Oottako kuullu mitä varte yks kunniootettava kansakoulun opettaja
Kauhavall’ on tehny lujan päätöksen, jotta s’ei ota ikänä akkaa, ei
vaikka taittuus?
— En ikänä ota akkaa, en totisesti otakkaa akkaa! — oli kuulemma
pahkuloonu itteksensä tua rehellinen kansakoulunopettaja, jok’on
poikamiähenä menestyksellisesti taistellu kaikkinaasia naismailman
houkutuksia, vikittelyjä ja suaranaasia petkutusyrityksiäki vasthan.
Kun oikeen halki sanoo, niin pitää tunnustaa, jotta sit’oli
ny karkausvuanna ruvennu silloon tällöön jo vähä viämistämhän
akkamailmahanpäin, mutta kyllä halut lähti, kun se täs yhtenä iltana
tuli kävelyltä kotia, pani sateenvarjon nurkkahan ja näki minkälaasia
ne sulooset flikat ovat, kun ne oikeen luantonsa näyttäävät emäntinä.
Viälä tänä päivänä ei tua kunniootettava ja vakavamiälinen kansan
lasten opettaja ymmärrä, kuinka ja mitä varte ne kaks taloon emäntää
tuli sen opettajan hiljaasehen köökkihin tappelemhan.
Ensin oli tullu toinen ja sitten toinen ja heti ruvennehet kyräälemhän
toisillensa. Toinen oli mulkaassu toisen päälle ja toinen het takaasi
jotta:
— Mitä siinä volkistelet?
— Mitä se sulle paistaa?
— Paistaa se!
— Tuallaanen!
— Oom mä vaan tälläänen — — —
— Pössöö — — —
— Itte sä pössöö oot — — —
Sitte ne lentivät yhthen, ja pyäriivät ja nykiivät ja repiivät
toisiansa hiuksista jotta suuret karvatukut vain lenteli. Ja huutaa
hölöttivät ja krääkyvät ja sanoovat niin sakiaa ja tihiää, jottei
kumpikaa kuullu mitään.
Mutta se toinen emänt’ oli paree.
Se sai hairatuksi sitä toista patukasta kiinni, ja voi armas kun se
ruataasi sen nuan olkansa ylitte laattiahan kun märjän trasun vain,
niin hamhen liirinki siltä toiselta prätkähti poikki ja repeskin
jotakin, ainakin justhin niin pani, ja toinen kenkuna lenti ovhen jotta
paukahti. Ja pöyrät ja lavittat poukkooli ja menivät aivan pirin pärin
ja sitte vasta kaatuuvat.
Ja kun se sai sen toisen alansa, niin kyllä se sen hantteeras ja
plokkas, voi jee.
Ei yhtää kattonu, mihkä löi, kun aivan vasta pläsiä fläiskytti. Ja
vaikka se toinen huuti ja krääkyy niin lujaa kun ikänä jaksoo ja
kerkes, niin toinen vain jotta:
— Huurakko siinä! — — —
Ja kyllä se sitä tukusteli!
Niin, silloon juuri tuli opettaja ja — voi ku se hämmästyy. Oli kun
olis taivhasta puronnu. Suu auki seisoo.
— Mitä herran jetuna te emännät teettä? — niin kysyi.
— Tappelemma tiätysti — hohuuttivat emännät ja lentivät taas kun
talanpiit toistensa niskahan, ja piaksut paukkuu ja hännät lenteli,
jotta paksut sääret ja rantuuset sukat vain loisteli ja siltä toiselta
tresaji sukkarihma ja toinen sukk’oli aivan syltys. Se, josta kenk’ oli
pois.
Opettaja siunas ittensä, karkas mettähän moneksi tiimaksi ja aiva se
vapaji. Vasta myöhään yän päällä tuli kotiansa kuuholla korvin, mutta
silloon n’oli jo menhet pois sen köökistä.
Ja kun s’oli tuan tärisyttävän kohtauksen jälkehen nostellu pöyrät ja
lavittat köökisnänsä pystyhyn, lukinnu ovet tarkasti kiinni ja menny
levolle ja siunannu ittensä, niin viälä viimmeeteksi oli pyytäny jotta:
— Äläkä saata mua kiusaukshen ja katto mun perähäni, etten mä eres
vahingoskaan hemahra, enkä nappoho astua mahra.
Sitte vast’ oli saanu unenpäästä kiinni ja kans kohta nähny unta
pitkistä tikoosta, jota pitki s’oli mennä lipittävinänsä ku orava
taivhaashen.
Se näki unta, jotta sill’ oli hätä ja ahristus kauhia kun tikkahia
pitkin tuli sen peräs niin paljo kun ikänä kerkes kaks lihavaa
taloonemäntää, jokka tuan tuastaki olivat saara ja saara sitä
takinhännästä kiinni ja aina hokivat jotta:
— Saampas, saampas. — — —
Silloon se tuli ylimmälle pualapuulle ja tikkahat loppuu!
Taivahaashe oli viälä hyvästi kolme syltä!
Aivan sen otti hengen kiinni. Mitäs nyt tehrä?
Silloo tuumas ja oikee unisnansa sanooki jotta:
— Menköhön ny vaikka henki, mutta ponkaasen mä!
Ja poukahutti kans. Ja _pääsi_ kun pääsikin ylähä!
Kyllä s’oli uhkarohkia hyppy!
Mutta nahkansa pelasti. Akat eivät tohtinehet hypätä. Jäivät tikkaan
päähän vaan huutelohon ja viittoolohon.
Kyllä sen oli sitte hyvä olla sen opettajan, kun se näki, jottei ne
akat pääsekkää perähän. Eik’olsi luullu, jotta kansakoulunopettaja ja
jo vanhemmalla pualella sellaasia sopimattomia koulupoikaan konstia
osaakaa tehrä, kun se teki. Kun näytti akoolle pitkää nenää taivahasta,
liputti kiältä ja oikee irvistelikin jotta:
— Äkkis rumaaset, ettäpä saanu!
Se siitä ny oli hyvää Kauhavan emäntään tappelusta, jottei ainakaa
siitä miähestä kukaan Kauhavan emäntä saa tytärellensä miästä.
Ja tyttäret onki kuulemma kovasti suutuksis emännillen kun aivan
pilasivat asiat.
Mutta sen toisen akan miäs oli trossannu sille toisen akan miähelle
jotta:
— Ei yhtää sun akkas piisannu meirän Tiitalle.