Oottako kuullu sitä merkillistä tapausta, ku yks pikkulintu lenti yhren
fiinin fröökynän muffihi?
En mäkää oo kuullu, mutta mä luin eileen sanomalehrestä ja siinä seisoo
jotta:
»_Eläinten elämästä_. Eilen kun eräs nuori nainen oli menossa torin
poikki, näki hän, miten joku kyyhkyshaukka ajoi takaa pientä lintua,
talitiaista tai varpusta. Molemmat linnut lensivät niin lähelle naista,
että hänen täytyi nostaa muhvinsa kasvojensa suojaksi. Tällöin lensi
pelästynyt pikkulintu suoraan naisen muhvin sisälle ja jäi sinne
peläten ja vavisten. Nainen jatkoi matkaansa ja antoi linnun olla kauan
aikaa suojassa. Kun vaara oli ohi, lähti se taas lentoon.»
Eikö s’oon merkillistä? Ja kaunista.
Kun mä luin tämän liikuttavan tapahtuman eileen illalla, niin aivan
itku pakkas.
Ajatelkaa ny ku pikkuusta talitiiaasta ajaa takaa terävänoukkaane ja
pitkäkyntinen haukka ja meinaa repiä ja plokata höyhenet päästä siltä
pikkulinnulta!
Mutta oli se onni, jotta siihe sattuu tulohon justhin sellaane kiltti
ja helläsyrämminen nuari nainen, joka antoo sen pikkulinnun lentää
lämpöösehe muffihinsa ja olla siälä, niin kauan kun se paha haukka sitä
vaanii.
Tämä tapahtuma on tehny muhu järkyttävän vaikutuksen. Ja m’oon sitä
kovasti ajatellu.
Ah kuinka toisin eikö ookki useemmiten elämäs!
Tuallaasia syrämmellisiä, kilttiä nuaria naisia sattuu niin kovin
harvoon takaa-ajetun pikkulinnun ethen.
Kuinka useen emmäkö näekki mitä suurinta syrämmettömyyttä tällääsis
tapauksis.
Kuinka monta takaa-ajettua pikkulintua eikö ookki joutunu jonkin
petomaasen koukkukyntisen haukan kynsihin, revittäväksi ja
raareltavaksi.
Syrämmeni vuataa verta kun sitä ajatelen.
Ei oo ollu nuarta kilttiä neitiä, jok’olis tarjonnu muffiansa haukan
uhkaamalle pikkulinnulle. Jok’olis antanu tuan elämän kylmyyttä
kärvistelevän pikkulinnun hetken lämmitellä lämpööses muffisnansa.
Vaan mitä sensijahan useemmiten näemme elämän taistelus?
Juu, hyvä herrasväki, sen mä sanon teille! Kun tuallaane pikkuune,
siävä talitiiaanen vanhan haaskan elikkä kamalan tarhapöllöön
ahristamana yrittää päästä piilohon ja vähä lämmittelhön jonkin nuaren
naisen muffihin, niin kuinka toisin eikö ookki elämäs.
Sen siahan, jotta suajaa ja lämmitestä takaa-ajetulle antaasivat,
ne hosuu ja huitoo, huutaa ja krääkyy, sylköö ja potkii, n’ottei
pikkulinnun oo likikään meno.
Näin teköövät useemmite nuaret syrämmettömät naiset.
Mutta sitte on toisellaasiaki naisia, salakavaloota ja petomaasia,
jokk’ oikee pyyrystäävät tuallaasia hätääntynehiä pikkulintuja, niin
julmaa ku se onki sanua.
Kun ne näköövät sellaasen lintuparaan härisnänsä lentelevän, niin
aukaasoovat muffinsa jo kaukaa ja kököttävät jotta:
— Tule tule pikku raukka — — —
Ja ku tua pikku raukka painaa korvat luimus muffihin ja luuloo
pelastunehensa jonkin kissipöllöön eli huuhkajan kynsistä, niin nua
kamalat, petomaaset ja syrämmettömät naiset, nappaavakki lintuparkaa
niskasta kiinni ja huutavat jotta:
— Ähä Iivari, nyt et enää lennäkkää!