Oottako kuullu jotta tornittomalla kirkolla, Fyrry-Kyröös elikkä siälä
tuata nuan, Vähääskyröös on karonnu ruuhi?
Se yks ja sama ruuhi jolla koko kylä kulkoo kirkolla ja puaris joen
poikki.
Tietää sen n’otta siitä melu nousi kun yhtenä aamuna ruuhi oliki pois.
— S’oon nyty viäty! — sanoovat emännät silmät pyäriääsnä.
Ja kylän kakarat lennättivät taloosta taloohi sanaa jotta:
— Ruuhi on nyty viäty!
Isännät kynsii päätänsä ja emännät saivat juasta plusuuttaa pitkän
kiarroksen sillan kautta puarihi —
Sitä ettittihin ja ettittihin ja aina välihin siunattihi jotta:
— Mihkä kummaha se ruuhi nyty on oikee joutunu?
Eikä kukaan tiänny jotta Kalsilan trenki-Jaska oli lähteny friiohi
pyhää vasthan yällä.
Tiätysti friiohi kun kerran kyllä pääsöö, niin trenki kun onki. Ja kun
puhekki oli ollu, jotta tulla. Ja kun se piikaki siälä joen toisella
pualella oli Jaskalle sanonu, jotta se panoo aavaammen piinrakho,
n’ottei muuta kun tulla.
Niin Jaska otti sen siunatun ruuhen, josta ne kylälääset ovat niin
krätyysiä, ja meni kultansa tyä.
Ja oli niinku pruukathan.
Ja meinas niinku muukki luikkia ennen kukoon laulua takaasi ja panna
ruuhen paikoollensa.
Mutta menikös se nii? Ei toki! Siitä tuli tuhannemmoone mölinä.
Aurinko nousi ja ihmiset kans. Ja kirkkoväki putsas kenkänsä ja tuli
ranthan, niin ruuhi oli pois! Hyvät ihmiset, ruuhi oli pois!
Ja siälä lutis makas Jaska nenä kultansa poskes ja nukkuu niin
taivhallisen autuvaasti ku piika ja trenki vain nukkua saattaa.
Eiväkkä tiärä mistää, vaikka kirkkoväki istuu toisella rannalla ja
orottaa.
Mutta sitte äkkäs yks isäntä ruuhen toisella rantaa ja arvas asian.
— Hooii — huuti se isäntä joen yli. — Käykää ajamas se Jaska ylähä
piian lutista, n’otta se tuaa ruuhen takaasi. Meirän pitääs kirkho!
Kyllä Jaska poukahti äkkiää ylähä ja tuli vähä vinkiää uloos lutista.
Kun se pääsi ylitte, tarttuu isäntä Jaskaa korvista ja kysyy, jotta:
— Tiäräksä junkkari kuinka kuuluu seittemäs käsky?
— Mistäs mä kaikki käskyt tiätääsin — tuumas Jaska.
— Se kuuluu jotta: Älä varaasta, senkin hunsvotti!
— Vai nii! — Tiätääkös isäntä, kuinka kuuluu kahrestoista käsky? —
kysyy voorostansa Jaska.
Ja kun ei isäntä tiänny, niin Jaska sanoo jotta:
— Älä päräjä.