Oottako kuullu jotta hra Plumpäriä on narrattu oikee eri lailla, ny ku
on se viraallinen aprillin-päivä?
Hra Plumpäri huamaatti siihe ku telefooni pärräs niin peijakkahasti,
jotta siin’ei auttanu muu ku ylösnousemine. Hra Plumpäri ähkyy ja
puhkuu jotta:
— Kuka rumaane sillä lailla päristää? —
Nousi ylhä, sai toffelit jalkoohi ja meni telefooniin jotta:
— Halloo, s’oon Plumpäri!
— Onko se hra Plumpäri itte? — kysyttihin.
— Joo, s’oon hra Plumpäri itte!
— Phihihi hi hi hi — — —
— Mitäh?
— Phihihi hi hi hi — kuuluu telefoonis.
Hra Plumpäri mulkooli kauhiasti. Karvat nousi pystyhy.
— Kuka s’oon? karjaasi hra Plumpäri. — Hävitööntä!
— Se on Lilli! — kuuluu suloone ääni.
— Lilli? Mikä Lilli? — kysyy hra Plumpäri jo paljo leppoosammalla
äänellä ja karvakki pääs laski.
— Etkö sinä muista enää pikku Lilliäsi? — Kauan sitte — — —
— Onko se Lilli H.? — kysyy hra Plumpäri silmät sulooses sikkaras ja
rupes mukavasti rykimähä.
— Juu, juu! — Minä olen viime yönä saapunut pienelle tripille tänne. —
Tahdotko tavata?
— Tiätysti! Kuule mihnä sä veitikka asut? — Sentraalis? Jahah. Kello 2!
Sepä ihanaa! Oletko sinä kiltti?
— Juu, juu!
Ja hra Plumpäri soitti poikki ja pani tärkkipairan ylensä, hyrääli sitä
viisua jotta
Jaak elskar Karmen
o Karmen elskar mej.
Ja hra Plumpäri voii hyvin. Sulooset muistot.
Hra Plumpäri soitti yhrelle tutulle tohturille jotta:
— Haloo! S’oon Plumpäri. Kuules nyt veikkoo, mua kovasti viluttaa. Mä
luulen, jotta mä saan flunssan. Tuata, ek sä ny kirjoottaasi puali
litraa sitä parempaa ja lähretä piika hakhon?
— Ooksä torella vilustunu? — kysyy se tohtori.
— Kamalasti! Mun vanha flammani on tullu kaupunkihi — — —
— Jahah! S’oon siis jo vaikiempaa laia kuumetta! — No kyllä lähetän.
Jaak elskar Karmen
o Karmen elskar mej.
Kello 2 saapuu hra Plumpäri häntätakis Sentraalin ovelle. S’oli oikee
vaksannukki viiksensä ja mötränny päähänsä kaikellaasia hajuvesiä. —
Ja poviplakkaris oli puali litraa. Ja sitä vastahan jyskytti hra
Plumpärin suuri lämpööne syrän, jotta pottu klunkkas.
Ja niin astoo hra Plumpäri ovesta sisälle, riisuu takkinsa ja
pani naulahan, kattoo peilihin, silootti päätänsä, purotti kaks
karvaa olkapäältänsä laattialle, oikaasi kruppinsa ja kysyy sitte
ulostuupparilta jotta:
— Mihnä numeros asuu neiti Hoo? —
— Minä katso! — sanoo miäs ja rupes nimitaulusta ettimhän. — Neiti Hoo?
— — — Ei oli neiti Hoo!
— Eikö oo? Viime yänä se tuli —
— Ei oli täälä mitä neiti Ho — vakuutti miäs.
Hra Plumpäri meni vakavan näkööseksi. Puki päälle ja lähti kotiansa. Ja
juuri ku se pääsi kotia niin telefooni soittuu jotta:
— Haloo? Onko se hra Plumpäri? — Voi, voi, tämä on Lilli, kun minulle
tuli erehrys. Kuulehan tämän hotellin nimi onkin Ärnsti, eikä
Sentraali, niinkuin minä soitin. Minä olen odottanut sinua nii-iin.
Ja kun et tullut klo 2, niin minä jo rupesin itkemään. Olen soittanut
monta kertaa, mutt’ei sieltä ole vastattu.
— Vai niin — pääsi hra Plumpäriltä. — Minä olin jo Sentraalis. — No ei
mitään! Minä tuun heti. Mihnä numeros sinä asut?
— Numero viides!
Ja hra Plumpäri soitti vosikan ja ajoo jotta kura piraja.