Volgan ja Uraalin tienoissa löytyvien Suomalaisten kielien tarkempi
tutkiminen. Sitä varten Helsingistä lähdettyäni 19 p. helmi-kuuta
viivyin Pietarissa kolmatta viikkoa, joka aika meni osittain
tieteellisiä tietoja ja lähteitä kerätessä, osittain myös semmoisten
hallitukselta annettavien avitus-kirjoitusten hankkimisessa, joitta
matkustaja tässä maassa joutuu jokaisen koiramaisen virka-miehen
mieli-valtaan ja ilman joitta ei yksikään virkakunta Venäjällä
lähettiläistänsä matkalle lähetä. Tämän viipymisen tähden tulin vasta 21
p. maalis-kuuta Kasan'iin, jonka olin päättänyt matkani ensimäiseksi
keskukseksi.
Tarkemmin perusteltuani matkani aineen näytti minusta _Tschuvaschien_
kielen tutkiminen ensi työksi välttämättömältä. Tämän kansan peri-juuri
on nim. vielä nytkin sangen hämärä milt'ei aivan tietymätöin, ja yksi
osa oppineita on sen lukenut suorastaan täkäläisten Suomalaisten
kansojen joukkoon, toinen taas väittänyt sitä puhtaaksi Turkkilaiseksi
heimo-kansaksi, ilman että kummallakaan on ollut todistuksina tarkkoja
tutkinnoita siinä aineessa, joka enemmän kuin mikään muu voipi väitökset
kansojen heimolaisuudesta ratkaista, nim. tietessä. Tämä seikka ja
koetukseni saada se europalaiselle tieteelle lopullisesti selitetyksi jo
yksinänsä lienee kelvollinen puolustamaan minua, jos kuka sanoisi näin
liiaksi poikenneeni matkani pää-tarkoituksesta. Tämmöistä puolustusta
löytyy minulle vielä enemmän siinä, että mainitun kielen tutkiminen myös
lähimmästi koskee Suomalaista kielitutkintoa, sillä se on pohjassa
likimäinen naapuri Tscheremissien kielelle ja etelässä taas sekaantuvat
sen ja Mordvan kielen rajat toinen toistinsa, ja niinkuin vasta saan
tilaisuuden todistaa on se paljon vaikuttanut molemmissa näissä
kielissä, olletikin edellisessä, kuin myös itse niistä vaikutusta
vastaan ottanut. Näin voin sanoa, että Tschuvaschin kielen selittäminen
minun matkallani on "yksi tie, kaksi asiata," ja tämän kielen oppimista
alottelinkin jo Kasan'issa. Sillä löytyvä kirjallisuus on hyvin
vähäinen; evankeliumien käännös, painettu Kasan'issa v. 1820, lyhykäinen
pipliän historia, präntätty myös Kasan'issa v. 1832 ovat
Tschuvaschilaisen kirjallisuuden nurkkakivet. Tähän voipi vielä lukea
pari kreikan-uskonopillista rukousta, erään ilmoituksen pipliän-seurojen
tarkoituksesta ja hyödystä, erään toisen pano-rokosta, ja kaikki on
lueteltu, mitä Gutenberg'in taide on tällä kielellä ilmoille saattanut.
Tutkinnoita siitä ei löydy muuta kuin eräs menneellä vuosi-sadalla tehty
surkea kieliopin-tapainen ja toinen v. 1836 Kasan'issa painettu sitä ei
paljoa parempi kieli-oppi sana-kirjan kanssa, molemmat pappien tekemät.
Minun työksentelemiseni tämän kielen kanssa Kasan'issa oli se, että
erään Tschuvaschien maassa syntyneen kirkon-palvelijan kanssa läpi-kävin
mainitun evankeliumin käännöksen, jossa minulle hyvänä apuna oli
jälkimäiseksi nimitetyn kieliopin tekijän kokoama, käsi-kirjoituksena
oleva luettelo tässä käännöksessä löytyvistä sanoista, josta luettelosta
tekijä antoi minun kopion ottaa. Paitse tätä harjoitin kuukauden päivät
myös Tatarin kieltä, jonka opettajana minulla oli eräs sikäläinen mulla,
nim. _Biktemir Jusufov_.
Kesän tullen läksin 30 p. toukok. Tschuvaschien maahan, jossa otin
asentoni Ischaakin kirkon-kylässä, Kosmodemjansk'in piirikuntaa, noin 25
virstaa etelään päin Volgasta. Tässä kylässä istuin ummellensa kuusi
viikkoa. Ne aineet, joita tässä keräsin, ovat sangen arvolliset, enin
osa kieli-opillista ja sanakirjallista, vaan sen ohessa myös noin puoli
sataa arvoitusta, jotka kielen-näytteet sain melkein kaikki yhdeltä
laulajalta, asuva ei kaukana Ischaakin kirkolta, ja jotka
kieli-tutkinnolle arvattavasti ovat suuresta arvosta. Lauluista aion
jälempänä antaa muutamia näytteitä. -- Ischaakista matkustin
_Kosmodemjansk'iin_, piirikunnan Volgan rannalla olevaan kaupunkiin, jos
kaupungiksi voi nimittää ryhmää surkeita, pönkitettyjä talon-höllejä,
joissa elää pari kolme tuhatta talon-poikaa, muutama kymmenkunta
lahja-konttia, joita muuten kutsutaan piirikunnan virka-miehiksi, ja
joku satainen niitä seuraavia nälkäistä piisaria (kirjoittajia). Juuri
näiden jälkimäisten herrojen seassa löytyi kuitenkin se esine, joka
minua tähän paikkaan veti, nim. eräs Tschuvaschi nimeltä _Spiridon
Mihailov_, joka sivistyksessä on kiivennyt ylemmäksi kuin yksikään hänen
kansalaisistansa, niin että hän nyt toimittaa tschuvaschilaisen
kielen-kääntäjän virkaa piirikunnan oikeudessa ja on samalla myös
ispravnikan kirjoittajana. Hän on Kasan'in läänin-sanomissa kirjoittanut
useampia kirjoituksia kansansa muinaisuuksista, tavoista ja
elämän-laadusta, niin että hän on tullut tunnetuksi Pietarissakin, jonne
keisarillinen maa-tieteellinen Seura on kutsunut hänen kirjoittelevaksi
jäseneksensä. Toinen viehätys tähän kylään oli minulle se, että
siinä eli erää pappi nimeltä _Gromov_, joka kauvan on koonnut
tschuvaschilaista sana-kirjaa ja semmoisen muutamia vuosia taka-perin
käsi-kirjoituksena lähettänytkin Pietariin, jossa se "_post varios
casus_" on joutunut Tiede-Akateemian hoteihin. Näiden molempien miesten
kanssa olen taas kolmatta viikkoa työskennellyt mainitun kielen
tutkimisessa, ja ovatkin kokoelmani nyt siinä tilassa että, jos
itselleni ei olisi sallittu aikaa niitä painoon toimittaa, sen vieraskin
helposti voi tehdä. -- Näin annettuani tähän asti olleista toimistani
lyhykäisen rangon, saan Tschuvaschien elosta ja olosta tähän liittää
muutamia tietoja.
Suurin ja pää-osa tätä kansaa elää Kasan'in ja Simbirsk'in lääneissä
sillä niemi-maalla, jonka Volga tekee Kasan'in kohdassa itäisen
juoksunsa etelätä kohti polveamalla. Tschuvaschin-maan eteläiseksi
rajaksi voi lukea 55:n leveys-pykälän ja länteiseksi etelästä Volgaan
juoksevan syrjä-joen _Surá_. Ainoastaan reunoilla tätä alaa elää muita
kansoja, nim. idässä Svijäschk'in ja Buimsk'in kaupunkien tienoossa
Tataria ja Venäläistä, Volgan, Surán ja muidenkin jokien varsilla
enimmästi viimeksi mainittua kansaa, ja Surán suusta pitkin Volgaa itään
päin, Kosmodemjansk'in kaupungin tienoota, joku kymmenkunta tuhatta
_Mäki-Tscheremissiä_, joita täksi kutsutaan siitä, että he elävät Volgan
oikealla, mäkisellä puolella, jota vastaan suurin osa tätä kansaa, elävä
mainitun joen vasemmalla, matalalla puolella kutsutaan _Niitty- eli
Metsä-Tscheremisseiksi_. Tällä maalla yhdessä jaksossa elävien
Tschuvaschien määrä on noin 400 tuhatta henkeä; vaan jos yhteen luemme
niidenkin Tschuvaschien määrän, jotka elävät Saratov'an, Samaran ja
Orenburg'in läänissä, jonne he ovat tästä isän-maastansa nykyisempinä
aikoina muuttamalla sioitetut, niin tekee koko kansan luku noin 435
tuhatta henkeä.
Maa on sileätä tasankoa, joka vaan toisin paikoin kohotteleksen
kaltaviksi harjanneiksi, joiden välillä olevat alangot antavat hyvää
niitty-maata, kuin alangon pohjassa tavallisesti juoksee joko puro eli
joki. Maan-laatu on mustaa kuohkeata mullikkoa, jossa kiveä ei ihmeeksi
tavata, ja joka vähästä vaivasta antaa viljavan kasvun, eli niinkuin
Pietari "Hirvenampujissa" kiittelee Kurun Matin maita:
"Pellot kylvetyt vuosin ja vuosin myös maho-maina,
Viljavat, multahiset, savi-pohjaset, kokkara-maiset."
Tavalliset kasvit ovat: ruis, ohra, kaura ja tattari (nisua viljellään
harvassa), joita viljan-laatuja hyvinä vuosina Kasan'in läänistä viedään
ulos noin 10-12 miljonaa puutaa, maksaen puuta rukiita syksyllä ei
juuri enemmän kuin 15 kop. hop. Nämä luvut osoittavat tarpeeksi
tämän maan lihavuuden, ja ovatkin maat Volgan keski-juoksulla,
Nischnij-Novgorod'ista alkaen aina Saratovaa myöten, se suuri elo-aitta,
josta koko pohjais-Venäjä ja suuri osa muutakin Europaa leipänsä ottaa.
Paitse mitä maan-viljelys antaa, keinotellaan rahaa vielä puu-tarhan- ja
mehiläisten hoidolla, Volgan ja Kaman jokiloilla purlakoitsemisella
(aluksilla työ-miehenä olemisella) ja läänin pohjais-osassa
metsän-pyydölläkin, painava elatus-keino Niitty-Tscheremisseillä, joiden
ala on isommaksi osaksi jylhää metsää. Muissa osissa lääniä, olletikin
Tschuvascheilta asutussa, on metsää sangen vähä, paitse niitä suuria
tammikoita, joita kruunun varaksi paikka paikoin säästetään ja joita
kova rangaistus estää maan-asujan koskemasta. Tämän metsän-puutteen
tähden ovat Tschuvaschien kylätkin sangen halvan-näköiset, sillä
pirtti- ja aitta-rakennukset ovat pienet, enin osa ulko-huoneita samoin
kuin aidatkin ovat tehdyt niotusta vitsasta (ven. плетeнь), ja kaikki on
katettu olella, joka pian mustuu ja antaa kylälle surkean katsannon.
Väki-luvulta ovat nämä kylät kuitenkin sangen vahvat, koska monesti
tapaat yhdessä kylä-ryhmässä 60, 80 ja paikoin satakin taloa.
Vaikka kieli todistaa kansan läheistä heimolaisuutta eli vähintätäkin
suurta sekaannusta Tatarien kanssa, niin ei tätä suinkaan ulko-näöstä
voi päättää. Tatari on pitkä ja runnokas, Tschuvaschi pieneläntä, laiha
ja hyvin harvoin harteakas; Tatari on harvoin vaalea, useasti
puna-poskinen ja aivan valkea-verinenkin, Tschuvaschi vastoin päin
vaalahtava ja paljoa mustempi-ihoinen kuin edellinen ja aivan vähän
nähdään tässä kansassa valkea-veristä ihmistä. Heidän muussakin
luonteessansa havaitseisi suuren eroituksen se, jolla olisi tilaisuus
molempaa kansaa tarkemmin tutkia; niin on Tschuvaschi esim. kaino ja
arka eikä ulkone kauemmaksi koto-tuliltansa muutoin kuin hätä-tilassa,
ja Venäläisten parissa kokee hän peittää kansallisuuttansa, joka
kuitenkin harvoin onnistuu, kuin hänellä on "kova pää" näiden kieltä
oppimaan. Tatari sitä vastaan vaeltaa tavaratansa kaupalla halki
maailman, jos niiksi tulee, eikä häveksy missään kansallisuuttansa eli
uskoansa, joiden tavat ja käytökset hän tarkasti täyttää niin
hyvin kauppatorilla muukalaisten seassa kuin oman harem'insa
yksinäisyydessäkin. Tämän tähden pitävät toiset kansat Tataria kunniassa
olletikin Venäläinen, jota vastaan hän aina irvistelee ja tekee
koiruutta Tschuvaschille. Jälkimäisen luonnon kirjoittamiseksi ei
tarvitse juuri parempaa esi-merkkiä kuin se useasti havaittu tapa
hänellä, että jos hän loukkausta tahtoo kelle kostaa, uhraa hän itse
itsensä samalla kuin koston hekkumaa nautitsee, hän nim. menee ja
hirttää itsensä vihamiehensä pihaan, sillä keinoin tämän päälle saattaen
kaiken täkäläisen oikeuden-käymisen onnettomuuden, joka tavallisesti
päättyy sen talon ja koko sen kylänkin häviöllä, jossa oikeus pitää
tutkintoansa. Vaatteuksessa ei näillä kansoilla myöskään ole
yhtäläisyyttä, sillä Tatari vaatehtiupi kokonansa itä-maan tapaan, jota
vastaan Tschuvaschin, mies-puolen, puku ei eroa Venäläisen vaatteuksesta
paljon muussa kuin jalkineissa, jotka tällä enemmin ovat saappaat, vaan
edellisellä aina niini-virsut ja sukkien asemesta polvia myöten
pauloitetut villa-säärykset, joiden karvasta Tschuvaschilainen
tunnetaan, mistä piirikunnasta hän on, samoin kuin Viipurilaiset
kauhtanansa karvasta. Vaimoilla sitä vastaan on omituinen pukunsa, joka
kesällä on sangen yksin-kertainen, nim. paljas paita, ulottuva polvea
alemmaksi, jalassa virsut samoin kuin miehilläkin ja sääret samoin
käärystellyt, mutta hyvin monin kerroin, sillä kuta paksummat sääret
tschuvaschilaisella hemmettärellä on, sitä viehättävämpänä pitää hän
itsensä, joka ihmeellinen tapa löydetään myös ei ainoastaan
Tscheremisseillä vaan muillakin Suomalaisilla, niinkuin Vatjalaisilla
Inkerin-maassa ja, Kreutzwald'ia myöten, Pleskov'an Virolaisillakin.
Toinen näiden kansojen ja Tschuvaschien vaimoilla yhteinen tapa
puvussansa on hopearahojen käyttäminen koristeina. Viimeksi mainituilla
on hopearahoilla (10, 15, 20, 25 ja 30 kop. arvosta) silattu ei
ainoastaan tukka-nauhat ja korvien takaa koukuista riippuvat korttelia
pitkät lentit, vaan myöskin ja erinomattain, se niin-kutsuttu
_schylgemé_. Tämä on noin 8 tuumaa pitkä ja 4 t. leveä nahkainen
rinta-lasta, nahka-nauhasta kaulalta riippuva rintojen päällä, ja jonka
ulko-puoli kokonansa on päällystetty siihen ommelluilla hopea-rahoilla.
Työläs on sanoa tämän koristimen muuta toimittavan kuin sanovan että
kuin päällä-päin jo on näin kallista tavaraa, mitä aarteita ei sitten
alla ole! ja se kuuluu Tschuvaschilais-vaimoista olevan niin rakas,
ett'eivät yöksikään henno siitä luopua. Päässä on heillä pukineena
valkea huntu, jonka helma riippuu hartioilla, vaan jota kesällä harvoin
pidetään. Tässä puvussa ovat he pyhänsä arkensa ja ainoastaan hyvin
juhlallisissa tiloissa niinkuin esim. häissä olen vaan Tschuvaschittaren
nähnyt siihen lisäävän hameen, hartioillensa husaarin-kapan muotoisen
valkean viitan ja päähänsä lakin, joka on juuri sen-näköinen, kuin jos
sokuri-topan päällyksestä ylä-puoli olisi pois-leikata ja ala-puoli
katettuna panna päähänsä, ja joka edellä-mainittujen koristusten mukaan
on yltä-ympärinsä hopea-rahoilla silattu.
_Uskon_ asioissa on tämä kansa merkillisellä kannalla, jota ei voi sanoa
kristillisyydeksi, ei mahometiläisyydeksi eikä puhtaaksi
pakanuudeksikaan; sillä kaikista on siinä osaa, ehkä se jälkimäiseen
päin enimmästi on nojallansa; Tschuvaschia on ristitty kreikan uskoon
sitten v. 1743, sillä menestyksellä, että ristimättömiä ei löydy tätä
kansaa enää kuin muutamia tuhansia. Vaan jos kuka arveleisi heidän jo
pitävän olla hyviä kristityitä, niin muistelkoon esim. kuinka syvään
kristin-usko mahtoi olla Suomen kansassa juurtunut v. 1257, sata vuotta
siitä kuin Henrikki piispa muka ensi kerran kastoi Suomalaisia.
Tschuvaschit olivat ennen Venäjän-vallan tunkeumista näihin maihin
Tatarien alamaisia, vaan näiden uskoa eivät he koskaan ole tunnustaneet,
joka seikka on suuresta painosta niitä vastaan, jotka ilman kaikitta
ehdoitta tahtovat heitä puhtaiksi Tatariksi tehdä, kuin kaikkein
Turkin-sukuisten kansain tiedetään antauneen Mahometin uskoon, ja jota
seikkaa kuin myös edellä-viitattua suurta eroitusta Tschuvaschien ja
Tatarien ulko-näössä, jotka molemmat kuitenkin iki-muistoisista ajoista
ovat yksissä maissa eläneet, pyydän tarkasti arvostelemaan. Mutta
Tatarien uskon-käytöksistä on heidän elämäänsä jäänyt kuitenkin joita
kuita jälkiä. Niin kuuluu ristimättömien Tschuvaschien seassa vielä
löytyvän joita kuita moni-vaimoisia; niin sanotaan näiden samojen vielä
ajavan hivuksensa, joka mahometiläisissä yleinen tapa lienee ennen ollut
Tschuvascheissakin yleisempi; ja niin viettävät kaikki Tschuvaschit
vielä kristittyinäkin lepo-päivää ei sunnuntaina, vaan perjantaina.
Tatarilta saaduksi voipi myös lukea Tschuvaschien entisen tavan syödä
hevosen lihaa, joka nyt jo lienee heitetty, ja heidän inhonsa
sian-lihalle, jota eivät vieläkään ole tottuneet syömään. Suurin osa
heidän uskontoansa on kumminkin vielä tänäi päivänä pakanallista. Ne
tiedot, jotka tästä itse olen kerännyt, ynnä venäläisten pappien ja
kirjoittajien kertomukset, antavat tälle päätökselle hyvän perustuksen.
Ne kaksi pää-olentoa, jotka Tschuvaschien luuloa myöten hallitsevat
maailmata ja heille onnea eli onnettomuutta antavat, ovat: _Tora_, hyvä
olento, kristillisessäkin merkityksessä Jumalan nimi, ja _Keremet_, paha
olento. Edellistä eli hyvää jumalaa on useammat henget, joilla kullakin
on oma osansa maa-ilmaa hallittavana, ja joista merkillisimmät ovat:
auringon jumala, kuun jumala, tuulen jumala, tien jumala, huone-jumala,
kartano-jumala, karjan jumala, metsän jumala, ukkonen ja yli-jumala.
Tämä viimeinen elää ylähällä ilmassa ja, vaikka maa-ilman
pää-hallitsija, ei Tschuvaschien luuloa myöten liiku maalla muulloin
kuin perjantai-päivinä, jolloin hän kävelee katsomassa, tokko nämä
lepo-päivää työtä tekemättä viettävät ja tokko vaimot mainittuina
päivinä puolille päivin asti malttavat olla tuvan lämmittämättä, joista
molemmista hän rikkojan rankaisee. Häntä kutsutaan monella nimellä,
niiden erinäisten omaisuutten jälkeen, joissa hänen voimansa näytäksen,
niinkuin: valon-tehnyt jumala, hengen-luoja jumala, maan-veden isä,
suuri jumala, suuri antelias jumala, j.n.e. Hänellä on äiti, puoliso ja
poika, joita myös jumaloina apuun huudetaan, ja itä-maisen hallitsijan
suuri hovi-joukko, niinkuin: edellä-käyjä, oven-avaaja,
sanan-lennättäjä, uhrin-vastaanottaja, j.n.e., ollen näillä kaikilla
vielä omat äitinsä, poikansa ja palvelijansa, joten taivaallisten joukko
tuntuvasti enenee.
_Pahuuden_ alku maa-ilmassa on _schoitan_ (saatana), vaikka sen
toimittajana nyt on _Keremet_. Tämä jälkimäinen oli nim. alkujansa
yli-jumalan poika, ja matkaeli maan päällä, jaellen ihmisille
kaiken-kaltaista onnea ja menestystä. Vaan saatanan viettelyksestä
ottivat ihmiset kerran, hänen näin matkustaessansa, ja murhasivat hänet.
Peittääksensä tätä julmaa työtä murhatun isältä polttivat he ruumiin ja
hajottivat siitä jääneen tuhkan tuuleen. Vaan murhattu ei sillä
hukkunut. Mihin tätä tuhkaa lankesi maahan, siihen kasvoi puita ja
niiden kanssa syntyi Keremetkin uudestansa henkiin, mutta ei yhtenä
olentona niinkuin ennen, vaan sangen suuressa määrässä, niin että joka
kylällä nyt on yksi, kaksi ja kolmekkin Keremet'iä, sitä myöten kuin
suuri kylä on. Eikä Keremet nyt enää ollut se hyvän-tekevä yli-jumalan
poika kuin ennen. Ihmisten paha-teosta häntä vastaan kostaa hän heitä
nyt lakkaamatta siten, että heidän päällensä lähettää hengellisiä
ahdistuksia ja ruumiillista kurjuutta ja heidän karjoillensa
pahaa tekee. Hän asuu tavallisesti metsässä, vaan kuin metsä
Tschuvaschin-maassa alkaa olla vähissä, niin nähdään joka kylän
pelloilla yksi eli kaksi eli useampia pienempiä lehmus- eli
tammi-lehtoja, jotka myös kutsutaan Keremet'iksi ja ovat jätetyt
Keremet'in asua, sillä jos häntä asun-sian vähentämisellä hyvin rupeisi
ahdistelemaan, nousisi hän raivoon. Muuten elää hän myös järvissä,
lähteissä, veden-uurtamissa rotkoissa j.m. Jos kylä muuttaa, muuttaa
Keremetkin, eli jos kylästä käsin tehdään uusi kylä, saapi se myös uuden
Keremet'inkin emä-kylän Keremet'in pojista, sillä Keremet'it naivat ja
sikeävät samoin kuin jumalatkin. -- Mutta schoitan itse, kaiken pahan
alkaja, on Tschuvascheilta jäänyt unhotuksiin. -- Paitse Keremet'iä ovat
pahoista hengistä vielä muistettavat _Esrel ja Iirih_. Edellinen on
kuoleman henki, tappava halvauksella, jälkimäinen kiusaa ihmistä monilla
taudeilla, niinkuin rokolla, kavilla, paiseilla, syyhelmällä,
silmä-kipeillä j.n.e.
Vaikka, niinkuin sanottu on, enin osa Tschuvaschin kansaa tätä nykyä on
ristittyä, ei se ole hylännyt näitä entistä jumaloitansa, joka nähdään
siitäkin, että se vuosittain vielä kantaa niille _uhria_. Tavalliset
uhri-teuraat ovat: hevonen, härkä, lehmä, lammas, hanhi ja kana. Uhrit
ovat joko yhteiset, joissa koko kyläkunta eli useampiakin kyläkuntia
ottaa osan, eli yksinäiset, yhdeltä hengeltä eli perhekunnalta tehtävät,
ja toiseksensa kannetaan uhri joko jumaloille eli Keremet'ille. Tämän
niinkuin uhrin laadun ja suuruudenkin määrää se niin-kutsuttu _Jomse_.
Tämä sana on yhteen-liitetty sanasta _jom eli jomah_, puhe, lause, ja
johto-päätteestä -se, joka tarkoin vastas suomen-kielistä päätettä -ri,
vastaava siis jomse meillä taikuria, puhujaa eli tietäjää. Jos ketä on
ravaisnut esim. taudin kohtaus, lähetetään heti jomsea hakemaan. Hän
tutkii taudin syyt ja määrää uhriksi joko sille ja sille jumalalle eli
Keremet'ille esim. mustan lampaan. Heti keitetään olut ja likimäisille
sukulaisille annetaan tieto uhrista. Uhrin pitoihin tulevat kaikki
puhtaissa vaatteissa ja syömättöminä. Nyt talutetaan lammas pihalla
seisovan puun juureen ja tapetaan rukouksen pidettyä siinä. Lihat
lyödään kattilaan, vaan nahka, pää ja sisälmykset kääritään yhteen
myttyyn. Keitoksen joutuessa rukoillaan taas, ja syötyä poltetaan tämä
mytty jumalalle ja tuhka hajotellaan tuuleen. Sitten käydään olutta ja
viinaa juomaan, vieläpä tanssimaankin, jota iloa kestää talon varoja ja
tilaisuuden luontoa myöten päivä eli useampikin. Keremet'ille tehtävä
uhri on useammin tätä laatua, välistä vaan sillä eroituksella, että se
tehdään itse hänen asun-paikassansa, jona tavallisesti on, niinkuin
edellä sanoin, joku kylän seudussa kasvava lehto, vaan useasti myös
paljas rotko. Lepechin kertoo päivä-kirjassansa, matkustaessaan lopulla
mennyttä vuosi-sataa nähneensä Keremeti-lehdoissa suuret summattomat
rakennukset, joissa uhria teki suuri joukko kansaa. Keremet'in
palveleminen on siis, niinkuin sen jo ilmankin voi arvata, siitä ajasta
tuntuvasti vähennyt. Paitse edellisen-laatuista uhria uhrataan
Keremet'ille rahaakin, ollen hän tässä katsannossa joko _Hopea- eli
Vaski-Keremet_ sitä myöten, kummanko laatuista rahaa hänelle on
antaminen. Ja kuin nykyinen aika kaikessa viisastuu, niin on opittu
Keremet'iäkin pettämään, sillä hopea-rahan siaan annetaan hänelle vaan
rahan-muotoisia tina-suiluja, ja hevois-uhrin siaan, jota hän luonnossa
nyt enää ei koskaan saa, täytyy hänen tyytyä pieneen hevosen kuvaan,
tehty renikka-taikinasta. Näitäkään vähiä uhria saa hän harvoin rauhassa
nauttia, sillä Venäläiset keräävät ne heti uhraajien jälestä itsellensä,
ja minun täytyy itsestänikin tunnustaa, että kerran autoin venäläistä
poika-parvea Keremet'in-varkaudessa, joka asui vanhassa tammessa,
jolloin saalis oli tammen juurilta ja ontoista löydettyä hopea-rahaa 45
kop., koko joukko enemmän eli vähemmän homehtuneita renikka-konia, joka
tavara jäi poikain osaksi, ja noin pari-kymmentä kappaletta
rahan-muotoisia tina-suiluja, jotka minä pidin.
Korskeampi on yhteinen uhraus, jonka kylä eli useammat kylät yhdessä
tekevät. Tavallista tämmöistä uhrausta on kaksi vuodessa, nim.
ensimäinen touvon tehtyä, Pietarin päivän alla, joka uhri toimitetaan
hyvää vuoden-tuloa jumaloilta saadakseen, ja toinen myöhä-syksyllä, noin
marras-kuun lopulla, kiitos-ubri viljan edestä. Edellisen uhrin aika oli
juuri minun Ischaakissa oloni aika, mutta minä sainkin kuulla, että
kylässä sitä vasten kannettiin rahaa, ja olin eri lähettiläisten kautta
kokenut saada tietää päivän määrää, jolloin uhri oli tapahtuva,
ymmärsivät Tschuvaschit nämä kuitenkin saattaa väärille jälille, niin
että juhla jo oli ohitse, kuin minä valmistauduin sitä katsomaan. En
tiedä lienevätkö tämmöiset käytökset, jotka eivät ole juuri soveljaat
Kristin uskoa juurruttamaan vasta-käannetyssä kansassa, vaan asetuksissa
kielletyt eli ei, se vaan on varma, että uhri-teurasten ostoon kerätystä
rahasta osa menee paikkakunnan papin ja virka-miesten lakkariin, ja
seuraavasti ajattelee rahvas, että jos vielä sallisi jonkun oudon
herras-miehen, niinkuin minä olin, uhria näkemään, niin olisi siitä
sitte vaan uusi rahan-reikä häntä lahjoessa vaiti olemaan. Vahinkoni
tästä ei kuitenkaan ollut kovin suuri, sillä menetys tämmöisessä tilassa
on jo kylläksi tuttu. Seuraavalla tavalla kertoo eräs omin silminsä
nähnyt tschuvaschilaisen kevät-uhrin.
"Noin 8 virstan paikoilla Isenevan kylästä oli lammikon vieressä olevaan
rotkoon paikka rakettu rukousta ja uhria varten, jonne noin kello 9
paikoilla aamua kymmenestä kylästä matkusti Tschuvascheja yksinänsä,
ilman vaimoitta. Minä tulin paikalle juuri kuin ripustivat kattilat
tulelle, kantoivat vettä ja valmistihet tappamaan uhri-teuraita;
muutamia lehmiä, pari kymmenkuntaa lampaita ja useampia koti-lintuja oli
valmistettu teurastettavaksi. Kaikki nämä teuraat ostetaan uhria varten
kerätyllä rahalla ja ilman vähintäkään tinkimistä; min myöjä kysyy, sen
he antavatkin, ja tinkiminen uhriksi ostettavan kaupassa luetaan
suurimmaksi synniksi."