Oottako kuultu ku yhrestä friskistä yksinkertaasesta Aapelista meinas
tulla maanviljelysministerin apulaane?
S’oli siihe aikhan, kun ministeriistä oli täs maas niin kova puutet,
ettei niitä tahtonu saara mistää.
Piti panna siihe souvihi koulunkäymättömiäki. Ottaa Suamen kansan
suuresta reservistä, ittekasvattajaan itteviishasta luakasta.
Ja siälä sitä olis ollukki sitä sorttia miästä vaikka enemmältäki.
Siin’oli valittemisenki varaa.
Oli takakenoosia, sivuvääriä, oikoosia ja aiva äkkivääriäki. Miästä
minkä vintturaasta vaan lystäs.
Ja maanviljelysministeriksi olis passannu monta muutaki kun
Piatari-Keefas-Kallio, niinku ennen vanhaan Suntvallin piplian
histoorias sanottiin.
Niin ainakin tykkäs ittetykönänsä se Aapeli.
Ja se Aapeli ajatteli sitä asiaa tiällä kulkiesnansa niin kovaa, että
yks lurjus sen ajatuksen kuuli.
Ja se lurjus lähretti sille Aapelille tilikrammin, johna seisoo jotta:
»Saapukaa heti neuvottelemaan Helsinkiin. Maanviljelysministerin
apulaiseksi ehrotettu Teitä. Kiire. Maa pitää pelastaa.
Maanviljelysterveisin Köösti».
Tiätää sen, jotta Aapelille tuli kiirus. Samoon emännälle, joka heti
juaksi toiskaha sanomaha jotta:
— Voi voi, ku ny pitää tuan meirän Aapelin ruveta ministeriksi ja kylvö
on pualimoos. — — —
Enempää ei se keriinny sanuakkaa, kun Aapeliki tormootti tupha ku
paiskattu. S’oli nii töpinäs että aiva täräji. Kysyy jotta:
— Mihn’on mun lakkini, kun pitääs saara meirän pualueen miähet
neuvotteleho, sopiiko mun lähtiä.
Härisnänsä se kopeloo plakkariansakki, että jos s’olis sinne joutunu.
— Pääsnäshän s’oon! —
— Kah, nii o — — sanoo ja lähti osuuskaupha soitho miähiä koolle.
Miähet tuliki ja siinä tuumattiin vähä tukevaa jos kunnan passaa
sellaasta puntimiästä uhratakkaa isänmaan ethen.
— Em mä ainakan yhtää piittaa täs ministeriksi ruveta — seliitteli
Aapeli. — Mutta kun isänmaa kuttuu, niin ettäkö teki katto, jotta mun
ei passaa kiältääpyä.
Ja kyllähä se nii oliki ja niinhä se sitte miähis päätethinki.
— On se niin vastelluantoosta mulle — koitti viälä Aapeli sanua.
— No, jos se ny nii vastahakoost’ on, niin passaaha vaikka mun lähtiä —
rupes yks toine isäntä sanomaha.
— No, jos mä ny siltäki lähtisin — pisti Aapeli vähä hätäästä välihi.
Ja lähti kans.
Asemalla, kun tuttuja tapas, sanoo:
— Pitääs täs vähä lähtiä ministeriksi. Nua maanviljelysasiat on Suames
kovasti retuperällä.
— Vai nii — imehteli ihmiset ja nostivat jo lakkiaki.
Mutta seuraavana päivänä tuli Aapeli kotia kevarinkyytillä ja oli
kauhian häjyllä päällä.
Oli saanu matkalla kuulla yhreltä jätkältä, ettei
maanviljelysministerin apulaasen virkaa ookkaa! Nyt Aapeli on tullu
hiljaaseksi. Se vain ajatteloo jotta:
— Kuka rumaanen sen tilikrammin lähretti —