SE SUURI JARRUTUS V:NA 1920.

Oottako kuullu jotta jo ratkes riamu siälä Suamen kansan suures

juttutuvas?

Sosialistit rupes eruskunnas puhumahan porvaria pökerryksihi. Sanoovat

jotta:

— Kyllä t’ootta täälä kenkkuullu, mutta ny me rupiammaki leukaalohon.

Ja se armahrus _pitää_ tulla! Putjetti saa mennä penkin ala ja Suamen

kansan huusholli pirin parin.

Ja se oli perjantaki ilta ja kello oli pian 9 ku se erinomaane

fläsäjäminen aikoo sillä meiningillä, jotta porvarin pitää kontillansa

rukoolla sosialistia, ennenku ne lopettaa lotajamisensa.

Ja sitte se alkoo!

Ensimmääne prätisti kaks tiimaa yhthen painoho ku kissi takanporohon.

Tuli toinen Piatari ja lämmitteli. Se luki ensin alkua kaikki

lorut ja lotinat, mitä ikänä muisti. Sitte se luki kirjasta. Sitte

paperista ja viimmeen kun kaikki loppuu, niin rupes niin ruakottomasti

valehtelemhan, jotta puheenjohtaja käski sen tukkia suunsa tappuroolla

ja istua alaha.

Tuli kolmas ja se oli määrätty fläsäjämähä kaks tiimaa. Alku meniki

hyvin, mutta sitte rupes rykimähä ja hokohon jotta:

— Tuata — — tuata — —.

Se hikos ja ähkyy ja taas yritti.

— Antaa tulla vaan! — huikkas yks porvari.

— Tuata — tuata — — —.

Sosialistit putiivat sille nyrkkiä ja huutivat jotta:

— Pälpötä pälpötä! — —.

Ja se yritti. Mutta lopuuksi se levitti kätensä ja huakaasi:

— Ei tuu enämpää. M’oon jo kaikkeni sanonu.

Ja lähti pois.

Kyllä ne toiset oli sille kovasti vihaasia ja haukkuuvat, mutta se ei

jaksanu enämpää

Neljäs sosialisti puhua paukutti rennosti pualitoista tiimaa, mutta

sitten sen tuli niin kuivaksi kurkku, jotta aiva se hauKkoo ilmaa.

Viires miäs oli kans sisukas äijä. Se puhuu kolme tiimaa ku häkää,

mutta sitte se kans pyärtyy n’otta sen piti kantaa pois salista ja

virvoottaa kylmällä verellä.

Mutta kuures puhuja, se kuuluusa akitaattori, se paasas sellaasella

voimalla, jotta se sai krampin.

Pikkukärryyllä lähtivät toverit sitä viämähän tohturihi ja koko aijan

sen suu käyy ku kanelin.

Seittemännen kuivi niin leukaperät, jotta se heitti kesken ja lupas

olla viikon aivan vaiti.

Mutta kahreksas oli viisahee miäs. Sill’oli masiinan voiretpottu

plakkaris ja kun se aina vähän päästä voiteli leukojansa, niin se

jaksoo puhua lähes kolome tiimaa. Mutta kyllä se kans oli kuitti sitte.

Heti paiskas maata penkille ku pois pääsi.

Ja nua peijakkahan porrrvarit vain naureskelivat, ottivat eväskonttinsa

framille ja rupesivat syämähä. Maalaasliittolaasill’oli oikee

siansylttyä ja piimää leilis. Ja niin hyvä oli sovinto, jotta antoovat

kokoomuksenkin äijään hörpätä leilistä, kun ei niillä ollu muuta ku

pari pikkuruusta voileipää paperinpalahan käärittynä.

Ja sosialistit hikosivat ja puhuuvat. Eivät keriinnehet syämähänkää,

kun piti niin kovasti jarruttaa. Makkaran palasta vähä silloo tällöö

järsääsivät.

Sitte porvarit sanoovat tuas pualenyän aikahan jotta:

— Eikhän lähretä jo yäpuulle. Antaa toverien ny kerranki kylläksensä

flääsytä.

Ja sosialistit paukuttivat ja porvarit kuarssasivat ja näkivät unta

joulukuusesta ja joulupukista.

Kun ne lauantai aamulla taas tulivat salihi kirkkahin silmin ja hyvin

nukkunehina, niin kyllä niitä nauratti.

Kun puheenjohtaja oli nukahtanu ja sosialistit nukkuuvat silmät auki

penkiissänsä.

Ja se se kamalint’oli ku seki sosialisti, joka o remmis — siälä

puhujanpöntöös, — ku sekin nukkuu!

Ja puhua pälpötti unisnansa!

Porvarit joivat aamukaffinsa ja se pisti Miinan niin vihaksi, jotta, se

vei Rietille, joka juuri oli flääsyämäs, prikalla kaffia.

Mutta puheenjohtaja löi nuijalla pöytähän jotta:

— S’ei passaa, jotta syärä ja puhua! Ei saa tuara puhujalle ruakaa eikä

muita astioota lavalle.

Ja sitte jatkettihin koko lauantai päivä ja yä. Sosialistit olivat

tuanehet masöörin eli hiarojan sinne, joka vooron perähän hiaroo

toverien leukalihoja. Mutta porvaria ei trengänny hiarua. Sanoovat vaan

jotta:

— Kyllä me jaksamme istua sen ku toverit leukaalla.

Mutta sunnuntai aamuna pitivät toverit murheellisen kokouksen.

Jokahinen sanoo jotta:

— Täst’on pitkä viälä jouluhu, eikä nua porvarit näytä yhtää

pehmennehen. Taisi mennä penkin ala koko homma. Mitäs ny tehrähän?

— Täytyy lopettaa, niin nolua kun se onkin — seliittivät johtajat.

— Ja se puhumahan, joll’on parkituun naama.

Ja yks toveri nousiki ja sanoo jotta:

— T’ootta peijakkahan porvarit ny kuullehet ja nähnenet, kuinka me

toverit tairamma puhua ja politikoora. Ja me jaksaasimma puhua viälä

kauan aikaa. Mutta me oomma armollisia ja aina oomma osoottanehet

arvokasta ittensä hillittemistä niinkun kansanerustajille kuuluu. Ja ny

me lopctamma!

— No mitäs sitä ny turhista! Jatkakaa vaa kehoottivat porvarit.

— Me lopetamma! Porvarien tingilläki lopetamma — huuti se päämiäs.

Ja lopettivat kans’ vaikka porvarit oikee pyytiväkki, jotteivät ny

keske lopettaisi.

Mutta n’ei jaksanhet enää.

Puukkoo, puntari ja pannunjalaka: Lisää prätinöötä Pohjanmaalta · 第 24 / 66 题