täällä oli ensinkin isäntä vahvassa viinassa; hän oli
lihava kuin syötetty sika, vaan hyvä-sävyisyys hohti hänen punottavilta
kasvoiltansa ja onnellisuus ikäskuin rasvana tippui hänen ruskeasta
parrastansa. Jospa hän vielä ei olisikaan peloittanut yöksi jäämästä,
olivat toisekseen kaikki huoneet täynnä joen-kulkijoita, jotka olivat
parkoistansa nousseet maalle tuulta pitämään ja ankaralla juomisella ja
pajatuksella kokivat sitä kääntymään saada. Ja kolmanneksi oli humalassa
piisarikin, jonkalainen herrakko on hevoisen-antopaikoissa järestyksen
yllä-pitäjänä ja kirjoittaa matkustavien tie-kirjat päivä-kirjaan.
Edellä-mainittuja virka-miehille pidettäviä hevosia, joita minä olin
päättänyt käyttää, saadaan kahden-laisilla tie-kirjoilla, jotka muuten
ovat aivan yhden-näköiset, mutta siten vaan toisistansa eroavat, että
yhden lajin nurkassa seisoo painettuna sanat: _ilman kyyti-rahatta_, ja
toisen sanat: _kyytirahan edestä_. Minulla oli jälkimäisen laatuinen, ja
seuraten kysyin piisarilta (kuin yöksi en voinut jäädä), paljoko
kyyti-raha ensi väliltä teki. Hän katsoi tie-kirjaani ja vastasi: "ei
mitään". -- "Katsokaapas tarkemmin", sanoin minä. Hän katsoi uudellensa
ja sanoi: "johan minä sen sanoin: ei se tee mitään, vaan piisarille
antakaa vähän juoma-rahaa!" -- "Kuinka niin? eikös tie-kirjassa tuossa
seiso: kyyti-rahan edestä?" -- "No menkää sitten Jumalanne nimeen, kuin
puhetta ette ymmärrä", lausui hän ja ilmoitti maksettavani määrän, joka
kirjoitettiin päivä-kirjaan; mutta piisari jäi juomarahatta, jonka hän
tahtoi ansaita hevosten isännän vahingolla.
Tullessani toiseen holli-paikkaan oli jo yö, ja kuin satamasta ei
vieläkään herennyt, olin minä vielä märempi kuin ennen ja vietin
sentähden tässä yö-sydäntä yhdessä tuvassa Tatarilaisten holli-miesten
kanssa. Matkattuani kaksi holli-väliä seuraavana päivänä, tulin ensi
kerran Tschuvaschilaiseen kylään. Venäläiset rakentavat kylänsä linjaan
kahden puolen maantietä eli kylän-katua, siten että tupa on tuvan
nurkassa ja ulko-huoneet taampana, joka yksi-muotoisuus ensi kerran sitä
katsojalle on mieluinen, vaan aikaa myöten väsyttää silmän. Muuten on
Venäläisillä tuvat suurilla ikkunoilla, ulos-lämpeävillä uunilla ja
useammin paikoin myös lauta-katoilla. Aivan toisenlaisen näyn antaa
tschuvaschilainen kylä. Talot ovat raketut itse-kukin eriksensä, joten
yhteinen järestys on kokonansa pois-haipunut, ja rakennukset, nekin
pienet ja niin rikkaalla kuin köyhälläkin pian yhdenlaiset, ovat katetut
olilla, joka kylälle antaa hyvin surkean ulko-muodon. Mutta tultua
Tschuvaschin pihaan ilahuttaa silmää pihamaan lakaistu viheriäinen
nurmikko ja se keskellä pihaa seisova tammi, lehmus eli pihlaja, jota
näkyä Venäläisten likaisissa pihoissa harvoin tapaat. Piha-maan
ympärillä seisoo rivi aittoja, talli, navetta ja muut ulko-huoneet, vaan
missä perhe on laajennut useammiksi parikunniksi, on samassa pihassa
useampi tupakin, sillä kullakin parikunnalla pyytää olla niin hyvin oma
tupansa kuin oma makuu-aittansakin. Tupaan tultuasi luulet olevasi missä
kussa itä-Suomen sydän-maassa mökkiläisen eli mäki-tupalaisen tykönä,
sillä tuvan ikkunat ovat pienet, uuni kiukaan tavoin sisään-lämpeäväksi
rakettu ja seinät samoin kiilto-mustat kuin tuvissa mainitussa osassa
Suomea. Sitä tämmöisissä asunnoissa niin tarpeellista lakeista en ole
nähnyt Tschuvaschien tuvissa. Penkit ovat hyvin leveät ja niiden alus
eteen lyödyillä laudoilla kolpitsoiksi tehty, joka laitos nähdään
Tatarilaistenkin tuvissa. Näin kerran Tschuvaschin tupaan päästyämme
olisi hyvä tila jutella itsestä kansastakin jotakuta; vaan tätä emme
vielä paljon tunne, jääköön se asia siis toiseen kertaan, varsinkin kuin
matka kiirehtää eteenpäin pyrkimään.
Toisena päivänä selvisi ilma viimeinkin, mutta sateen siaan tuli kylmä
pohjatuuli. Vaatteeni eivät yön aikana olleet kerinneet kuivaa
kaksi-päiväisestä märkyydestänsä, ja se asia, että päätin ne matkaten
kuivauttaa pohjatuulella, saattoi minulle vanhan viholliseni
hammas-taudin, joka sitten taas ei luopunut leuvoistani ennenkuin tuli
oikea kesä-lämmin, joka tapahtui noin kahden viikon perästä. Tämän
kumppalin kanssa tulin, samana päivänä Tsyvilsk'iin, jota Tschuvaschit
ynnä Volgan rannalla olevata Tschebotsarya pitävät pää-kaupunkinansa.
Tsyvilsk'issä elää toista tuhatta asujaa, ja tähän katsoen luulisi
meikäläinen matkustaja tämmöiseen kylään tullessaan löytävänsä toki
jotain sivistyneen ihmisen elämään kuuluvista tarpeellisuuksista. Mutta
niitä etsit turhaan Venäjän pienemmissä kaupungissa. Ravinto-huoneita
suuremmissa kaupungissa niinkuin esim. Kasan'issa löytyy tosin paljo ja
muutamat niistä niin suuria, että Kleinehkään ei häpeisi niissä
eläessään. Mutta siivo ja koko laitos niissä on europalaiseen
siisteyteen tottuneelle kokonansa vastoin mieltä. Tosin seisovat seinät
täynnä koreita tauluja, suuria peiliä ja kalliita jumalan-kuvia, ja
huone-kalut näyttävät myös loitommalta katsoen hyvin komeilta. Mutta
katsopas tarkemmin tätä sohvaa esim., johon nyt istut. Sen
sahviani-päällys on jo monin paikoin pahasti kulunut, täytteenä olevat
sian-villat eli muut karvat pyrkivät jo useammasta kuin yhdestä reiästä
ulos, se vapisee ja naukuu allasi, ja vedon lyön kanssasi sen päälle,
että jos siinä puolen tuntia istut, olet tunteva ruumiissasi kupisevan
liikoja asujamia. Asia on se, että tämä sohva on vanha, hyvin vanha,
monessa avisionissa ollut ja monen isännän luita lepäyttänyt.
Samanlaisia ovat muutkin huonekalut ja se koreus, joka ensin sisään
tullessasi oli sinusta niin mieluinen, muuttuu pian inhon-tekeväksi.
Tätä tunnetta ei vähennä se sini-kirjainen pöytäliina eikä se yhdellä
pesullansa jo monta partaa pyyhkinyt ruoka-liina, joka sinulle annetaan,
ei myöskään se kirjavassa eli punaisessa, housujen päällä olevassa
paidassa löyhkyvä, parrakas passari, joka ympärilläsi liekkuu, kutsuu
sinua "armoksi," "korkea-sukuisuudeksi" eli muuksi, vaan jonka
pää-toimitus on valvoa, ett'et maksamatta pois-mene eli pistä povellesi
jotakuta talon eli muiden vierasten kapinetta. Syy tähän parastenkin
ravinto-huonetten kehnouteen on se, että maan sivistyneet asujat harvoin
etsivät niissä huvitustansa. Niinkuin _bluf'in_ sanotaan Ranskanmaalla
kaikki tämmöiset paikat vallanneen, niin on _parta_ ne täällä anastanut.
Musikka eli se ei paljon häntä sivistyneempi kauppa-mies ei nim. kajoa
paraimpaankaan ravinto-huoneesen mennessään, jos tietää itsellänsä vaan
olevan sen kymmen-kopeikaisen, jolla hän jo saapi henkeänsä _teetä_
vatsan täydeltä. Bluf'in ja parran välillä mahtaa kuitenkin olla suuri
eroitus heidän käytöksessänsä. Edellistä en ole nähnyt, vaan jälkimäinen
on ravinto-huoneessa tavallisesti humalassa, pajattaa, tanssii, retkuu
ja ylpeileiksen kaikella tavalla, muka kuin hänkin on kerran herrana,
vaikka eileinen selkä-sauna vielä voipi kylkiä vihamoitella. Sivistynyt
ihminen lymyää arvattavasti vaan suuresta pakosta, niinkuin matkalla
ollessaan, tämmöiseen paikkaan ja tällöinkin on maan omilla asujilla
omat makuuvaatteensa, syömä-astiansa ja useammat palvelijat kanssansa,
niin että isännältä eivät tarvitse paljon muuta kuin huoneen ja
lämpimän.
Vaikka minulla ei ollut näitä tarpeitakaan, olisin kuitenkin kernaasti
suonut löytäväni Tsyvilsk'issä ravinto-huoneen; vaan sitä ei ollut ja
minun täytyi majata posti-paikassa. Ispravnikalta ja eräiltä muilta
virka-miehiltä kuulusteltuani kaikellaisia tietoja Tschuvascheista
läksin seuraavana päivänä viimeiselle holli-välille Ischaakiin päin, ja
25 virstaa matkattuani tulinkin tähän paikkaan, joka oli tietojani
Tschuvaschin kielessä enentävä. Korttierin sain erään diakan-lesken
tykönä, joka on juuri semmoinen "lesk-akka," joka meidän Venäjän
puolelta saaduissa saduissa aina tavataan korttierin pitäjänä ja
kaikellaisena muuna auttajana ja väli-verkkona.
Kolmas Kirja[9]
Kosmodemjansk'issa, 6 p. elok. 1856.