pienempäin kansojen kieltä, jonka Lyydin kielestäkin tulin havaitsemaan
Scholtjärvellä, jossa pappi, vaikka neljä-kymmentä vuotta palvellut
Lyydikköjen seassa, tuskin tiesi sanaakaan heidän kielestänsä, ja jossa
rikkaammaksi ja mahtavammaksi päässeet Lyydiköt itsetkin kernaammin
puhuivat venäjätä kuin omaa kieltänsä. Toisin oli asian laita täällä
Ojatin tienoilla. Tämän tienoon synkeä salon-luonto, sen köyhyys ja se
seikka, ett'ei sen läpi kule yhtään tietä, ovat tehneet, että Venäläiset
ovat jättäneet sen rauhaan, elikkä jos heitä on sinne joku tullutkin, on
tulijan ollut mahdotoin saada omaa kieltänsä tavaksi, ja vaikka hän on
ollut pappikin eli muu virka-mies, on hän perheinensä vähitellen
taipunut maan kieleen ja, niinkuin edellä kerrotuista esimerkeistä
olemme nähneet, viimein paremmin osannut täkäläisen rahvaan kieltä kuin
omaansa. Tämä seikka on vaikuttanut rahvaasen takaisin siten, ett'ei se
häpeä kieltänsä ja että se näissä tienoin tulee vielä kauan voimassa
pysymään. Tässä Ojatin tienoossa on rahvas pitänyt oman alku-peräisen
nimensäkin muistossa. Edellä olemme nähneet, että Äänisen rannalla
asuvat Tschuudit kutsuvat itseänsä vaan _Lyydeiksi eli Lyydiköiksi_,
joka tulee venäjän-kielisestä sanasta _ljudi_, merkitsevä rahvasta, ja
jolla nimellä mekin entistä myöten olemme heitä tähän asti kutsuneet.
Näin on näillä samanlainen nimi kuin Virolaisilla, jotka myös eivät
tiedä itseänsä muuten nimetä kuin _maa-rahvaaksi_ ja kieltänsä vaan
_maa-kieleksi_. Ojattilaiset sitä vastaan kutsuvat itsiänsä
_Vepsäläisiksi_ ja kieltänsä _Vepsän eli Vepsan_ kieleksi, joka nimi
niinkuin paljo muutakin kansan alku-peräisestä kansallisuudesta jo
muissa osissa sen alaa on unohtunut. Ei tarvitse siis ensinkään epäillä,
että tämä nimi, vaikka sitä nyt käyttää vaan yksi osa tätä kansaa, ennen
ei olisi ollut sen yleisenä nimenä, jota päätöstämme vahvistaa sekin
seikka, että pohjais-puolimaisen Aunuksen Karjalaisetkin yleisesti
kutsuvat näitä serkkujansa Vepsäläisiksi. Tässä otamme sentähden
tilaisuuden tärkeimmästi kehoittaaksemme kaikkia tästä kansasta eli sen
kielestä vasta kirjoittavia, että heittäisivät pois nuo muukalaiset
nimet _Lyydit, Tschuudit_ ja muut joihin ylpeiden naapurien
halveksiminen ja ylen-katse on nähtävä juuri, ja antaisivat tälle
kansalle sen edun, jota ei kielletä keltään yksinäiseltäkään ihmiseltä,
nim. kunniallisen oman nimensä nautinnon. Tähän on heillä sen suurempi
oikeus, kuin heidän esi-isänsä ovat tämän nimen historiaankin
kirjoittaneet. Sillä Venäjän vanhimman historioitsijan Nestorin _Vessit_
eivät voineet olla muita kuin nykyisten _Vepsien eli Vepsäläisten_
esi-isiä, vaikka perilliset eivät ole kuin vähäiseksi osaksi voineet
pitää vallassansa isien jättämää maata. Se on Sjögren'in erhetys
kirjassa: _Ueber die älteren Wohnsitze der Jämen_, joka meidän
kansan-tutkijoiden silmissä kauan on polkenut tätä nimeä. Hän oli jo
ennen tämän kirjansa kirjoittamista ja yleisesti ennen koko sitä suurta
matkustustansa, jonka arvollinen ja kiitettävä hedelmä se on,
kirjallisesti päättänyt että se kansa, jota Nestor Vessiksi kutsuu ja
joka eli Bjeloseron järven ympärillä, mahtoi kutsua tätä järveä
_Vesijärveksi_ ja siitä itseänsäkin _Vesiläisiksi_, josta Venäläinen
muukaloimalla muka sai nimen Vessit. Tämmöinen edeltä-käsin päättäminen
on aina vaarallinen, ja tehdyksi Sjögren'iltä, joka kaikessa koki
totuutta tarkoittaa, olisi sitä vaikea uskoa, ell'emme tietäisi, että
hänen sitä kirjoittaessaan Vessien eli sen suomalaisen kansan, joka
Nestorin aikoina eli mainituissa seuduissa, luultiin jo kokonansa
ilmoilta hävinneen. Mutta mainitulla matkallansa löysi Sjögren samoissa
tienoin suomalaista kansaa, joka kutsui itseänsä _Vepsäksi_, ja
toiseksensa tuli hän tällöin myös tietämään, että tämä kansa ei kutsunut
vasta mainittua järveä Vesijärveksi, vaan _Vauget- eli Valgetjärveksi_,
jonka Venäläiset sanasta sanaan kääntäen tekivät nimeksi: bjeloje osero,
Bjelosero. Näissä kahdessa seikassa, jotka hän itse uskollisesti kertoo,
olisi hänelle jo pitänyt olla kyllä todistusta siitä, että edellinen
päätöksensä Vessin nimen tulemisesta suom. sanasta Vesiläiset oli väärä,
varsinkin koska sanasta vesi Vepsäläistenkin kielessä pitää johdettaa
nimi _Veteläinen, ei Vesiläinen_, ja että samainen Veksi eli Vessä ei
ollut muuta kuin Venäläisen kielellä pehmennyt nimi _Vepsä_. Vaan tätä
ei hän nimittämässämme kirjassansa tahdo myödyttää. Todistuksia, joilla
hän puolustaa entistä päätöstänsä, olisi liian lavea ruveta tässä
kertomaan, koska halullinen lukija löytää ne täydellisinä itsestä
kirjasta. Niiden joukosta otamme tähän vaan yhden, joka myös perustaksen
väärälle kokemukselle. Siitä nim. että kaikilla nykyisten Vepsäläisten
kylillä muka on venäläiset nimet päättää Sjögren, että koko heidän
alansa olisi ensin ollut Venäläisten vallassa, jotta olisivat viljelleet
ja rakentaneet maan ja joiden kielestä kylätkin olisivat nimensä
saaneet, vaan että heidän olisi pitänyt taas luopua maasta ja jättää se
Vepsäläisille niissä myllyissä, joita täälläkin kansojen edes takaisin
siirrellessä tapahtui. Tämä päätös on kuitenkin väärällä pohjalla. Koko
Ojatin tienoossa samoin kuin Äänisenkin rannalla on ei ainoastaan
kaikilla vepsäläis-, vaan myös suurimmalla osalla venäläiskyliä
suomi-peruiset nimet, joita rahvas keskenänsä käyttää. Vaan kirkon- ja
henki-kirjoissa, mittarien luetteloissa ja kartoissa ovat molempien
nimet venäläisiä, useammassa kohden vaan josta kusta ristimä-nimestä
(sanotaan tavallisesti paikan ensimäisen asujan nimestä) tehtyjä,
niinkuin: Ivanoffkaja, Timosejeffkaja, Trosimoffkaja j.n.e. Tämmöiset
kirjat, kartat ja muut sanoo Sjögren, niissä löytyvien nimien tähden,
joka paikkakunnassa tarkoin läpi käyneensä. Näiden nimien vääryydestä ja
siitä, että hän ei tarkoin ottanut vaaria rahvaan kielessä käytettävistä
nimistä, päättää hän venäläisiä nimiä alku-peräisiksi ja niiden antajia
maan ensimäisiksi asujiksi, josta taas seuraisi että Vepsäläiset vasta
myöhemmin joutuivat sen isänniksi ja että niinmuodoin Nestorin Vessit
olivat toinen kansa, toista Vepsäläiset.
Tässä lienee nyt tilaisuus sanoa muutama sana näiden kielestäkin ja sen
aarteista. Suomalaiselle kielentutkijalle on tästä murteesta paljo
selkoa sekä kieli-opissa että sana-kirjassa. Vaan kuin useamman lukijan
pelkään tämän-laatuisissa kokemuksissa ja löydöissä ei löytävän sitä
miellytystä, joka niistä on kielentutkijalle, niin jätän Vepsän kielen
kieli-opilliset ja sana-kirjalliset edut tässä mainitsematta. Mitä taas
sen hengellisiin aarteihin tulee, niin ei niistäkään ole paljo
lausumista. Edellä olen jo sanonut, että Äänisen Vepsäläisillä en
tavannut lauluja ensinkään. Sama oli niistä yleinen lause Ojatillakin,
nim. että laulettu on iki-muistoisista ajoista venäjäksi ja että lauluja
ei ole koskaan löytynyt vepsäksi. Satuja taas löytyy paljo, vaan
niistäkin nähdään pian, että ovat parhaasta päästä Venäläisiltä saatuja,
ja paraat satujen sanojat tarjoaksetkin aina kernaammin venäjäksi kuin
omaksi kielekseksensä niitä kertomaan. Sana-laskuja ja arvoituksia
löytyy sitä vastaan Vepsäläisilläkin, ja niiden muoto todistaa, että
niitä ei ole naapureilta lainattu. Jälkimäistä kirjoitin Ojatilla noin
puoli-sataa, ja niistä saan kielen näytteeksi suomennoksen kanssa
painattaa tähän seuraavat.
1. Neitschykäine iscytub liphaisches, kasaine irdal? _Nagris mas_.
2. Pol hebot, pol hahat? _Jouh-segl_.
3. Mustan söb, vaugtan situb? _Melnits_.
4. Vaugtan söb, mustan situb? _Lämoi säreses_.
5. Must da pehmed, märg da maged? _Paschtkas_.
6. Märg masa aidan taga? _Kjel_.
7. Päiväl rippub, a yol reighu? _Koukuine ukses_.
8. Lehm pätschisch, händ irdal? _Lämoi i savu_.
9. Ymbri päs ei hvati, ymbri pöydos hvatib? _Silm_.
10. Kaks kurged pälitschi meres katsutas, toinen toscht ei voikoi
sabutada? _Keranden korvad_.
11. Mi om notktemb vet? _Savu_.
12. Kaks neitschykäischt yhtel laval kargaitas? _Petkleil
survotas_.
13. Pä tohine, vats töine, jamgad kivisched? _Not_.
Suomeksi.
1. Neitsykäinen istuu arkussa, kassa (palmikko, letti) ulkona?
_Nauris maassa_.
2. Puoli hevoista, puoli haapaa? _Jouhi-seula_.
3. Mustan syö, voalkean sittuu? _Mylly_.
4. Valkean syö, mustan sittuu? _Tuli päreessä_.
5. Musta ja pehmeä, märkä ja makea? _Paistikas_.
6. Märkä vasikka aidan takana? _Kieli_.
7. Päivällä riippuu, vaan yöllä reikään? Oven _koukku_ (säppi).
8. Lehmä uunissa, häntä ulkona? _Tuli ja savu_.
9. Ympäri pään ei yllä, ympäri pellon yltää? _Silmä_.
10. Kaks kurkea päällitse merestä katsovat, toinen toistansa ei voi
saavuttaa (tavata)? _Korvon (saavin) korvat_.
11. Mikä on notkeampi vettä? _Savu_.
12. Kaksi neitsykäistä yhdellä lattialla tanssivat? _Petkeleillä
survotaan_.
13. Pää tuohinen, vatsa liinainen, jalat kiviset? _Nuotta_.
Isä-meidän rukous kuuluu tässä kielessä, venäjän-kielisestä uudesta
testamentista käännettynä, seuraavalla tavalla:
"Tatoi meide, kudam oleb taivhal; sädkahase puhthaks nimi sinun;
tulgha tsarstv sinun; da liinob vald sinun i mal kut taivhal; Leib
meide kaikutscheks päivaka anda meile tjänambäi; i jäta meile
völgad meide kut i mö jätamoi völghiischile meide; i ala anda meid
iskusaha; a pjästa meid pahas; sida möd mi sinun om tsarstv, i
vägi, i kuulund igan kaiken, Amin."
Kielen näytteeksi saakoot vielä seuraavat satuset tässä sian.
1. Orl.
Kysuiba orlal: mihe sötat sina itscheis poigid muga korttas taivhan
al? -- Orl sanii: rohtischibak hö kasnuded lähetase päiväischen
lost, kut minä heid sötaischin alahan mas?
2. Kukoin karangg.
Sanu milein, kysii kadag kukoin karanggol, miksch sina muga
nälghiine sobihe, mändes siiritschi sinusaisch meheb;[6] mida sina
tahtoit säta heisch? mihe hö sileisch koschutas? -- Ni mihe, sanii
kukoin karangg; minä i en tahtoi anastada hied mehel, tahtoin
vaische rebitada heid.
3. Lambas i djumalan-lindiine.[7]
Djumalan-lindiine lebastihe lambhan päle, mise rastta hänel
vähäischen villad itschesa pesaks. Lambas rubens verdusiine hypta
sinna i tänna. Kut sina milein yhtel muga skup? sanii
djumalan-lindiine; paimnele sina käsket otta itschesaisch kaiken
nahkha-sai villan, a milein otkaschit pitschukaisches klakiisches.
Miksch muga netsen sädad? -- Netsen sädan siksch, sanii lambas,
mise sina ed malta milain minun villad otta muga armhutte kut
paimen.
Suomeksi.
1. Kokko.
Kysyivät kokolta: mintähden elätät sinä poikiasi niin korkeassa
taivaan alla? -- Kokko sanoi: uskaltaisivatko he kasvaneina lähetä
auringon luokse, kuin minä heitä elättäisin alahalla maassa?
2. Orjantappura.
Sano minulleni, kysyi kataja orjantappuralta, miksi sinä niin
nälkäinen (olet) vaatteihin, ihmisten sinustasi sivutse mennessä;
mitä sinä tahdot tehdä niistä? mihin ne sinullesi kelpaavat? -- Ei
mihinkään, sanoi orjantappura; enkä minä tahdokaan ryöstaä niitä
ihmiseltä, tahdon vaan repiä niitä.
3. Lammas ja pääski.
Pääski lepäytyi lampaan päälle, että raastaa häneltä vähän villaa
pesäksensä. Lammas alkoi vihaisena hyppiä sinne ja tänne. Kuin sinä
minulleni yhdelle (olet) niin ahnas? sanoi pääski; paimenelle sinä
annat luvan ottaa itsestäsi kaiken villan nahkaan asti, vaan
minulle kiellät pienoisesta tulloisesta. Miksi niin tämän teet? --
Tämän teen siksi, sanoi lammas, että sinä et osaa minultani
villaani ottaa niin lempeästi kuin paimen.
Työni lopetettua Ladvassa olisin suurelle maantielle voinut palata samaa
tietä, jota mennytkin olin, ell'ei mieleni olisi tehnyt paikalla
tiedustamaan, mitä murretta, karjalaistako vai vepsäläistä,
Ojatin-tienoon itäisessä, eli Aunuksen läänin etelä-itäisessä, osassa
puhuttiin. Sekä Ladvassa että jo edelläkin sanottiin kyllä näiden
tienotten kieltä aivan yhdenlaiseksi kuin kieli tässä seurakunnassa ja
sen ympäristöllä. Vaan Köppen'in kansakartta puhui toista. Tämä Pietarin
Tiede-Akateemian jäsen on mm. Schubert'in maa-tieteelliselle kartalle,
jota Venäjän maan europalaisesta osasta on noin 50 lehteä, eri
värillänsä kuvannut kunkin kansakunnan alan ja piirin. Tätä suurta
kansakarttaa ei löydy kuin kaksi kappaletta käsi-kirjoituksessa, nim.
toinen mainitun Tiede-Akateemian kirjastossa ja toinen Pietarin
keisarillisella maa-tieteellisellä seuralla. Mutta jälkimäinen seura on
siitä painattanut pienemmässä mitassa tehdyn kopion neljälle lehdelle.
Niin pää-kartassa kuin tässä kopiossakin antaa tekijä mainitussa osassa
Aunuksen lääniä, keskellä Vepsäläisten piiriä, ei vähemmän kuin
kokonaista kolme laajaa seurakuntaa Karjalaisille, vaikka näiden
historiallisesti ei tiedetä koskaan jalkaa astuneen Äänisen järven
etelä-puolelle. Väärjärven pogostan kautta tultuani Schimjärven kirkolle
havaitsinkin, että rahvas Ojatilla oli oikeassa ja että herra Köppen on
tehnyt suuren vian pannessansa Karjalaisia tänne, sillä kieli täällä oli
puhtainta Vepsää ja täksi sanottiin niiden kahden toisenkin,
Pääschjärven ja Kuschtjärven, seurakuntain kieltä, jonka kansa-karttaa
myöten niin ikään olisi pitänyt olla karjalaista. Tämä suuri vika, johon
virka-miesten luottamattomat kertomukset ovat syynä, tulee oiastuksi nyt
paraillaan tekeillä olevassa kolmannessa painoksessa herra Köppen'in
mainittua karttaa.
Tästä asiasta selvän saatuani ja vielä pari päivää Schimjärvessä
kuunneltuani kansan kieltä, päätinkin lopettaa vepsäläiset tutkintoni ja
palasin maantielle Suschtan (ven. Oschtan) kylässä. Schimjärven ja sen
väliä on 40 virstaa, joka on yksi ainoa hirmuinen korpi, jossa edellisen
viikon rankat sateet olivat niin vettäneet maan, että hevoset melkein
joka askeleella upposivat likaan. Tie, joka harvoin oli löytänyt
kangas-harjanneen kulkeaksensa ja enimmiten juoksi pitkin korpijokia eli
järviä, sillä se kulki paraasta päästä talvi-tien jälkiä, oli muutenkin
niin ryteikkö, niin kehnoilla malko-siloilla varustettu, että
ratsastajan monin paikoin piti pitkät matkat hevoistansa taluttaen jalan
astua. Ja vaikka lepoakin oli pidetty noin puoli-välissä taivalta
tehdyllä tulella, olivat sekä miehet että hevoset, myöhään illalla
Suschtaan tullessa, niin väsyksissä, että edelliset eivät tarvinneet
illaistakaan ennen maata rupeamistansa, ja jälkimäiset viimeisillä
virstoilla tuskin enää pystyssä pysyivät. Suschtasta tulin
Latina-Pellolle ja siitä samaa tietä Pietariin, jota keväällä olin tänne
mennyt.
Lopuksi saan mainita, että jos kellä vielä olisi halu käydä tutkimassa
Vepsäläisten kieltä Ojatilla, niin olisi mainittu Schimjärven
kirkon-kylä sekä kielen-puhtauden että muun puolesta siihen soveljain
paikka. Matkustaa tälle kirkolle voisi helpoimmin ja huokeimmin,
Sortavalan, Aunuksen ja Latina-Pellon kaupunkien kautta. Viimeksi
nimitetystä ei Suschtan posti-paikkaan Arkangeliin menevätä tietä myöten
tule kuin noin 130 virstaa, niin että koko matka Sortavalasta
Schimjärven kirkolle ei tulisi tekemään kuin vähän päälle neljän sadan
virstan.
Matka Itä-Venäjällä vuosina 1856 ja 1857.
Ensimäinen Kirja.
Kasan'issa, toukok. 1856.
"Kristos voskres! Kristus on ylös-nousnut!" kajahti ääni
sunnuntai-aamuna 29 p. huhti-kuuta huoneessani ennenkuin olin vuoteelta
ennättänyt nousta, ja edessäni seisoi iloisella katsannolla
portinvartija täydessä ala-upsierin puvussa, hän on nim. entinen
sota-mies. "Totisesti on Kristus ylös-nousnut!" tulee tähän vastata, ja
sitä ynnä suun- ja juoma-rahan antamista en minäkään laiminlyönyt, jonka
kanssa ukko meni toisille talon asukkaille samaa onnellista sanomaa
julistamaan.
Kristos voskres! Meillä on siis pääsiäisen iloinen päivä! Mikä suuri
juhla! Totuuden ankaran ja vilpittömän saarnaajan ovat pimeyden ja
itse-valtaisuuden puolta-pitäjät kiehtoneet, tuominneet ja kuolettaneet.
Synkeä suru sydämessä seisoo koko ihmiskunta tämän sankarinsa haudalla,
epäillen, haikeroiden, todellako ja täksi päiväksikö pimeys vallan
voitti, koska sen ruhtinat nyt niin riemasteleivat. Lyhyt on kuitenkin
tämä heidän riemunsa, sillä juuri kuolemallansa on valon sankari heidät
voittanut ja kahlinnut, epäilemättömänä herää hän kuolluista, valo
levenee kaikelle maailmalle ja kaikki ihmiskunta riemuitsee.
Tämmöinen on pääsiäis-juhlan aine ja sisällys. Eikä Venäläinenkään puutu
riemua sitä viettäessään. Hän on paastonnut kokonaista kuusi viikkoa ja
etenkin ankarasti viimeisen eli piina-viikon, jolla virkakunnat ja
koulut eivät istu ja jonka kuluessa rahvas ripillä-käymisellä eli muun
ulko-käytöksen täyttämisellä kokee valmistaa oman-tuntonsa pääsiäisen
hekumalle. Silmin-nähtävällä levottomuudella odottaa jokainen tämän
hirmuisen ajan loppua ja kaksi viimeistä päivää varsinkin ovat pitkät
kuin nälkävuodet. No, viimein kuitenkin alkaa pääsiäis-lauantain ilta
pimetä. Jokainen peseksen puhtaaksi, pukeutuu juhla-vaatteihin ja astuu
kirkkoon. Ja hyvän aikaa täällä rukoiltua ja tuohusten kanssa tuhrattua
sen kammion ympärillä, joka keskellä kirkon lattiaa kuvaa Kristuksen
hautaa, kaikuu juhlallinen kiitos-virsi, kellot rupeavat soimaan, ja
kaikki todistaa, että se surkea puoli-yö on ohitse. Kaikki ehättävät nyt
kotiin, jossa muna-röyköt, sian-liikkiöt ja viina odottaa. Tuskin
yksikään muistaa nyt enää tämän juhlan kallista alku-perää, jokainen
ajattelee vaan mahansa ja sen tyydyttämisen päälle, samoin kuin
paastonkin aikana useampi lienee surunut oman vatsansa tyhjyyttä enemmän
kuin Kristuksen viatointa piinaa ja kuolemaa. Sen siaan heitäksenkin
pääsiäisen tultua jokainen kaikkea nauttimaan mitä vaan ikänänsä voipi,
ja valon ja vapauden juhla muuttuu kaiken-kaltaisen lihallisuuden ja
hekkuman telmännöksi. Tätä iloa kestää sitten koko seuraava viikko,
jolloin ei köyhinkään tee työtä, vaan käypi kestiä, juopi viinaa ja
parantelee päätänsä, uudestaan samaa viinan-juontia ja kestin-käyntiä
voidakseen nauttia. Joka päivä aina seuraavaan sunnuntaihen asti
kaikuvat kellot koko puolenpäivän-edellyksen, ja kuin muutamien virstain
laveudella seisoo noin 60 kirkkoa niinkuin esim. Kasan'issa, niin arvaa
jokainen, mikä helinä ja humina venäläisessä kaupungissa
pääsiäis-viikolla on.
Mutta jo liiaksi hairahdin näistä asioista juttelemaan, vaikka
aikomukseni vaan oli sanoa, että täällä nyt on pääsiäinen, ja että kuin
jokaisella on lupa laiskana olla, niin on minunkin täytynyt vakaisempi
työ jättää, jonka siaan päätin kertoa jotakin Kasan'in kaupungista ja
sen merkillisyyksistä. Sen katuja, toria, kirkkoja en kuitenkaan huoli
ruveta luettelemaan, sillä lukija vähän hyötyisi. Sanon vaan kaupungin
ulko-tilasta sen, että se on hyvästi rakennettu, suorilla ehkä ei aina
puhtailla kaduilla, ja että asujanten määrä tekee noin 50 tuh. henkeä.
Kasan ei ole aivan Volgan reunalla, vaan noin 6 virstaa tämän joen
idän-puoleisesta rannasta, pienen Kasanka-nimisen joen varrella. Volgan
oikea ranta on korkea hieta-äyräikkö, vasen (pohjainen ja idänpuoleinen)
ranne sitä vastaan hyvin matalaa niitty- ja suo-maata, jonka joki
tulvillansa ollen monen virstan laajuudelta peittää vedellä ja keväällä
kokonaisen kuukauden pitää järvenä. Tämä on syy siihen, että kaupunki on
näin kaukana kaupankäynnille niin tarpeellisesta joesta, joka suurina
tulva-vuosina tännekin asti tekee suurta vahinkoa esikaupungeissa. --
Kasan on Tatarilaisten perustama. Kuin Mongolilais-tatarilainen
maailman-valta hajosi pienempiin osiin, asettui eräs heidän
ruhtinoistansa tähän Volga-joen rannalle ja perusti valtakunnan, joka
seisoi noin 300 ajastaikaa eli vuoteen 1552 asti. Monien reistausten
perästä onnistui tällöin Venäläisille suur-ruhtinas Ivan Vasiljevitsin
johdolla Kasan'in valtaaminen. Hirmuisen veren-vuodatuksen pidettyänsä
hävitti tämä ruhtinas sen entisen tilan, kukisti kaikki mahometiläisten
kirkot ja ajoi kaupungin tähän uskoon kuuluvat asujamet sen edustalla
esi-kaupungeissa elämään. Pysyttääksensä voiton varmemmaksi rakensi hän
kaupungin entisen tatarilaisen linnan sialle europalaisen sota-taidon
mukaan varustetun linnan useammilla tornilla, jotka samoin kuin
muuritkin vielä seisovat ja ulko-näöltänsä ovat samanlaiset kuin esim.
Savonlinnan tornit Suomessa. Myös muutti hän Venäjältä rahvasta
kaupungin asukkaiksi, ja siitä ajasta on se niin venäläistynyt, että
siinä paikan entisiä asujia Tatarilaisia ei ole kuin noin kuudenneksi
osaksi koko väki-luvusta.
Nämä Tatarilaiset ovat Krim'in tätä nykyä kuuluisten Tatarilaisten kuin
myös Turkkilaisten kanssa yhtä kansaa, ja tämä on kielensä puolesta
heimolaisuudessa Suomen kansojen kanssa.[8] Muista kaupungin asujamista
tekisi oudonkin silmä pian Tatarilaisen hänen runnokkaasta ja solakasta
varrestansa, mustista ja vilkkaista silmistänsä, ja suora-nenäisestä ja
kauniista muodostansa. Hänen ihon-karvansa ei ole mustempi kuin
muidenkaan Europalaisten ja monesti näet aivan valkea-verisiäkin
Tatarilaisia. Hänen käyntinsä ja ulko-käytöksensä on tasaista ja
hiljaista, jonka tähden se aina kutjasteleva Venäläinen kutsuukin häntä
haukkuma-nimellä barin'aksi (herraksi). Luonteensa puolesta on hän
puhtautta rakastava, tyyni ja rehellinen; missä valehtelee eli
harjoittaa koiruutta, on se muilta opittua. Kuin hän tavaraa myödessänsä
näkee kenen muukalaiseksi, ilmoittaa hän oikean hinnan kohdallensa, ja
jos sitten vielä venäjän tapaan vielä rupeat tinkimään, sanoo hän: "Minä
en ole Venäläinen, olen mahometiläinen, ja meidän laki kieltää
kohtuutointa hintaa ottamasta". Häpeällä seisot kristin uskosi kanssa
miehen edessä etkä voi hänen lauseesensa mitään virkkaa.
Maalla ovat maan-viljelys ja karjan-hoito, ja kiivaimmatkin venäläiset
myödyttävät että tämä kansa samoin kuin Tschuvaschitkin ovat paljoa
taitavammat ja ahkerammat maan-viljelijät kuin Venäläinen. Kaupungissa
on Tatarilainen yksi kolmesta: joko kauppa-mies, käsi-työläinen eli
rahti-mies. Ensimmäisen luokan kauppa-mieheksi jaksaa harva tästä
kansasta kiivetä. Sitä enemmän rakastavat he rihkama-kauppaa, ja missä
heitä enemmältä löytyy, niinkuin Kasan'issakin, kuluu harva päivä,
ett'ei luonasi käy näitä itä-maalaisia saksoja, tulitikkuja, saippuaa,
halaattia (makuu-nuttuja) hyvän-hajuisia voiteita ja muuta semmoista
kaupalla. Käsi-töissä on saippuan ja nahkan valmistaminen heille
varsinkin sujuvaa. Kasan'in saippua on ympäri koko Venäjän kiitettyä ja
täältä tulevat juhdit ja sahvianit ulompanakin kuuluisat. Molemmat ovat
Tatarilaisten tekoa. Vaan muihinkin käsi-töihin on tämä kansa hyvin
taipuvaa, niin että harva työ-huone löytynee Kasan'issa, olipa sen
isäntä Venäläinen, Saksalainen eli muu, jossa ei joku osa työ-miehistä
olisi Tatarilaisia. Täkäläisen yli-opiston kirja-painossa, jossa on noin
pariin kymmeneen työ-mieheen, ovat enimmät näistä tätä kansaa (käyttäjä
on Saksalainen).
Niinkuin tuttu on ja edellisestäkin näkyy ovat Tatarilaiset Mahometin
uskoa. Kasan'issa ja sen esi-kaupungeissa on heillä kymmenkunta
_metsched'iä_ (kirkkoja). Joka kirkolla on kaksi, toisinaan kolmekin
_mullaa_ (pappia) ja yksi eli pari _aschantia_ (lukkaria). Harvemmassa
löytyy _ahan'ia_, jotka meidän tiloihin verrattuina vastaavat
kontrahti-rovastia, ja piispaa (_muftia_) ei ole koko Venäjän
valtakunnassa kuin yksi, jolla on istuimensa Ufan kaupungissa. Tällä,
joka myös on korkein tuomari hengellisissä asioissa, on palkka
kruunulta, mutta muilla papeilla ja kirkon-palvelijoilla ei ole
määrä-palkkaa, he ovat siihen tyytyväiset, mitä seurakunnan jäsenet
vapa-ehtoisesti suovat heille, ja saavat myös osan siitä lahjasta, jonka
jokainen on velvollinen kymmenennellä osalla irtaimesta tavarastansa
vuosittain antamaan vaivaisille ja köyhille. Mahometiläinen on harras
uskonharjoituksissa. Viis kertaa päivässä pitää hän rukouksia, nim.
auringon noustessa, kello yhden ja neljän paikoilla, auringon lasketessa
ja viimeisen kerran yön alkaessa. Joka sairastaa, on matkalla eli muuten
ei voi tätä käskyä jollakulla ajalla täyttää, hänen täytyy jälestäpäin
sitä useamman kerran pitää rukouksia, niin että niiden määrä kunkin
päivän päälle tulee täysi. Kaikki muut miehet, sillä vaimoilla ei ole
lupa käydä kirkossa, toimittavat rukouksensa metsched'issä. Tämä on
nelis-nurkkainen, soikea kaksin-kertainen rakennus puusta eli kivestä,
jonka alakertaa käytetään monellaisiin tarpeihin, niinkuin kouluksi,
kauppa-puodeiksi j.n.e. Ylä-kerta on kirkkona. Sen harjalta nousee
korkealle pyöreä kaitainen torni (_minaret_), jonka nastalla
mahometiläisten omituinen merkki puoli-kuu kullittuna paistaa. Heillä ei
ole kelloja; kirkkoon kutsutaan he siten, että lukkari minaretin ympäri
kulkevasta rauta-häkistä joka haaralle huutaa surullisen-kaltaisella
nuotilla: _Allah on korkein! Minä todistan, että Muhamed on hänen
lähettiläisensä! Tulkaa rukoilemaan! Tulkaa autuutta etsimään! Allah on
korkein! Muuta Jumalaa ei ole kuin Allah_. Aamu-rukoukseen huutaessaan
lisää hän tähän: _rukous on parempi kuin uni!_ -- Tämän huudon perästä
tulee rahvas metsched'iin. Sen porstuassa eli etu-huoneessa on pitkin
seiniä hyllyjä, joille sisään-menijät jättävät päällys-kenkänsä. Itsessä
kirkossa ei ole penkkiä; lattia on katettu joko kirja-ompeleilla
koristetulla villaisella eli vaan oljesta kudotulla puhtaalla matolla.
Paitse tätä ei siinä metsched'issä, jonka minä Kasan'issa näin, ollut
muuta erinomaista, kuin opetus-istuimen kaltainen saarnas-tuoli, kaksi
tavallista kynttilä-kruunua, muutamia lamppuja seiniltä ja Mekkaan päin
oleva ikkuna moni-värisistä ruuduista tehty. Matolle istuikset
seurakunnan jäsenet rivihin, pannen jalat ristiin allensa. Kellä
turbaani on päässä, se irtauttaa sen perä-liepeen hartioillensa
riippumaan. Muuten pidetään niin hyvin turbaani kuin lakkikin päässä.
Tätä ei suvaittu kuitenkaan minulle, vaan minun käskettiin ottaa lakki
päästäni, lieneekö tähän syynä ollut tämän muiden pää-vaatteuksesta
eroava muoto vai mikä muu. Noin kymmenen minuutin ajan toimitti jokainen
yksinäistä hartauttansa, rukoillen ja päätänsä maahan kumartaen.
Rukoillessa pitää mahometiläinen kätensä lanteillaan, pyyhkäsee vähän
väliä niillä silmiänsä ja kasvojansa, ikäskuin unta tarkoittaakseen.
Toisinaan asettaa hän kätensä eteensä avonaisen kirjan tavoin, ja toisin
paikoin taas panee peukalojensa päät korvan-lehdille, toiset sormet
hajoittaen pystyyn, ja rukoilee näin jonkun ajan. Mitä nämä äkkinäistä
oudostuttavat temput kuvaavat, en tiedä. Rukoiltua mainitun ajan nousee
mulla saarnas-tuolille ja lukee siinä luvun alkoran'ista. Tämän
lukemisen toimittaa hän messun-laatuisella nuotilla, joka ei kuulu
pahalta, ja jonka oppimista sanotaankin suureksi pää-asiaksi
papin-kouluissa. Sen tehtyä laskeiksen hän alas, menee ja istuiksen
seurakunnan esinenään, päin Mekkaa osoittavaan ikkunaan, ja messuaa
tässä taas rukouksen. Hän kumartaa useasti, syvään ja kauan, ja
seurakunta tekee hänen mukaansa. Tällä päättyykin jumalanpalvelus,
yleensä kestänyt noin kolme neljännestä tuntia.
Mahometin uskon-opista ei tässä ole tilaisuutta puhua. Nykyjään sanoi
Paris'in piispa eräässä julistuksessansa mahometiläisyyden olevan vaan
"lahkokunnan kristin uskosta", joka lause hänen tilassansa lienee ollut
vähän liikanaista. Melkein yhtä tahtoi eräs mullakin, jonka kanssa
asiasta puhuin, päättää sanoen: "me uskomme saman näkymättömän
kaikki-valtiaan Jumalan päälle kuin tekin, kristityt. Vaikka hänellä on
99 nimeä, ei hänen voimaansa ja viisauttansa kuitenkaan voi täysin
määrin käsittää. Hurskaalle antaa hän onnen ja menestyksen jo tässä
maailmassa ja ian-kaikkisen elämän tulevassa. Jumala-tointa
rangaistakseen antaa hän pahan liikkua maailmassa, ja rankaisee
paha-teon vielä tulevassakin elämässä". Tästä tulevaisuudesta oli
hänellä kumminkin mahometiläisyyden tavalliset lihalliset ajatukset.
Taivaassa sanoi hän aina elettävän riemussa ja hyvillä päivillä. Syödä
on siellä mitä vaan mieli ennättää ja muistaa haluta, ja tämän
yltä-kylläisyyden kanssa on kaksi etua yhdistettynä, joita syömärillä
tässä maailmassa ei ole, nim. että ruokahalu aina on hyvä ja että
tarpeellansa ei tarvitse koskaan käydä. Toinen pää-nautinto on
hurskaalla taivaassa sen suloisista neitosista, joiden ihanuutta ei voi
kielin kertoa ja joita miestä päälle annetaan 70 kappaletta, ollen
näillä vielä se erinomainen avu, että neitsyyden lahja ei heiltä koskaan
katoa. Helvettinsä kuvaa mahometiläinen yhtä lihallisesti ja paljon
peloittavammaksi kuin kristittyjen kylmä mieli sen jaksoi ennen aikaan
edes-asettaa. Rukousten ja muiden uskonharjoitusten täyttämisellä on
hänen kuitenkin paljoa helpompi välttää helvettiä kuin kristityn.