turmeluksesta, joka vallitsi jo ensimäisen seurakunnan _keskuudessa_.
Minkä Paavali myöhemmin rabbiinin kyynillisellä johdonmukaisuudella vei
perille, oli siitä huolimatta vain se rappioprosessi, joka alkoi
lunastajan kuolemalla. -- Ei voi lukea evankeliumeita kyllin varovasti:
niillä on jokaisessa sanassa vaikeutensa. Tunnustan, luettakoon se
minulle ansioksi, että ne juuri senvuoksi tuottavat suurta nautintoa
psykoloogille, -- kaiken naivin turmeluksen vastakohtana, raffinementti
_par excellence_, psykoloogisen turmeluksen taiteellisuutena.
Evankeliumit pitävät puolensa. Raamattu yleensä ei siedä mitään
vertailua. Ollaan juutalaisten joukossa: ensimäinen näkökanta, jotta ei
kadottaisi täällä kokonaan lankoja. Tuo täällä neroksi tullut itsensä
"pyhäksi" teeskenteleminen, jonka vastinetta turhaan etsii kaikkien
aikojen kirjoista ja ihmisistä, tämä taiteeksi käynyt sanojen ja
eleiden vääristely ei riipu mistään erikoisista lahjoista, mistään
poikkeusluonnosta. Tähän vaaditaan _rotua_. Kristinopissa, taitona
valhetella pyhästi, saavuttaa juutalaisuus, monisatavuotisten
juutalaisten kaikkein-vakavimpien esiharjoitusten ja tekniikan jälkeen
lopullisen mestariuden. Kristitty, tuo valheen _ultima ratio_, on
juutalainen kaksinkerroin -- jopa kolminkerroin... Johdonmukainen tahto
käyttää ainoastaan käsitteitä, symbooleja, asentoja, jotka ovat
vanhurskautettuja senkautta, että pappi on käyttänyt niitä, jokaisen
_toisen_ tavan vaistomainen hylkääminen, jokaisen _toisen_ arvo- ja
hyötyperspektiivin -- se ei ole vain traditsioonia, se on _perintöä_:
ainoastaan perintönä se vaikuttaa kuin luonto. Koko ihmiskunta, vieläpä
parhaimpien aikojen parhaimmat päät -- (yhtä lukuunottamatta, joka ehkä
on vain hirviö) -- ovat antaneet pettää itsensä. On luettu evankeliumia
_viattomuuden kirjana_... ei vähintäkään todistusta siitä
mestariudesta, millä täällä on näytetty komediaa. -- Tosin: jos
saisimme nähdä heidät, vaikkakin vain sivumennen, kaikki nämä
kummalliset teeskentelijät ja tekopyhät, niin se olisi lopussa -- ja
juuri senvuoksi, etten lue sanaakaan katsomatta eleitä, _teen minä
heistä lopun_... Minä en siedä sitä tapaa, millä he aukaisevat
silmänsä. -- Onneksi ovat kirjat useimmille ihmisille vain
_kirjallisuutta_ --. Ei tule antaa eksyttää itseään: "älkää tuomitko"!
sanovat he, mutta he lähettävät helvettiin kaiken, mikä on heidän
tiellään. Antaessaan jumalan tuomita, tuomitsevat he itse;
korottaessaan jumalan, korottavat he itsensä; _vaatiessaan_ hyveitä,
joihin he itse kykenevät -- vielä enemmän, joita he tarvitsevat
pysyäkseen yleensä pystyssä --, antavat he teoilleen suuremmoisen
leiman taistelusta hyveen puolesta, kamppailusta hyveen herrauden
vuoksi. "Me elämme, me kuolemme, me uhraudumme hyvän puolesta"
(-- "totuus", "valo", "jumalan valtakunta"): todellisuudessa he
tekevät, mitä eivät voi olla tekemättä. Liehakoitsijain lailla
pakottaessaan itsensä läpi, istuessaan nurkassa, varjon lailla
eläessään elämänsä varjossa, tekevät he itselleen _velvollisuuden_
siitä: velvollisuutena saa heidän elämänsä nöyryyden leiman, nöyryytenä
se on todistus lisää hurskaudesta... Ah tätä nöyrää, siveää, laupiasta
valheellisuuden lajia! "Meidän puolestamme on hyve itse oleva
todistuksena"... Luettakoon evankeliumeita viettelemisen oppikirjoina
_moraalin_ kautta: nämä pienet ihmiset ottavat moraalin takavarikkoon,
-- he tietävät mihin moraali kelpaa! Ihmiskuntaa _vedetään nenästä_
parhaimmin moraalilla! Realiteetti on, että itsetietoisin _ylpeys
kuulua valittuihin_ näyttelee häveliäisyyttä: on kerta kaikkiaan
asetuttu ja asetettu "seurakunta", "hyvät ja vanhurskaat" toiselle
puolelle, "totuuden" puolelle -- ja jäännös, "maailma" toiselle... Tämä
oli turmiollisin suuruushulluuden laji, mitä tähän saakka on maailmassa
ollut: teeskentelijäin ja valhettelijain pienet epäsikiöt alkoivat
käyttää hyväkseen käsitteitä "jumala", "totuus", "valo", "henki",
"rakkaus", "viisaus", "elämä", ikäänkuin heitä itseään merkitsevinä,
määrätäkseen siten rajat itsensä ja "maailman" välillä, pienet
superlatiivijuutalaiset, kypsiä jokaiseen hourujenhuoneeseen, käänsivät
arvot yleensä _oman_ mielensä mukaan, ikäänkuin kristitty vasta olisi
ollut kaiken jäännöksen tarkoitus, suola, mitta ja _viimeinen
oikeus_... Koko onnettomuus kävi mahdolliseksi senkautta, että oli jo
olemassa samansukuinen, rodunomainen suuruudenhulluus maailmassa,
_juutalainen_: heti kun kuilu juutalaisten ja juutalaiskristittyjen
välillä aukeni, ei jälkimmäisillä ollut mitään muuta valintaa kuin
käyttää juutalaisesta vaistosta johtuneita itsesäilytyskeinoja itse
juutalaisia vastaan, kun juutalaiset olivat käyttäneet niitä tähän
saakka vain kaikkea ei-juutalaista vastaan. Kristitty on vain
"vapaampaan" tunnustukseen kuuluva juutalainen.
45.
-- Annan pari näytettä siitä, mitä nämä pienet ihmiset ovat panneet
päähänsä, mitä he ovat _asettaneet_ mestarinsa _suuhun_: pelkkiä
"kauniiden sielujen" tunnustuksia. --
"Ja jotka eivät teitä vastaanota, eivätkä kuule teitä, niin menkäät
pois sieltä, ja pyhkikäät tomu, kuin teidän jalkainne alla on, heille
todistukseksi. Totisesti minä sanon teille: Sodomalle ja Gomorralle on
tuomiopäivänä huokiampi, kuin sille kaupungille" (Markus 6, 11). --
Kuinka _evankeelista_!...
"Ja kuka ikänä pahentaa yhden niistä vähimmistä, jotka uskovat minun
päälleni, parempi olisi hänelle, jos myllynkivi pantaisiin hänen
kaulaansa, ja heitettäisiin mereen" (Markus 9, 42). -- Kuinka
_evankeelista_!...
"Ja jos sinun silmäs on sinulle pahennukseksi, niin heitä se pois:
parempi on sinun silmäpuolena Jumalan valtakuntaan sisälle mennä, kuin
jos sinulla olisi kaksi silmää, ja heitettäisiin helvetin tuleen"
(Markus 9, 47). -- Tässä ei ole juuri kysymys vain silmästä...
"Totisesti sanon minä teille: muutamain näistä, jotka tässä seisovat,
ei pidä kuolemata maistaman, siihenasti kuin he näkevät Jumalan
valtakunnan voimaila tulevan" (Markus 9, 1). -- Hyvin _valheteltu_,
jalopeura...
"Kuka ikänä tahtoo tulla minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ja
ottakoon ristinsä, ja seuratkoon minua. _Sillä_..." (_Psykoloogin
huomautus_. Kristillinen moraali kumotaan "sillä" sanoillaan: sen
"perusteet" kumoavat, -- se on kristillistä.) Markus 8, 34. --
"Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi: sillä mitalla, jolla te
mittaatte, pitää teille jälleen mitattaman" (Mattheus 7, 1). -- Mikä
käsite oikeudesta, vanhurskaasta tuomarista!...
"Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitäkin rakastavat, _mitä teidän
siitä palkkaa on?_ Eivätkö publikanit myös niin tee? Ja jos te
ainoastaan veljeinne kanssa soveliaat olette, _mitä te sen kanssa
erinomaista teette?_ Eivätkö publikanit myös niin tee?" (Mattheus 5,
46). -- Kristillisen rakkauden prinsiippi, se tahtoo lopuksi saada
hyvän maksun...
"Vaan jollette anteeksi anna ihmisille heidän rikoksiansa, niin ei myös
teidän isänne anteeksi anna teidän rikoksianne" (Mattheus 6, 15). --
Saattaa sangen huonoon valoon mainitun "isän"...
"Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa, ja hänen vanhurskauttansa, ja
niin kaikki nämät teille annetaan" (Mattheus 6, 33). -- Kaikki nämät:
nimittäin ruoka, vaatteet, elämän kaikki tarpeet. _Erhetys_,
hyvänsävyisesti sanottuna... Vähän ennen esiintyy jumala räätälinä,
ainakin muutamissa tapauksissa...
"Iloitkaat sinä päivänä, ja riemuitkaat: sillä katso, teidän palkkanne
on suuri taivaassa: niin tekivät myös heidän isänsä propheetaille"
(Lukas 6, 23). _Häpeämätöntä_ roskaväkeä! He vertaavat itseään jo
profeettoihin...
"Ettekö te tiedä teitänne Jumalan templiksi, ja että Jumalan henki asuu
teissä? Jos joku Jumalan templin turmelee, _sen Jumala turmelee_: sillä
Jumalan templi on pyhä, _niinkuin tekin olette_" (Paavali, I Kor. 3,
16). -- Sellaista ei voi kyllin halveksia...
"Ettekö te tiedä, että pyhät pitää maailmaa tuomitseman? Ja jos maailma
pitää teidän kauttanne tuomittaman, ettekö te siis kelpaa pienimpiä
asioita tuomitsemaan?" (Paavali I Kor. 6, 2). Valitettavasti kyllä ei
edes hourujenhuoneen asukkaan puhetta... Tämä _hirvittävä pettäjä_
jatkaa sanasta sanaan: "Ettekö te tiedä, että meidän pitää enkeleitäkin
tuomitseman? Kuinka siis ei ajallisia asioita?"...
"Eikö Jumala ole tämän maailman viisautta hulluudeksi tehnyt? Sillä
että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalata viisauden kautta,
niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen
uskovat...; ei monta lihallista viisasta, ei monta voimallista, ei myös
monta suuresta suvusta ole kutsuttuja. Vaan ne kuin maailman edessä
hullut ovat, on _Jumala valinnut_, että hän viisaat häpiään saattaisi;
ja ne, kuin heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän
väkevät häpiään saattaisi; ja ne alimmaisesta suvusta ja ylönkatsotut
maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, kuin eivät mitään ole, että hän
ne kuin jotakin ovat, turhaksi tekisi. Ettei hänen edessänsä yksikään
liha kerskaisi" (Paavali I Kor. 1, 20 j.n.e.). _Ymmärtääkseen_ tätä
kohtaa, ensiarvoista todistusta jokaisen Tshandalamoraalin
psykologiasta, luettakoon ensimäinen osa teostani _Genealogie der
Moral_: siinä tuotiin ensikerran päivänvaloon vastakohta _ylhäisen_
moraalin ja ressentimentin ja voimattoman koston synnyttämän
Tshandalamoraalin välillä. Paavali on suurin kaikista koston
apostoleista...
46.
-- _Mitä seuraa siitä?_ Että tekee viisaasti vetäessään hansikkaat
käteensä, kun lukee uutta testamenttia. Sellaisen saasta-paljouden
läheisyys melkein pakottaa siihen. Yhtä vähän kuin valitsemme
puolalaisia juutalaisia seuraamme, yhtä vähän valitsisimme "ensimäisiä
kristityltä": jokainen muistutus heitä vastaan on tarpeeton...
Kummatkaan heistä eivät haise hyvälle. -- Olen turhaan etsinyt uudesta
testamentista edes yhtä ainoata miellyttävää piirrettä; mikään siinä ei
ole vapaata, hyvää, avosydämistä, rehellistä. Ihmiskunta ei ole täällä
ottanut vielä ensimäistä alkuaan, puuttuu _puhtauden_ vaistoja...
Uudessa testamentissa on ainoastaan huonoja vaistoja, mutta ei edes
rohkeutta näihin huonoihin vaistoihin. Kaikki on pelkuruutta, kaikki on
silmiensulkemista ja itsepetosta siinä. Jokainen kirja käy puhtaaksi,
jos juuri on lukenut uutta testamenttia: luin, antaakseni esimerkin,
ihastuksella heti Paavalin jälkeen tuota rakastettavinta, ylimielisintä
pilkkaajaa Petroniusta, josta voisi sanoa samaa, mitä Domenico
Boccaccio kirjoitti Parman herttualla Cesare Borgiasta: "é tutto festo"
-- kuolemattoman terve, kuolemattoman iloinen ja sopusointuinen...
Sillä nämä pienet teeskentelijät erhettyvät pääasiassa. He käyvät
kimppuun, mutta kaikki, minkä kimppuun he käyvät, on siten _merkitty_.
Sitä, jota vastaan "ensimäinen kristitty" hyökkää, sitä hän ei
tahraa... Päinvastoin: on kunnia saada "ensimäiset kristityt"
vastaansa. Uutta testamenttia ei lue tuntematta mieltymystä sitä
kohtaan, mitä siinä pidellään pahoin, puhumattakaan "tämän maailman
viisaudesta", jota joku hävytön tuulenpieksijä turhaan koettaa saada
häpeään "tyhmällä saarnalla"... Mutta itse farisealaiset ja
kirjanoppineetkin joutuvat edullisempaan valoon tuollaisesta
vastustuksesta: heidän täytyy kuitenkin olla jonkun arvoisia tullakseen
vihatuiksi niin säädyttömällä tavalla. Teeskentely -- se juuri oli
soimaus, jonka "ensimäiset kristityt" saivat tehdä! -- Nuo olivat
_etuoikeutettuja_: siinä kylliksi, Tshandalaviha ei tarvitse muita
syitä. "Ensimäinen kristitty" -- ja, pelkään minä, "viimeinenkin
kristitty", _jonka ehkä tulen vielä eläessäni näkemään_ -- on
kapinoitsija kaikkea etuoikeutettua vastaan syvimmästä vaistosta, --
hän elää, hän taistelee alati "samojen oikeuksien" puolesta!...
Tarkemmin katsoen ei hänellä ole valinnan varaa. Jos omassa
personassaan tahtoo olla "jumalan valittu" -- tai "jumalan temppeli",
tai "enkelien tuomari", niin on jokainen muu valikoimisen periaate,
esim. rehellisyyden, hengen, miehekkyyden ja uljuuden, kauneuden ja
sydämen vapauden, aivan yksinkertaisesti "maailmaa", -- _pahaa
itsessään_... Moraali: "ensimäisen kristityn" jokainen sana on
valhetta, jokainen teko, minkä hän tekee, vaisto-vääryyttä, -- kaikki
hänen arvonsa, kaikki hänen päämääränsä ovat vahingollisia, _mutta ketä
hän vihaa, mitä hän vihaa, sillä on arvoa_... Kristitty,
pappiskristitty etenkin, on arvon mittapuu --. Tarvitseeko minun enää
sanoa, että koko uudessa testamentissa esiintyy vain yksi _ainoa_
hahmo, jota täytyy kunnioittaa? Pilatus, roomalainen maaherra. Ottaa
_vakavasti_ joku juutalaisrähinä -- siihen hän ei anna itseään
houkutella. Yksi juutalainen sinne tai tänne -- mitä se merkitsee?...
Roomalaisen ylhäinen pilkka, jota kohtaan harjoitetaan häpeämätöntä
väärinkäyttöä sanalla "totuus", on rikastuttanut uutta testamenttia
sillä ainoalla sanalla, _jolla on arvoa_, -- joka on sen arvostelu,
itse sen tyhjäksiteko: "mikä on totuus!"...
47.
-- Ei se työnnä meitä pois, että emme löydä jumalaa historiassa tai
luonnossa tai luonnon takana -- vaan se, että emme tunne
"jumalalliseksi" sitä, mitä jumalana kunnioitetaan, vaan pidämme sitä
surkuteltavana, mielettömänä, vahingollisena, emme ainoastaan
erhetyksenä, vaan _rikoksena elämää vastaan_... Me kiellämme jumalan
jumalana... Jos meille _todistettaisiin_ tämän kristittyjen jumalan
olemassaolo, niin voisimme vielä vähemmän uskoa siihen. -- Kaava: _deus
qualem Paulus creavit, dei negatio_. Uskonnon, jolla, kuten
kristinopilla, ei ole yhtään kosketuskohtaa todellisuuden kanssa, ja
joka heti kadottaa kaiken merkityksen, kun todellisuus yhdessä
ainoassakin kohdassa pääsee oikeuksiinsa, täytyy tietysti olla
"maailman viisauden", s.o. _tieteen_, verivihollinen, -- se hyväksyy
kaikki keinot, joilla hengen kuria, hengen puhtautta ja ankaruutta
omantunnon asioissa, hengen ylhäistä viileyttä ja vapautta voidaan
myrkyttää, solvata, saada _huonoon maineeseen_. "Usko" imperatiivina on
_kielto_ tiedettä vastaan, -- _käytännössä_ valhe mistä hinnasta
tahansa... Paavali ymmärsi, että valhe -- että "usko" oli välttämätön;
kirkko taas ymmärsi myöhemmin Paavalin. -- Tämä "jumala", jonka Paavali
keksi itselleen, jumala, joka "saattaa maailman viisauden" (ahtaammassa
merkityksessä nuo kaiken taikauskon molemmat suuret vastustajat,
filologian ja lääketieteen) "häpeään", on todellisuudessa vain Paavalin
jäntevä _päätös_ saattaa "maailman viisaus" häpeään: kutsua omaa
tahtoaan "jumalaksi", _thora_, se on alkujuutalaista. Paavali tahtoo
saattaa "maailman viisauden" häpeään: hänen vihollisiaan ovat
alexandrialaisen koulun _hyvät_ filoloogit ja lääkärit --, heitä
vastaan hän käy sotaa. Itse asiassa ei voi olla filoloogi eikä lääkäri
olematta samalla _antikristitty_. Filoloogina näet oivaltaa "pyhät
kirjat", lääkärinä ymmärtää tyypillisen kristityn fysioloogisen
rappion. Lääkäri sanoo "parantumaton", filoloogi "houretta"...
48.
Onko oikeastaan ymmärretty sitä mainiota kertomusta, jolla raamattu
alkaa, -- kertomusta jumalan äärettömästä kauhusta _tiedettä_
kohtaan?... Sitä ei ole ymmärretty. Tämä pappiskirja _par excellence_
alkaa, kuten luonnollista on, papin suurella sisällisellä pulalla:
_hän_ tuntee vain yhden ainoan suuren vaaran, _siis_ tuntee "jumala"
vain yhden ainoan suuren vaaran. --
Vanha jumala, kokonaan "henki", kokonaan ylimmäinen pappi, kokonaan
täydellisyys, käyskelee huvikseen yrttitarhassaan: kaikki hyvin, kunhan
hänen ei vain olisi ikävä. Ikävyyttä vastaan taistelevat itse
jumalatkin turhaan. Mitä hän tekee? Hän keksii ihmisen, -- ihmisestä on
huvia... Mutta katsohan, ihmiselläkin on ikävä! Jumalan sääli sitä
ainoata hätää kohtaan, jolta yksikään paratiisi ei ole turvassa, ei
tunne mitään rajoja: hän loi heti toisia eläimiä. Jumalan _ensimäinen_
erhetys: ihminen ei löytänyt eläimistä huvia, hän hallitsi niitä, hän
ei edes tahtonut olla "eläin". -- Siis loi jumala naisen. Ja nyt oli
todellakin ikävyys lopussa, -- mutta jokin muukin vielä! Nainen oli
jumalan _toinen_ erhetys! -- "Nainen on olennoltaan käärme, Heva" --
sen tietää jokainen pappi: "naisesta tulee _kaikki_ paha maailmaan" sen
tietää myöskin jokainen pappi. "_Siis_ tulee _tiedekin_ hänestä"...
Vasta naisen kautta oppi ihminen maistamaan tiedon puun hedelmiä. --
Mitä oli tapahtunut? Vanhan jumalan valtasi helvetintuska. Ihminen itse
oli tullut hänen _suurimmaksi_ erhetyksekseen, hän oli luonut itselleen
kilpailijan, tiede tekee _jumalan kaltaiseksi_, -- papit ja jumalat
ovat lopussa, jos ihminen tulee tieteelliseksi! _Moraali_: Tiede on
itsessään kiellettyä, -- se yksin on kiellettyä. Tiede on _ensimäinen_
synti, kaikkien syntien siemen, perisynti. Tämä yksin on moraalia.
"Sinun ei pidä tietämän:" -- kaikki muu seuraa siitä. -- Jumalan
helvetintuska ei estänyt häntä olemasta viisas. Kuinka _suojella_
itseään tieteeltä? Se tuli pitkäksi aikaa hänen pääprobleemikseen.
Vastaus: pois ihminen paratiisista! Onni, toimettomuus johtavat
ajattelemaan, -- kaikki ajatukset ovat huonoja ajatuksia... Ihmisen ei
_tule_ ajatella. -- Ja "pappi itsessään" keksii hädän, kuoleman,
hengenvaaran raskaudessa, kaikenlaisen kurjuuden, vanhuuden, vaivan,
ennen kaikkea _sairauden_, kaikki keinoja taistelussa tiedettä vastaan!
Hätä ei _anna_ ihmisen ajatella... Mutta siitä huolimatta! Hirveätä!
Tiedon teko kohoaa tornina, taivasta uhkaavana, jumalia hämärtäen, --
mitä tehdä? -- Vanha jumala keksii _sodan_, hän pirstoo kansat,
hän saa aikaan, että ihmiset keskenään tuhoavat toisensa (-- papit ovat
aina tarvinneet sotaa...). Sota muiden muassa suuri tieteen
rauhanhäiritsijä! -- Uskomatonta! Tieto, _vapautuminen papista_, enenee
sodasta huolimatta. -- Ja vanha jumala tekee viimeisen päätöksen:
"ihminen on käynyt tieteelliseksi, -- _mikään ei auta enää, hän on
hukutettava_!"...
49.
-- Minut on ymmärretty. Raamatun alku sisältää papin _koko_
psykologian. -- Pappi tuntee vain yhden ainoan suuren vaaran: tieteen,
-- syyn ja seurauksen terveen käsitteen. Mutta tiede viihtyy yleensä
vain onnellisissa olosuhteissa, -- täytyy olla aikaa, henkeä _liiaksi_
"hankkiakseen itselleen tietoa"... "Siis on ihminen tehtävä
onnettomaksi", -- se oli kaikkina aikoina papin logiikka. -- Huomaa jo,
_mitä_, tämän logiikan mukaisena, on tullut maailmaan vasta sen kautta:
-- "synti"... Syy- ja rangaistuskäsite, koko "siveellinen
maailmanjärjestys" on keksitty tiedettä _vastaan_, -- estämään ihmisen
vapautumista papista... Ihmisen ei tule luoda katsettaan ulos, hänen
tulee luoda katseensa sisäänsä; hänen ei tule viisaana ja varovaisena,
oppivaisena katsella olioihin, hänen ei tule yleensä lainkaan nähdä:
hänen _tulee kärsiä_... Ja hänen tulee kärsiä niin, että hän alati
tarvitsee pappia. -- Pois lääkärit! _Yksi vapahtaja tarvitaan_. --
Syy- ja rangaistuskäsite, siihen luettuna oppi "armosta",
"lunastuksesta", "anteeksiannosta" -- kauttaaltaan _valheita_ ja vailla
jokaista psykoloogista realiteettia -- on keksitty sekoittamaan ihmisen
syy-aistia: se on murhayritys syy- ja seurauskäsitettä vastaan! --
_Eikä_ murhayritys nyrkillä, veitsellä, rehellisyydellä vihassa ja
rakkaudessa! Vaan arimmista, viekkaimmista, alhaisimmista vaistoista!
Pappismurhayritys! Parasiittimurhayritys! Kalpeitten manalaisten
verenimijäin vampyrismi!... Kun jonkun teon luonnolliset seuraukset
eivät enää ole "luonnollisia", vaan ajatellaan niiden johtuneen
taikauskon käsite-kummituksista, "jumalasta", "hengistä", "sieluista",
pelkkinä "moraalisina" johdonmukaisuuksina, palkkana, rangaistuksena,
viittauksena, kasvatuskeinona, silloin on edellytys tietoon turmeltu,
-- _silloin on tehty suurin rikos ihmiskuntaa vastaan_. -- Synti,
toistan sen vielä kerran, tämä ihmisen itsesaastutusmuoto _par
excellence_ on keksitty siksi, että voitaisiin tehdä mahdottomaksi
tiede, kultuuri, jokainen korkeus ja ylhäisyys ihmisessä; pappi on
päässyt _hallitsemaan_ synnin keksimisen kautta. --
50.
-- En ryhdy tässä kohdassa valaisemaan "uskon", "uskovaisten"
psykologiaa, ja, selväähän on, juuri "uskovaisten" hyödyksi. Ellei
vielä tänään ole puutetta sellaisista, jotka eivät tiedä missä määrin
on säädytöntä olla "uskovainen" -- _tai_ olla merkkinä dekadensista,
murtuneesta tahdosta elämään, -- niin huomenna he tulevat jo tietämään
sen. Minun ääneni saavuttaa huonokuuloisetkin. -- Näyttää siltä, ellen
ole kuullut väärin, että kristittyjen keskuudessa on jonkunlainen
totuuden mittapuu, jota kutsutaan "voiman todistukseksi". "Usko tekee
autuaaksi: _siis_ se on tosi." -- Lähinnä voisi tässä muistuttaa, että
juuri autuaaksitekemistä ei ole todistettu, ainoastaan _luvattu_:
autuus "uskomisen" ehtoon solmittu, -- tulee _autuaaksi_ senvuoksi,
että uskoo... Mutta _että_ todellakin tulee täytetyksi, mitä pappi
lupaa uskovaiselle tuosta jokaisen kontrollin ulkopuolella olevasta
"tuonpuoleisesta maailmasta", millä _se_ näytetään toteen? -- Tuo
luuloteltu "voimantodistus" on siis oikeastaan jälleen vain usko
siihen, että se vaikutus, jota uskosta itselleen odottaa, ei jää
tulematta. Kaavana: "minä uskon, että usko tekee autuaaksi; -- _siis_
on se tosi." -- Mutta siten olemme jo lopussa. Tämä "siis" olisi
totuuden mittapuuna itse mielettömyys. -- Mutta olettakaamme, hiukan
myöntymällä, että autuaaksitekeminen olisi todistettu uskolla
(-- _ei_ ainoastaan toivottu, ei ainoastaan luvattu papin hiukan
epäluotettavalla suulla): olisiko autuus -- teknillisemmin puhuen,
_ilo_ -- milloinkaan todistus totuudesta? Niin vähän, että se melkein
antaa vastatodistuksen, joka tapauksessa se herättää suurinta epäluuloa
"totuutta" kohtaan, jos ilontunteetkin puhuvat, kun on kysymyksessä
"mikä on totuus?" "Ilon" todistus on todistus "ilosta", -- ei enempää;
milloin kummalla tultiin siihen kokemukseen, että juuri _todet_
arvioimiset tuottivat enemmän iloa kuin väärät ja, prestabilieeratun
harmonian mukaan, välttämättä toivat suloisia tunteita mukanaan? --
Kaikkien ankarien, kaikkien syvästi muodostuneiden henkien kokemus
opettaa meille _päinvastaista_. On täytynyt taistellen voittaa
itselleen jokainen askeleen leveys totuutta, on täytynyt panna melkein
kaikki alttiiksi, mihin sydän, rakkautemme, luottamuksemme elämään on
kiintynyt. Siihen tarvitaan sielun suuruutta: totuuden palvelus on
kovinta palvelusta. -- Mitä sitten on olla _rehellinen_ henkisissä
asioissa? Että on ankara sydäntään kohtaan, halveksii "kauniita
tunteita", että tekee itselleen omantunnonasian jokaisesta
myöntämisestä ja kieltämisestä! -- Usko tekee autuaaksi: _siis_ se
valhettelee...
51.