Oottako kuullu jotta jo ratkes riamu siälä Suamen kansan suures
juttutuvas?
Sosialistit rupes eruskunnas puhumahan porvaria pökerryksihi. Sanoovat
jotta:
— Kyllä t’ootta täälä kenkkuullu, mutta ny me rupiammaki leukaalohon.
Ja se armahrus _pitää_ tulla! Putjetti saa mennä penkin ala ja Suamen
kansan huusholli pirin parin.
Ja se oli perjantaki ilta ja kello oli pian 9 ku se erinomaane
fläsäjäminen aikoo sillä meiningillä, jotta porvarin pitää kontillansa
rukoolla sosialistia, ennenku ne lopettaa lotajamisensa.
Ja sitte se alkoo!
Ensimmääne prätisti kaks tiimaa yhthen painoho ku kissi takanporohon.
Tuli toinen Piatari ja lämmitteli. Se luki ensin alkua kaikki
lorut ja lotinat, mitä ikänä muisti. Sitte se luki kirjasta. Sitte
paperista ja viimmeen kun kaikki loppuu, niin rupes niin ruakottomasti
valehtelemhan, jotta puheenjohtaja käski sen tukkia suunsa tappuroolla
ja istua alaha.
Tuli kolmas ja se oli määrätty fläsäjämähä kaks tiimaa. Alku meniki
hyvin, mutta sitte rupes rykimähä ja hokohon jotta:
— Tuata — — tuata — —.
Se hikos ja ähkyy ja taas yritti.
— Antaa tulla vaan! — huikkas yks porvari.
— Tuata — tuata — — —.
Sosialistit putiivat sille nyrkkiä ja huutivat jotta:
— Pälpötä pälpötä! — —.
Ja se yritti. Mutta lopuuksi se levitti kätensä ja huakaasi:
— Ei tuu enämpää. M’oon jo kaikkeni sanonu.
Ja lähti pois.
Kyllä ne toiset oli sille kovasti vihaasia ja haukkuuvat, mutta se ei
jaksanu enämpää
Neljäs sosialisti puhua paukutti rennosti pualitoista tiimaa, mutta
sitten sen tuli niin kuivaksi kurkku, jotta aiva se hauKkoo ilmaa.
Viires miäs oli kans sisukas äijä. Se puhuu kolme tiimaa ku häkää,
mutta sitte se kans pyärtyy n’otta sen piti kantaa pois salista ja
virvoottaa kylmällä verellä.
Mutta kuures puhuja, se kuuluusa akitaattori, se paasas sellaasella
voimalla, jotta se sai krampin.
Pikkukärryyllä lähtivät toverit sitä viämähän tohturihi ja koko aijan
sen suu käyy ku kanelin.
Seittemännen kuivi niin leukaperät, jotta se heitti kesken ja lupas
olla viikon aivan vaiti.
Mutta kahreksas oli viisahee miäs. Sill’oli masiinan voiretpottu
plakkaris ja kun se aina vähän päästä voiteli leukojansa, niin se
jaksoo puhua lähes kolome tiimaa. Mutta kyllä se kans oli kuitti sitte.
Heti paiskas maata penkille ku pois pääsi.
Ja nua peijakkahan porrrvarit vain naureskelivat, ottivat eväskonttinsa
framille ja rupesivat syämähä. Maalaasliittolaasill’oli oikee
siansylttyä ja piimää leilis. Ja niin hyvä oli sovinto, jotta antoovat
kokoomuksenkin äijään hörpätä leilistä, kun ei niillä ollu muuta ku
pari pikkuruusta voileipää paperinpalahan käärittynä.
Ja sosialistit hikosivat ja puhuuvat. Eivät keriinnehet syämähänkää,
kun piti niin kovasti jarruttaa. Makkaran palasta vähä silloo tällöö
järsääsivät.
Sitte porvarit sanoovat tuas pualenyän aikahan jotta:
— Eikhän lähretä jo yäpuulle. Antaa toverien ny kerranki kylläksensä
flääsytä.
Ja sosialistit paukuttivat ja porvarit kuarssasivat ja näkivät unta
joulukuusesta ja joulupukista.
Kun ne lauantai aamulla taas tulivat salihi kirkkahin silmin ja hyvin
nukkunehina, niin kyllä niitä nauratti.
Kun puheenjohtaja oli nukahtanu ja sosialistit nukkuuvat silmät auki
penkiissänsä.
Ja se se kamalint’oli ku seki sosialisti, joka o remmis — siälä
puhujanpöntöös, — ku sekin nukkuu!
Ja puhua pälpötti unisnansa!
Porvarit joivat aamukaffinsa ja se pisti Miinan niin vihaksi, jotta, se
vei Rietille, joka juuri oli flääsyämäs, prikalla kaffia.
Mutta puheenjohtaja löi nuijalla pöytähän jotta:
— S’ei passaa, jotta syärä ja puhua! Ei saa tuara puhujalle ruakaa eikä
muita astioota lavalle.
Ja sitte jatkettihin koko lauantai päivä ja yä. Sosialistit olivat
tuanehet masöörin eli hiarojan sinne, joka vooron perähän hiaroo
toverien leukalihoja. Mutta porvaria ei trengänny hiarua. Sanoovat vaan
jotta:
— Kyllä me jaksamme istua sen ku toverit leukaalla.
Mutta sunnuntai aamuna pitivät toverit murheellisen kokouksen.
Jokahinen sanoo jotta:
— Täst’on pitkä viälä jouluhu, eikä nua porvarit näytä yhtää
pehmennehen. Taisi mennä penkin ala koko homma. Mitäs ny tehrähän?
— Täytyy lopettaa, niin nolua kun se onkin — seliittivät johtajat.
— Ja se puhumahan, joll’on parkituun naama.
Ja yks toveri nousiki ja sanoo jotta:
— T’ootta peijakkahan porvarit ny kuullehet ja nähnenet, kuinka me
toverit tairamma puhua ja politikoora. Ja me jaksaasimma puhua viälä
kauan aikaa. Mutta me oomma armollisia ja aina oomma osoottanehet
arvokasta ittensä hillittemistä niinkun kansanerustajille kuuluu. Ja ny
me lopctamma!
— No mitäs sitä ny turhista! Jatkakaa vaa kehoottivat porvarit.
— Me lopetamma! Porvarien tingilläki lopetamma — huuti se päämiäs.
Ja lopettivat kans’ vaikka porvarit oikee pyytiväkki, jotteivät ny
keske lopettaisi.
Mutta n’ei jaksanhet enää.